Tietovisa loppuu, kiitos kaikille.

13 vuotta

Noin 550 visaa.

8300 kysymystä. Ehkä tasan 8500 jos lasketaan lisäkysymykset mukaan.

2080 tuoppia olutta.

3 kertaa täydet pisteet joukkueelle, eli jokainen vastaus oikein.

Kahdesti 0 -pisteen lappu.

Kerran Hesarissa.

Nämä ovat kaikki faktoja vetämästäni pubitietovisasta.

Kolmetoista vuotta on pitkä aika, varsinkin kun alun perin lähdin vetämään visaa tuuratakseni Ekiä siinä toivossa, että hän muuttaisi mielensä visaeläköitymisensä suhteen.

Eki ei muuttanut mieltään, eikä mistään saatu oikeaa vetäjää, joten visailijasta tuli vetäjä ja tuuraus venyi ensin syyskaudesta kesään ja mahdollisesti seuraavaan. Siinä menikin vuodet 2006-2019.

Sanoin joskus, että 10 vuotta tai 10 000 kysymystä on rajana. Sitten lopetan. Hyvää visaa voi pitää vain tietyn aikaa. Olen huomannut, että rakkaasta harrastuksesta on tullut velvoite. Nyt on hyvä aika lopettaa, ennen kuin velvoite muuttuu rasitteeksi. Ennen kuin joku tulee sanomaan päin naamaa ”kannattaisko lopettaa?”

Kysymyksiä voi keksiä kuitenkin vain rajallisen määrän, sellaiset kortit kuin kuka esitti James Bondia siinä-ja-tuossa leffassa ja mikä vuori on Armenian vaakunassa, on pelattu jo kauan aikaa sitten enkä halua, että visastani tulee Wikipediasta kopioitujen knoppitietojen kuulustelukenttä vaan tilaa on jätettävä myös loogiselle päättelykyvylle ja valistuneille arvauksille.

Retrospektiivisesti tarkastellen 13 vuoteen mahtuu paljon kaikkea, niin iloa kuin surua. Kun aloitin visan vetämisen, ravintolassa sai polttaa, uskokaa tai älkää! Minullakin oli joskus savuke kädessä tai sikari!

Tuolloin ei myöskään huijattu kännyköillä! Ei nimittäin ollut googlea taskussa (myönnettäköön että yksi visailija jäi kiinni Nokian Communicatorin käyttämisestä). Sittemmin huijaamisyrityksiä on tullut esiin, mutta yllättävän vähän. Ehkä kerran vuoteen joku turisti on yrittänyt näppäillä älypuhelimestaan vastauksia esiin, mutta tämmöiset on yleensä laitettu kuriin.

Vaan ei ollut kysymystenkään teko helppoa ennen. Kolme ensimmäistä vuotta vedin visaa ilman tietokoneen apua, kun en ollut moista suostunut hankkimaan. Ensimmäiset ~2000 kysymystä tempaisin omasta päästäni ja kotikirjastoni kirjoista. Sittemmin taivuin hankkimaan ”sontalootan” ja kyssäreiden teko helpottui huomattavasti. Siltikin se on vaatinut paljon. Joka maanantai on saatava bärssi penkkiin viimeistään kello 16 ja aloitettava viikon aikana kertyneiden muistiinpanojen tutkiminen.

Kolmeentoista vuoteen mahtuu myös kaksi eri ammattia, neljä eri osoitetta, naimisiinmeno, ajokortin hankkiminen, asuntolaina, reilusti suunsoittoa, pari ravintolasta kesken visan poistettua asiakasta, yksi Käpygrillin terassilta vedetty visa (tiukempi tupakkalaki astui voimaan ja protestina poltin nicaragualaista robusta -sikaria koko visan ajan), kahdesti kotiin unohdettu visakirja, YKSI myöhästyminen omasta visasta, pariin kertaa kadonneet palkintolaput, vappuvisa 2012 jonka vedin juotuani pullon anisviinaa naapurin Jukan kanssa (edellisellä viikolla pidettiin huutoäänestys, että vedänkö visan selvinpäin vai niin humalassa, etten löydä ovesta sisälle. Humalatila voitti), Helsingin sanomien juttu visasta, tusinan verran flunssassa vedettyjä visoja, muutama lomatuuraus, kaksi eri omistajaa ravintolalla ja ainakin kerran olen vetänyt visan sepalus auki.

Hauskoja ja mukavia muistoja. Valitettavasti aikavälille 2006-2019 mahtuu myös surullisia asioita. Liian monta kertaa olen joutunut aloittamaan visan hiljaisella hetkellä edesmenneen visailijan muistoa kunnioittaakseni.

Surulliseksi minut tekee myöskin nykyisen Sääntö-Suomen alkoholilainsäädäntö joka pistää tämmöiset kysymysnikkarit ja perinteiset pubitietovisat ahtaalle. Pubivisassa palkintona on alkoholia. Lähtökohtaisesti näin, ainakin henkilökohtaisen mielipiteeni mukaan. Tämä ei kuitenkaan sovi yksiin holhousvaltion kanssa vaan lakia yritetään venyttää erilaisilla lipukkeilla yms. joilla on jokin sovittu nimellisarvo – joka on yllättävää kyllä aina kolmostuopin arvo! Hanabissen uittaminen kirjanpidon ohi, joka teknisesti ottaen on kyllä laitonta tai ainakin vahvasti harmaalla alueella, ei myöskään enää onnistu. Palkintoja on jouduttu huonontamaan kautta linjan Helsingin kapakoissa ja monessa pubissa pääpalkintona on 10-12€ lahjakortti jonka voi käyttää vain ruokaan. En näe mitään järkeä siinä, että neljän hengen joukkue saa pizzalipukkeen joka on viikon voimassa. Se on paska palkinto.

En ole mikään kynänpyörittelijä, joka laatisi papereita ja suunnitelmia, en ole koskaan tehnyt mitään sopimusta visan vetämisestä tai siitä saadusta korvauksesta, alusta asti tein kuitenkin selväksi ravintolan kanssa, että rahaa en ota vastaan. Se olisi muuttanut rennon visanvetämisen työnteoksi.

Toivon, ettei päätökseni lopettaa visan veto tee ketään surulliseksi tai vihaiseksi. Toivon myöskin, ettei kukaan pahoita mieltään tavastani ilmoittaa asiasta juuri ennen viimeistä visaa. Koen, että suureelliset jäähyväiset olisivat ladanneet kohtuuttomat ennakko-odotukset ”viimeiseen visaan”. En myöskään kaipaa mitään näyttävää showta ”urani” lopetukseen vaan ihan normaalin maanantaivisan.

15 kysymystä, yleistietoa ajankohtaisuuksilla maustettuna. Kuudes kysymys on anagrammitehtävä.

Stadissa.
3.6.2019

Puhutko lapsellesi kuin tämä olisi idiootti? Ei kannata.

Miksi ihmiset puhuvat lapsilleen, kuin nämä olisivat idiootteja? Eivätkö alle rippikouluikäiset oikeasti ymmärrä puhetta, ellei heille sössötä ja mässytä huulia samaan aikaan?

Eilen viimeksi pistin tämän merkille, tapani mukaan seisoin avoimen ikkunan ääressä kahvikuppi kourassa ja mietin todella viisaita asioita, kun Kalervonkatua pitkin eteni joku matami ehkä kuusivuotiaan naperon kanssa.

”Akselii (nimi muutettu) nyt pitää mennä tosi varovaisesti, TOOOOSI VAROVAISESTI, kuulitko Akseli-pakseli-mussuturpa, kuulitko? Nyt pitää kuunnella äitiä-päitiä TOOSI TARKASTI kun tuolla edessäpäin on TOOSI VAARALLINEN suojatie.”

Katsoin perheen ohi, viidenkymmenen metrin päässä olevaa valo-ohjattua suojatietä ja yritin ymmärtää, mikä surmanloukku se mahdollisesti on.

”AKSELIIIII!! Muistat sitten mitä ollaan sovittu-povittu äiskän-päiskän kanssa että *lässyti lässyti* oikealle ja vasemmalle katsotaan ja *lisää lässytystä* risteys on vaarallinen kun niitä AUTOJA tulee sieltä ja tuolta”.

En tahdo miettiä miten heidän perheessään suhtaudutaan esimerkiksi ilmastonmuutokseen tai Pohjois-Korean ydinaseohjelmaan kun jo kadun ylittäminen näyttää aiheuttavan Akselille (nimi muutettu) vatsahaavan ja keskivaikean päihdeongelman.

Jos olisin ollut yhtään reippaampi, olisin huikannut naisen perään, että ollakseen vakuuttavampi, kannattaisi Akseli-Pakselille puhua tyylillä jolla ihmisille puhutaan, eikä tyylillä jolla humalaiset turistit puhuvat simpanssille Kolmårdenissa.

Samalla olisin voinut muistuttaa, että ei välttämättä ole kaikkein terveintä suhtautua valo-ohjattuun suojatiehen kuten projektiilioksentavaan Ebola -potilaaseen.

Kuulemma ei ole kohteliasta puuttua toisten ihmisten tapoihin kasvattaa lapsiaan. Höpö höpö.

En ymmärrä tätä hysteeristä ylivaromista. Varo sitä, varo tätä, varo tota, suojatiellä kuolee, katso vasemmalle ja oikealle sata miljoonaa kertaa, paina varoiksi suojatienappia.

Mihin ovat kadonneet ns. yleisluontoiset ohjeet. Kahdella pärjättiin mainiosti.

Ne olivat reippaalla komentoäänellä huudetut ”KATO NYT JUMALAUTA ETEESI” ja ”VARO NYT VITTU SITÄ”. Ensimmäinen kehoitus kattoi kaiken liikkumisesta johtuvan vaaran välttämisen ja jälkimmäinen kaiken mahdollisen avotulesta, käynnissä olevasta yläjyrsimestä villieläimeen. Tarvittaessa, eli jos lapsi oli niinsanotusti kovakorvaista sorttia tai vailla mielikuvitusta, pystyi varoitusta vielä kohdentamaan; VARO NYT VITTU SITÄ MAALIPYTTYÄ.

Tämmöisellä huutamisella oli lisäksi myös se etu, että kaikki huudon kuulleet ymmärsivät varoa maalipyttyä, myös eläimet.

KATO NYT JUMALAUTA ETEESI/VARO NYT VITTU SITÄ -lastenkasvatusmetodi on kiistattomasti toimiva. Sillä on kasvatettu kaikki edellisten sukupolvien menestyjät sekä minut ja minä olen sentään älykkäin ihminen, jonka tiedän.

Pentax LX

Pentax LX, ammattikuvaajan työhevonen.

Pentax LX ja täysautomatiikkaa tukeva 28mm f2.8

Pentaxin lippulaivamalli työnnettiin tehtaan liukuhihnalta päivänvaloon armon vuonna 1980 ja se oli alusta loppuun mietitty täysverisille ammattikuvaajille tai vaativille harrastajille. Tai niille joilla oli enemmän rahaa kuin sivistystaso edellytti.

LX on tehtaan lupausten mukaan roiskevesi- sekä pölytiivis, täysin mekaaninen kamera (poislukien hitaimmat suljinajat) joka tehtiin kilpailemaan aikakautensa kuninkaan Nikon F3 kanssa ammattikameroiden herruudesta.

LX’n on saatavilla olevien lisäkilkkeiden määrä on enemmän kuin mitä keskiverto nainen omistaa käsilaukkuja. Löytyy erilaista tähystinlasia, etsintä ja prismaa. Jopa kinofilmikameroissa nolona pidetty waist level finder on saatavilla LX’n. Tämän saisi varmaan avaruusraketin kojetauluunkin liitettyä jollain, ainakin mystisiä liittimiä on pitkin kameran runkoa?

LX ilman prismaetsintä. Huomaa lisägrippi oikealla puolella. Mas sexy..

Hämmästyttävää kyllä, rapakon takana elävä, kameramessiaan asemassa oleva, Kivikaivon Kalle ei ole tästä kamerasta raapustellut riviäkään tekstiä. Ilmeisesti parasta on turha korottaa jalustalle?

LX hivelee tekniikkafriikin mieltä. Bisnespuolelta löytyy, edestä katsottuna vasemmalta puolelta, MONITOIMIHILAVITKUTIN. Se toimii paitsi vitkalaukaisimena, myös peilinnostimena ja himmentimen kuristajana syväterävyyden tarkistamista varten. Hämmästyttävää. Laukaisijan ympärillä on kaulus, joka paitsi suojaa laukaisijaa, myös lukitsee sen. Erilaisia hihnan kiinnittimiä on NELJÄ ympäri kameran etupuolta ja oikeaoppinen tapa LX’n kanssa onkin käyttää vasemmanpuoleisia tappeja lisägrippiin ja oikeanpuoleisia hihnaa varten jotta kamera roikkuu ”mageesti” vertikaalisesti kantajansa kaulassa.

Monitoimihilavitkutinkytkin nähtävillä

Todellista huohotusta ja inkontinenssia meissä friikeissä saa aikaan kuitenkin ne pienet detaljit, kuten että kameran runko on mustalla maalilla päällystettyä mustaa kromia tai jotain muuta mystistä metallipinnoitetta, eli kun musta maali kuluu, tulee alta lisää mustaa! "MUSTAA MUSTALLA!" huomaan huutavani ääneen tätä kirjoitettaessa! Entäs filmilaskuri? Se pyörii molempiin suuntiin! Kuvattua filmiä takaisinkelatessa lähtevät numerot yksitellen naksumaan kohti nollaa, jos kelauskampea kurittaa oikein kunnolla, ritisee vuokrayksiössä samaan tahtiin kuin Patrick Batemanin paidan hihan tikkaukset repeävät tämän jännittäessä hauistaan tutkiessaan kollegan käyntikorttia. Sanalla sanoen ihanaa. Tekisi mieli nukkua tämän kameran kanssa.

Pentax LX on ammattipeli, sen tunnistaa höynäkin jo pidellessään laitosta kädessään. Se on laatupeli ja sen tuntee. Samalla tavalla kuin jos pitäisi laatukelloa, Tag Heureria tai vastaavaa kädessään. LX painaa. Hyvällä tavalla. Tavalla joka kertoo, että kameran sisällä on paljon pieniä hammasrattaita ja jousia. Ja ne on tehty metallista, oikeasta metallista eikä mistään alumiinin kaltaisesta äpärämetallista!

Kokovertailuna Pentaxin amatöörimalli 1970-luvulta ja reilu kymmenen vuotta tuoreempi ammattilaisvehje.

Kameran kuvaustuntuma on hyvä, se istuu käpälään kuin jäätelötötterö lokin nokkaan. Laitos on tasapainoinen ja peili hyvin vaimennettu. Etsimeen kurkattaessa huomaa seikan, jonka soisi olevan muissakin Pentaxeissa, seikka joka tekisi ME Superista upean kameran mahtavan sijaan. Nimittäin suljinaika näkyy ruudussa, sen lisäksi näkyy myös kameran ehdottoma suljinaika, sen sijaan että kamera ehdottaisi joko OVER tai UNDER. Mahtava toiminto. Kertakaikkiaan. Mainitsinko jo, että haluaisin viedä tämän kameran vihille?

Itselleni ei ole selvinnyt, enkä ole selvittänyt kuinka mittaus toimii, mutta olen oppinut sen, että jos yhtään pitää kuvata itselleen epätyypillisissä valaisuolosuhteissa, kuten todella pimeällä, voi LX’n automatiikkaan luottaa kuin appiukon ajotaitoon volvon ratissa. Olen kuvannut tällä syvänpunaisella filtterillä 25 asaista Rollein hidasta filmiä keskellä päivää ja myöhään syksyllä katuvaloja keskellä yötä Fomapanin 400 asaisella filkalla jonka valotin 200 asan mukaan. Luotin kameran automatiikkaan ja se kannatti, jokainen kuva onnistui täydellisesti.

Kysymys kuuluu kenelle LX sopii?

Pentax ME Super on jo huomattavasti pienempi ja myös kevyempi kamera. Ja halvempi.

Jokaiselle joka tahtoo parasta. Itse henkilökohtaisesti tyytyisin Pentaxin ME Superiin, joka on loistokamera ja hinta/laatusuhteeltaan aivan kertakaikkisesti omaa luokkaansa. LX’ssä on kuitenkin ominaisuuksia vaikka muille jakaa ja kokonsa sekä painonsa puolesta se pyyhkii pöytää muilla ammattilaisrungoilla. Se on paras kamera mitä Pentax on koskaan valmistanut, eikä häpeä yhtään Nikon F3n rinnalla.

Internetissä olevan legendan mukaan kamerassa on jotain tyyppivikoja, kuten tahmaava peilikoneisto mutta oma runkoni ei ainakaan vielä toistaseksi ole osoittanut merkkejä siitä.

LX’nkin kanssa täytyy muistaa se, että kamerat on tehty käyttöä varten, ei hyllyllä seisottamista varten. Siihen hommaan löytyy kaupasta tarjouspuolukkahilloa jota kelpaa seisottaa avaamattomana kunnes heitetään roskiin kun talo pitää myydä.