Ota rokote, siitä on kiistatonta hyötyä!

Pandemian jyllätessä toista vuotta ja rokotuskattavuuden kivutessa hitaasti ylöspäin saa sosiaalisesta mediasta lukea kiihtyvään tahtiin tietyn kansanosan ulostuloja rokotteiden haitallisuudesta. Joillain onnettomilla yksilöillä on ollut ikävää seurata vierestä kuin jopa kymmeniä ystäviä ja tuttuja on kuollut ”kokeelliseen piikkiin” (sic) ja onhan näitä vaikka mitä, Nicki Minajin serkun kummin parturin kivekset turposivat koripallon kokoisiksi. Jäin aamulla pohtimaan, että kun kerran meillä selkeästi on kaikki vapaus, mutta ei mitään vastuuta, kirjoittaa sosiaaliseen mediaan omien agendojemme mukaisia juttuja, oli ne kuinka keksittyjä tahansa, niin miksi minä en liittyisi joukkoon ja kertoisi vastaavia juttuja, mutta rokotteen puolesta?

Sain toisen koronarokotteen heinäkuussa ja sivuvaikutukset ovat olleet järisyttäviä. Valta- eli valhemedia ei näistä kerro mutta uskon omilla aivoilla ajattelevien löytävän tämän tekstin, se on sitten jokaisen oma asia uskooko vai onko lammas. Bää!

Aivan ensimmäiseksi huomasin hilseen kadonneen tyystin päästäni. Seuraavaksi laihduin monta kiloa ja mahduin jälleen häämatkaltani Alanyan rantabasaarista ostamaani äärimmäisen miehekkääseen ”kolmen suden” t-paitaani. Nyt olen kerrostalokorttelimme Alpha joka saa päivittäin Facebookin messengerin kautta yhteydenottopyyntöjä rintavilta misukoilta.

Kauppareissulla havaitsin, että pystyn tuosta noin vain laskemaan tuotteiden hinnat yhteen. Aiemmin laskin sormillani kaiken. Innostuin asiasta ja kotona tein heti parit matematiikan nettikokeet; matemaattiset kykyni olivat menneet katosta läpi! Menin ylioppilastutkintolautakunnan pakeille ja vaadin saada kirjoittaa matematiikan yo-kokeeni uudestaan. Susipaitani teki raatiin vaikutuksen ja sain yrittää. Vuonna 2002 kirjoitin lyhyestä matikasta magna cum lauden, nyt tuplarokotettuna kirjoitin pitkästä matikasta laudatur plussan! Pyöräilin kokeesta kotiin ILMAN kypärää tai heijastinta ja autot antoivat minulle tilaa.

Olen lopettanut deodorantin käytön, sillä hikeni tuoksuu ruusuilta. Myöskään pieruni eivät haise, sillä ne ovat konfettia nykyään. Lisäksi aina kun moniväristen paperinpalojen ryöpsähdys farkkujeni takasaumasta pamahtaa ilmoille, joku suomalainen voittaa lotossa jättipotin. Vaikka ei pelaisikaan.

Opin puhumaan sujuvaa arabiaa käymällä kerran metrolla Itäkeskuksessa, oli torstai ja hernerokkapäivä joten kaikki samassa vaunussa matkustaneet ovat nyt miljonäärejä. Keksin vessapaperin joka menee telineeseen aina oikein päin, eli ”häntä” huoneen puolelle. Sitten käsikirjoitin viikonlopun aikana 10 uutta tuotantokautta Gilmoren tyttöihin, niiden kuvaukset alkavat ensi vuonna. Presidentti Niinistö aikoo jäädyttää kolmen suden paitani Pressanlinnan kattoon ja linttaan kävelemäni purjehduskengät ollaan julistamassa kansallisaarteeksi.

Ottakaa ihmiset se rokote, se mullisti elämäni!

Älä osta mitään turhaa

Black friday ja cyber monday, siinäpä sanapari. Heitän vielä yhden: singles day! Ihania lainasanoja joista pöljempikin tietää, että ollaan edistyksen asialla.

Edistyksen tyrannian alle likistyneinä kiitämme luojaa näistä ”alennusmyynneistä” joita tulee joka koko ajan lisää. Meidän pitää kuluttaa, rahan tulee kiertää ja uutta pitää hankkia. Ne jotka voivat myöntää ostavansa uutta vain vaikuttaakseen rikkailta pääsevät helpoimmalla, me muut joudumme valehtelemaan itsellemme ja muille; vanhassa oli ehkä jotain vikaa (vaikka oikeasti ainoa vika oli ikä) tai sitten uusi on jollain tapaa parempi; ympäristöystävällisempi tai pienempi tai jotain. Edistyksen tyranniasta ovat vapaita vain köyhät ja ideologiset friikit, joille toki nauretaan, että ”köyhä”, mikä on sikäli ristiriitaista että black fridayn ”alennuksia” oikeutetaan myös sillä, että nyt on köyhälläkin varaa ostaa pyykinpesukone joka osaa kertoa kännykälle, että pyykki on valmista. Valtaosa ihmisistä ostaa sen, mikä on tarpeellista, joka tapauksessa. Jo sanan tarpeellinen merkitys aukeaa itse sanassa, se on jotain mitä ilman ei voida olla. Sitten kun tulee ”alennusmyynnin” teemapäivä, ei tarpeellista enää hankita koska sitä on, vaan sieltä ostetaan krääsää tarpeellisen lisäksi.

Kertakäyttöelektroniikka ja pikamuoti ovat myrkkyä planeetalle. On jeesustelua väittää että upouudet jääkaappi ja taulutelevisio tekevät ilmastolle hyvää, koska ne kuluttavat vähemmän sähköä kuin edelliset, yhä toimivat kodinkoneet. Etenkin keski-ikäiset ja vanhemmat miehet ovat kunnostautuneet kiukuttelussa (ns. koliikkiaikuinen-syndrooma) jossa kovaan ääneen puolustellaan omaa vapautta polttaa pihalla styroxia autonrenkaiden sisällä ja olla miettimättä omaa hiilijalanjälkeään, koska Kiinan hiilikaivokset. Ikävä fakta vain on, että jos kännykkäsi, tablettisi, autonrenkaasi, kodinkoneesi (lista on loputon) on made in China niin se vain tarkoittaa, että hiilijalanjäljestäsi suurin osa on Kiinassa. Jos tätä fossiilikapitalismin kulutusjuhlaa ja yltäkylläisyydessä rypemistä tarkasteltaisiin tavalla, missä käyttöesineiden hiilijalanjälki kohdistettaisiin loppukäyttäjään, kaiken reaalikulutuksen lisäksi, niin ei hyvältä näyttäisi. (Kiinaa tulisi muutenkin boikotoida uiguurien ihmisoikeusrikkomusten takia.)

Kulutusjuhlan vastavoimaksi on kehitelty erilaisia konsepteja, kuten konmarittaminen jossa luovutaan kaikesta mikä ei tuota itselle iloa, vaikea keksiä mitään etuoikeutetumpaa toimintaa. Minulla olisi paljon yleishyödyllisempi ehdotus; ei alunperinkään osteta mitään mikä ei ole tarpeellista. Kaikkia hankintoja, erityisesti kalliita kannattaa miettiä tovi ”onko tämä tarpeellinen, tarvitsenko minä uuden pesukoneen vain siksi, että siinä on wifi ja sitten näen älypuhelimestani kuinka pesusyklin viimeinen minuutti kestää vartin?”

Jos pitää tehdä impulsiivisia heräteostoksia niin pullo punaviiniä ja suklaalevy on aina hyvä vaihtoehto.

Kirjoitin alennusmyynnit sitaatteihin, sillä mm. Black friday ei ole alennusmyynti.

Luksus-makkarakeitto

Moni voi kysyä, että mitä luksusta voi olla makkarakeitossa? No vaikka mitä, makkaratkin voi korvata Järvenpään Cittarista haetulla kobehärällä, mutta tässä tapauksessa luksuksen tekee desi valkoviiniä. Se ei ole pakollista. Reseptistä tulee kahdelle hengelle kahden päivän ilta-ateria, varaa viiden litran kattila.

Tarvitaan:

1 paketti HK’n Sinistä tai vastaavaa leivosmakkaraa

2 pussia keittojuureksia

Kilo keittoon soveltuvia perunoita (eli Annabelle)

1 iso sipuli

3 valkosipulinkynttä

Desi kaksi valkoviiniä

1,5l vettä

10 mustapippuria

Persiljaa

Voita paistamiseen ja vaikka vähän oliiviöljyä.

Liemikuutiot: 1x kasvis-, 1x liha- ja 1x kanaliemi

Kuori ja lohko perunat, hienonna sipuli ja valkosipulit ja pieni makkarat halutunkokoisiksi paloiksi.

Laita voita (50g) ja ruokalusikallinen oliiviöljyä kattilaan. Lisää sipulit. Kuullottele hyvä tovi maltillisella lämmöllä kunnes sipulit ovat hyvin kypsyneet ja vähän karamellisoituneet. Lisää sitten valkoviini ja keitä kasaan kunnes nesteestä on lähtenyt ainakin puolet.

Lisää juureskuutiot, perunat, liemikuutiot, vesi ja mustapippurit kattilaan. Nosta lämpöä kunnes kiehuu. Keitä kunnes juurekset ovat kypsiä. Paista makkarat pannulla niin, että niihin tulee vähän paistopintaa. Lisää ne keittoon ja huuhtaise pannusta maut mukaan vesitilkalla. Tarkista suolan määrä keitossa ja lisää hienonnettu persilja.

Opettele valehtelemaan ja kukista vihollisesi

Lempi-inhokki-ihmistyyppini on ”kilpailija”. Nämä hemmot ja hemmottaret joille koko elämä on sarja erilaisia kilpailuja, joissa mitellään niin tuurin, taidon, ehtimisen kuin kokemisen saralla. Koen suurta vastenmielisyyttä tämmöisiä arjen sankareita kohtaan, varsinkin näinä aikoina kun sosiaalinen media on tuonut nämä heidät aivan iholle.

Kilpailija on aina korvat höröllä ja silmät auki valmiina julistamaan itsensä voittajaksi. Jos joku on tehnyt itse itselleen kotisivut, niin eipä siinä, Kilpailija nimittäin ohjelmoi reikäkorttikoneita jo 60-luvulla. Jos erehdyt laittamaan someen kuvan kotitekoisesta pizzasta, niin johan on tuttu nuija kertomassa, mitä teit väärin ja kuinka heillä tehdään aitoa napolilaista pizzaa reseptillä, joka on 1840-luvulla salakuljetettu jonkun puujalan sisällä ulos maasta ja jos totta puhutaan niin ei muiden edes kannattaisi yrittää pizzan veivaamista. Jos kerrot nähneesi syksyn ensimmäiset punatulkut niin huoli pois, hyvä ystäväsi Kilpailija näki vuoden ensimmäiset punatulkut jo juhannusviikolla ja viimeiset vappuna.

Kilpailijan fillarissa on aina enemmän vaihteita kuin sinulla, hänen autonsa on uudempi ja nastarenkaissa enemmän piikkejä kuin sinulla, hänen mökkinsä on isompi, nettiyhteytensä nopeampi ja hän on käynyt jokaisessa lomakohteessasi viisitoista vuotta ennen sinua. Kilpailija yleni sahan johtajaksi kuusivuotiaana, meni naimisiin jo kaksitoistavuotiaana ja erosi viisitoistavuotiaana. Ennen kahdetta kymmenettä synttäriään hän on jo käynyt kaikilla mantereilla ja kahdesti niissä missä sinäkin. Hän vieritti Sisyfoksen kiven mäen päälle ja kiilasi sen paikoilleen joutessaan, löysi Nooan arkin ja tietää missä Hoffan ruumis on oikeasti. Hänellä on aina enemmän lapsia, lapsenlapsia ja lapsenlapsenlapsia kuin sinulla ja jos kysyt kuinka helvetissä minulla voisi kaksikymppisenä lapsenlapsia niin hän kertoo sinulle, että jos olisit yhtä hyvä tekemään lapsia kuin tekosyitä häviämiselle, niin sinulla olisi niitä!

Nämä tämmöiset superkilpailijat vituttavat, mutta eipä hätää sillä Luoja on antanut ihmispololle keinon selvitä epätasaväkisestä ja epäreilusta ihmiskanssakäymisestä, nimittäin valehtelun lahjan.

Kunnon paskapuhe nimittäin kannattaa aina, siitä tulee sellainen mukava lämmin ja pörröinen olo. Viimeksi kun kerroin nähneeni punatulkkuja niin joku pässi alkoi hehkuttamaan, miten oli nähnyt jo ainakin kuukausi sitten niitä. No minäpä sanoin että ”mun faija valmistaa kaikki Suomen punatulkut ja on valmistanut aina, joten kyllä niitä on tullut tähän ikään asti nähtyä, me ostettiin niillä punatulkkurahoilla Belgia pari vuotta sitten. Revi siitä. Köyhä.”

Eräänlainen muistokirjoitus

Lokakuun viimeisenä lauantaina Turun Pyhän Ristin pienessä kappelissa pidettiin siunaustilaisuus kaverilleni Janille. Emme olleet koskaan tavanneet, emme edes puhuneet puhelimessa. Nykyaikainen tietotekniikka mahdollistaa ihmisten tapaamisen ilman kohtaamisia, suurienkin välimatkojen yli. Näen tämän rikkautena sillä se mahdollistaa sellaiset ihmiskontaktit jotka ilman viitekehystä jäisivät syntymättä. Minulla ja Janilla ei ollut mitään yhteistä, paitsi sysimusta huumorintaju ja se että molemmat käytämme Twitteriä. Ei näillä nimittäjillä ystävystyisi kenenkään kanssa ”oikeassa maailmassa”, en ainakaan minä.

Kun ihmiset sanovat olevansa suorapuheisia ja rehellisiä, se on kömpelö yritys selittää tekosyillä sitä, että he ovat vailla tapakasvatusta ja tilanteenlukutaitoa. Jan ei koskaan sanonut olevansa suorapuheinen tai rehellinen, mutta sitä hän oli. Hänellä oli tarkkanäköisyyttä maailmaan ja sen kommervenkkeihin tavalla, joka teki selväksi sen kuinka herkkä ja älykäs mies oli piilossa vähän hömelön hahmon takana. Mikään ei ollut Janille pyhää, sanan säilää ei säästelty mikäli tarve oli suomia ulkokultaisia jeesustelijoita ja somehurskastelijoita, eikä verbaalisilta alakoukuilta säästynyt mies itsekään; ”ihmisroska ja syöpäläinen” luki hänen twitteribiossaan. Jos olisit hyssytellyt Jania ja muistuttanut Veikko Lavin sanoin, että jokainen ihminen on laulun arvoinen niin Jan olisi vastannut että ei pidä paikkaansa, jotkut eivät ole edes triangelisoolon arvoisia. Huumoria jonka voimme sallia vain kuolemansairaille.

Koska Jan oli reilu, oli elämä hänelle epäreilu. Ensimmäisen syövän jälkeen tuli masennus ja sitten toinen syöpä. Seurasin hoitojaksojen etenemistä sydän syrjälläni, kun Jan twiittasi huonoista kausistaan, minä postittelin hänelle vitsejä piristykseksi. Synkkiä, suoraan sanottuna ihan hirveitä vitsejä, joita en kehtaa julkisesti toistaa, mutta Jania ne piristivät ”lopeta, en pysty nauramaan enempää kun sattuu niin kovin” ja rivikaupalla hymiöitä. Vastavuoroisesti Jan tsemppasi minua kirjoittamaan vapaa-ajallani, että saisin kirjan valmiiksi, että päästäisiin julkkareihin juomaan kaljaa. ”Olen halpaa ryyppyseuraa, yksi olut ja olen aivan tuhannen päissäni!” hehkutti Jan. Pessimisti kun olen perusluonteeltani, lähetin hieman vajaan käsikirjoituksen hänen luettavakseen sairaalassa, Jan kuittasi pari päivää myöhemmin ”en pysty lukemaan, leikkausarpiin sattuu liikaa kun nauran koko ajan, voi vitun hippi sun kanssas.”

Viimeisinä kuukausinaan Jan päivitteli instagramiin livevideoita, joissa tykitteli menemään aiheiden vaihdellessa kaiken maan ja taivaan väliltä, kirosanojen toimiessa välimerkkeinä. Sairauksiaan hän ei koskaan voivotellut tai ollut muutenkaan katkera kohtalostaan, vaikka vastoinkäymisiä oli vaikka lumikolalla jakaa. Jotain valtavan isoa pilleriä hän joskus esitteli ja tuskaili, että tämmöisiä pakotetaan nielemään, näillähän siirtyy nälkäkin, vaikka soppatorvi on niin hellänä että hyvä jos mehu menee alas. Vaikka videoilla esiintyi kammottavasti laihtunut, kuolemansairas mies, välittyi niistä kuitenkin optimismi ja elämänmyönteisyys, olkoonkin että lauseissa oli viiltävää sarkasmia ja ironiaa ja ne tarjoiltiin kiroillen kuin turkkilainen merimies, kuorruttaen makeimpia kohtia hersyvällä kaiken-kokeneen-ja-nähneen-miehen paskaisella röhönaurulla joka ikään kuin kompastui kurkunpäässä ennen kuin pääsi ulos ihmisten ilmoille.

Kun joku Janin lapsista kohelsi tämän kuvatessa videota, komensi Jan ”herkeäkös metelöimästä siellä kun nauhoitan!” sitten hän kääntyi takaisin kameran ääreen ja kuiskasi ”voit metelöidä sitten kun olen kuollut” ja nauroi kunnes happi loppui.

Jan oli Papa Hemingway, Seppo Heikinheimo ja todennäköisesti Batman samassa henkilössä.

Hyvää matkaa sinne jonnekin Jan!

t. Ystäväsi vitun hippi