Autokarma ja sen paskuus

Twitterkäyttäjä Jani Miettinen ihmetteli taannoin, pariinkin otteeseen "paskaa autokarmaani”. Mietin, että olinkohan liian taajaan valitellut epäonnisista seikkailuistani rakkaiden nelipyörien kanssa kun tuntemattomiltakin tämmöistä kommenttia satoi, mutta sitten pysähdyin pohtimaan asiaa ja kysyin vaimoni mielipidettä ja hän oli kyllä valmis allekirjoittamaan väitteen, että minulla on ollut poikkeuksellisen huonoa tuuria autojen kanssa.

Tai ei niinkään autojen kanssa. Autohuoltamoiden kanssa.

Tehokkaana sähikäisenä minulla on tietenkin kaksi autoa, henkilöauto ja pakettiauto. Paku on duuneja varten ja henkilöauto sitä varten, että kaverit voivat lainata sitä.

Keskitytään nyt lähinnä pakettiautoon.

Pakettiautoni on Toyota Hiace, vuosimallia 1999, luotettavalla vuosimallin 1995 etukammio-teknologialla, poikittain sijoitetulla neljäpyttyisellä turboahdetulla 2.4l dieselpadalla. Pakettiauton nimi on Urho.

Urhon huollot ovat kyllä menneet nappiin, niiltä osin kun minä olen ne tehnyt. Esimerkiksi kun itse vaihdoin siihen öljyn ja öljynsuodattimen. Tai kun vaihdoin sisätilapuhaltimen moottorin kadunvarressa.

Sen sijaan kun taasen olen rahalla maksanut huolloista, on niissä sössitty oikein kunnolla.

Urholla ajettiin ensimmäiset 240 000 kilometriä vailla mitään ongelmia, sitten alkoivat kuluvat osat vaatimaan vaihtoa. Esimerkiksi kardaani piti vaihtaa, samaten etu- ja takaristikot.

Soitin tuttuun huoltamoon ja kysyin korjausaikataulua sekä hintaa, arvio oli että pari kolme päivää, kustannusta en muista mutta paljon se oli. Sovittiin, että tuon auton maanantaina jotta se olisi keskiviikkoiltana tai torstaiaamuna valmis. Uusi kardaani piti tasapainottaa, tai jotain. Tai voi olla, että vanha piti hioa ja tasapainottaa.

Joka tapauksessa vein auton maanantaina pajalle ja jatkoin töiden tekemistä henkilöauton kanssa.

Keskiviikkona soitin lounasaikaan pajalle ja kysyin, valmistuuko auto tänään vai huomenna. Linjalla oli hetken hiljaista, sitten korjaamoukkeli vastasi; eihän sille ole tehty vielä mitään, tänään otetaan kardaani irti ja lähetetään tasapainotettavaksi.

Sain lopulta auton lauantaina. Korjaamon mielestä oli ihan normaalia pantata pakua kolme vuorokautta pihalla ennen toimenpiteisiin ryhtymistä.

Seuraavaksi Urhosta laukesi kytkin, raahustin sen kanssa tutulle pajalle ja sovin vaihtotyön.

Kun sain pakun takaisin, ei sivuovi avautunut kunnolla vaan jäi panttaamaan avauduttuaan kolme neljäsosaa. Ei muuta kuin kadunvarressa auton alle tutkimaan tosiaan; ilmeisesti kun autoa oli laskettua nosturilta alas, niin sen alle oli jäänyt jotain, todennäköisesti öljytynnyri tai vastaava, joka oli vääntänyt helmaa ruttuun tarvittavan määrän ettei ovi avautunut kunnolla.

Ei muuta kuin takaisin pajalle ja helman oikomiseen.

Seuraavana vuonna tuli aika vaihtaa nokkahihna. Edelleen samalle pajalle ja avaimet tiskiin; seuraavana päivänä piti olla valmis. Hain auton, pakkasin sen täyteen kamaa ja lähdettiin rouvan kanssa maalla käymään sukulaisten tykönä. Noin sadan kilometrin ajon jälkeen moottorista kuului surahdus ja kaikki varoitusvalot syttyivät. Nokkahihna oli katkennut.

Matka jatkui landelle hinausautolla, noin 20km ja viikonlopun jälkeen kaverin hinaamana vetoköydellä 105 km takaisin pajalle.

En voi muuten suositella kenellekään sadan kilometrin hinausmatkaa, se käy pikkaisen voimille. Varsinkin jos ohjastat vanhaa pakettiautoa.

Huollossa selvisi, että nokkahihnan vaihdon yhteydessä hihnakotelon sisään oli pudonnut prikka joka oli syönyt hihnan melkein poikki, sen verran vain, että se oli hypännyt muutaman hampaan yli. Tarpeeksi paljon, että moottori ei käynyt, mutta niin vähän etteivät venttiilit ja männät lyöneet käsipäivää.

Uusi hihna sisään ja matka jatkui.

Kuukauden kuluttua syttyi T-belt -varoitusvalo Urhon mittarissa. Soitin huoltamolle ja kysyin nollasivatko he jakohihnan varoitusvalon alkuperäisessä hihnanvaihdossa? (varoitusvalo syttyy nollaamisen jälkeen 150 000km ajon jälkeen mikä on hihnan vaihtoväli).

Kuulemma unohtivat. Tässä vaiheessa kysyin, että onko firman ydinosaamisaluetta autojen korjaaminen vai kurjaaminen? Korjaamopäällikköä ei naurattanut, vastasin ettei minuakaan.

Auto pajalle ja viereiseen mäkkäriin lounaalle. Hamppareiden jälkeen autoon ja totesin, että mittarikehys on asennettu 2mm vinoon, huomautin asiasta ja sanoin, että saavat korjata sen ensi huollossa, nyt ei aika ja huumori riitä.

Takaisin töihin, matkalla kotiin ihmettelin mitä jalkatilassa pyörii. Jumalauta ruuvimeisseli?

Korjaamon ääliöt olivat jättäneet ruuvimeisselin kuskin jalkatilaan. Kiittelin luojaa, ettei se ollut kiilautunut esim. kytkin- tai jarrupolkimen alle ja tiputin meisselin oven tavaralaatikkoon.

Puoli vuotta meni ja jälleen tuli aika käyttää Urho öljynvaihdossa. Jälleen samassa paikassa. Vein auton sinne, huomautin mittarikehyksestä ja pyysin samalla vaihtamaan peräkoukun pistorasian, jonka olin hetkeä aikaisemmin ostanut motonetistä.

Lipsutin viereiseen mäkkäriin popsimaan hamppareita siksi aikaa kun autoa laitettiin.

Tunnin päästä maksoin auton ulos ja painelin sillä töihin. Illemmalla tutkailin autoa tarkemmin, mittarikehys oli saatu asennettua suoraan, mutta sen kiinnitysruuvi oli hukattu, kuskin jalkatilassa oli jälleen ruuvimeisseli ja takaoven väliin oli jätetty pieni katkoteräveitsi. Myöhemmin kävi ilmi, että takapistokkeen vilkut oli kytketty ristiin.

Viimeisen kerran käytin korjaamoa, kun seuraavan vuoden öljynvaihdossa laskutettiin öljystä 19€/l ja sitä oli laskun mukaan laitettu 7 litraa, vaikka Urhon öljytila oli maksimissaan kuutisen litraa. Nostan hattua rohkealle kusetukselle.

Tässä vaiheessa oli aika, eli ruoste, alkanut syömään meidän Urhoa. Ja kovasti. Etummaisen rapakaaren yläosa oli mennyt jo aivan pitsiksi ja samaten kuskinpuolen helma oli ruostunut puhki. Naapurini, joka oli henkilöautoni jo lainaillut useamman vuoden, suositteli erittäin hyvää korjaamoa Ala-Tikkurilassa, Starkin ja Etolan läheisyydessä.

Kurvailin liikkeeseen ja näytin vähän tummemmille pojille, mistä kohtaa katsastusmiehen sormi meni läpi.

Kaverin kyydillä himaan ja soittoa odottamaan.

Seuraavana päivänä katsastuskonttorille hitsatun auton kanssa, katsastusmies katsoi helmoja ja nosti auton ylös. Korjaamon pojat olivat hitsanneet paikkapalat runkopalkkien ulkopuolelle, mutta eivät sisäpuolelle, katsastusmiestä nauratti, minua itketti.

Soitin korjaamolle ja haukuin ne pataluhiksi. Sitten google käteen ja Tattarisuolle. Sieltä löytyi uusi korjaamo, jossa naurettiin hyväntahtoisesti ja vähän liian kauan edellisen korjaamon hitsauksille, mutta luvattiin hoitaa auto kuntoon päivässä. Tämä päivä oli ehdoton, sillä olin onnistunut itkulla kiristämään Aleksis Kiven kadun A-katsastuksesta uusintakatsastuksen hitsaustöille vain hintaan 10€.

Seuraavana päivänä hain auton ja posotin putket punaisina A. Kiven kadulle. Kiittelin onneani, sillä piha oli aivan tyhjä autoista. Painelin konttorille lappu kourassa ja jäin odottamaan. Odotettuani ehkä 10 minuuttia tajusin, että mesta on paitsi tyhjä myös vailla sähköä. Hetken mestassa pyörittyäni ja yskiskeltyäni löysinkin jonkun verhon takaa asiakkaita karkuun menneen, nukkuvan katsastusmiehen. Tämä oli puoliksi närkästynyt, että hilluin yksin tyhjässä hallissa; meillä on massiivinen sähkökatkos, tänään ei katsasteta yhtään mitään.

Mutta minulla on viimeinen päivä katsastaa nämä korjaukset ja vain hintaan 10€ jonka myönsit eilen, ulisin.

Eivittu sinä, totesi katsastusukkeli hieroen unihiekkaa silmistään. No vittu..

Mene tonne Hertsikan katsastukseen, niin mä soitan sinne etukäteen. Saat saman homman kympillä.

Minä tein työtä käskettyä ja sain leiman.

Näihin aikoihin alkoi Urho myös tiputtamaan öljyä. Naftaa se oli tiputtanut jo hyvän tovin, sillä polttoainetankki oli ruostunut puhki. Käytin auton Tattarisuon pajalla, jossa todettiin, että ruuvimeisseleitä hyttiin jättävä paja oli onnistunut joko rikkomaan uuden kytkimen tiivisteen tai asentanut vanhan, vähän runtua ottaneen tiivisteen paikkaan. Öljyä vuosi ulos litra tai kaksi vuodessa. Sovittiin, että vikaa ei lähdetä korjaamaan koska vuoto oli niin pieni.

Arvokkaan dieselöljyn vuotaminen sen sijaan oli juttu, jolle piti tehdä jotain. Tätä mieltä oli myös katsastusmies. Sovittiin uuden luottokorjaamon kanssa uuden tankin tilaus ja sen asennus. Kun aika koitti, vein auton pajalle ja bussilla kotiin.

Seuraavana päivänä hain auton korjaamolta ja menin suoraan tankkaamaan. Polttoainemittarin neula ei liikkunut suuntaan eikä toiseen. Soitin verstaalle; neula ei liiku. Verstaalla mietittiin hetki ja tuumattiin, että mittarin anturin liitin on varmaan jäänyt kytkemättä. En ole insinööri, mutta minä tiesin tämän jo mittarikentältä pois ajaessani ja liikkumatonta neulaa katsoessani.

Reiluna kaverina sovin, että koska asia ei ole kiireellinen, jätetään korjaus seuraavaan katsastushuoltoon.

Seuraavassa huollossa pitikin sitten hitsata etukulmien nostopisteet joten tankin anturin kytky jäi toistaiseksi.

Tällä välin yläkerrassani asuva hullu kilipää, joka terrorisoi koko asuintaloa mm. möykäten yöllä ja liimaten lukkoja, kävi puhkomassa Urhosta 2kk vanhat kitkarenkaat ja paskomalla kuskinoven lukon ruuvimeisselillä. Poliisi ei tehnyt mitään ja vakuutusyhtiö korvasi 42 euroa.

Fennia voi haistaa pitkän vitun tähän väliin.

Helmikuussa 2019 ehdin vihdoin viedä Urhon tankin anturin kytkyyn ja öljynvaihtoon, samalla piti hitsata takakulma uusiksi.

Hain auton ja maksoin nikotellen 1100€ laskun.

Seuraavana päivänä piti jotain lastata autoon ja avasin takaoven. Ihmettelin mitä mustaa mönjää kuskinpuoleisen pyöränkotelon takana oli ja tajusin, että hitsaus oli sytyttänyt tulipalon Urhon kontissa.

Tässä vaiheessa aloin olla jo aika hohhoijaa tilanteeseen, mutta kävin kuitenkin verstaalla näyttämässä takakulmaa. Kerroin huoltamon jannuille, että normaalisti tässä kohtaa autoa on seinälle nostettu lapio ja lapion terän ja seinän välissä on kaksi pulloa, toinen on ponnekaasupullo tarranpoistajaa ja toinen on 300ml pullo xyleeniä mitä käytän liimattavien pintojen rasvanpoistossa. Tällä kertaa molemmat putelivat olivat työmaalla, mutta jos ne olisivat olleet autossa, olisi hitsauksen lämpö puhkaissut ne ja sytyttänyt ne.

Henkilöautostani en edes ala kertomaan, siitä on kaveri mm. ajanut pakoputken kolmasti poikki kahden vuoden aikana. Yritti selittää minulle, että kyseessä on Toyotan tyyppivika. Kuskin penkin hän onnistui myös rikkomaan, samaten takaoven lukon. Lisäksi hän ajoi autolla vaikka siinä oli koneessa vain litra moottoriöljyä ja puoli litraa jäähdytinnestettä. Lista on loputon.

Insinöörikaverini sanoi autoista hienosti;

Ne ostetaan ja sitten ne hajoilee.