Joulukuussa 2004 olimme menossa Jäähallille hyvän ystäväni Raaka-Arskan (dip.ins.) kanssa katsomaan laulu-&soitinyhtye Motörheadin keikkaa. Tempausta oltiin pohjustettu sangen miehekkäästi juomalla yksi pullo koskenkorvaa sekä pari olutta, joiden jälkeen siirryimme Koskelantielle vartomaan linjan 69 linjuriautoa, elikkästen bussia.
Julkista liikennettä välttävänä en omistanut tuolloin muodikasta matkakorttia ensinkään, vaan maksoin aina käteisellä kuten herrasmiehen kuuluukin. Kouranpohjalla kilisi tuolloinkin ns. jämna pengar, elikkä tasaraha, bussikyydin vaihdantavälineeksi.
Pian auto kurvasikin Käpyläntieltä Koskelantielle ja siirryimme pois pysäkin "sisältä" mummoja pelottelemasta, rotvallille suorittamaan tarvittavat pysäytystoimet. Kun bussi oli parinkymmenen metrin päässä, eikä vielä ollut laittanut vilkkua päälle, tempaisin hätäpäissäni käden taskusta ja ojensin sen ajoradan ylle, vinkatakseni kuskille, että täällä on nuoria sankarpoikia menossa kaupungin sykkeeseen.
Paha vaan, että nautitut annokset Ilmajoen kuivaa valkoviiniä, sekä tulevaan musiikkitapahtumaan liittyvä hermojännitys, saivat aikaan epätoivotun kombinaation: viskasin bussilippuun kohdennetut rahat ajoradalle!
Aika tuntui hidastuvan kun katsoin pimenevässä talvi-illassa kiiluvia euroja ja kymmensenttisiä, jotka kieppuen lensivät tielle. Katsoin Raaka-Arskaa joka parhaillaan repi takkinsa riveleitä voimainsa tunnossa, samalla taivaalle laulaen enkelimäisellä äänellä: "Overkill, overkill" ja viimeiseksi 69-bussin kuljettajaa joka leveästi hymyillen nikkasi minulle silmää tuulilasin läpi.
Bussi pysähtyi etuovi kohdallani, ovi aukesi ja kuski sanoi kuuluvalla äänellä; "Tämä oli koko bussikuskihistoriani tyylikkäin pysäytys, että oikein rahaa viskotaan eteen!" ja nauroi makeasti päälle. Rahamiehen maineeni siivitti minut Jäähallille ilman veloitusta, ja kotimatkarahani sain rikottua setelistä kun ostin olutta perillä.
Aamulla töihin lähtiessä löysin vielä muutamaa kymmentä senttiä vaille tielle lentäneet kolikot. Olin onnellinen.