Väsyneet lapset homekouluun joka arki, mitä järkeä?

Viimeisen vuorokauden on otsikoissa ollut vain yksi aihe ja se on lasten palauttaminen kouluun. Lapset ovat nyt olleet kuusi viikkoa etäopetuksessa ja se on nyt niin iso ongelma, että kahden viikon päästä kakrut pitää saada sinne kouluun. Kouluvuotta on tosin vain kaksi viikkoa jäljellä, sitten alkaa kesäloma joka kestää kymmenen viikkoa.

Tätäkin ”ongelmaa” tarkastelen niillä samoilla kriteereillä kuin kaikkia muitakin nykyajan ongelmia. Eli lähinnä suhtaudun siten, että ne ovat joko keksittyjä tai vähintäänkin itseaiheutettuja.

Heitetään ilmoille sellainen ajatus, että miksi lasten edes pitää mennä jonnekin fyysiseen koulurakennukseen näyttelemään oppimista? Omien kokemusteni mukaan opetus on hyvä asia, mutta koulu on konstruktiona yhtä epäonnistunut kuin vankila.

Halki elämäni olen kuullut koulusta lähinnä samaa ”valitusvirttä”. Luokkakoot ovat liian isoja, oppilaat tyhmempiä & aloitekyvyttömämpiä kuin ikinä, opetusinfra tökkii, mikään ei toimi, ruoka on pahaa, koulu on homeessa ja lapset häiriköivät toisiaan.

Miksei yhtälöstä voida poistaa kaikkea paskaa samalla tavalla kuin alkoholi ja pikaruoka ruokavaliosta?

Koulurakennusten korjausvelka on miljardiluokkaa, näin stetson-menetelmällä arvioiden. Kuulla ”koulu” sana ilman ”home”-etuliitettä on kuin nähdä Jeesus ratsastamassa Joulupukilla kommareiden vappukulkueessa, jossa kukaan ei ole kännissä.

Parakkikoulut ja sädesienen raiskaamien rakennusten purku- ja korjausrakentaminen on todella iso bisnes. Todennäköisesti niin iso, että korruption lonkerot yltävät jo hallitukseen asti. Homeisia rakennuksia saneerataan miljoonilla ja taas miljoonilla vain jotta niissä on sitten parin kuukauden kuluttua vesivahinko kun Bogdan, Orma tai puolalainen Hessu Hopo kytki patterikierron paskaviemäriin, joka päätyikin ilmastointikanavaan. Juhlasalissa on sadan tuhannen euron äänentoisto, mitä kukaan ei osaa käyttää, sitä varten, että kevätjuhlassa ei soiteta suvivirttä, ettei kukaan vain loukkaannu ja ehkä kunta maksaa kymppitonnilla jonkun Keskustan kansanedustajan tms. rikollisen motivaatiopuhujaksi TET-päiville.

Kouluissa ei ole enää henkilökuntaa pitämässä talosta ja sen ihmisistä huolta, sen sijaan kaikki on ”kilpailutettu”. Ennen skolessa oli talkkari, joka rassasi viemärit, korjasi piirtoheittimen virtajohdon ja vinssasi koripallokorit alas liikuntasalin katosta. Tsilarilla oli ehkä työsuhdekämppäkin jossa ryypiskellä illat Metsoloita katsellen ja pitäen huolta etteivät raggarit rikkoneet paikkoja yöllä.

Nyt kilpailutuksen seurauksena tsilarit on delanneet sukupuuttoon ja kun (huom ei JOS vaan KUN) lamppu palaa, vessanpönttö tulvii tai koripallokorit pitää saada alas katosta, pitää rehtorin soittaa johonkin kirjainlyhennefirmaan jossa puhelinvaihteen, itkuiselta 12-vuotiaalta kuulostava työntekijä syyllistää soittajaa hänen työstressinsä kasvattamisesta. Puhelinsoiton jälkeen pitää odottaa 4-24 tuntia jotta kirjainlyhennefirmasta tulee uudenkarhealla pikkupakulla joku apurahajazztaiteilijan näköinen kynäniska vinkumaan astmaattisesti, ettei hänen lupatasonsa riitä vessan loisteputkilampun vaihtamiseen. Sen sijaan hän voi täyttää sähköisen anomuksen esimiehelleen joka tekee päätöksen sähköliikkeen tilaamisesta. Ja jos samalla kysytään niistä koripallokoreista, niin kynäniska kohauttelee harteitaan ja sanoo että hän ei voi asiaa hoitaa, pitää soittaa kirjainlyhennefirmaan ja tilata uusi käynti.

Ja tämä kaikki maksaa varmasti kymmenkertaisesti sen talkkarin liksan verran.

Yhden homekoulun hinnalla maksettaisiin varmaan koko ikäpolvelle pilvipalveluläppärit, ellei niitä ostettaisi krapulaiselta Mickey Rourk..eikun siis Tiina Jylhältä. Tai joltain kokoomuslaisen kaverilta.

Kilpailutus on myös tappanut kouluruokalan topakat emännät, jotka sotavuosien marttojen hengessä ruokkivat mukelot päivästä toiseen kunnon ruoalla. Nykyään kouluruokalassa käytetään veistä vain muovipussien ja pahvilaatikoiden avaamiseen kun keskuskeittiöistä tulee mautonta, rasvatonta, sokeritonta ja suolatonta huttua, mikä lämmitetään robottiuuneissa. Sitten ihmetellään mikseivät lapset syö ruokaa. No koska se maistuu paskalta. Ja näyttää.

Tälläkin kilpailutuksella ollaan ”säästetty” suorastaan valtavia summia. Veikkaan, että jos näiden keskuskeittiöfirmojen kirjanpitoa vähän enemmän tutkii, niin voidaan todeta että veroja ei makseta ja kaikki viivan alle jäävä on siirretty ulkomaille.

Paljon fiksumpaa olisi sulkea nämä ulkomaisille holdingyhtiöille rahaa tuottavat keskuskeittiöt ja lyödä suoraan lisää massia lapsiperheellisten lapaseen, silloin raha jäisi tänne, vaikkakin suurelta osin duopolille.

Minkä takia hukataan resursseja siihen, että toistasataatuhatta väsynyttä lasta pitää saada samaan aikaan, viitenä päivänä viikossa, yleensä kilometrien matkan päähän, homeiseen rakennukseen, saamaan opetusta liian isossa ryhmäkoossa jossa häiriköt ja hitaimmat oppilaat määrittelevät opetuksen tehokkuuden ja tahdin? Ja sitten välillä mennään ruokasaliin siirtelemään vesipöperöä lautasen reunasta toiseen.

Ainoa perustelu on käsittääkseni se, että ”näin on aina toimittu”.

Ei järjen hiventäkään.

Järjettömyys tässä koronatilanteessa

Ei ole kyllä järjen hiventä tässä koronatilanteen hoidossa. Koulut ja päiväkodit on bosessa, etteivät lapsukaiset tartuta toisiaan. Tosin tuo viereinen koulunpiha on aamusta iltaan täynnä lapsia, jotka pelaavat pallopelejä ja illasta aamuun vähän vanhemmat lapset viettävät bileitä siellä, pilvi palaa kilpaa pallogrilliin pilkotun säleaidan kanssa tyhjien tölkkien kopistessa asfalttiin.

Ravintolat myyvät henkensä pitimiksi pizzaa ja leikettä takaovista, sisään ei saa asiakkaita päästää, vaikka ravintola-ala kärsi asiakaspulasta jo ennen koronaa, ei vaikka järjestettäisiin niin, että puolet tuoleista vietäisiin pois ja sallittaisiin naapuripöytiin huutelu.

Samaan aikaan rautakaupat ovat auki ja siellä tuntuu olevan kaikki seniorikansalaiset puristelemassa pelargonioiden varsia ja tivaamassa typeriä ylirasittuneelta henkilökunnalta, jotka angstisesti mumisevat kaulukseensa kassapisteen eteen asennetun lexanlevyn takana, levyn jonka ympäri tai yli yhdeksän asiakasta kymmenestä kurkkaa ja huikkaa "anteeksi mitä sanoitte?"

Turvaväli -käsite lakkaa olemasta kun ylität K-raudan kynnyksen. Lääniä on tuhansia neliömetrejä, mutta silti nämä oman elämänsä markopaanaset, Itä-Pakilan kotikonttorirotat, ovat kaikki ängenneet samaan 10m3 tilaan, ettei vaan mene vuoronumero sivu suun ja saadaan se Tikkurilan ”höyry”-sävyyn sävytetty Remontti-Ässä, jota suositteli se naapurin rouvan mies, joka on kova raksaäijä kun kerran Ikean naulakon tehnyt laakista oikein ja maalannut sen spreimaalilla ja maalia oli enemmän naulakossa kuin käsissä.

Viime vuosina, lähinnä yksityisen rahan avulla, kovasti kasvanut pienpanimo-sektori on ollut merkittävä työllistäjä aloilla mainosmiehestä trukkikuskiin on myös helisemässä ravintoloiden suljettua ovensa. Toki panimon ovelta voi tuotteita myydä mutta tällä tavoin katettu asiakaskunta on hyvin marginaalinen. Jostain kumman syystä pienpanimoilla ei ole etämyyntioikeutta, ulkomailta saa kyllä tilata viinaa, viiniä, bisseä ja lonkeroa ja lähetti tuo sen vaikka pumppukärryllä ovelle, mutta kotimainen, täällä työllistävä firma ei saa myydä edes ykkösolutta postimyynnissä. Tämä etämyynnin kieltäminen istuu niin tiukasti meidän päättäjissä, että voidaan melkein puhua kotimaan markkinoiden sabotaasista.

Kukaan ei tiedä paljonko tautiin kuolleita oikeasti on, koska meidän vanhustenhoito on sellaisella tolalla, että ittensä oikaissutta mummoa ja pappaa löytyy harva se päivä pitkin poikin hoitolaitoksia vähän samalla tavalla kuin likaisia sukkia löytyy teini-ikäisen huoneesta. "Täytyy selvitellä asiaa!" kaakattavat kilpaa nämä Attendot, Pihlajalinnat, Mehiläiset ja ties mitkä pörriäiset ja muut maailmansyövät samalla kun lappavat veronmaksajien rahoja ulkomaisiin holdingyhtiöihin.

Veronmaksajien rahat ovat muutenkin hyötykäytössä oikein tehokkaasti, ex-Tekes joka muun muassa käytti useita miljoonia korvavalon, siis KORVAVALON, tukemiseen, on nykyään nimeltään Business Finland. Rahaa on jaettu ihan samalla tavalla kuin ennenkin, eli ei niille jotka sitä tarvitsevat, vaan niille jotka osaavat sitä monimutkaisimmin pyytää. Konsulttifirmat ja kokoomuslaisten kaverit tuntuvat olevan saamapuolella tässäkin lahjoittelussa. Koko lafkan nimi pitäisi muuttaa muotoon ”Pisnes Finland”.

Huoltovarmuuskeskuksemme, joka kuulemma herättää kateutta ihan ulkomaita myöten, tilasi pökerryttävällä summalla hengityssuojaimia ihmislihapullalta ja krapulaiselta Mickey Rourkelta. Paitsi että hengityssuojaimet eivät suojaa ja niiden läpi ei voi hengittää. Ihan oikeat, kotimaiset firmat, olisivat voineet toimittaa toimivia suojaimia samalla rahalla. Miksi näitä firmoja ei käytetty? Kukaan ei tiedä, ihan ministeritasoa myöten on nostettu kädet ilmaan ja lausuttu tuo 2020-luvun anteeksipyyntö ”täytyy selvitellä asiaa”.

Ja nyt grande finalena on sitten keksitty, että yrityksille voidaan antaa alkuvuoden alvit takaisin lainana kolmen prosentin korolla. Joku (mm. minä) ehdotti kansalaispalkkaa akuuttiin cashflowongelmaan jo kuusi viikkoa sitten ennen kuin paska todella osui tuulettimeen. Fiksujen ratkaisujen sijaan pumpattiin 40 miljoonaa euroa veronmaksajien rahoja KELAan, jotta resurssit riittäisivät käsittelemään kaikki tukianomukset, joiden määrä on varmasti moninkertaistunut ja tulee vielä lisääntymään. KELAhan ei pysty edes kriisiajan ulkopuolella käsittelemään hakemuksiaan kohtuullisessa ajassa ja nyt tässä tapauksessa pelkään, että meillä on ensimmäiset nälkään kuolleet löydetty ennen isänpäivää.

Silläkin uhalla, että äiskää taas hävettää kun kiroilen, niin en voi kuin todeta, että ihan pitkin vittuja tulee menemään.

Uudenmaan eristys, päivä 18

Uusimaa on nyt ollut eristettynä muusta Suomesta 18 vuorokautta, eli miltei kolme viikkoa. Moni on ollut huolissaan miten tämä vaikuttaa meihin, kuinka me urbaanit uusimaalaiset ja erityisesti hesalaiset (sic) selviämme kun yhteys tervehenkiseen maaseutuun, eheyttävine ilmastoineen, on poliisin ja puolustusvoimien toimesta katkaistu.

Voin vakuuttaa, että Uudenmaan eristys ei ole juurikaan vaikuttanut arkeemme. Emme ole joutuneet tinkimään herraskaisesta sivistyksestä vaikka Cafe Succesin korvapuusteja ei pääse puraisemaan, ihmisten flash mob -ryhmän jäsenet eivät enää keräänny Oodin aulaan keskustelemaan avokadotoasteista ja vapaarattaattomilla polkupyörillä ei enää pyrähdetä lähimpään artesaanipubiin tiedustelemaan ”onk teil mitä ipoja hanassa?”

Yllättävän vähän arki on muuttunut. Toki myönnän, että oloni oli hieman levoton vielä kaksi viikkoa sitten kun söimme viimeisen vessapaperirullan eikä ollut tietoa mistä saisimme seuraavaksi ruokaa. Lähin Prisma oli enää savuavia raunioita kiitos viimeisen suuren käsidesisodan. Onneksi olin kuullut naapureiltani, joiden ihmisnimeä en enää muista, että kustavilaiset kalastajat möivät uudenkuun aikaan kotipolttoista käsidesiä Sompasaaren laiturissa, kiskurihintaan toki, mutta silti hinta oli halpa kun kuukauden käsidesit irtosivat Hondan kesärenkailla ja vaimon kultakoruilla.

Töiden määrä on luonnollisesti vähentynyt hieman, mutta vapaa-aika ei juurikaan ole lisääntynyt sillä kotitöihin menee nykyään enemmän aikaa. Ylivoimaisesti suurin aikarosvo on auton varustaminen keihäillä, kuolleiden eläinten pääkalloilla ja sirkkelin terillä. Puhumattakaan loppumattomasta polttoaineen hamstraamisesta.

Huvit ovat myös harvassa, lähinnä kyse on autoilla järjestettävistä turnajaisista Espan puistossa jossa liekit loimottavat ja ihmiset juopuvat käsidesistä. Kilvoitteluissa hävinneiden kallot on hilattu ravintola Teatterin lipputankojen nuppeihin tuomaan kunniaa Suurelle Karhulle ja takaamaan runsaat ohrasadot tulevan vuoden käsidesejä varten.

Mutta muuten arki rullaa kuten ennenkin. Naapurit, joiden sivistysnimet olen unohtanut, lähtivät ensimmäisen karanteeniviikon jälkeen yön turvin polkupyörällä Mäntyharjun mökilleen. Eilen minä ja parhaat pääkallonmetsästäjäni Blaargh ja Thaurnil (Risto & Pekka) murtauduimme heille ja iloksemme löysimme suuret varastot hernekeittoa ja käsidesiä. Teimme lattialaminaateista suuren kokon lattialle ja juhlimme aamuun asti. Sitten teurastimme heidän IKEA Karlstadt-sohvan ja teimme sen istuinpäällisestä lannevaatteet koko heimolle.

Sauriksen ja Jopo-Petskun eeppinen saaga, osa 14!

Kaksikko ruokaili hiljaisuuden vallitessa, kumpikaan ei ollut ihan selvillä, että mihin aikaan ”Igor” piti tavata. Yhtäkkiä parivaljakko tunnisti mustaan nahkatakkiin pukeutuneen Igorin joka tuli pälyillen miestenvessasta. Ilmekään ei värähtänyt kellään, kun ”kontakti” livahti ravintolasta ulos.

Hippi oli kuin lentoon lähdössä; ”älä nyt jukuliste steppaa siinä!” Pekka sihahti fernet branca ryyppyjen välissä; ”me jäädään vielä kiikiin jos heti kirmataan tonne hakemaan salkkuun täytettä!”.

”Okei okei, hitsi kun mä vaan olen tämmöinen hoppuhousu luonteeltani!” Hippi tuskaili; ”Olen tehokas sähikäinen! Tuskin maltan istua alas edes ruokailemaan! Mutta olet oikeassa, lienee parasta vain pelata coolia.” hän jatkoi.

”Jees” virkkoi Pekka ja päästi miehekkään röyhtäyksen. ”Tää auttaa sua relaamaan, löysin tän taskustani kun puin rotsia päälle sen patsaskiipeilyn päälle.” Pekka sanoi ja heilutti hiirenkorville selattua muistikirjaa.

”Mikä ihme toi on? Onko se jotain lääkitsevää ainetta kun se kerran auttaa mua relaamaan? Pitääkö toi polttaa vai syödä????” Hippi kysyi.

”Mun vanha päiväkirja parin vuoden takaa! Oi niin hauskoja muistoja täältäkin löytyy! Nyt nojaat taaksepäin ja kuuntelet, mä luen sulle vähän ääneen.” Pekka sanoi ja teki hypnotisointieleitä käsillään.

”Käytiin Räyhiksen kanssa Hauholla Muurikki-tädin jokakesäisillä 60-vuotispäivillä ja sielläkin lähinnä siksi, että täti tapaa tarjota hämäläistä perinneruokaa *paakkua*, joka mehevöitetään puhdasoppisesti vähintään kahden viikon kompostihauteessa ja liekitetään pöytäviinalla tai Lasolilla, ellei pöytiäistä satu olemaan käsillä. 

Halusin myös esitellä Räyhiäisen tädilleni siinä toivossa, että täti suostuisi sponsoroimaan meidän vuoden 2020 kesäkiertuetta, kuten hän oli kautta rantain jo lupaillut. Vähän tietysti pelkäsin, että Räyhis mokaisi koko jutun tavalla tai toisella, mutta riskejä on otettava.

Juhlat sujuivat perinteisin menoin: Feetu-setä kaatoi taas sahtipäissään Wartburginsa katolleen Hevosenpierettämänmäen shikaanissa, ja Nyhtö-serkku veti vanhasta muistista polkupyörän lipputankoon roikkumaan. Yhteislauluna vedettiin luonnollisesti Gösta Sundqvistin ”Sateenkaari päättyi nakkikioskille” ennen Muurikki-tädin hartaasti odotettua suvisaarnaa, jonka täti esitti Museoviraston avustuksella pihaan pystytetyn maitolaiturin stagelta. 

Saarnan alkupuoli keskittyi Hauhoxitiin eli tädin johtamaan Hauhon kunnan irrottautumisprojektiin taannoisesta Hämeenlinna-liitoksesta. ”Hauhoxit olkoon Suomen paikallisdemokratian renessanssin keihäänkärki”, täti messusi kauaskantoisella ja rämisevällä iänellään. ”Sote-hullutus tulee joka tapauksessa päättymään kyyneliin. Mitä vikaa oli entisessä kunnanlääkärijärjestelmässä?”

Aamulla navetan ylisiltä herättyämme Räyhis lausui: ”Jos nää on todella sun sukulaisia, mä ymmärrän sun touhuja aika lailla paremmin.” 

Jatkuu viimeistään viikonlopun jälkeen...

Sauris ja Räyhis seikkailevat, osa 13

”Tadaa tadaa, mitä helvettiä te olette tehneet?” poliisi ärjyi kaksikolle.

Koko puisto tuijotti Eino Leinon patsasta, jolla oli improvisoitu myllynkivikaulus nyt kaulassaan.

”Katsokaas, kyse on taideprojektista johon musiikki liittyy!” Pekka aloitti.

Hippi jatkoi; ”Kyllä, tän proggiksen nimi on ’Eino Leino goes keskiaikataidepaska’. Pekka Sauron & The Shake Shakes esittää Eino Leinon runoja sovitettuna 1500-luvun soittimille.”

”Mut Pekka Sauron soittaa kuitenkin kaikki soolonsa helmenvalkoisella 1962 Stratocasterillaan!” Pekka ehti väliin muistuttamaan.

”Mutta muuten taustaorkka vetää autenttisilla soittimilla, on luuttua ja kampiliiraa. Itse puhallan okariinaan” likainen takkukasa vakuutteli poliisille.

”Okariina? Kukkopilli se on.” Pekka muistutti.

”Pliis, Peqi. Onko pakko?” hippi vastasi

”Älä sano mua Peqiksi.” sanoi Pekka ja näytti pettyneeltä emojilta.

Seuraavaksi seurasi pitkä ja monipolvinen vuoropuhelu sekä paikalla olleen poliisin, että yleisön kanssa. Lukijaa säästettäköön tältä kuivalta, paljon lakitekstiä sisältävältä dialogilta, mutta kukin voi tykönään kuvitella sellaisen montaasijakson jossa puhutaan paljon kädet levällään ja välillä punnerretaan maassa tai imitoidaan hevosella ratsastajaa. Jättiläismäisen sähliksen päätteeksi musiikilliset neromme onnistuivat irroittautumaan poliisista sekä väkijoukosta ja ottivat kurssiksi tutun ja turvallisen Strimbergin kahvilan Espan ja Mikonkadun kulmasta.

”Huh huh, siinä oli sakot ja putkareissu jälleen lähellä!” Hippi puhalteli ja pyyhki kylmenneitä hikikarpaloita otsallaan.

”Pyh! Lisää vain kunniaamme ja mainettamme musiikkirintamalla!” Pekka uhkui voitonriemuisesti; ”Hei kyyppari, pistä kaksi pitkää A’ta, parsakeitot ja fernet brancat!” tilasi hän lennokkaalla tyylillään baarimikolta joka loi pitkän katseen salin seinällä olevaan kelloon joka näytti 11:15.

Naapuripöydässä istui kaksi vanhempaa rouvaa perunaleivosten ja maitokahvien äärellä, toinen heistä sanoi värisevällä äänellä ”Kuinka KAM-MOT-TA-VAA!”, toinen rouva jatkoi; ”Mikä synti ja häpeä, nähdä Helsingin yliopiston professori nauttimassa viinahuumetta näin säädyttömän aikaisin! Minä olen aina luullut, että te olette kunnon ihminen!”

Pekka ja Hippi katsoivat mummeleita, sitten Pekka sanoi; ”Ei kuulkaas hyvät rouvat, en minä ole kunnon ihminen, minä olen rokkitähti.”

Mummelit tyrskivät epäuskoisina, jättivät kahvinsa kesken ja purjehtivat tuohtuneina ulos.

”Lisäsimme mainetta ja kunniaa?” Hippi kysyi varovaisesti?

”Lisäsimme mainetta ja kunniaa.” Pekka totesi ja painoi naamansa parsakeittoon ja aloitti ryystämisen.

Jatkuu huomenna...

Sauris ja Räyhis seikkailevat osa, 12

Röpö-Pietari ja Pekka Sauri katsoivat toisiaan silmiin ja kävivät keskustelua ajatuksen voimalla:

”Meidän pitää nyt keksiä jotain ja äkkiä” Pekka morsetti kulmakarvojaan heilutellen.

”Suuttuukohan toi poliisi jos laitan palamaan näitä maasta löydettyjä tuotteita?” Hippi yritti telepaattisesti viestittää.

”Mä yritän saada tänkin näyttämään musavideoon liittyvältä!” Pekka yritti sädettää ajatuksensa hipin kaaliin intensiivisen tuijotuksen avulla.

”Äh hitot homeafgasta, olisko mulla taskun pohjalla vielä niitä sieniä mitä Risto kasvattaa treeniksellä?” Hippi mietti nyt jo toveristaan ohi katsoen ja täysin ajatuksiinsa vaipuneena.

Pekka selvitti kurkkuaan; ”Hyvä on! Paljastan kaiken!” hän puhui juhlallisesti, ”Tämä oli osa performanssia! Taidetta!”

Poliisi katsoi kaksikkoa kuin kahta järkensä menett..tai no jätetään sanomatta. Pekka kumartui supattamaan jotain Hipin korvaan ja tämä nyökytteli ymmärtäväisen oloisena.

Kaikkien suureksi hämmästykseksi yöelämäprofessori lähti toverinsa avustuksella kiipeämään kansallisrunoilijamme patsasta pitkin, tavoitellen Eino-sedän kaulan ympärillä killuvaa vannetta. Päästyään vaimeasti kiroillen istumaan patsaan hartioille alkoi Pekka riisua vaatteitaan.

”Peqi hei! Ei nyt mitään stripteasea, muista mitä kävi Viru-hotellissa!” Hippi huuteli hädissään patsaan juurelta.

”Älä viitsi muistuttaa!” Pekka vastasi ja tiputti rasvaisen pikkutakkinsa maahan toverilleen; ”sitä paitsi se oli Risto Hanhen vika kun laittoi sitä syyhypulveria mun kauluksesta sisään!!”

”SYYHYPULVERIA? Se oli bolivialaista kokaiinia! Vaivalla hankittua boostaamaan meidän rock-uskottavuutta!” Hippi rääkyi patsaan juurelta. 

Poliisisetä vaikutti enemmän ja enemmän kiinnostuneelta parivaljakostamme.

”Olkoot vaikka Maradonan hovihankkijan marssipulveria, syyhypulveriksi se muuttui pölistyään mun verkkopaidan ja nahkan väliin!” Pekka vastasi tuohtuneena yläilmoista.

Väkijoukko likaisen hipin kanssa seurasi silmä kovana mitä kansallisrunoilijamme yläpäässä tapahtui; näytti aivan siltä kuin hikinen yöelämäprofessori olisi pingotellut, enemmän tai vähemmän valkoista, aluspaitaansa mopedin vanteen ympärille. Yleisöstä kuului epäuskoista mutinaa ja jopa suoranaisia vastalauseita.

Pekka napitti kauluspaitansa kiinni ja luisketteli alas pitkin kansallisrunoilijamme vartta.

”Tadaa!” hän julisti voitonriemua uhkuen.

jatkuu huomenna..