Riipaisevia otteita kammottavasta elämästä, osa 1 Koululiikunta

No ei nyt sentään. Angiina vaivaa, enkä arvannut lähteä töihin. Viime yönä en saanut kunnolla unta kuumehoureissani ja päädyin muistelemaan sitä nuoruutta joka minulta vietiin, aikaa ennen sitä nuoruutta jonka tuhlasin.

Peruskoulua.

Noh, kyllähän peruskoulu on ikäänkuin välttämättömyys pienen lapsen henkisen kasvun kannalta, eihän Suomi ole mikään stan-maahan tai vastaavaan banaanivaltioon rinnastettava kehitysmaa jossa lapset eivät edes opi lukemaan kunnolla. Vaan kyllä sitä peruskoulussakin osataan aikarosvous.

Pohjustetaan päivän blogehdusta vanhalla viisaudella; "Se joka ei osaa, opettaa. Se joka ei osaa opettaa, opettaa liikuntaa".

En muista toista kertaa (armeijaa lukuunottamatta) milloin henkilökohtaista aikaani olisi varastettu yhtä häikäilemättömän törkeästi niinkin typerään aiheeseen kuin liikunta. Ymmärrän toki venyttelyiden ja muiden päälle ennen ja jälkeen suorituksen, mutta käsittääkseni tuommoiset asiat voidaan opettaa ihmiselle muutamassa tunnissa. Miksi liikuntaa pitää opettaa 9 vuotta putkeen ja vielä lukiossa kahden kurssin voimin? Jos kyse olisi todellisesta liikunnan opettamisesta, niin eiköhän yhdeksässä vuodessa saataisi ruumiitkin liikkumaan?

Mitä tarkoitusta palvelee kersojen hyppyyttäminen kahden tunnin ajan liikuntasalissa? Varmasti ei mitään, empiiristen havaintojeni mukaan läskit ja huonot liikkujat ovat läskejä ja huonoja liikkumaan myös vanhempina. Onko tarkoistus sittenkin saada kouluviikkoon mukavaa ajankulua niille takarivin luiskaotsille, jotka voivat polttopallon tekosyyllä pahoinpidellä pienempiään? Mene ja tiedä.

Liikunnanopettajat ovat lähtökohtaisesti jotenkin pelottavia ja falskeja samaan aikaan. Jykeväleukaisia jääkaappipakastimia tai itäsaksalaisen kuulantyöntäjälesbon näköisiä, verkkahousuihin verhottuja karikatyyrejä jotka hiihtävät koulun käytävillä jonkun palloilulajin kilpaväline kainalossaan. Liikunnanopettajat ovat jonkinlaisia superversioita Nietzhen yli-ihmisistä; "Angiina? 39 Kuumetta? Ei kelpaa! Ulkona on vain 15 astetta pakkasta, ulos siitä pelaamaan!!!!!" tai "Iso mies itkee kuin pikkutyttö, väännä se nenä suoraksi, puhalla veret ulos ja jatka lenkkiä!". Liikunnanopettajien mielestä kaikki maailman ongelmat, niin pienet kuin isotkin, johtuvat vain liikunnan ja kurin puutteesta. Ja kaikki mahdolliset ongelmat ratkeavat jonkinlaisella liikunalla tai urheilulla.

Liikunnanopettajat ovat oma rotunsa joka ei tunnusta tätä näkyvää ja tuntuvaa kosmosta ympärillämme. Heidän maailmannäkemyksensä on kuusiportainen ja menee kutakuinkin näin:

1. Tahko Pihkala
2. Tahko Pihkala
3. Pesäpallo
4. Termodynamiikan peruslait
5. Tahko Pihkala
6. Muu tunnettu maailmanjärjestys

Tahko Pihkala keksi muuten alkuräjähdyksen. Tosin sitä ei nykyisin voitaisi enää tehdä, sillä nuoriso on mädättänyt ruumiinsa temppelin Pringles-feikkisipseillä ja tietokonepeleillä. Toista oli ennen.

Kaikista liikuntatunnilla harrastetuista typeryyksistä typerintä oli ehdottomasti voimistelu. Joukkuelajit ovat kaikki hanurista, mutta tarjoavat sentää jonkinlaista ajankulua ja ovat ymmärrettävissä kilpailuvietin kautta. Mutta voimistelu. Ei herranmunjee sentään.

Puolapuut ovat kuin tikkaat, paitsi että tikkaita pitkin pääsee jonnekin. Puolapuut ovat tikkaat jotka eivät vie minnekään. Miettikää sitä.

Entäs ne katosta roikkuvat köydet joita pitkin kiivetä? Tai ne tangot? Ihminen on jumalauta keksinyt tikkaat!!!

Jos voimistelu (tms) on urpointa mitä liikuntatunnilla voi tehdä, niin mikä mahtaa olla voimistelussa urpointa? Ehdottomasti pukkihyppely ja telinevoimistelu (puhun siitä vaaka-tangosta ja katosta roikkuvista renkaista).

Ihan oikeasti! Meillä oli joka vuosi jonkinlainen "kuntotesti" johon kuului niin leuanvetoa, juoksua, roikkumista, riippumista yms. Ja joka vuosi, opettajan suureksi riemuksi ja ylpeydeksi, samat luiskaotsaiset urheilijanuorukaiset vetivät maksimipisteet ja me muut, noh. me tuotimme opettajalle suuren pettymyksen..

Ne renkaat katossa, miksi? MIKSI? Ymmärtäisin jos niihin laitettaisiin ilmakuivattu possunjalka roikkumaan, ja säkillinen chorizoa, mutta miksi 14-vuotiaiden pitää roikkua niissä ja tehdä jotain opettajan keksimiä liikkeitä? Mitä tarkoitusta palvelee renkaissa roikkuminen? Voin melkein ymmärtää, että liikuntatunnilla harrastettu jääkiekon peluu saattaa johtaa pelaamiseen myöhemminkin ja ehkä ammatillisella tasollakin. Mutta en muista kenenkään roikkuneen niistä typeristä renkaista naama hymyssä ja myöhemmin puhuneen miten aikoo jatkossa hoitaa hommansa siten, että voi temppuilla niissä renkaissa joka päivä! Tai mahdollisesti tehdä uraa. Itseasiassa jos joku 14 vuotias tuollaista puhuisi, hän joutuisi varmaan laitoshoitoon.

Sitten se tanko, sille piti rynnistää "tyylipuhtaasti" (tai jotain) ja nousta jonkinlaiseen valmiusasentoon, muistamani mukaan näitä oli kaksi, riippuen millaisia liikkeitä aiottiin suorittaa. Itsehän olin melko varma että mikä tahansa muu temppu kuin käsillä roikkuminen johtaisi välittömästi niska- ja päävammoihin, mahdollisesti jopa kuolemaan. Joten siis tangolle piti rynnistää, ponnistaa ja nousta ja sitten kiepsahtaa ympäri etukautta, poseerata ja laskeutua tyylikkäästi kanveesiin.

Taas herää kysymys: Miksi? Nuo temput olivat oikeasti aika hankalia ja pelottavia, joten lopputulos oli se, että vain osa onnistui, mikä taas tarkoitti sitä, että vain osa kersoista koki onnistumisen riemua ja liikunanopettaja ei sitä vähääkään. Ja jos totta puhutaan, onko maailmassa mitään yhtä hyödytöntä kuin tangon ympäri kiepsahtaminen? Pelkkää ***tuilua moinen, treenataan kaksi tuntia kerran vuodessa ja motkotetaan kun kieppi ei onnistu. Kakkaa sanon minä.

Kaikista typeryyksistä grandein typeryys on kuitenkin se pukki, hevonen, mikähelvettionkaan. Puhun siitä nelijalkaisesta, nahalla verhoillusta Behemotista joka jokaisen tämmöisen "voimistelusession" aikana kaivettiin esille ja aseteltiin paksun superlonpatjan eteen. Yleensä "pukin" eteen laitettiin vielä semmoinen vastenmielinen, Artekin sisustusesineeltä näyttävä vanerinen ponnahduslauta johon lähinnä rikkoi varpaansa.

Muistan kuinka hymyt hyytyivät, jopa isoilla pojilla, kun pukkia ryhdyttiin kaivamaan esille. Jälleen teroitan, kaivakaa muistianne! Muistaako kukaan kenenkään olleen iloinen pukin esillekaivamisesta? Ei! Koska kaikki vihaavat pukkia! Meidän koulussa pukki oli semmoinen ttumaisen näköinen kapine, tautisen keltaiseksi lakatut liimapuujalat ja satulanahkaa muistuttava pinta, melko varmasti saksalaista tekoa. Jaloissa oli jotain tummempia roiskeita, joiden huhuttiin olevan verta (suosituin urbaanilegenda koulussa oli muuten joku jumppasalissa tapahtunut kuolemantapaus). Pukki oli noin ronskin metrin korkuinen, eli reilusti yli puolet keskivertoteinarin pituudesta - ja sen yli piti hypätä! Reiluahan olisi ollut, että opettaja olisi malliksi ponnistanut tyylipuhtaan pukkihypyn hirvityksen yli, mutta ei. Jos kokoero olisi otettu huomioon, liikkamaikan olisi pitänyt vetää pukkihyppy rehtorin Mazdan yli - se olisi ollut reilua!

Akuutein uhkakuva pukkihypyssä on tietenkin puuttuvasta vauhdista tai korkeudesta johtuva hypyn tahaton keskeytyminen eli ns. "kassitus" jossa uhri laskeutuu töks vaan pukin selkään, murskaten kiveksensä. Koulussa kiertävän huhun mukaan "yks Janne kassitti niin pahasti, että sen kivekset tippu irti ja se joutu muuttamaan Tampereelle kun sitä kiusattiin". En tiedä miten todennäköistä tämmöinen on, mutta olen ottanut tavaksi suhtautua vakavasti kivekset murskaaviin juttuihin. Seuraava pelko oli vauhdin puute, ponnistava oppilas rämähtäisi pukkiin kuin puutarhatonttu pajavasaraan, sangen epätoivottavaa. Kolmas uhkakuva oli pukin päällä tapahtuvat virheliike joka lähetti uhrin naama edellä hikiseen superlonpatjaan, näitä itseasiassa tapahtui sangen tiuhaan, mikä teki liikunnanopettajan iloiseksi koska hän pääsi taas kertomaan kuinka tietokonepelit ja kahvinjuonti ovat turmelleet kroppamme!

Juurikin pukkihyppelyä olen palannut miettimään useasti näiden kuluneiden vuosien ajan. Siinä ei ole järkeä! Mitä tarkoitusta palvelee kyky hypätä metrisen esteen yli käsiään apuna käyttäen, olen kulkenut silmät auki useammassa kaupungissa (ja välillä maalla) enkä ole tähän päivään mennessä nähnyt yhtään mitään vastaavaa kuin voimistelupukki, ellei naapurikaupunginosan autoverhoilijan katettu Fiat-skootteri a.k.a. Koppimopo kelpaa. Se todennäköisesti rusentuisi tunnistamattomaksi äkillisen pukkihyppelykoitoksen seurauksena.

Jatkan pohdiskelujani pukkihypun tiimoilta, mutta en pääse yli siitä ajatuksesta, että koko pukki ja sen yli hyppiminen on vain sadististen liikunnanopettajien juoni koe todistaa kassitus livenä.