Sen kummemmin
kaunistelematta ongelma on se, että nuoret eivät enää ryyppää.
Tai ei se ole ongelma, ellei asiaa tarkastella nihilistisesti kapakan
liikevaihdon kannalta. Hyvä vain etteivät ryyppää, siinä on
harrastus joka käy kalliiksi monella tapaa. Viina on rankka
rakastaja.
Nuoret eivät enää
hakeudu kapakkaan. Nuoret treffaavat jossain muualla. Ei tavallinen
parikymppinen luuhaa tunkkaisessa kapakassa, vetinen keskikura
edessään sameassa lasissa, keikkuen penkillä jonka verhoilu on
kuin graafinen vastine 90-luvun lamalle ja nauti atmosfääristä
jossa korostuu lähinnä kusi, hiki ja vieno tupakankäry. Hyvässä
lykyssä radio tuuttaa vielä jotain menneen vuosikymmenen
diskorenkutusta.
Sitä mukaa kun
kapakat yrittävät epätoivoisesti paikata asiakaskatoa
keinotekoisin konstein nykimällä pystyyn karaokea, tietovisaa ja
bingoa, nousee kaupunkiin erilaisia kuntosaleja kuin sieniä
sateella.
Kun minä olin 15
vuotta nuorempi, kerrottiin kavereille missä, kapakassa on hauska
baarimikko, sellainen jonka roiseille jutuille sai nauraa. Nykyään
jengi levittää tietoa missä salilla on nasta personal trainer tai
joku ryhmäliikunnan vetäjä.
Kuulostaa
uskomattomalta, että Suomessa, paskan kelin luvatussa maassa, on
vaikea saada ihmisiä sisätiloihin, mutta näin se vain on. Ja miten
saadaan ihmiset sisätiloihin? Viimeistään syksyllä kelit saavat
urbaanin ugrin hakeutumaan sisätiloihin, mutta kuinka saada ne
kapakkaan?
Vastaus on, että
kapakoiden pitää keksiä itsensä uudestaan.
Iänikuiset ördäävät
tenukepit ovat ostovoimana katoava luonnonvara, krapularyypyn ääressä
tutiseva verestäväsilmäinen risafarkkuihin pukeutuva ”menevä
mies” ei ole enää nuori sankari, kulahtanut rokkistara tai
millään tavalla ”cool tyyppi”. Aivan kuten tupakoitsijat eivät
ole enää villejä ja vapaita kapinallisia, vaan säälittäviä
addikteja, jotka nurkalla värjöttelevät ja imevät paskaa
keuhkoihinsa.
Mitä siellä
kapakassa sitten pitäisi tehdä, muuta kuin vetää lärtsät?
Sitä mitä siellä
pitääkin tehdä, tavata ihmisiä. Kapakoissa pitää voida tavata
ihmisiä, ilman että samalla vetää kahdeksan tuoppia ykkösjallun
kanssa. Kapakoiden pitää keksiä itsensä uudestaan ja tehdä
itsestään juottoloiden sijaan kohtaamispaikkoja, sellaisia missä
on laadukkaita alkoholittomia tuotteita eikä vain lasten
limunaateja, kunnon ajanvietettä örinän sijaan, lautapelejä,
kunnon pikkunaposteltavia listalla eikä jotain uppopaistettua paskaa
ja ennen kaikkea kapakoiden pitää siistiytyä! En ole koskaan
ymmärtänyt, miksi kapakassa pitää olla paskaista? Lattia on
tahmea, ikkunoissa on sormenjälkiä, vessojen lattiat lainehtivat
kusesta ja pöntöissä on paskarantuja. Jumalauta joskus on
lattiallakin ollut paskaa! Onko tosiaan niin, että jos tuoppi maksaa
alle kahdeksan euroa niin sillä ei voida taata ravintolakokemusta,
jossa ei tarvitsisi seistä toisen ihmisen ulosteissa?
Uskallan väittää,
että jokainen ravintoloitsija joka lukee tämän tekstin, voi ottaa
siitä opikseen. Jos sinulla on ravintola, mene saliin istumaan
omissa vaatteissasi. Kysy itseltäsi, onko tämä sellainen mukava
julkinen olohuone, jonne on kiva tulla töiden jälkeen lukaisemaan
lehdet tai tavata kavereita? Mene seuraavaksi vessaan, mieti että
jos sinulla on/olisi pieniä lapsia, päästäisitkö heidät
mielellään asioimaan tähän nimenomaiseen vessaan? Vai olisiko
ensimmäinen ajatuksesi, että ”juu kyllähän meidän 8-vee voisi
täällä käydä, mutta kaikki vaatteet pitäisi sen jälkeen
polttaa”. Jos yhtään pystyt asettumaan asiakkaan asemaan, sen
joka maksaa sinunkin palkkasi, ja toteat itsellesi ”voi kilin vittu mikä
paskaläävä” niin veikkaan, että aika moni asiakkaasi ajattelee
ihan samoin. Ja siksi he käyvät asiakkaana vain silloin tällöin.
Kapakoissa on
potentiaalia, mutta niiden pitää keksiä itsensä uudestaan.