Sananen kierrätyksestä

Tämmöistä taas vaihteeksi kun töistä kotiin tulin.

Meidän taloyhtiössä on tämän vuoden ajan kerätty muoviroskaa erillisellä säiliöllä. Ennen oli 2 kpl sekäjäteastia, metalli-, lasi-, bio-, paperi- ja pahviastiat.

Nyt toinen seka on korvattu muovinkeräyksellä.

Muovinkeräys on helvetin hyvä juttu, uskokaa tai älkää.

Valitettavasti kierrättäminen ontuu meidän talossa. En tiedä johtuuko se välinpitämättömyydestä vai kenties perinteisestä suomalaisesta jurpoudesta.

Sekajäteastiaa pidetään jonkinlaisena Moolokin kitana, jonne voidaan mättää esineitä ja asioita siinä toivossa, että ne painuvat unohduksen tuolle puolen. Sinne tungetaan kaikki vanhoista retkipatjoista lähiravintolan take away annoskippoihin (jotka ovat usein vieläpä puolillaan ruokaa).

Tänään oli taas joku valopää ylittänyt itsensä ja jättänyt safkatuotteet "pinkan päälle" josta varikset olivat sitten käyneet levittämässä ne pitkin pihoja.
Onneksi hävettävä hippi sai päivän aikatauluihin mahtumaan myös sekajäteastian tyhjennyksen ja siellä olevien jätteiden lajittelun oikeisiin astioihinsa. Nyt sekajäteastian kansi mahtuu melkein kiinni.

Nyt seuraa sellainen tietoisku kaikille teille jotka ette kierrätä:

Ottakaa pää pois perseestä.

Oletteko kuulleet sellaisesta asiasta kuin ilmastonmuutos?

Jos ette, olen huolestunut.

Helsingissä sekajäte menee polttolaitokseen josta siitä tehdään energiaa. Tämä ei tarkoita sitä, että jäte häviäisi jonnekin. Tai että kaikki astiaan laitettu palaisi iloisella liekillä, kuten hävettävän hipin sotilaspassi.
 
Jätteenpolttolaitos ei pysty muuttamaan kaukolämmöksi foliota, peltipurkkeja, tyhjiä viinipulloja eikä todellakaan sitä appivanhemmilta saatua leipäkonetta.
Jätteenpolttolaitokseen on myös ihan turha toimittaa vanhoja ehjiä kenkiä ja vaatteita, joita sinne roskikseen myös tungetaan. Tai muoviastioita. Muovi on parhaimmillaan hallitusti kerättynä ja kierrätettynä, ei pienhiukkasina ilmakehässä.

Kaikki mikä polttouuniin kipataan, muuttuu jossain määrin kuonaksi. Se kuona on jotain sellaista mitä ei voida nykyisellään hyödyntää. Se kuona kasvaa kasoiksi Ämmässuolla (Pohjoismaiden suurin kaatopaikka by the way) ihan samalla tavalla kuin jätteetkin.

Joten; ole ystävällinen ja kierrätä. Minä en juurikaan edes pidä ihmisistä eikä minulla ei ole omia lapsia joille jättää tätä palloa ja minäkin viitsin kierrättää.

Löytötavaraa valokuvanäyttely ja filosofiani

Tarve ja sen puute on subjektiivista, tarpeen puute luo hylkytavaraa, hylkytavara voi olla löytötavaraa jos sille on tarvetta.

Olen itseoppinut valokuvauksen harrastaja Helsingistä, vastustan periaatteesta ”rahalla saa” -mentaliteettia sekä kertakäyttökulttuuria, koen että ihmisellä on moraalinen velvollisuus kehittää itseään ja minulle se on tarkoittanut tapaa elää käyttäen kekseliäisyyttä vastustaakseni hiljaisesti materialismia ja kulutusyhteiskuntaa.

Uuden ostamisen sijaan pyrin korjaamaan vanhan, tarpeeseeni pyrin ensisijaisesti löytämään käytettyä, kirpputoreilta, kierrätyksestä tai yksinkertaisesti ”dyykkaamalla”.

Löytötavaraa on valokuvanäyttelyni, joka pyörii sanan ”löytötavara” ympärillä. Kuvani ovat löytöjä, sillä en kuvaa studiossa enkä esivalmistele kuvia millään lailla. Kuvaan vain olemassa olevassa valossa. Jokainen kuva on spontaani, hetken tulos.

Jokainen tämän näyttelyn kuva on otettu ”oikealla” kameralla, filmikameralla, joka on löydetty, saatu lahjoituksena tai ostettu taskunpohjan hiluilla.

Ihmisillä on pakottava tarve hankkia sieluttomia, muovista ja piirilevyistä koostuvia laitteita vain siksi, että nämä ovat ”uusia” ja siten ”parempia” kuin edellisvuonna hankitut vastaavat. Minä en koe tämmöistä toimintaa omakseni ja ehkä siksi jalkani ovat tukevasti menneessä ajassa, ajassa jossa kellot toimivat jousella, autoissa ei ole tietokonetta, valokuvat otetaan oikealla kameralla valottamalla valoherkälle filmille ja vedostetaan pimiössä valoherkälle paperille.

Digitalisaatio laittoi vuosikymmeniä palvelleen valokuvauskaluston eläkkeelle, unohduksiin kaapin perälle. Ja kuten kaikelle kaapin perälle laitetulle tavaralle käy, siitä tulee jossain vaiheessa tarpeetonta. Hylkytavaraa.

Hyvinvointiyhteiskuntamme puskee käyttökelpoista, hylkytavaran statuksen saanutta, tavaraa laitojensa yli jatkuvalla syötöllä ja me harvat anakronistiset kummajaiset nappaamme silloin tällöin kopin jostakin. Hylkytavarasta tulee löytötavaraa. Löytötavarasta mahdollisesti käyttöesine.

Filmit kehitän itse kylpyhuoneessani löydetyillä ja saaduilla välineillä.
Näyttelyn kuvat olen vedostanut jätepaalaimeen matkalla olleella suurennoskoneella, jonka olen korjannut toimintakuntoon mm. mustalla softiksella ja tietokoneen virtalähteellä. Vedokset on kehitetty vuonna 1992 purkitetulla Kodak Dektol -paperikehitteellä (löytö tyhjennettävästä kellarista) Ilfordin moniastepaperille joka niin ikään pelastettu roskiksesta.

Valokuvaamisesta, olemassa oleva valo ja arvokkaat ruudut

Kuvaaminen olemassa olevalla valolla on minulle sitä ainoaa oikeaa valokuvaamista, toki teen myönnytyksiä asian suhteeen. Esimerkiksi kun kuvasin Lahdentien sillan alla näkymiä, käytin salamavaloa ja joskus olen räntäsateisina talvipäivinä kuvaillut makrokuvia omaksi ilokseni kotona, olen tullut käyttäneeksi työmaavaloja apuna. 

En ole koskaan ajatellut kuvaavani studiossa tai kantavani mukanani niitä ”ammattivalokuvaajan” sateenvarjoja, heijastimia sun muita kolmijalkoihin viriteltäviä systeemejä, piuhan päässä oleva jätelavalle menossa ollut Popular 606 -salama välttää hyvin minulle.

En myöskään välitä järjestetyistä kuvauspaikoista ja kuvauksista. Näitä kuvia on Facebook ja Instagram pullollaan kun joka toinen tyttölapsi keksii olevansa oman elämänsä valokuvamalli, sitten haetaan henkkamaukasta vähän hellemekkoa rohkeampaa rytkyä päällä, tällätään meikkia naamatauluun ja mennään joko elementtikerrostalojen keskelle tai sitten puronuoman varteen keikistelemään autuaan eteerisen näköisenä. Kaikkihan me vapaa-aikanamme tykkäämme hillua jossain Itä-Pasilassa, limonadipuku päällä ja samalla betonipylvästä halaten huulet töröllään, katse taivaisiin luotuna? Tai pötkötellä joenpenkalla selällään kivellä sääret ristissä, ketarat taivaalle ojennettuina, samalla vesikrasseja hipelöiden? Jep, kuulostaa minunkin korvaan sangen naurettavalta.

Toki on myös loistavia kuvia jossa ihmisvartaloa ja metsää ollaan saatu samaan kuvaan, mieluiten tietenkin mustavalkoisena. Ja mielellään filmille. Näitä Lightroomissa loppumattomasti hinkattuja ”eteerisiä photoshootteja lopputuloksineen" mahtuu kolmetoista tusinaan ja niitä on yksinkertaisesti aivan helvetisti liikaa.

Vähemmän on aina enemmän. Hyvä kuva on sellainen, mitä ei tarvitse selittää. Hyvä kuva herättää tunteita, ei jätä kylmäksi. Olen havainnut, että hyviä kuvia on saakelin vaikea ottaa.

Minulla on kamera käytännöllisesti katsoen koko ajan kaulassa kun olen ulkona. Viime aikoina minulla on ollut kaksi kameraa mukana, kaulassa Holga jossa Kodakin Portra 400 120-filmi ja taskussa vajotettavalla obiskalla oleva Zorki 1 jossa jotain mukavan klassista mustavalkokinofilmiä, foman kakssatasta tai sitten Kodakin Trix400. Trix400:n suhteen alan pikku hiljaa kallistumaan Ilfordin HP5+:n suuntaan sillä se on edullisempaa ja sen valotusvara on ehkä aavistuksen laajempi.

Vaikka kamera on koko ajan kaulassa, ei kuvia tule silti juuri otettua. Pääsääntöisesti siksi, että hyvää kuvattavaa on niin vähän. Välillä saattaa mennä viikko ilman kuvaa, sitten jokin lauantaiaamupäivä on sellainen, että valo sattuu juuri sopivasti ja näppään kymmenen kuvaa tunnissa kävelyllä ollessani.

Sain kaverini tädiltä Lomo LC-A kameran ja lukaisin aiheeseen liittyvää tekstiä netistä, pääsin tutustumaan ”lomoaatteeseen” jossa sommittelu yms. ovat toisarvoisia, pääasia on että kuvia tulee otettua. Ikävä ihminen sanoisi, että kyse on filosofiasta jossa määrä korvaa laadun.

Olin hamstrannut Kameratorilta edullista Fomapanin 400 ASAista mustavalkofilmiä useamman rullan talvea varten ja päätin kokeilla tätä ”lomoilua”, neljällä eurolla sai kuitenkin 36:n valotuksen filmin, niin ajattelin, että kyllä minun talous kestää yhden rullan räpsimisen (digikuvatyyliin).

Pistelin rullan menemään vajaassa viikossa ja kovasti jännittäen kehitin sen, olin ottanut suurimman osan kuvista metodilla ”tää näkymä on kiva, otan kuvan”, sen kummemmin sommittelematta ja miettimättä lopputulosta.

Sain filmin kehitettyä ja skannailin kuvia hyperkuviksi tietokoneelle ja katselin lopputulosta. Olin pettynyt. Kuvat olivat latteita ja tylsiä, vailla ajatusta ja särmää. Osin syyllinen tälle oli mälsä filmi, Foman 400 ASAinen on mielestäni huomattavasti parempi silmille kun sen kuvaa ja kehittää 200 ASAn mukaan.

36sta kuvatusta ruudusta omaa silmää miellytti ehkä 7-9. Kymmenkunta kuvaa olivat ihan teknisesti epäonnistuneita, tarkennus väärin ja rajaus aivan päin honkia. Todellista lomoilua käsittääkseni? En muutenkaan ymmärrä lomoilua ja lomovillitystä, kyse on periaatteessa siitä, että tehdään kallis huono kamera, jolla otetaan teknisesti huonoja kuvia.

Jätin lomokokeilut tuohon yhteen kertaan, missään nimessä ei kannata käyttää rahaa näihin uustuotanto Dianoihin sun muihin. Jos haluaa huonoja kuvia, kannattaa ostaa Ilfordin kertakäyttökamera jossa sisällä on C41-prosessissa kehitettävä XP2-mustavalkofilmi (onnistuu kaikissa valokuvausliikkeissä), vetää kunnon kännit ja räpsiä menemään.

Tästä johtuen kuvaustahtini on hiipunut todella hiljaiseksi. Mutta uskon laadun korvaavan määrän, antaa muiden räpsiä niitä digikuvia tuhansittain, minulle jokainen valotettu ruutu on yksilö johon liittyy muisto kuvaushetkestä.

Helsinki yöllä, kuvattu Ilford HP5+, ständikehitys

Kodak Trix400

Foman 100 asainen ja salamavalo apuna, kuvauspaikka Lahdentien silta

Hylätty alus Sompasaaressa, Fomapan 100 ASA

Teurastamo Jazz, Kodak Trix400 @ 200ASA

"Death Proof", Kodak Trix400 @ 200ASA

Volvo PV chopper, Kodak Trix400 @200ASA

Nosturi, Kodak Trix400 @200ASA

Omakuva, Kodak Trix400 @200ASA

Katuräpsy auton ikkunasta, Kodak Trix400 @200ASA

Keimolan torni ja uudisrakennuskia, Fomapan 400 @200ASA

Mercury, Fomapan 400 @200ASA

Heinikkoa? Lauttasaaressa, Kodak ColorPlus200

Pihlaja, Kodak ColorPlus200

Varjoja, Kodak ColorPlus200

Nopeusrajoitusmerkki maalla, HP5+ 400ASA

Punkkarit kerjäämässä kaljarahaa, HP5+ 400ASA

Pikkuvehka ikkunalaudalla, Fomapan 400 @200ASA

Filmikuvauksen riemua 64-vuotiaalla kameralla

Kyllä on omaan silmääni ihanan herkullinen tämä tsekkoslovakian lahja maailmalle, enkä nyt puhu mäkihyppääjien viiksistä vaan tästä Fomapanin liki huvittavan rumasti nimetystä Creative line 200ASA mustavalkofilkasta. Mielestäni jälki on hyvin klassinen ja rae nättiä. Joku hulluhan voisi yrittää prässätä tätäkin?

Latasin tämän filkan kameramessuilta kahdellakympillä ostamaani Zorki 1:n jossa vajotettava 50mm f3.5 Industar-22 objektiivi. Mitään valotusmittareita tai muita kapitalistisia rappeuttavia toimintojahan kamerassa ei ole vaan valotus katsotaan silmällä liikennmerkkien ja talonmiehen varjosta!
Mittaetsin on erillinen rajausetsimestä, eli kuten Leica kakkosessa ja kolmosessa (niissä oikeissa - kierreleicoissa) tarvitsee filmiä valottavan kädellisen ensiksi katsastaa vasemmasta ikkunasta ja asemoida mittaetsimen etsinkuvat päällekkäin ja sen jälkeen siirtää päätä (voi siirtää myös kameraa jos luottaa itseensä) oikeaan okulääriin josta pitäisi kuva rajata. Rajausluukku on sen verran lähellä objektiivin polttopisteen keskipistettä, että se on melkein, ainakin neuvostostandardeilla, parallaksikorjattu.
Sekä mittaetsinreikä, että rajausreikä ovat molemmat helvetin pieniä ja saatanan pimeitä. Joku jossain kirjoitti, että mittaetsinkameralla on hyvä kuvata nimenomaan hämärässä koska tarkennus on niin helppoa. Vetäkää häntä turpaan jos tulee vastaan! Okuläärien suunnittelu on selkeästi tehty sillä mielellä, että silmälasienkäyttäjien ei tarvitse vaivautua tällä kuvaamaan, hiontavaikutus on kuin smirgelilaikalla muoviseen puutarhatonttuun.
Kamera myös haisee. Pahalle. Olen yrittänyt roimia hajua pois isoisoisän suojeluskuntamanttelilla ja pitämällä kameraa Mannerheimin muotokuvan päällä. Ei ole toiminut. Nyt myös Marskin potretti haisee neuvostokansalaiselta,. Vaimoltakin olen saanut huutia asian tiimoilta, yritin selittää että jos saisin luvan ostaa Leica IIIf:n kameratorilta, niin näitä hajuhaittoja ei olisi, mutta kuulemma maksaa liikaa. Täytyy viikkorahoista säästää, läjässä on jo 32,50!
Filkan kehitin Foman R09 "Rodinalissa", sekoitussuhteena 1:40, kehitysaika 9 minuuttia. Agitointia ensimmäiset 30s jonka jälkeen kääntö ja kopaus joka 30s sekunti. Keskeyte hanavedellä ja kiinnitys Ilfordin Rapid fixerillä. Tälläkään kertaa en hifistellyt lämpömittarin kanssa vaan vedin hanasta sormituntumalta 20-asteista vettä.

Keramiikataidetta langalla

Sadepäivän kuvasatoa

Amerikanrauta

Valtaistuin

 

Asfaltin ja kiven välissä kasvaa luonto

Porschen ajaton muotoilu

Hylky

Roskis

Heijastus

Liity joukkooni! Maailmanloppu tulee!

Olen kauhulla seurannut uutisvirtaa sulavista napajäistä, lämpenevästä ilmastosta sekä Juha Sipilän naamataulusta ja vaipunut lähes penttilinkolamaiseen epätoivoon. Tutkiessani tänään taloyhtiömme sekajäteroskista, ja löytäessäni sieltä roppakaupalla sinne kuulumatonta jätettä, ymmärsin että maailmanloppu on aivan nurkan takana.

En aio kuitenkaan herätä postapokalyptiseen dystopiaan tyhjin käsin ja varustautumatta vaan teen kuten MIES!

Aion asennuttaa Hiaceeni alustakorotussarjan, jolla maavaraa saadaan tarpeeksi akseleille asennettaville monster truck -renkaille.

Lisäksi muutan luotettavan 2.4 litraisen rivinelosen etukammiodieselin toimimaan nitrometaanilla.

Mikäli näette minut edellä kuvaillussa ajoneuvossa, Monster-Hiacessa, ajavan ilman paitaa yläkropan lihakset (moottori)öljystä kiillellen, olen todennäköisesti matkalla hiekka-aavikolle perustamaan uutta, maailmanlopun jälkeistä, yhteiskuntaa jonka perustoiminnot pyörivät nitrometaanin keräilyn, spontaanin väkivallan ja minun henkilöpalvonnan ympärillä.

Voitte joko liittyä joukkooni (oma turboahdettu auto pakollinen) tai jäädä kaupunkiin elämään sammalella ja muulla pahanmakuisella.

Ps. Otetaan vastaan 80-lukulaisia nahkavaatteita, kettinkiä, akselirasvaa ja nitrometaania jos jollakulla sattuu nurkissa pyörimään.

Nastaa perjantaita kaikille.

Näin unta

Näin viime yönä todella outoa unta; unessa minun piti jostain syystä käydä seiskaluokka uudestaan. Ja vielä Laajasalon yläasteella.

Koska koulumatka täältä kotoa oli "liian pitkä", pakkosijoitti kaupunki minut sijaisperheeseen Laajasaloon. Olin joku 6 vuotta nuorempi kuin uuden perheeni vanhemmat ja parikymmentä vuotta vanhempi, ja huomattavasti isompi, kuin perheen muut lapset.

Ja koska Laajasalo on käytännössä maaseutua, piti kouluun ehdottomasti mennä mopolla, sellaisella motocrossmallisella, vaikka ponnekkaasti sanoin, etten osaa millään mopolla ajaa.

Ja koska enhän minä tunne Laajasaloa ensinkään, niin eksyin sitten sinne metsäteille ja heitin useammat komeat pannutkin metsähallituksen puolelle kun sijaisperheen pojan viritelty ”supermotard” lähti lapasesta tyystin. Mitään kypärää en saanut kun pääni on niin iso, ajelin pitkin ja poikin kangasmetsää havunneulasten rapistessa parrasta ja kovasti ääneen sadatellen.

Lopulta pelmahdin skutsista jonkun pihalle, josta kaasuttelin nurmikkotupot ilmaan lennellen kohti asfalttitietä ja siitä edelleen sijoituskotiini sillä kello oli jo yli kaksi ja koko neljä tuntia kestänyt ensimmäinen koulupäivä oli voittopuolisesti ohi.

Päästyäni ”kotiin” alkoi sijaisperhe hirveän motkottamisen, opettajalta oli tullut Wilmaan viesti, että Tenho on pinnannut koko ensimmäisen päivän. Olin aivan hiilenä näille humanisteille, pistävät jumalauta aikuisen ihmisen väkisin mopolla ilman kypärää menemään kouluun metsän läpi, ja sitten kun 35-vuotias seiskaluokkalainen makaa ojanpohjalle mopon lennettyä lepikkoon, niin sitä kutsutaan lintsaamiseksi??

Saarnaan päätteeksi sijaisperheen vanhemmat ilmoittivat, että huomenna mennään rehtorin puheille koko perhe, että kun vain pinnaan koulusta kaiket päivät (?) niin näillä näkymin jää varmaan koulu kesken ja joudun jonnekin tehtaalle töihin. Tässä vaiheessa jouduin jo korottamaan ääntäni, että kyllä juttu on niin, että nykyään tehtaalle päästäkseen pitää olla insinööri ja toisekseen, että kun minä olen kuitenkin sen seiskaluokan käynyt jo yli kaksikymmentä vuotta sitten, niin ei nyt ihan hirveästi pelota jos opintie Laajasalon yläasteella katkeaa vaikka tähän paikkaan.

Sitten heräsin. Tänään otan kyllä pari olutta ennen nukkumaanmenoa, selvin päin näkee liian lennokkaita juttuja. Nastaa maanantaita kaikille.