Testissä Nation Photo ISO400 mv-filmi

Testeissä Nation Photo ISO400 mustavalkofilkka.Kehitetty Foman Rodinalilla 1+25 suhteella 6min.

Ostin Kameratorilta nelisen rullaa testimielessä, kun oli halpaa, muistaakseni 3,90,- kappale, ja nyt on ensimmäiset ruudut kehitetty. Kamerana oli ulkoisesti rujo ja osumaa saanut Yashica Elektro 35 GSN.

Ei ole näiden kuvien perusteella kovin hääppöinen filmi. Tasapaksua ja negat oli helvetin ohuita, skannautuu ihan nätisti mutta suurimmasta osasta ei kunnon vedoksia kyllä saa.

Löysin valmistajan ranskankielisen sivun jossa käskettiin kehittää kuten Kodakin Tmax 400.

Filmi kuivuu todella vittumaisesti sekä kuperaksi, että kierteelle. Epsonin (V330) lähinnä huonoa vitsiä muistuttavat negapitimet ovat helisemässä tämän filmin kanssa sillä kuuden negan ripsu kiertyy, kääntyy ja vääntyy kuin purjehduskenkieni hajunsyöjäpohjalliset pitkän päivän jälkeen.

Krapulainen yhden miehen testiryhmäni;

Kiittää:

- Halpa hinta

Moittii:

- Kiero kuin korkkiruuvi

- Aika mälsä jälki

- Kehitysohjeet sammakonsyöjien kielellä

- Ohkaset negat

- Vittumainen saada spiraalille

Kenelle tuote voisi sopia:

- Ihan helvetin köyhälle jolle 10c hintaero Foman tuotteisiin on iso juttu

- Masokistit

- Krustipunkkarit

Hiihto on perseestä. Ja urheilu.

Oli kyse urhoilusta tai euroviisuista niin Soumi on aina jumbosijalla. Ja aina se yllättää kaikki muut, paitsi meidät kyynisimmät taiteilijaluonteet jotka hellamustissa sydämissämme vaalimme kysymystä;

"Miksi vitussa tonne-ja-sinne lähetetään näitä luusereita häviämään? Hirveää ajan ja rahan tuhlausta."

Se, että Suomi on sotilaspartiohiihdon mestari joskus silloin kun kuoltiin nälkään jos nauriit olivat jäässä ja valualumiiniset saranat ovessa oli high techiä josta edes tiedemiehet eivät uneksineet, jotenkin meinaa sitä, että pohjoisen rämekansalla olisi jokin moraalinen velvollisuus olla helvetin hyviä jossain hiihdossa?

Tätä sitten tuputetaan joka paikassa, hiihtäminen on samanlainen pakkopulla kuin uiminen, koska Suomessa on tuhansia järviä. Minulle välttää, että pääsen takaisin laiturille jos satun siltä putoamaan, tosin esim. kesällä 2017 laiturilta putoaminen olisi ollut helvetin kivuliasta koska joko häntä- tai otsaluu olisi kolahtanut jäähän. Vastarannalle menen takatuupparilla ja pidemmät matkat tyylikkäästi Tallinnan laivalla.

Hiihtoakaan en tarvitse mihinkään. En omista suksia, enkä tule omistamaan suksia. Lähimmät ladut ovat jossain metsässä ja siellä saa kuulemma turpiinsa kunnostaan huolehtivilta eläkeläisiltä jotka hakkaavat kaikki tielleen osuvat. Jos Helsingissä ei pääse lumitilanteen takia eteenpäin, ostan nelivedon napalukoilla ja maastovaihteella, en mitään helvetin suksia. Lumikengät voivat olla vaihtoehto, sillä ne vievät vähän tilaa ja ovat esteettisemmät kuin "limalaudat".

Nämä jokavuotiset hiihtourhoilutapahtumat saavat minut elämään ikävää "tv en katso, lehti en lue"-faasia sillä avasin minkä tahansa median, on framilla lähinnä hämmästystä siitä, että huolimatta kaikesta ajasta ja rahasta on suomalainen urheilija taas jumbosijalla, liekö pettänyt tekniikka, valmennus, varusteet vai deodorantti?

Jopa afrikan maat pesevät meidät hiihdossa, vaikka jengiä treenataan sylivauvasta asti hiihtämään. Jumalauta lykkimään kapeaa lautaa vuoronperään edestakaisin. Kuinka helvetin vaikeaa se muka on? Ja jos ei hävitä silkkaa paskuuttaan, niin sitten on masu pipi tai flunssan oireita juuri silloin kun pitäisi suorittaa.

Allekirjoittaneen puolesta voitaisiin tämä hiihtohupsutus lakaista maton alle ja käyttää siitä säästyneet rahat vaikka jalkakäytävien lämmittämiseen talvella, ettei herkkien taiteilijasielujen (kuten minä) tarvitsisi lipsutella henkensä kaupalla buutseillaan Alepaan ostamaan tölkkipapuja ja olutta.

Hiihto. Hyi hitto!

Hipin sipulikeitto

Alkukevään lohturuokavalikoimasta tämä lienee paras. Heti Burger Kingin purilaisten jälkeen.

Halvempaa tämä ainakin on.

Ohjeesta tulee kattilallinen josta kaksi henkilöä vetää ähkyt.

6-8 nyrkinkokoista sipulia
10 valkosipulinkynttä
2 liha- tai kasvisliemikuutiota
1.2l vettä
1 tlk lidlin ykkösolutta (mikä vaan hyvä bisse käy)
4 mustapippuria
Suolaa
Tummaa sokeria

Hyvää leipää
Voimakasta juustoa, punaista tai mustaa emmentalia, gryereä jne.

Rasvaa paistamiseen.

Viipaloi sipulit ja valkosipulit niin ohkaisiksi kun uskallat tai osaat. Mandoliini on tässä hyvä ja en todellakaan puhu siitä soittimesta. Joka sekin on hyvä jos osaat soittaa sellaista.

Laita vesi kiehumaan kattilaan ja kippaa sinne mausteet ja liemikuutiot.

Laita pannulle valitsemaasi ravintorasvaa, minulla oli tällä kertaa rypsiöljyä ja voi+oliiviöljy oivariinia. Laita lämpöä pannun alle ja lisää hienonnetut sipulit.

Ryhdy kuullottamaan sipuleita, tarkoitus on saada niistä sellaisia pehmeitä karamellisoituneita lötköjä. Älä jumalauta vahingossakaan paista niitä rapeiksi tai polta niitä! Kun olet paistellut sipuleita tovin, ripsuttele suolaa niiden päälle. Ei paljoa, ehkä vajaa puoli teelusikallista. Jatka kääntelyä.


Juuri ennen kuin sipulit alkavat ottaa väriä, lisää valkosipulit pannulle ja jatka paistamista. Tällä välillä kattilassa olevan liemen pitäisi jo kiehua.

Avaa lidlin ykkönen ja ota pitkä huikka siitä. Laita samalla uuni lämpenemään, tarkoitus on gratinoida leipiä eli ylävastus tai peräti grillivastus on kova juttu.

Kun tuntuu siltä, että sipulit ovat liki karamellisoituneet ja alkavat seuraavaksi ns. "ottaa rapeeta pintaan" niin kippaa pannulle noin puoli tölkillistä lidlin ykköstä.

Kiehauta sipulit ja bisse läjään ja kaavi pannun sisältö kattilaan.

Jätä kattilallinen sipulikeittoa poreilemaan hiljakseen pienellä tulella noin vartiksi. Samalla aikaa leikkaa hyvästä leivästä viipaleita pellille, voitele ne ohuelti haluamallasi raswalla ja peitä ne yltäkylläisesti juustolla.

Laita pelti uuniin ja ota se ulos jahka juusto on sulanut ja ehkä ottanut vähän väriä. Tällä välin sammuta keitto jotta se vähän jäähtyisi ennen tarjolle laittamista.

Nosta pelliltä leipä syvälle lautaselle ja kauho keittoa päälle niin paljon kuin mahtuu. Nauti villapaitaan kääriytyneenä ja katso kuinka helvetillinen tuuli taittaa lehmusten latvat jäätyneeseen maahan kiinni.

Tämä kuva on otettu kännykällä. Usko tai älä.

Silmäni vetistävät, minusta on tullut vanha

Olen ikäväkseni joutunut tekemään tämmöisen havainnon, että olen vanhentunut. Tässä iässä ei enää kasveta, paitsi henkisesti kun auto on jumissa kinoksessa tai vatsan seudulta, vatsan seudulta kasvamista ei tosin kutsuta kasvamiseksi vaan metaboliseksi oireyhtymäksi, ainakin lääkäreiden toimesta. Kasvaminen on jotenkin jaloa ja ylevää, vanheneminen pelkästään paskamaista.

Rapistuvan kehoni ensimmäiset vanhuuden oireet ovat vetistävät silmät.

Nuorempana vesi tuli silmiin vain aiheesta, kuten jos joku potkaisi munille tai vuokra piti maksaa.

Nykyään silmät vetistävät milloin mistäkin syystä.

Jos aurinko paistaa, valuu vesi silmistä.

Jos on pimeää, valuu vesi silmistä.

Sama pätee myös jos tuulee, on kuivaa, pitää lukea, käydä kaupassa, nostaa jotain, pestä jotain, leipoa, syödä, sitoa kengännauhat, ajaa autoa, valokuvata, kertoa vitsi, halata, maata sohvalla, katsoa televisiota, haukotella, kokata, siivota, kirjoittaa, päivittää facebookkia, juoda kahvia, korjata autoa, sovittaa silmälaseja. Oikeastaan teki ihan mitä tahansa, tulevat kyyneleet silmiin.

Hiuksia pestessä vesi ei kihoa silmiin, mutta se johtunee siitä, että vettä menee korviin. Ainakin uskon näiden asioiden liittyvän toisiinsa.

Kasvis-homo-fillari

Omistettu Timo Soinille.

Ensin tuli avokadopasta, sitten tuli fetauunipasta. Ja nyt meillä on on kasvis-homo-fillari. Ihanaa.

Vituttaa somekohuruoat. Siksi tein plokin tästä.

Reseptistä syö kaksi ihmistä itsensä tukkoon tai neljä ihmistä ihan ok jos ovat ensin pilanneet ruokahalunsa kaupan lihapiirakoilla. Piirakoilla joissa on lihaa, eli kuollutta eläintä sisällä.

Resepti on aika summittainen, sillä tein tämän tulevan somekohuruoan eilen lapsiperheen keskellä ja kuten kaikki tiedämme, lapsiperheessä on aina hulinaa. Itsehän sojotin keittiössä avattu kalja kädessä ja katsoin vierestä kun vanhemmat paimensivat tenavaa.

Tarvitaan;

- Parsakaalin jämä
- 1 sipuli
- 6 valkosipulinkynttä
- Jogurttia (turkkilaista tai kreikkalaista, Timo Soini rakastaa kreikkalaista jogurttia)
- 1 rasiallinen kasvishomo-härkispullia

Mausteet: curry, kurkuma, juustokumina, paprika, sambal oelek, ketsuppi. Kaikkia reilusti. Kasvisliemikuutio.

Lisukkeeksi riisiä.

Pilko sipulit, valkosipulit sekä pieni parsakaali niin pieniksi paloiksi, että voisit kuvitella olevan hyvä.

Laita pannulle reilusti perussuomalaista mamuvapaata rypsi- tai rapsiöljyä, ripsottele jauhemuotoiset mausteet öljyyn ja ryhdy kuumentamaan pannua reilulla lämmöllä. Toivottavasti sähkölietesi toimii oikealla sähköllä eikä vihreällä humpuukisähköllä ja lepakot räjäyttävällä homotuulisähköllä.

Freesaile mausteita parikymmentä sekuntia ja lisää parsakaalit pannulle. Muista myös laittaa riisille vesi kiehumaan.

Parin minuutin kuluttua voit lisätä sipulit pannulle. Jatka paistelua, lisää tarvittaessa öljyä jotta tuotteet pyörivät ihanasti pannulla. Heti kun sipulitkin alkavat notkistua, lisää valkosipulit. Jatka paistamista ankarasti, muistele kuinka Suomi itsenäistyi ilman mamujen apua Talvisodassa 1942-1945 kiitos!

Lisää pannulle desi vettä, murskattu kasvisliemikuutio ja pari desiä jogurttia, hämmennä voimakkaasti, ihaile mamucurryn vaikutuksesta keltaiseksi muuttuvaa ruokatuotetta! Lisää puolitetut härkispallerot pannulle, käy soittamassa naapurin ovikelloa ja kerro, että kasvisvegeruokaa syömällä maailma ei perustu.

Tarkista maku. Jos suolaa puuttuu, lisää suolaa. Tai soijaa. Muutu soijapojaksi, aja jopolla ja homorietastele kaupungilla. Jos potkua puuttuu, lisää chiliä. Jos käyttämäsi jogurtti on liian hapanta, struuttaa ketsuppia antamaan makeutta taittamaan happamuus, myös sokeri ja hunaja käyvät.

Tarkista riisin kypsyys. Nostele kaikkia sekaisin lautaselle. Muista persiljatupsu annoksen päälle, kuten mamuvapaalla 90-luvulla tehtiin Esson baarissa. Persilja. Wienerleikkeen päälle. Norsunkorvan kokoinen wienerleike. Ja maustevoi. Heinät vittuun ja ranskalaisia tilalle. Tai toinen wienerleike. Tuplawienerleike maustevoilla. Persiljatupsu helvettiin. Kanin ruokaa. Maailma ei pelastu kanin ruokalla. Sanoo ploki.

Kasvis-homo-fillari

Katuvalokuvausta Helsingissä

Joskus syykuussa kampesimme Aake-sedän kanssa Bulevardin Taidesalonkiin katsomaan Saarivaaran Veikon näyttelyä. Olin jo ehtoolla pakannut olohuoneen pöydännurkalle neuvostoliittolaisen mittaetsinkameran ja viereen rullat väri- ja mustavalkofilkkaa, kelistä riippuen piti kameraan laittaa jompaa kumpaa.

Aamu valkeni, tai ei valjennut, synkkänä ja sateisena. Laitoin siis mv-filmin kameraan ja starttasimme suuren seikkailun Stadin keskustaan ykkösen spårapysäkiltä, jossa silkkaa uhmakkuuttamme vedimme rintasavut amerikkalaistyylisestä filttersavukkeesta katoksen alla, saaden paheksuvia katseita kanssamatkustajilta.

Keskustaan päästyämme sumu oli tiivistynyt tihkusateeksi, sellaiseksi joka enimmäkseen satoi ylhäältä alas, mutta myös vaakasuuntaan ja alhaalta ylös. Oli märkää ja pimeää ja koska on kyse Helsingistä, oli joka nurkalla myös jonkinlainen katutyö joka pakotti meidät poukkoilemaan edestakaisin pitkin Mannerheimintietä.

Tihkusade tukki silmälasini ja oli hyvää vauhtia kylmettämässä sormenpäitäni, mutta sitkeästi olin päättänyt saada edes pari kuvaa keskustasta, nyt kun olin tuonne epämukavuusalueelleni päässyt. 

Hyvin pian en nähnyt enää mitään, sormeni olivat tunnottomat öljykangastakkini pohjattomissa taskuissa, Aake-setäkin oli hävinnyt jonnekin ja sade yltymässä.

Nappasin kuitenkin pari nopeaa kuvaa kadulta, nopea viritys rissasta, objektiivi ulos, aukko f8, aika 1/60 ja tarkennus numeroiden perusteella niin, että kaikki parista metristä äärettömään oli terävyysalueen sisällä. Märät rillit suusta roikkumaan, hupparin huppua vähän pois silmiltä, kamera tilalle ja räps.

Kamera jäi työpöydälle odottamaan lisäkuvien ottoa ja loppujen 30 ruudun valottaminen ottikin sitten aikaa. Toissa yönä pääsin kehittämään filmin ja tarkastelemaan lopputulosta.

Näistä parista syyskuussa otetussa kuvassa ehdoton suosikkini on tämä.

Kuka on tuo cooli kaveri kuvan oikealla?

Kaikki muut kulkevat pää painuksissa, osa on turvautunut jopa sateenvarjoon taistelussa tihkusadetta vastaan vaikka he kaikki kulkevat Sokoksen lipan alla. Mutta coolia kaveria ei pieni sade haittaa, hänen askelluksena on röyhkeän dynaamista, hän kulkee pystypäin ja rotsi auki kuin olisi vastikään ostanut Belgian hedelmäpelivoitoillaan eikä hänellä ole huolta huomisesta?

Vai onko hän jonkinlainen professorismies, pohtiiko hän Higgsin bosonia ja avaruuden äärettömyyttä sellaisella intensiteetillä, että pieni sade ei vain pysty haittaamaan häntä?

Käsittämättömän cooli kaveri!!!

Tapaus kehitystankki. Neuvostoliittolainen.

Jossain helvetin mielenhäiriössä olin mennyt tarjoamaan tästä rahaa. Luultavasti olin jälleen kerran humalassa kyykkyosaston rommista, koska näin on käynyt ennenkin. Tuttu kaveri Facebookissa kauppasi tätä hyväntekeväisyyskohteena ja ilmeisesti maagiset myyntisanat ”venäläinen”, ”smena” ja ”hauska” olivat ne, mitkä saivat minut höhötellen huutamaan tästä raheita.

Maksutransaktiot suoritettuani sain purnukan haltuuni, sekä sortimentin erilaisia vanhentuneita filmejä. Jo kadulla myrskytuulessa sojottaessani ihmettelin kehitystankkia.

Täytyy nostaa hattua neuvostokansalaiselle. Kehitystankki ei ole mikään urheiluauto tai naisten korkokenkä, silti tästä on onnistuttu tekemään ruma. Ruma sellaisella tavalla, että jopa kouluja käymättömät moukat osaavat sijoittaa sen valmistusajankohdan ja maan suunnilleen oikein, kannessa olevat kyrilliset kirjaimet jeesaavat toki paljon.

Palasin kadulta kotiin ja näytin voitonriemuisesti vaimolleni uusinta harrastehankintaa;

”Katso rakas mitä ostin! VAIN VITOSEN”

”Mikä se on?”

”Kehitystankki, SE ON VENÄLÄINEN!”

Vaimo katsoi laitosta hyvin pitkään ja jatkoi sitten kirjan lukemista.

”No onko sulla siitä mitään sanottavaa?” tiedustelin.

”Ai niinku mitä? Jotain positiivista? No ainakin se on pieni.”

”On.”

”Tarkoittaako tämä, että joku niistä isommista kehitystankeista lähtee nyt pois kylppäristä?” Vaimo tiedusteli toiveikkaana.

”Ei tietenkään!”

Vetäydyin jugendlinnamme spa -osastolle tutkimaan tätä tarinan päähenkilöksi kohonnutta kehitystankkia. Se on musta ja se on muovia. Päällä lukee ”260 MA” mistä voinee päätellä, että se ottaa sisäänsä 260ml kehityslientä? Osia siinä on tasan kolme, pohjasäiliö, kansi ja spiraali kiinteällä agitointitikulla.

Kannessa on kaksi asentoa, irti ja jumissa. Sisäpuolella on jonkinlainen valoportti ja ulkosyrjällä jonkinlaisia pullistumia jotka ilmeisesti mahdollistavat kannen jumittamisen pohjaan jokseenkin tiukasti. Edes tiedemiehet eivät ole keksineet selitystä kuinka kansi toimii ja se onkin verrattavissa pyramidien rakentamisen mysteeriin.

Neuvostoliittolainen kehitystankki

Spiraalissa ei ole Patersonista tuttuja pieniä kuulia ja yksinkertainen stopparisysteemi takaa sen, että toiminta on kuin katiskassa. Toisesta päästä filmi ei mene sisään ja toisesta se ei pääse ulos. Pienen harjoittelun jälkeen on mahdollista saada filkka spiraalille todella nopeasti, kiitos Neuvostoliiton jokseenkin löyhän laaduntarkkailun ja suurten toleranssien.

Seuraavaksi filmiä kehittävä ihminen tajuaa, että kansi ei ole tiivis. Sitä ei ole edes yritetty tehdä tiiviiksi. Tasapainon vuoksi se on vähän tiivis molempiin suuntiin, neste ei tule kovin helpolla sieltä ulos, eikä sisään.

Kannen keskellä on syvennyksessä reikä, jonka kiinteä agitointitikku tehokkaasti tukkii. Vajaa 300 millilitraa kehitettä on tuskaisen hidas saada sisään. Vanhat oppaat käskevät pitämään kehitysajan 15s tarkkuudella siinä mitä filmin valmistaja sanoo, nyt 15 sekuntia ei ihan riitä että kehitteen saisi tankkiin.

Varmuuden vuoksi tein kehitetä 300ml, hyvin pian, vähän yli 15 sekunnin jälkeen käy ilmi, että tankki vetää piripintaan ehkä 290ml joten kannen 260ml on hyvinkin realistinen.

Ylimääräiset millilitrat valuvat harmittavasti lavuaarin reunalle. Vaimo huuteleekin jo olohuoneesta;

”Älä sitten lotraa niitä kemikaaleja ympäriinsä!”

”Juu en toki!” vastaan ja ensimmäiset hikikarpalot alkavat puskea kulmakarvojen juuresta.

Yritän tiirata menestyneen miehen Casiostani kuluneita sekunteja ja pyörittelen agitointikeppiä voimallisesti, lisää kehitettä tirsuaa tankin kannen alta sekä omituisesta kaatonokasta. Sormia kirvelee kehitteen tahrima tikun nokka. Puren hammasta ja kiroilen itseksi ”RAZAMANAZ!”

”Mitä sä sössötät siellä?” Vaimo kyselee kartanon eteläsiivestä. ”Onko kaikki hyvin? Oletko sä taas humalassa?”

”Juu eihän tässä mitään! Vähän hikeä meni silmään eh heh heh!” Toppuuttelen.

”Kunhan katsot, ettei niitä myrkkyjä ole valunut pitkin poikin, että mä saan piilolinssit sitten turvallisesti pois!” Vaimo vielä ohjeistaa.

”Kyllä herra vääpeli, ymmärsin täydellisesti kaiken minkä sanoitte!” vastaan selvä paniikki äänessäni, tuntuu että koko lavuaarin reuna lainehtii 1:100 Rodinal -liuoksessa. Aika ottaa iso huikka oluesta.

Yritin pitää meiningin mahdollisimman neukkuna!

Vihdoin kehitykseen varattu tunti on ohi, yritän tasapainoilla lainehtivan kehitystankin lavuaarin ylle ja kallistelen sitä, tankin reunassa on jotain jonka voi hyvällä mielikuvituksella kuvitella kaatonokaksi. Siirrän mitta-astian tankin alle ja ryhdyn kaatamaan kehitettä pois.

Jos mahdollista, niin liemen saaminen tankista ulos käy vielä hitaammin kuin sen saaminen sisään, 15 sekunnin varoaika kehityksen kanssa paukkuu jälleen yli niin että helisee. Päädyn kippaamaan koko tankin nurinniskoin litran mittakannun päälle, tämäkään ei tosin tyhjennä tankkia kokonaan vaan joudun jälleen tuhrimaan sormeni kehitteeseen ravistaessani sitä tyhjäksi.

Vihdoin on keskeytyksen aika; asettelen tankin hermostuneena lavuaarin pohjalle ja avaan hanan, yritän saada suihkun osumaan kannen keskellä olevaan parabelin muotoiseen monttuun, jonka keskellä on 10mm reikä, jonka 9mm agitointikeppi tukkii. Käännän hanasta lisää tehoa ja vesisuihku kohoaa vääjäämättä kohti tankin keskustaa ja lopulta osuessaan siihen noin 99% vedestä lentää helvettiin, pääsääntöisesti lavuaarin reunojen yli ja minun päälle. Taas kiroiluttaa.

Jonkinlaisen jumppaamisen jälkeen uskon saaneeni enimmät kehitteet pois filmiltä, on tullut aika kiinnittää filmi. Mittaan kannuun kiinnitteen ja ryhdyn tuskaisen hitaasti täyttämään tankkia. Mietin, että prosessi on yhtä vittumaisen tarkka ja hidas kuin taskumatin täyttäminen isosta jumbopullosta halvinta romminlitkua mitä Palmasin kentältä saa, samalla tajua jälleen mitanneeni kemikaaleja 300 ml edestä, sillä kiinnitettä valuu Rodinalin tahraamalle lavuaarille. Takaraivossani kaikuu vaimoni komentoäänellä sanelema kielto olla lutraamatta kemikaaleja joka paikkaan. Otan jälleen huikan oluesta ja ryhdyn pyörittelemään agitointitikkua, kirvelystä päätellen se on tällä kertaa tahriutunut kiinnitteeseen.

Jostain syystä purkin kannessa on pyörityssuunta myötäpäivään, vaikka spiraali kyllä pyörii molempiin suuntiin? Varmuuden vuoksi kieputtelen spiraalia molempiin suuntiin. Pian kyllästyn kuitenkin huuhtelemaan sormiani jatkuvasti ja tungen Viking Linen mainoskynän agitointikepin sisään ja pystyn suorittamaan loppupyörittelyn ilman kemikaaleja sormissa, olo on kuin diplomi-insinöörillä kun näin nerokkaasti ratkaisin asian. Juhlistan teknistä riemuvoittoa isolla oluthuikalla.

Pian saan tankin tyhjennettyä ja lavuaarinkin huuhdeltua. Filmi on kehittynyt jokseenkin tasaisesti, harmittavasti siinä on läsnä huomattava määrä ns ”bromide dragia”, mutta sillen en mahda nyt mitään.

Lopuksi arvioimme kriittisesti tuotetta;

Kiitämme:

- Ruma

- Pieni

- Neuvostomystiikkaa

Moitimme:

- Ruma

- Kansi on tiivis väärällä tavalla

- Agitointitikku naurettavan lyhyt

- Vaikea täyttää, vaikea tyhjentää

- Ei mahdollisuutta ravistella

Miksi kukaan käyttäisi tämmöistä? Vaikea sanoa. Periaatteessa tämä häviää jokaisella osa-alueella Patersonin systeemeihin. Eikä edes periaatteessa vaan ihan käytännössä. Potentiaalisia käyttäjiä voisivat olla mm. masokistit, kovan luokan kommunistit ja ostalgian valtaamat retroeksentrikot sun muut perverssit.