Uudenmaan eristys, päivä 18

Uusimaa on nyt ollut eristettynä muusta Suomesta 18 vuorokautta, eli miltei kolme viikkoa. Moni on ollut huolissaan miten tämä vaikuttaa meihin, kuinka me urbaanit uusimaalaiset ja erityisesti hesalaiset (sic) selviämme kun yhteys tervehenkiseen maaseutuun, eheyttävine ilmastoineen, on poliisin ja puolustusvoimien toimesta katkaistu.

Voin vakuuttaa, että Uudenmaan eristys ei ole juurikaan vaikuttanut arkeemme. Emme ole joutuneet tinkimään herraskaisesta sivistyksestä vaikka Cafe Succesin korvapuusteja ei pääse puraisemaan, ihmisten flash mob -ryhmän jäsenet eivät enää keräänny Oodin aulaan keskustelemaan avokadotoasteista ja vapaarattaattomilla polkupyörillä ei enää pyrähdetä lähimpään artesaanipubiin tiedustelemaan ”onk teil mitä ipoja hanassa?”

Yllättävän vähän arki on muuttunut. Toki myönnän, että oloni oli hieman levoton vielä kaksi viikkoa sitten kun söimme viimeisen vessapaperirullan eikä ollut tietoa mistä saisimme seuraavaksi ruokaa. Lähin Prisma oli enää savuavia raunioita kiitos viimeisen suuren käsidesisodan. Onneksi olin kuullut naapureiltani, joiden ihmisnimeä en enää muista, että kustavilaiset kalastajat möivät uudenkuun aikaan kotipolttoista käsidesiä Sompasaaren laiturissa, kiskurihintaan toki, mutta silti hinta oli halpa kun kuukauden käsidesit irtosivat Hondan kesärenkailla ja vaimon kultakoruilla.

Töiden määrä on luonnollisesti vähentynyt hieman, mutta vapaa-aika ei juurikaan ole lisääntynyt sillä kotitöihin menee nykyään enemmän aikaa. Ylivoimaisesti suurin aikarosvo on auton varustaminen keihäillä, kuolleiden eläinten pääkalloilla ja sirkkelin terillä. Puhumattakaan loppumattomasta polttoaineen hamstraamisesta.

Huvit ovat myös harvassa, lähinnä kyse on autoilla järjestettävistä turnajaisista Espan puistossa jossa liekit loimottavat ja ihmiset juopuvat käsidesistä. Kilvoitteluissa hävinneiden kallot on hilattu ravintola Teatterin lipputankojen nuppeihin tuomaan kunniaa Suurelle Karhulle ja takaamaan runsaat ohrasadot tulevan vuoden käsidesejä varten.

Mutta muuten arki rullaa kuten ennenkin. Naapurit, joiden sivistysnimet olen unohtanut, lähtivät ensimmäisen karanteeniviikon jälkeen yön turvin polkupyörällä Mäntyharjun mökilleen. Eilen minä ja parhaat pääkallonmetsästäjäni Blaargh ja Thaurnil (Risto & Pekka) murtauduimme heille ja iloksemme löysimme suuret varastot hernekeittoa ja käsidesiä. Teimme lattialaminaateista suuren kokon lattialle ja juhlimme aamuun asti. Sitten teurastimme heidän IKEA Karlstadt-sohvan ja teimme sen istuinpäällisestä lannevaatteet koko heimolle.