Köyhyyden ylistys

Moni on ihmetellyt, kuinka voin tulla niin vähällä toimeen. Perheemme tienaa alle köyhyysrajan, on tienannut jo vuosia. ”Touhutonni” on minulle käsitteenä yhtä vieras, kuin Fermat’n teoreeman ratkaisu. En silti pidä itseäni köyhänä, sillä köyhä on joku, jolla ei ole ole, minulla on, tarpeeksi. Valinta on täysin oma ja ideologinen, olenhan yrittäjä ja päätän itse paljonko liksaa maksan. Olen kokeillut myös sitä menestyjän reseptiä, satatuntista viikkoa, työpaikalla nukkumista ja hulluja taloudellisia riskejä maksimaalisen voiton takia. Mitä olen kostunut siitä? Alkavan burnoutin ja paljon rahaa, jolla ei tehnyt mitään, koska olin aina töissä. Noidankehä on itseään ruokkiva, jos tekee rahaa, se pistetään hulppeaan autoon ja asuntoon ja jossain vaiheessa on pakko tehdä töitä, jotta voi maksaa sen auton (joka on hankittu, jotta naapuri tajuaisi olla kateellinen), jotta sillä pääsisi töihin. Koko touhu on järjetöntä ja täysin kestämättömällä pohjalla, fossiilikapitalismin lopputuloksen voi tarkistaa ulkolämpömittarista ja lukuisista ihmisten henkistä pahoinvointia kartoittavista tutkimuksista.

Miten sitten pärjää, jos liksa ei ole nelinumeroinen ja ala kolmosella? No huonosti, jos on uskominen kaikkia muita ihmisiä. Todella moni kiroaa paskaa liksaansa, vaikka oikeasti kyse on siitä, että eletään yli omien varojen. Naistenlehtien artikkeleissa on usein vinkkejä, joiden avulla pitäisi pärjätä vähemmällä, valitettavasti nämä vinkit ovat joko tyystin utopistisia, kuten ”laita 500 € säästöön joka palkasta” tai sitten lapsellisia ”säästä ruokakauppamenoissa, syö ravintolassa”. Ja aika moni downshiftaaja unohtaa kirppistelykierroksia hehkuttaessaan mainita, että itseasiassa puoliso sai juuri tonnin palkankorotuksen vaihdettuaan firmaa ja tilille kilahtaa nyt liki kahdeksan tossua kuussa. Miten sitten voi pärjätä, jos asumisen jälkeen jää seitsemänsataa kouraan, josta pitäisi maksaa kaikki?

Olen 39-vuotias, en ole koskaan ostanut: televisiota, tietokonetta, pelikonsolia, uutta autoa, kesämökkiä jne. Ei ole tarvinnut sillä elän suomalaisessa valkoheterokuplassa, jossa jokainen yksilö rypee sellaisessa yltäkylläisyydessä, että televisioita ja pelikonsoleita piisaa pois annettavaksi asti. Tietenkin tässä on se huono puoli, että päästäkseen pelaamaan uusimpia pelejä, pitää odottaa kahdeksan vuotta ja ottaa se riski, että kaverit naureskelevat köyhäksi. Toisaalta ehkä sellaisista kavereista voi luopua?

Ulkomaanmatkat? Eli alumiinituubissa junttien kanssa jonnekin dokaamaan? Emme harrasta. Eiffelin tornin ja Louvren näkee Googlesta paremmin kuin paikan päällä. Lehtiä emme myöskään tilaa, kirjatkin saa kirjastosta. Sellaisen pahvi-take away kahvin olen ostanut kolme kertaa elämässäni, kerran kun teki mieli kahvia ja kahdesti kun piti päästä huoltoasemalla vessaan. Jotkut ostavat näitä joka päivä. Autona on tonnin pommi, säästän sekä osamaksut, että rahoitusyhtiön omistaman auton täyskaskot parissa kuukaudessa puskuriksi uutta autoa varten, jos nykyinen hajoaa. Ostan lähes kaiken käytettynä (parhaimmillaan käyttämättömänä mutta avatussa paketissa) tori.fistä, kodinelektroniikasta laukkuihin. Vaatteet poimin kirppareilta sekä alennusmyynneistä. Onpa joitain takkeja jopa dyykattu roskiksesta, kuten Ripcurlin laskettelutakki ja Friitalan kelsiturkki. Jos pitää silmänsä auki, vähän antaa ymmärtää ja ennen kaikkea malttaa mielensä, saa todennäköisesti mitä tahansa huomattavan halvalla tai jopa ilmaiseksi.

Tätä lukiessa saattaa tulla mieleen, että jään paitsi jostain tässä elämässä. Jäänkö? En koe näin. Olen toki onnellisessa asemassa siten, että köyhyyteni on harkinnanvaraista. Voin aina tehdä lisää töitä ja maksaa mojovampaa liksaa… jos siis haluaisin. Mutta toistaiseksi olen valinnut vapaa-ajan käyttämisen omaksi ilokseni sen sijaan, että vaihtaisin sitä rahaksi. Kirjastosta saa kirjoja, käveleminen on käytännössä ilmaista, fillareita saa pikkurahalla, valokuvaan unohdetuilla välineillä ja kirjoitan lyhyitä tai pitkiä tarinoita. Itseasiassa olen ihan onnellinen ja tyytyväinen, että teen ilmaiseksi näitä asioita, sen sijaan että painaisin niska limassa duunia voidakseni lentää Dubaihin kuntosalille jumppaamaan. Kovin lennokasta instagram-contenttia tällä tavoin ei saa, mutta jätän moisen suosiolla heille, joilla sielu on kuin lattialle pudonnut vessapaperihylsy.

Muistatko vielä uudenmaan eristyksen?

Kuka muistaa vielä kun Uusimaa eristettiin muusta Suomesta koronan takia? Koska se oli ja kuinka kauan se kesti? Harva muistaa tarkkaan, en minäkään, mutta muistan kuinka silloin konkretisoitui puolittain vakan alla piiloteltu suomalaisten Helsinki-viha.

Sosiaalisen median ”puskaradioryhmät” poreilivat suorastaan viisikkomaista seikkailuhenkeä, kun maaseudun asukkaat suunnittelivat katupartioita, jotka käännyttäisivät mökkeilijät, kaikki ne jotka olisivat pyöräteitä, lenkkipolkuja ja ojanpohjia pitkin ajaneet saartorenkaan lävitse, takaisin sinne tautiseen Pää-Hesaan ja tämä kaikki jo ennen sulkua.

Kun sulku vihdoin koitti, lähtivät legendat aivan huliviliosastolle. Kaltaiselleni kyynisdepressiiviselle ihmiselle riitti hupia, kunhan vain avasi Facebookin: Maalla kärsittiin historiamme suurinta humanitääristä katastrofia, makaroonilaatikot paloivat uuneissa, kukaan ei leikannut nurmikkoa ja kaivot jäivät kaivamatta kun maaseudun asukkaat jalkautuivat en masse tarkastamaan, ettei vaan uusimaalaisten mökeillä näy autoja parkissa. Lapsia peloteltiin sillä, kuinka uusimaalaiset taudinkantajat saapuisivat maaseudun idylliin ja veisivät S-marketista kaiken jauhelihan ja makaronin. Uusimaalaisten kännykät, tietokoneet, sähköpostit ja mobiilipelit tulivat ja veisivät kaiken internetin maaseudulta omaan käyttöönsä. Nuo ahneet uusimaalaiset, jotka isoilla sieraimillaan imivät tautisiin keuhkoihinsa kaiken raikkaan maalaisilman, jonka Jumala oli tarkoittanut vain valitun kansan, eli maajussien, hengitettäväksi.

Eivätkä maalaiset saisi ruokaa edes ravintoloista, sillä kylän ainoa ABC olisi täynnä tupsupipoisia pääkaupunkiseudun naruranteita riivaamassa henkilökuntaa kysymyksillä avokadotoasteista ja hokemassa mantran lailla ”onks teil mitä ipoja hanassa?”

Maaseudun yliopistolliset keskussairaalat olisivat romahtamispisteessä kun kaikki vuodepaikat menisivät uusimaalaisille mökkiläisille, jotka olisivat teloneet itsensä sairaalakuntoon mökkitouhujensa lomassa. Olihan täysin yleistä tietoa, että siinä missä maalainen oli oikean elämän karaisema jalo villi, joka kaupunkiympäristöön laitettuna voisi mokata vain nousemalla väärään raitiovaunuun tai yrittämällä puhua sitä ”hesulilaisten slankipuhetta”, toimisi yhtälö kääntäen siten, että maalle viety helsinkiläinen taantuisi troglodyyttiseksi grobiaaniksi vetäessään rönttähousut ja lantsarit koipiinsa, joka sitten tuontiolutkännissään ja terveestä järjestä vapautettuna yrittäisi painaa veskilukemistoksi tarkoitettuja vanhoja Seura-lehtiä sääressään olevaan kirveenhaavaan. Ja taas syötäisiin maaseudun kallisarvoisia resursseja kun jälleen yksi hesalainen vietäisiin sairaalaan kolmen kunnan alueella operoivalla ainoalla ambulanssilla.

Osuuspankin sali jouduttaisiin muuttamaan tilapäiseksi ruumishuoneeksi kaikille koronaan kaupunkilaisten takia kuolleille maalaisille.

Mitään tämmöistä ei kuitenkaan käynyt.

Kiitos Uudenmaan eristys 28.3.2020 – 15.4.2020