13 vuotta
Noin 550 visaa.
8300 kysymystä. Ehkä tasan 8500 jos lasketaan lisäkysymykset mukaan.
2080 tuoppia olutta.
3 kertaa täydet pisteet joukkueelle, eli jokainen vastaus oikein.
Kahdesti 0 -pisteen lappu.
Kerran Hesarissa.
Nämä ovat kaikki faktoja vetämästäni pubitietovisasta.
Kolmetoista vuotta on pitkä aika, varsinkin kun alun
perin lähdin vetämään visaa tuuratakseni Ekiä siinä
toivossa, että hän muuttaisi mielensä visaeläköitymisensä suhteen.
Eki
ei muuttanut mieltään, eikä mistään saatu oikeaa vetäjää, joten
visailijasta tuli vetäjä ja tuuraus venyi ensin syyskaudesta kesään ja
mahdollisesti seuraavaan. Siinä menikin vuodet 2006-2019.
Sanoin
joskus, että 10 vuotta tai 10 000 kysymystä on rajana. Sitten lopetan.
Hyvää visaa voi pitää vain tietyn aikaa. Olen huomannut, että rakkaasta
harrastuksesta on tullut velvoite. Nyt on hyvä aika lopettaa, ennen kuin
velvoite muuttuu rasitteeksi. Ennen kuin joku tulee sanomaan päin
naamaa ”kannattaisko lopettaa?”
Kysymyksiä voi keksiä kuitenkin
vain rajallisen määrän, sellaiset kortit kuin kuka esitti James Bondia
siinä-ja-tuossa leffassa ja mikä vuori on Armenian vaakunassa, on
pelattu jo kauan aikaa sitten enkä halua, että visastani tulee
Wikipediasta kopioitujen knoppitietojen kuulustelukenttä vaan tilaa on
jätettävä myös loogiselle päättelykyvylle ja valistuneille arvauksille.
Retrospektiivisesti tarkastellen 13 vuoteen mahtuu paljon kaikkea, niin
iloa kuin surua. Kun aloitin visan vetämisen, ravintolassa sai polttaa,
uskokaa tai älkää! Minullakin oli joskus savuke kädessä tai sikari!
Tuolloin ei myöskään huijattu kännyköillä! Ei nimittäin ollut googlea
taskussa (myönnettäköön että yksi visailija jäi kiinni Nokian
Communicatorin käyttämisestä). Sittemmin huijaamisyrityksiä on tullut
esiin, mutta yllättävän vähän. Ehkä kerran vuoteen joku turisti on
yrittänyt näppäillä älypuhelimestaan vastauksia esiin, mutta tämmöiset
on yleensä laitettu kuriin.
Vaan ei ollut kysymystenkään teko
helppoa ennen. Kolme ensimmäistä vuotta vedin visaa ilman tietokoneen
apua, kun en ollut moista suostunut hankkimaan. Ensimmäiset ~2000
kysymystä tempaisin omasta päästäni ja kotikirjastoni kirjoista.
Sittemmin taivuin hankkimaan ”sontalootan” ja kyssäreiden teko helpottui
huomattavasti. Siltikin se on vaatinut paljon. Joka maanantai on
saatava bärssi penkkiin viimeistään kello 16 ja aloitettava viikon
aikana kertyneiden muistiinpanojen tutkiminen.
Kolmeentoista
vuoteen mahtuu myös kaksi eri ammattia, neljä eri osoitetta,
naimisiinmeno, ajokortin hankkiminen, asuntolaina, reilusti suunsoittoa,
pari ravintolasta kesken visan poistettua asiakasta, yksi Käpygrillin
terassilta vedetty visa (tiukempi tupakkalaki astui voimaan ja
protestina poltin nicaragualaista robusta -sikaria koko visan ajan),
kahdesti kotiin unohdettu visakirja, YKSI myöhästyminen omasta visasta,
pariin kertaa kadonneet palkintolaput, vappuvisa 2012 jonka vedin
juotuani pullon anisviinaa naapurin Jukan kanssa (edellisellä viikolla
pidettiin huutoäänestys, että vedänkö visan selvinpäin vai niin
humalassa, etten löydä ovesta sisälle. Humalatila voitti), Helsingin
sanomien juttu visasta, tusinan verran flunssassa vedettyjä visoja,
muutama lomatuuraus, kaksi eri omistajaa ravintolalla ja ainakin kerran
olen vetänyt visan sepalus auki.
Hauskoja ja mukavia muistoja.
Valitettavasti aikavälille 2006-2019 mahtuu myös surullisia asioita.
Liian monta kertaa olen joutunut aloittamaan visan hiljaisella hetkellä
edesmenneen visailijan muistoa kunnioittaakseni.
Surulliseksi
minut tekee myöskin nykyisen Sääntö-Suomen alkoholilainsäädäntö joka
pistää tämmöiset kysymysnikkarit ja perinteiset pubitietovisat ahtaalle.
Pubivisassa palkintona on alkoholia. Lähtökohtaisesti näin, ainakin
henkilökohtaisen mielipiteeni mukaan. Tämä ei kuitenkaan sovi yksiin
holhousvaltion kanssa vaan lakia yritetään venyttää erilaisilla
lipukkeilla yms. joilla on jokin sovittu nimellisarvo – joka on
yllättävää kyllä aina kolmostuopin arvo! Hanabissen uittaminen
kirjanpidon ohi, joka teknisesti ottaen on kyllä laitonta tai ainakin
vahvasti harmaalla alueella, ei myöskään enää onnistu. Palkintoja on
jouduttu huonontamaan kautta linjan Helsingin kapakoissa ja monessa
pubissa pääpalkintona on 10-12€ lahjakortti jonka voi käyttää vain
ruokaan. En näe mitään järkeä siinä, että neljän hengen joukkue saa
pizzalipukkeen joka on viikon voimassa. Se on paska palkinto.
En
ole mikään kynänpyörittelijä, joka laatisi papereita ja suunnitelmia, en
ole koskaan tehnyt mitään sopimusta visan vetämisestä tai siitä
saadusta korvauksesta, alusta asti tein kuitenkin selväksi ravintolan
kanssa, että rahaa en ota vastaan. Se olisi muuttanut rennon
visanvetämisen työnteoksi.
Toivon, ettei päätökseni lopettaa
visan veto tee ketään surulliseksi tai vihaiseksi. Toivon myöskin, ettei
kukaan pahoita mieltään tavastani ilmoittaa asiasta juuri ennen
viimeistä visaa. Koen, että suureelliset jäähyväiset olisivat ladanneet
kohtuuttomat ennakko-odotukset ”viimeiseen visaan”. En myöskään kaipaa
mitään näyttävää showta ”urani” lopetukseen vaan ihan normaalin
maanantaivisan.
15 kysymystä, yleistietoa ajankohtaisuuksilla maustettuna. Kuudes kysymys on anagrammitehtävä.
Stadissa.
3.6.2019
Satunnaisia huomioita elämästä, raapustelua harrastuksista ja ei-niin-ryppyotsaisia-ruokareseptejä.
tiistai 4. kesäkuuta 2019
Puhutko lapsellesi kuin tämä olisi idiootti? Ei kannata.
Miksi ihmiset puhuvat lapsilleen, kuin nämä olisivat idiootteja? Eivätkö alle rippikouluikäiset oikeasti ymmärrä puhetta, ellei heille sössötä ja mässytä huulia samaan aikaan?
Eilen viimeksi pistin tämän merkille, tapani mukaan seisoin avoimen ikkunan ääressä kahvikuppi kourassa ja mietin todella viisaita asioita, kun Kalervonkatua pitkin eteni joku matami ehkä kuusivuotiaan naperon kanssa.
”Akselii (nimi muutettu) nyt pitää mennä tosi varovaisesti, TOOOOSI VAROVAISESTI, kuulitko Akseli-pakseli-mussuturpa, kuulitko? Nyt pitää kuunnella äitiä-päitiä TOOSI TARKASTI kun tuolla edessäpäin on TOOSI VAARALLINEN suojatie.”
Katsoin perheen ohi, viidenkymmenen metrin päässä olevaa valo-ohjattua suojatietä ja yritin ymmärtää, mikä surmanloukku se mahdollisesti on.
”AKSELIIIII!! Muistat sitten mitä ollaan sovittu-povittu äiskän-päiskän kanssa että *lässyti lässyti* oikealle ja vasemmalle katsotaan ja *lisää lässytystä* risteys on vaarallinen kun niitä AUTOJA tulee sieltä ja tuolta”.
En tahdo miettiä miten heidän perheessään suhtaudutaan esimerkiksi ilmastonmuutokseen tai Pohjois-Korean ydinaseohjelmaan kun jo kadun ylittäminen näyttää aiheuttavan Akselille (nimi muutettu) vatsahaavan ja keskivaikean päihdeongelman.
Jos olisin ollut yhtään reippaampi, olisin huikannut naisen perään, että ollakseen vakuuttavampi, kannattaisi Akseli-Pakselille puhua tyylillä jolla ihmisille puhutaan, eikä tyylillä jolla humalaiset turistit puhuvat simpanssille Kolmårdenissa.
Samalla olisin voinut muistuttaa, että ei välttämättä ole kaikkein terveintä suhtautua valo-ohjattuun suojatiehen kuten projektiilioksentavaan Ebola -potilaaseen.
Kuulemma ei ole kohteliasta puuttua toisten ihmisten tapoihin kasvattaa lapsiaan. Höpö höpö.
En ymmärrä tätä hysteeristä ylivaromista. Varo sitä, varo tätä, varo tota, suojatiellä kuolee, katso vasemmalle ja oikealle sata miljoonaa kertaa, paina varoiksi suojatienappia.
Mihin ovat kadonneet ns. yleisluontoiset ohjeet. Kahdella pärjättiin mainiosti.
Ne olivat reippaalla komentoäänellä huudetut ”KATO NYT JUMALAUTA ETEESI” ja ”VARO NYT VITTU SITÄ”. Ensimmäinen kehoitus kattoi kaiken liikkumisesta johtuvan vaaran välttämisen ja jälkimmäinen kaiken mahdollisen avotulesta, käynnissä olevasta yläjyrsimestä villieläimeen. Tarvittaessa, eli jos lapsi oli niinsanotusti kovakorvaista sorttia tai vailla mielikuvitusta, pystyi varoitusta vielä kohdentamaan; VARO NYT VITTU SITÄ MAALIPYTTYÄ.
Tämmöisellä huutamisella oli lisäksi myös se etu, että kaikki huudon kuulleet ymmärsivät varoa maalipyttyä, myös eläimet.
KATO NYT JUMALAUTA ETEESI/VARO NYT VITTU SITÄ -lastenkasvatusmetodi on kiistattomasti toimiva. Sillä on kasvatettu kaikki edellisten sukupolvien menestyjät sekä minut ja minä olen sentään älykkäin ihminen, jonka tiedän.
sunnuntai 2. kesäkuuta 2019
Pentax LX
Pentax LX,
ammattikuvaajan työhevonen.
Pentax LX ja täysautomatiikkaa tukeva 28mm f2.8 |
Pentaxin
lippulaivamalli työnnettiin tehtaan liukuhihnalta päivänvaloon
armon vuonna 1980 ja se oli alusta loppuun mietitty täysverisille
ammattikuvaajille tai vaativille harrastajille. Tai niille joilla oli
enemmän rahaa kuin sivistystaso edellytti.
LX on tehtaan
lupausten mukaan roiskevesi- sekä pölytiivis, täysin mekaaninen
kamera (poislukien hitaimmat suljinajat) joka tehtiin kilpailemaan
aikakautensa kuninkaan Nikon F3 kanssa ammattikameroiden herruudesta.
LX’n on saatavilla
olevien lisäkilkkeiden määrä on enemmän kuin mitä keskiverto
nainen omistaa käsilaukkuja. Löytyy erilaista tähystinlasia,
etsintä ja prismaa. Jopa kinofilmikameroissa nolona pidetty waist
level finder on saatavilla LX’n. Tämän saisi varmaan
avaruusraketin kojetauluunkin liitettyä jollain, ainakin mystisiä
liittimiä on pitkin kameran runkoa?
LX ilman prismaetsintä. Huomaa lisägrippi oikealla puolella. Mas sexy.. |
Hämmästyttävää
kyllä, rapakon takana elävä, kameramessiaan asemassa oleva,
Kivikaivon Kalle ei ole tästä kamerasta raapustellut riviäkään
tekstiä. Ilmeisesti parasta on turha korottaa jalustalle?
LX hivelee
tekniikkafriikin mieltä. Bisnespuolelta löytyy, edestä katsottuna
vasemmalta puolelta, MONITOIMIHILAVITKUTIN. Se toimii paitsi
vitkalaukaisimena, myös peilinnostimena ja himmentimen kuristajana
syväterävyyden tarkistamista varten. Hämmästyttävää.
Laukaisijan ympärillä on kaulus, joka paitsi suojaa laukaisijaa,
myös lukitsee sen. Erilaisia hihnan kiinnittimiä on NELJÄ ympäri
kameran etupuolta ja oikeaoppinen tapa LX’n kanssa onkin käyttää
vasemmanpuoleisia tappeja lisägrippiin ja oikeanpuoleisia hihnaa
varten jotta kamera roikkuu ”mageesti” vertikaalisesti kantajansa
kaulassa.
Monitoimihilavitkutinkytkin nähtävillä |
Todellista
huohotusta ja inkontinenssia meissä friikeissä saa aikaan kuitenkin
ne pienet detaljit, kuten että kameran runko on mustalla maalilla
päällystettyä mustaa kromia tai jotain muuta mystistä
metallipinnoitetta, eli kun musta maali kuluu, tulee alta lisää
mustaa! "MUSTAA MUSTALLA!" huomaan huutavani ääneen tätä
kirjoitettaessa! Entäs filmilaskuri? Se pyörii molempiin suuntiin!
Kuvattua filmiä takaisinkelatessa lähtevät numerot yksitellen
naksumaan kohti nollaa, jos kelauskampea kurittaa oikein kunnolla,
ritisee vuokrayksiössä samaan tahtiin kuin Patrick Batemanin paidan
hihan tikkaukset repeävät tämän jännittäessä hauistaan
tutkiessaan kollegan käyntikorttia. Sanalla sanoen ihanaa. Tekisi
mieli nukkua tämän kameran kanssa.
Pentax LX on
ammattipeli, sen tunnistaa höynäkin jo pidellessään laitosta
kädessään. Se on laatupeli ja sen tuntee. Samalla tavalla kuin jos
pitäisi laatukelloa, Tag Heureria tai vastaavaa kädessään. LX
painaa. Hyvällä tavalla. Tavalla joka kertoo, että kameran sisällä
on paljon pieniä hammasrattaita ja jousia. Ja ne on tehty
metallista, oikeasta metallista eikä mistään alumiinin kaltaisesta
äpärämetallista!
Kokovertailuna Pentaxin amatöörimalli 1970-luvulta ja reilu kymmenen vuotta tuoreempi ammattilaisvehje. |
Kameran
kuvaustuntuma on hyvä, se istuu käpälään kuin jäätelötötterö
lokin nokkaan. Laitos on tasapainoinen ja peili hyvin vaimennettu.
Etsimeen kurkattaessa huomaa seikan, jonka soisi olevan muissakin
Pentaxeissa, seikka joka tekisi ME Superista upean kameran mahtavan
sijaan. Nimittäin suljinaika näkyy ruudussa, sen lisäksi näkyy
myös kameran ehdottoma suljinaika, sen sijaan että kamera
ehdottaisi joko OVER tai UNDER. Mahtava toiminto. Kertakaikkiaan.
Mainitsinko jo, että haluaisin viedä tämän kameran vihille?
Itselleni ei ole
selvinnyt, enkä ole selvittänyt kuinka mittaus toimii, mutta olen
oppinut sen, että jos yhtään pitää kuvata itselleen
epätyypillisissä valaisuolosuhteissa, kuten todella pimeällä, voi
LX’n automatiikkaan luottaa kuin appiukon ajotaitoon volvon
ratissa. Olen kuvannut tällä syvänpunaisella filtterillä 25
asaista Rollein hidasta filmiä keskellä päivää ja myöhään
syksyllä katuvaloja keskellä yötä Fomapanin 400 asaisella
filkalla jonka valotin 200 asan mukaan. Luotin kameran automatiikkaan
ja se kannatti, jokainen kuva onnistui täydellisesti.
Kysymys kuuluu
kenelle LX sopii?
Pentax ME Super on jo huomattavasti pienempi ja myös kevyempi kamera. Ja halvempi. |
Jokaiselle joka
tahtoo parasta. Itse henkilökohtaisesti tyytyisin Pentaxin ME
Superiin, joka on loistokamera ja hinta/laatusuhteeltaan aivan
kertakaikkisesti omaa luokkaansa. LX’ssä on kuitenkin ominaisuuksia
vaikka muille jakaa ja kokonsa sekä painonsa puolesta se pyyhkii
pöytää muilla ammattilaisrungoilla. Se on paras kamera mitä Pentax on koskaan valmistanut, eikä häpeä yhtään Nikon F3n rinnalla.
Internetissä olevan legendan
mukaan kamerassa on jotain tyyppivikoja, kuten tahmaava peilikoneisto mutta
oma runkoni ei ainakaan vielä toistaseksi ole osoittanut merkkejä
siitä.
LX’nkin kanssa
täytyy muistaa se, että kamerat on tehty käyttöä varten, ei
hyllyllä seisottamista varten. Siihen hommaan löytyy kaupasta
tarjouspuolukkahilloa jota kelpaa seisottaa avaamattomana kunnes
heitetään roskiin kun talo pitää myydä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)