Tehdään nyt henkilökohtainen rimanalitus ja raapustetaan blogiteksti valkosipuleivästä!
Otetaan 3 isoa tai 5 pientä valkosipulinynttä, hienonnetaan ne niin pieneksi kuin ikinä saadaan. Äläkä kuvittele, että käytät valkosipulipuristinta! Hierotaan valkosipulit yhteen 150 voigramman kanssa, notkistetaan parilla ruokalusikallisella oliiviöljyä.
Otetaan X määrä reiluja maalaisleivän siivuja, asetellaan ne uuninritilillä ja voidellaan ohuelti valkosipulivoilla.
Uunin pohjalle on hyvä heittää pelti ja paperi keräämään ylimääräistä rasvaa, uunin grillivastukset kyketään päälle, lämpöä saa olla se 250'C. Paahdetaan rapeiksi, ei mene montaa minuuttia!
 |
| Mitä helvettiä? Näähän on voileipiä! |
En ole ikinä ymmärtänyt, miksei valkosipulipuserrinta saa käyttää. Olen silpunnut valkosipulia isoiksi ja pienemmiksi ja ihan pikkiriikkisiksikin hitusiksi vain havaitakseni, ettei lopputuloksen maku on vain kalpea aavistus siitä, minkä reilu, brutaali puserrin saa tiristettyä irti. Tähän kuuluu se huomautus, että pusertimesta ei suinkaan käytetä vain sitä osuutta, joka niistä pienistä reikäsistä tihkuu läpi, vaan koko kynsi käytetään; se litistynyt muhju leikellään veitsellä ja nyt siinä on myös maku mukana.
VastaaPoistaSe on brutaalia muhjua? Tässä tapauksessa kyse on puhtaasta snobismista! ;)
VastaaPoistaItseasiassa, jos sen puristimeen jääneen osan silppuaa veitsellä niin silloin voi puserrintakin käyttää.
Puserrinjuttu juontaa juurensa todennäköisesti jonnekin muinaisitaliaan jossa valkosipuli aina pieteetillä viipaloitiin, kuten elokuvassa Mafiaveljet.
Täytyy yrittää ottaa asiasta selvää.