Jeesus sai ramman
kävelemään, mutta internet sai idiootit keskustelemaan.
En ole huvittunut.
Olin aktiivinen internetin käyttäjä viime vuodet. Vuodet 2003-2007
elin kokonaan ilman tietokonetta, ihan vain kokeeksi. Ja pärjäsin
hyvin. Nyt voisi kokeilla elää neljä vuotta ilman sosiaalista
mediaa. Tai vaikka loppuelämänsä.
Some on pilalla.
Pelkkää paskaa tilalla. Ääripäät huutavat tuuleen niin, että
tavallinen tallaaja hukkuu sinne jonnekin. Amerikoista apinoitu
mielensäpahoittaminen on rantautunut tänne Suomeen korvannut
maalaisjärjen tyystin, samalla kuin varkain tunteet ovat korvanneet
faktat.
Ja samalla
keskustelu on tapettu ja sen vielä hyytymättömään verilammikkoon
on pystytetty kilpahuutamisen alttari.
Sanotaan, ettei
mitään saa enää sanoa. Päinvastoin. Ongelma nykyään on se,
että aivan kaiken saa sanoa. Konteksti ja sisältö eivät ratkaise,
vaan se kuka sanoo.
Suorastaan
haitallista misinformaatiota saa sanoa, kunhan sen tekee oikeasta
näkökulmasta. Esimerkiksi sähköyliherkät ja homeopatiaan
hurahtaneet kertovat auliisti faktoja, joilla ei ole mitään
tieteellistä näyttöä, kovina faktoina. Kuulemma syövästä voi
parantua jos tekee ajatusharjoituksia. Samaten saa sanoa, että
kaikki miehet ovat uhka.
Jos näitä
ajatuksia vastaan ”käy hyökkäykseen”, sortuu nettikiusaamiseen
ja vihapuheeseen. Sokerivesi ei välttämättä tapa syöpäsoluja
joten niin saa sanoa, mutta jos sanoo sokeriveden nimeen vannovaa
ääliöksi, on sortunut nettikiusaamiseen. Eivätkä kaikki miehet
raiskaa, mutta ei niin saa sanoa. Tai jos sanoo, niin se on miesselittämistä (näistä keksityistä termeistä myöhemmin lisää)
Hyvä tapa (ja
hyväksytty tapa) puhua kovinkin jyrkästi on sanoa se kysymyksen
muodossa. Kun Maria Petterson ”kysyy” Twitterissä; Miehet,
pelottaako asia X? On sanoma ”Nyt miehiä pelottaa”, paitsi että ei
ole. Peesaushuuto on melkoinen ja miesten kieltävät vastaukset ovat
selkeä osoitus patriarkaatin orastavasta sortumisesta.
Vielä kun joku
näyttäisi sen patriarkaatin, että missä se on ja miltä se
näyttää.
Jos kuka tahansa
mies twiittaisi: Naiset, miksi ette osaa taskuparkkeerata? Kyseessä
olisi misogynistinen hyökkäys naisia kohtaan.
Sanojan sukupuoli
ja sosiaalinen asema ratkaisee kuinka hyväksyttyä on sanoa yhtään mitään. Olen
viimeisen puolen vuoden aikana nähnyt, ihan vakavasti otettavilta
omalla nimellään olevilta twiittailijoilta, muun muassa sellaisia
twiittejä, että jos kaikki miehet tapettaisiin niin kadulla
uskaltaisi liikkua, tai että jos kaikki rikkaat ryöstettäisiin
putipuhtaiksi ja Espoon Westend tuhottaisiin ydinaseilla, niin oikeus
tapahtuisi.
Lienee selvä, että
kukaan ei voisi ikinä sanoa, että saataisiinpa kaikki naiset pois
liikenteestä tai ulkomaan kansalaiset pois kaduilta syyn X vuoksi,
joutumatta lailliseen edesvastuuseen. Mutta hei, tapetaan kaikki
miehet!
Edellinen
blogipostaukseni käsitteli köyhien syömistä, se oli kirjallinen
vastine Ylioppilaslehden ”raflaavalle” kolumnille joka käsitteli
rikkaiden syömistä ja jonkinlaisen oikeuden tapahtumista. Tuon
kolumnin pohjalta näin itseään vasemmistointellektuelleina
pitävien ihmisten sortuvan mitä massiivisimpaan hybrikseen.
Sellaiset ihmiset, jotka eivät pystyisi edes loukuttamaan rottia,
voimafantisioivat verikekkeireistä joissa rikkaat teurastetaan ja
heidän omaisuus sosialisoidaan.
Tämä on ihan
sallittua ajattelua. Eikä kukaan sitä kritisoinut, minua lukuun
ottamatta. Jos joku jolla olisi ylioppilaslehden näkyvyys tekisi
vastaavan jutun siltä kantilta, että lakkautetaan sosiaaliturva ja
annetaan vain menestyneiden selvitä, tämä lennätettäisiin
käräjäoikeuteen nanosekunnissa.
Mitä sitten jää
jäljelle sosiaalisesta mediasta? Ei mitään. Hajuton ja mauton
tavallinen kansa lopettaa sen käytön ja jäljellä ovat
ääriaktivistit. Sammakko Pepe -profiilikuvalla olevat rasisti-vajakit sekä paremmisto, eli poliittisesti korrekti siipi.
Kaksi valtavaa kuplaa.
Keskustelu voidaan
tappaa usein eri asein. Somessa keskustelua pyrkii ohjaamaan äänekäs
vähemmistö, jota kutsun ”paremmistoksi”. Kyseessä on
poliittisesti korrekti ryhmittymä jota kuvaa englanninkielinen termi
Social Justice Warrior, eli SJW. Suomeksi nämä tunnetaan nimellä
mielensäpahoittajat ja puolestaloukkaantujat.
Nämä ihmiset
hautuvat omassa kuplassaan kuten bakteerit paiseessa. Heillä on
pyrkimys elämään utopiassa jossa ketään ei loukata koskaan ikinä
millään tavalla. Rehellisesti en usko heidän olevan kosketuksissa
reaalimaailmaan millään tavalla.
Oikean maailman
lainalaisuudet toimivat myös sosiaalisessa mediassa. Paras tapa
tappaa keskustelu, on osoittaa ettei vastapuoli osaa edes kieltä tai
terminologiaa ja täten ei ole edes kelvollinen käymään
diskurssia.
Kehoitukset
”perehtyä asiaan” ovat tämän toimintamallin mukainen ja ehkä
yleisimmin tunnettu lausahdus.
Vasemmistolaisiksi
ja feministeiksi itsensä ilmoittavat pyrkivät usein suitsimaan
keskustelua, joka on koko somen peruskivi, viljelemällä
passiivisaggressiivisesti erilaisia vakavalta kuulostavia termejä
kuten ”kognitiivinen dissonanssi” tai ”ableismi”, jonka
tarkoitus on osoittaa, ettei vastapuoli tiedä mistä puhuu ts.
keskustelu on turha. Näitä termejä vastaan ei pysty
puolustautumaan, sillä pyrkimykset osoittaa väite vääräksi
voidaan kumota seuraavilla tavoilla:
Yleisimpiä tapoja
lopettaa vastapuolen keskustelu on piilotetut ad hominem loukkaukset,
kuten miesselittäminen ja setämiehittely. Myös olkiukon huutaminen
on suosittua.
Nyrkkisääntönä
tuntuu olevan se, että ensin luetaan sosiaalista mediaa kuin piru
raamattua, keksitään sieltä jotain mistä loukkaantua,
huomautetaan tästä alkuperäiselle keskustelijalle ja jos ja kun
tämä puolustautuu, vedotaan sukupuolen, iän tai yhteiskunnallisen
aseman perusteella näköalattomuuteen (setämies, miesselittäminen,
hauras maskuliinisuus, toksinen maskuliinisuus, etuoikeudet,
toimihenkilö) tai olkiukkoon jonka jälkeen voidaan todeta, että
eihän tämä edes tiedä mistä puhuu. Moni laittaa vielä
varmuudeksi blokin päälle tai jos alkuperäinen postaaja erehtyy
vielä vastaamaan, voidaan kuitata passiivisaggressiivisella ”Jahas
kiitos. Hyvät jatkot.”
Mitään
sananvapautta ei enää ole olemassakaan. Jokainen lause ja sana
tulee stilisoida siten, ettei kukaan vain loukkaannu siitä. Eikä
vitsejä saa kertoa. Ihmiset eivät pysty enää hallitsemaan omia
reaktioitaan, joten jokainen joutuu nykyään hallitsemaan
ulosantinsa 110% tehokkuudella.
Ja vitsit. Niitä ei
tosiaan parane heittää ilmoille enää missään. Mieluiten
korkeintaan omalle isälle pimeässä autotallissa, eikä mielellään
silloinkaan, ettei kukaan vain loukkaannu.
Sosiaalisessa
mediassa vitsien kertominen on kuin ampuisi itseään jalkaan.
Sellaista huumoria ei olekaan, joka ei pikkaisen, häviävän pienen
määrän, kirpaisisi jotain ihmistä tällä pallolla. Ja tämän
häviävän pienen kirpaisun vuoksi ihmiset ovat valmiita
päivystämään vaikka maailman tappiin asti, jos vain suinkin
pääsisivät osoittamaan vitsin kertovan olevan ”ableistinen
etuoikeutettu setämies”.
Sosiaalisessa
mediassa jonkinlaista kunnioitusta nauttiva, itseään menestyneenä
koomikkona pitävä kroonisen pilviveikon näköinen miesoletettu
tuli kerran, valehtelematta, jakamaan jonkinlaista ”keltaista
korttia” minulle vitsistä jonka olin kuulemma varastanut.
Eli kerrataan:
Sosiaalisessa mediassa aikuinen mies tulee kertomaan toiselle
aikuiselle miehelle, että tämän kertoma vitsi on ollut sekä
Kevätpörriäisessä, että Kilon poliisissa, ja täten hän on
varas.
Tämä tosielämän, hieman muunneltu, esimerkki voisi olla suoraan Pahkasiasta. Sain myöhemmin
anteeksiannon tältä koomikolta. Huom! Minulle MYÖNNETTIIN
ANTEEKSIANTO, tyypiltä jota en ole koskaan nähnyt saati kuullut.
Hän myönsi minulle anteeksi tuon vitsin, mutta muistutti kuitenkin
että olen saanut virtuaalisen läpsyn sormille aiemmista vitseistäni
jotka ovat edustaneet hänen sanojensa mukaan ”punch down
-komiikkaa”.
En tiedä onko tämä
koomikko saanut Jumalalta jonkinlaisen mandaatin toimia sosiaalisen
median vitsipoliisina vai onko hän hullu, mutta pidin tilannetta
hälyttävänä. Yritin kysyä, että mitä tämä ”punch down
-komiikka” on, mutta kuulemma alan terminologia kääntyy huonosti
suomeksi koska ”se kaikki on niin uutta”.
Faktahan on, että
punch down comedy ei suoraan käänny suomeksi yhdeksi sanaksi koska
se on tosiaan osa tätä viimeisen kahden vuoden aikana keksittyä
mielensäpahoittamisen, aaltoa joka on suoraan apinoitu
Yhdysvalloista. Aivan samalla tavalla kuin 95% suomalaisten
tubettajien sisällöstä on suoraan apinoitu Yhdysvalloista.
Kun vuosikymmenen
vaihteessa puhuttiin pehmeiden arvojen rantautumisesta elämään,
niin ainakin minä käsitin sen siten, että tulos-tai-ulos
-mentaliteetti, turbokapitalismi ja perinteinen mieskuva armeijan
käyneestä, puhumattomasta ja itkemättömästä miehestä joka
tykkää jalkapallosta saisivat väistyä ja tilalle tulisi jotain
parempaa.
Näin ei
valitettavasti käynyt. Sen sijaan saimme valtavan määrän aikuisia
vauvoja jotka eivät pysty hallitsemaan omia tunteitaan ja
reaktioitaan, velttoja vätyksiä jotka luulevat olevansa
mielenterveysongelmaisia ja yhteiskunnan jossa mieluummin myötäillään
maailmanloppuun asti, sen sijaan että joku edes joskus löisi nyrkin
pöytään ja sanoisi ”nyt vittu naama kiinni ja kuuntele”.
Mitä olen itse tätä
pelleilyä nyt katsonut, olen tullut siihen lopputulokseen, että
koko sosiaalinen media on nykyään aivan turha, ihmiset pilasivat
sen. Se käy ylläpitovälineeksi kiinnostaviin ihmisiin, mutta se
siinä. Ei minulla ole kiinnostusta katsoa miten sanomisiani
revitellään kontekstista irroitettuna ja kuinka kavereitani
riepotellaan siinä samalla siksi kun olen joskus kuusi vuotta sitten
heittänyt jonkun ruotsalaisvitsin ja nyt olen maailman suurin
rasisti ja ”punch down komiikan” kruunattu kuningas.
Dorkat ovat
voittaneet, tavallinen ihminen ei viitsi enää työpäivän jälkeen
katsoa sellaisten ihmisten pätemistä joilla on CV:nsä kirjoittaa
vain sukupuoli ja kyky ajaa fillarilla.
- Kirjoittaja on
sekakäyttäjä ja liikemies.