Pekka loikkasi
puskasta pois ja alkoi etsiä bänditoveriaan, ”Petskuu!” hän
huhuili. Onneksi lähellä oli koululaisryhmä
taidemuseoekskursiolla.
”Oletteko nähneet
mun kaveria, semmonen tän mittainen” Pekka demosi vieden kätensä
oikeaoppiseen aadolfhitleri-tervehdykseen, kohahdus kulki kouluryhmän
läpi, Pekka jatkoi ”päälle sata kiloa ja näyttää Texas Hippie
Bandin roudarilta”.
Ekaluokkalaiset
olivat naamat tonnin setelillä oudosti elehtivän yöelämäprofessorin
edessä, luokanopettaja lähestyi Pekkaa puristaen taskussaan
etälamautinta. ”Niin siis kuka te olette ja ketä te etsitte?”
”Mun bändikaveria,
Likahippiä.” Pekka kertoi availlessaan samalla jonkun ressukan
ekaluokkalaisen penaalia.
”Siis onkohan se
tuo tyyppi, joka mönkii tuolla?” opettaja sanoi ja osoitti
ravintola Teatterin suuntaan jossa jokin tahran näköinen
kieltämättä mönki nurmikolla; ”ja hei nyt jumaliste et syö
sitä hajupyyhekumia!” hän jatkoi napaten kumin ja penaalin Pekan
kädestä.
Pekka tiirasi
aurinkolasiensa läpi ja ilahtui! ”Kyllä! Jopo-Petskuhan se
siellä!”
”Miksi toi setä
konttaa” kysyi yksi lapsista.
”Ja miten se voi
kontata noin lujaa?” ihmetteli toinen.
”Petsku on saanut
VAINUN!” Pekka julisti voitonriemuisesti; ”mennään katsomaan!”
Yöelämäprofessorin
eksoottiset jutut ja erikoinen ystävä olivat tehneet vaikutuksen
lapsikatraaseen ja opettajan vastusteluista huolimatta koko ryhmä
lähti Pekan johdolla Hipin perään, joka nelisti nurmikolla kuin
viitapiru.
”Puskii! Tseh!
Hyvä poika!!” Pekka huudahteli ja kirmasi ystävänsä vierellä
joka eteni hämmästyttävän nopeasti nelivedolla nurmikkoa pitkin.
”Petsku on saanut vainun aimo satsista! KYLLÄPÄ JÄNNITTÄÄ!”
Pekka huusi silminnähden iloissaan.
Likainen hippi
syöksyi jonkun puskan juurelle kuin Naton ohjus irakilaiselle
kamelifarmille, multakikkareet vain lensivät kun hippi porautui
maaperään.
”Mitä setä
kaivaa?” lapset kysyivät silmät teetassin kokoisina.
”Setä on saanut
vainun ja kaivaa nyt löytääkseen tuotteen.”
Nyt opettaja, joka
oli onnistunut korkkareissaan juoksemaan ryhmänsä kiinni, saapui
paikalle, oikaisi nutturaansa ja tivasi Pekalta ”siis onko
tämä...likainen mies..jonkinlainen.. siis väitättekö, että tämä
on jokin ihmishuumekoira?”
”Siis ei kyse ole
mistään väittämisestä” Pekka sanoi ja suoristi likaisen
pikkutakkinsa liepeitä; ”tällä miehellä on erittäin hyvin
kehittyneet nenäontelot, hän haistaa huumeet vaikka veden alta.”
”Kuulostaa
uskomattomalta, en ole ikinä kuullut vastaavasta” ihmetteli
opettaja ääneen ja puoliautomaattisesti esti Pekkaa siirtämästä
varastettua hajupyyhekumia taskusta suuhunsa.
”Uskomantonta
mutta totta.” Pekka vakuutteli ja jatkoi: ”itseasiassa se on
tullut kerran jos toisenkin tarpeeseen..”
”Kiitos mutta jos
ei mitään renttujen huumejuttuja tässä lasten kuullen” opettaja
keskeytti.
jatkuu huomenna....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti