keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Entrecôte, punkkukastike, valkosipuliperunat ja parsaa

Entrecôte eli "Antti" on takuuhitti. Sitä saa liki kaikkialta ja sitä ei voi mokata. Rasvaisuutensa puolesta sopii mainiosti myös grilliin.

Sivuutetaan pihvin paisto ja keskitytään johonkin uuteen; punaviinillä paranneltu paistokastike on jo vanha juttu. Samoin iänikuinen sauce espagnole.

Eilen ennen ruokailua kävi harmittavasti, tuttavan Virosta tuoma tuliaispullo oli päässyt etikoitumaan. Korkki oli kuivahtanut väljäksi, ilmeisesti myynninaikaisen pystyvarastoinnin seurauksena. Sääli jos viini ei ole myyntimenestys, sillä se on jopa Suomen hinnoilla hinta/laatu-suhteeltaan erinomaista Señorio de los Llanos, Valdepeñasista. Gran Reserva 2004. Ihan samaa ei Alkosta viime hakemalla löytynyt, mutta liki. Hintaa alle 9 euroa.

Summa summarum, viini oli muuttunut juomakelvottomaksi ja tulisi muuttumaan päivä päivältä yhä heikommaksi, joten päätin keittää sen kastikkeeksi.

Koko pullon nimittäin.

- Pullo punkkua
- 1½ dl sokeria
- 2 valkosipulinkynttä

Ripaus mustapippuria, yksi oksa timjamia ja muutama rosmariinin lehti

Aloita kaatamalla sokeri kasariin ja sulata se. Saa vähän ottaa väriäkin. Lisää punkku. Kun seos kiehahtaa, lisää halkaistut valkosipulinkynnet ja mausteet. Keitä kokoon kunnes konsistenssi on sopivaa. Itse olen huomannut, että kun tämäntyyppinen kastike alkaa kuohua runsaasti, se on liki valmista. Jos se jättää selkeän kalvon maistamislusikan selkäpuolelle, olet onnistunut! Mitään kittiä tai tiukkaa siirappia ei ole tarkoitus keittää, mutta jos näin pääsee käymään, tilkka vettä auttaa. Siivilöi kuumana, saat mausteet pois.



Lopputulos on makea, täyteläinen, nektarimainen kastike joka on parhaimmillaan rasvaisen lihan kuten lampaan tai naudan entrecoten kanssa.

Kaveriksi lautaselle tänään pääsi juurikin edellämainittu Antti, valkosipuliperunat ja tuore parsa.

2 kommenttia:

  1. Kokeileppa joskus entrecoten savustamista!

    Mä olen möillä ottanut kuumalla hiilloksella näti värin valmiiksi suolattuun ja maustettuun lihahanpalaan. Tämä sen jälkeen 10-15 minuutiksi savustumaan ja loppu miedossa lämmössä uunissa.

    Ei jääny neljältä mieheltä palaakaan kokonaiseta, isosta, entrecotesta! :)

    VastaaPoista
  2. OIJOI! Tämä taitaa olla niinsanottu "KUNINGASRESEPTI".

    Jos kaksi hyvää yhdistää, niin lopputulos on tosihyvä! Jahka saan savustuspussit kaivettua esille ja grillin äärelle...

    VastaaPoista