Hirveä kertomus lämmityksen katkeamisesta

Kerrottakoon nyt siitä hirveästä talvesta, jolloin lämmityksemme tapaturmaisesti katkesi, ja koko talomme kärsi hirveyttä johon verrattuna talvi- ja jatkosota ja Toton musiikki olivat kuin piknikki Espan puistossa.

Kokemuksesta hirvittävämmän teki se, että olimme juuri olleet viikon paremman väen Espoon Haukilahdessa ja paluu rupiseen Helsinkiin tuntui häijyltä kuin anopin vierailu.

Välittömästi saavuttuamme kotiin havaitsin lämpötilan olevan suorastaan pakkasella, tosin vielä kuusitoista yksikköä plussan puolella, suoranainen ihme, etteivät vesiputket olleet haljenneet!

Olin jo purkamassa tammiparkettiamme (pyökkilaminaattia) poltettavaksi nuotiossa olohuoneen lattialla kun vaimoni huomautti, että meidän uuni toimii kaasulla ja sillä lämmittää yhtä lailla. Laitoin tulet päälle ja sitten laskeuduin kellariin ihmettelemään, josko joku ilkivaltainen sielu olisi vääntänyt patterikierron kiinni. Ei ollut.

Yritin myös epätoivoisesti ilmata pattereita, ilmausavaimen lipsuessa sinisiksi muuttuneissa sormissani - turhaan!

Soitin huoltopäivystykseen ja kerroin, kuinka talven kylmä syli halasi taloamme, miten kuurankukat kasvoivat jo jalkalistoista, hengityksen höyrytessä kohti kattoa ja yleisesti tunnelman olevan kuin Yrjö Jylhän vähemmän iloluonteisista runoista. Päivystäjä ei ollut vakuuttunut verbaalisesta annistani, mutta lupasi kuitenkin kiertävän huoltomiehen saapuvan paikalle jollain aikataululla.

Odottelun ajan pysyimme lämpiminä kuplavolkkarin lämmityslaitteen avulla, eli hyppäämällä tasajalkaa narua, mitä meillä ei ollut.

Pian ajovalot välähtivätkin pihalla ja menin huoltomiestä vastaan. Negatiiviset ennakkoluuloni menivät nappiin ja kuten ennenkin kriisitilanteessa, huoltofirma oli lähettänyt meille ongelmanratkaisijan sijaan jonkun hupparihörhön joka vaikutti humalaiselta 12-vuotiaalta, joka kroonisen pilviveikon ripeydellä katsasti kellarin katossa kulkevat putket, mumisi hupparinsa sisuksista jotain ehjistä putkista, vilkaisi kelloa, valui ylämäkeen autoonsa ja kurvasi tontilta pois.

Seuraava yö oli karmea, olin hehkuttanut uunia kunnes asunnon sisälämpötila on +18,5 astetta. Ei mitään toivoa hengata sohvalla pelkissä shortseissa ja Tommy Bahaman paidassa, värikäs drinkki kädessä, kuten me nuoret menestyjät usein teemme. Kyllä tuli norjalaispusero ja pässinpökkimät tarpeeseen, kun sunnuntaina istuin sohvalla päiväpeittoon kääriytyneenä kuin Jack Torrance Hohto-elokuvan loppukohtauksessa. Kuuntelin autosta hakemani Defa -lämmittimen laakereiden vittumaista vinkunaa ja päätin, että jahka lämpenen tarpeeksi, teen tälle kylmyysongelmalle jotain!

Onneksi naapurini oli ostanut IKEAsta vaatekaappeja joita pääsin kantamaan keskellä päivää, sillä mikään ei lämmitä ruumista kuin tervehenkinen fyysinen liikunta. Reippaina ja raittiina urheilijoina kannoimmekin ainakin sata kiloa painaneet paketit heti ylös ja alas kolmeen kertaan, jotta saimme kunnon hien pintaan. Viimeisellä kerralla pakattiin kaappipaketin päälle vielä naapurin lapset ja joka tenavalle kahvakuula käteen ja keilapallo kainaloon jotta saataisiin vähän haastetta hauiksille.

Tästä kanniskelusta lämmenneenä pystyin lähtemään hakemaan lämmittimiä isältäni, tietenkin velattomalla katumaasturillani, joka on herättänyt kateutta jopa paremman väen Espoossa.

Auto täynnä erilaisia lämppäreitä kurvasin kotiini ja välittömästi tarjosin näitä teknisiä apuvälineitä kohmeisille naapureilleni, jotka huulet sinisinä ylistivät nimeäni ja kutsuivat minua nimillä kuten ”hyväntekijä”, ”Stadin Batman” ja ”tää lämppäri käy koroista, mutta maksa velkasi pelkuri”. Avokätisyyteni oli niin suurta, että tarjosin jopa maksavani naapureiden sähkölaskut jos olisin rikas.

Vaan niin vain kävi, että tälläkin tarinalla on onnellinen loppu. Urheuteni, viisauteni ja loppumattomien itkuntäyteisten soittojen huoltopäivystykseen jälkeen patterikierron pumppu vaihdettiin, patterit ilmattiin ja kotimme lähti lämpenemään.

En ikinä unohda sitä kammottavaa talvea 4.1.2019 – 5.1.2019 ilman keskuslämmitystä. Ja tämä tarina on täyttä totta!