tiistai 28. joulukuuta 2021

Olen maailman hauskin mies

Istuin Terveystalon odotushuoneessa kun käytävältä huudettiin nimeäni, nousin ja lähdin kohti ääntä. Hoitaja sanoi minulle ”Hei, olen Liisa ja olen teidän hoitaja”, vastasin hänelle ”Moi mä olen teidän potilas!” Tuli ihan hiljaista, sitten hoitaja alkoi hihittämään ja odotushuoneessa kaikki alkoivat nauraa.

Ensin otettiin EKG, teeskentelin saavani massiivisen sähköiskun kun lätkät oli kiinnitetty rintakehään ja sydänfilmikone laitettu päälle. ”Voi kuinka minä säikähdin!” nauroi hoitaja.

Sydänfilkan jälkeen käytiin läpi lääkitykset. Hoitaja katsoi koneelta että olisin oikeutettu saamaan influenssarokotteen. Kääräisin hihan ylös, hoitaja haki piikin ”tämä rokote on VaxigripTetra ja sisältää A-influenssaviruksen..” keskeytin hoitajan tykkänään ja heitin ”juu ei tarvitse sen tarkemmin selostaa, kerro vain kenen uuteen maailmanjärjestykseen tähtäävän miljardööriliskoihmisen salaisessa laboratoriossa tämä kokeellinen mielenhallinrokote on kokkailtu, niin tiedän sitten, kenen joukoissa menen zombina ottamaan osaa tunnelisotaan juutalaiskiinalaisia vastaan, Joe Biden vai Bill Gates?” Hoitaja oli monta sekuntia hiljaa kunnes alkoi nauramaan reisiinsä nojaten ja huutaen ”en kestä, kohta on pissat housussa!” Naapurihuoneesta tuli lääkäri kysymään, että onko täällä jokin hätänä? Tyynnyttelin lääkäriä ja sanoin, että ei täällä mitään hätää ole, odotan vain innolla että saan rokotteen joka päivittää neuvolassa saamani mielenhallintasirun 5g-aikaan. Lääkäri putosi polvilleen ja takoi lattiaa nyrkillä nauraessaan, oli kuulemma hauskin juttu koskaan.

Pistoksen jälkeen menin odotushuoneeseen vartiksi. Seurasin, miten kaksi siivoojaa täytti siivouskärryä. Toinen siivooja kysyi toiselta ”otatko kaikki pesuaineet?” Pääsin siihen väliin pistämään ”älä ota, jätä muillekin vähän!” Siivoojat räjähtivät nauramaan niin, että räkä valui pitkin poskia ja koko Terveystalo nauroi mukana.

Tein kunniakierroksen odotushuoneessa heittäen yläfemmat kaikkien kanssa, sitten kävin maksamassa laskun. ”Kuittia?” Kysyi reseptsioonin rouva. Pistin pokkana ”ei tartte kun ei voi vähentää verotuksessa!” Otin pari sivuaskelta odotushuoneen suuntaan ja huikkasin ”kuulitteko, ei kuittia kun ei voi vähentää verotuksessa!” Odotushuoneen eläkeläiset taputtivat ja vihelsivät riemukkaasti, joku lakkipäinen geriatrikko osoitti minua kepillään ja julisti ”tuo poika se pääsee vielä pitkälle elämässä!” Respan rouva nauroi edelleen katketakseen ”te olette sitten hauska mies!

Portaikossa törmäsin muuttoa suorittaviin muuttohenkilöihin, vihelsin huomion ja saatuani sen lausuin ”hei jätkät, ei varmaan tartte paljon salilla käydä tämmöisen päivän jälkeen?” Laatikot laskettiin ja muuttohenkilöt kierivät pitkin lattioita kylkiään pidelleen ”ei helvetti, ei helvetti miten hauska läppä, koskaan ei olla kuultukaan, ei olla edes ajateltu, että nämä hommat kävisivät kuntosalitreenistä!” Nauroin itsekin kun kävelin ovesta ulos joulukuun pimeyteen.

lauantai 25. joulukuuta 2021

Jeesus ja opetuslapset ravintolassa

 Nasaretissa noin vuonna 30 ehkä


”Moi mä olen Jeesus, mulla oli pöytä varattuna.”


”26 hengen?”


”Kyllä.”


”Mut teitä on paljon vähemmän?”


”Me kelattiin istua kaikki samalla puolella pöytää…”


”Ei vittu teitä hipstereitä. Menköön nyt tän kerran kun on hiljaista.”


Jeesus opetuslapsineen istuu pitkän pöydän ääreen, kaikki samalle puolelle.


”Eihän tässä ole mitään järkeä” nurisee Pietari. ”Joo tässähän saa huutaa että pöydän toisessa päässä kuullaan!” Puuskahtaa Tuomas. Jeesus levittelee käsiään ”Nyt jätkät hei, älkää mogatko tätä nyt, mä vannon että tästä tulee iso juttu että istutaan kaikki samalla puolen pöytää. ”Helppo olla trendsetteri kun faija on Jumala..” kuiskaa Filippus Matteukselle. ”Mitä vittua te hipit supatatte?” ärähtää Jeesus ”Jos noi paskapuheet ei lopu, niin en tuu teidän synttäreille tekemään taikatemppuja!” Bartolomeus kohottaa kädet ilmaan ja lausuu dramaattisesti ”Voi ei, synttärit ilman että Jeesus tulee ja laittaa ramman kävelemään, miten me selvittäisiin ilman sitä hauskuutta.” Jeesus katsoo Bartolomeusta murhaavasti, nostaa kämmenensä ilmaan ja yksi kerrallaan taittaa sormensa alas, kunnes keskisormi jää pystyyn.


Juudas saapuu kompuroiden seurueeseen, kulmakarvoja kohotellaan merkitsevästi. Jeesus sanoo ”No niin brotha J malttoi sitten saapua paikalle, miten meni noin niinku omasta mielestä?” Muut opetuslapset tirskuvat, Juudas on nolona ja selittää, että naapurin roomalaiset kakarat kävivät taas kaatamassa hänen aurinkokellonsa ja koko päivän aikataulut menivät sitten sekaisin. Jeesus pyörittelee silmiään ja huokaisee ”bruh whatever, pääasia että saavuit mestoille. Nyt voitaisiin tilata vähän ehtoollista, TARJOILIJA!” Jeesus napsauttaa sormiaan ja vislaa keittiön suuntaan.


Tarjoilijan saapumista odottaessa Johannes kuiskaa Jeesukselle ”fyrkat on kaikilla aika tiukoilla sen Genesaretin retken tiimoilta, pystyiskö äijä mitenkään duunaamaa sen viinitempun?” Jeesus elehtii kämmenellään Johannesta hiljenemään ja iskee silmää ”meitsi hoitaa, no biggie”. Tarjoilija tulee kuuntelemaan Jeesuksen ja poikien tilausta. ”Eli siis kuus rullakebua, neljät pitat, yks kalahamppari ja lopuille keittoa? Sekä iso” tarjoilijan puhe katkeaa kun Jaakob käsi pystyssä keskeyttää hänet ”hei mä voisin kokeilla sellaista roomalaista erikoisuutta, litteää leipää jonka päällä on täytteitä ja juustoa, sen nimi on uskoakseni pizza?” Tarjoilija tuijottaa häntä tonnin seteli -ilmeellä, muut opetuslapset pyörittelevät silmiään, joku kuiskaa ”aina sen pitää esittää jotain erikoista, viime vuonna se oli vegaani, muka…” Jeesuskin hermostuu ja tiuskaisee Jaakobille ”Vittu äijää saa aina hävetä, jos sä haluat sitä pixxaas vai mikä helvetti sen nimi on, niin saat ihan keskenäs syödä sitä. Nyt ollaan viim...öö tavallisella ehtoollisella ja sä saat luvan tilata kunnon israelilaisia ruokia. Tarjoilija, pistä tolle erikoisuudentavoittelijalle yks rullakebu.” Jaakob näyttää nujerretulta, mutta onnistuu puhumaan tarjoilijalle että rullakebabbiin laitetaan kuitenkin pizzatäytteet. Jeesus tuijottaa Jaakobbia ja tekee käsillään kurkunleikkauseleitä.


Tarjoilija käy tilauksen uudestaan läpi ”kebabbia, kolme keittoa ja sitten iso amfora….vettä?” tarjoilija katsoo Jeesusta joka näyttää syylliseltä kuin kettu kanatarhassa, ”vettä. Mutta siis sähän olet Jeesus?”


”Juuh”


”Mikset vain tilaisi viiniä ja maksaisi siitä?”


Jeesus näyttää pöyristyneeltä tämän vihjailun äärellä ”Siis..vihjaatko että minä tilaisin ravintolassa vettä ja muuttaisin sen viiniksi jollain mustalla magialla säästääkseni rahaa??? Eihän siis se ole edes mahdollista!” Tarjoilija näyttää hyvin, hyvin kyllästyneeltä ”viimeksi kaksi viikkoa sitten markkinoilla muutit ihmisten kaivovettä viiniksi pikkurahaa vastaan. Siitä oli uutisissakin kun jengi riehaantui pitämään breakdance-skabaa, Aharonin ja Yithron myyntipöydät menivät säpäleiksi ja jonkun ihokas revittiin.”


”Heh, hyvä bileet” pistää Pietari tähän väliin ja saa kipakan potkun sääreensä Jeesuksen jeesussandaalista.


Tarjoilija jatkaa ”pyydän, jos otatte pelkkää vettä” mulkaisu ”niin jättäkää edes ruhtinaalliset tipit. Ravintola-ala on kusessa kun kuningas Herodes tapatti koko ikäpolven tulevia opiskelijoita, jotka normaalisti olisivat täällä ryypiskelemässä sapatin aattona.” Jeesus ja opetuslapset laskevat pennosensa yhteen ja päättävät tilata puoli amforaa viiniä ja pari isoa vesikannua ja jättää ruhtinaallisen tipin.


Lähtiessään tarjoilija kiittää Juudasta piikin pois maksamisesta, tämä herättää kummastelua opetuslasten kesken, sillä Juudas on tunnettu tyhjätasku ja alati pummimassa dinaareja opetuslapsiveljiltään. Jeesuskin ihmettelee ”Hei J-män, mistä jäbä on gillaa hoitanut, toissa päivänä kun oltiin temppelissä dokaamassa, niin jouduin koko ajan taikomaan jäbäleissönin vedet viinileissöniksi ja illan päätteeksi vielä heittämään pari kuparirahaa että pääsit aasikyydillä himaan sammumaan.” Juudas näyttää vaivaantuneelta mutta keskustelu katkeaa kun pöytään tuodaan viiniä ja vettä. Persaukisimmille kaadellaan vettä ruukkujen täydeltä ja heti kun tarjoilijan selkä katoaa keittiön ovesta, Jeesus naksauttaa sormiaan ja lausuu taikasanat ”viinimäleijaa”, opetuslapset juovat pitkiä kulauksia keskinkertaiseksi kyykkyviiniksi muuttunutta vettä.


”Gracias Jésus!” lausuu Simon ”mut miksi tää vesi muuttuu aina tämmöiseksi taxfree-musteeksi, eiks joku shampanja tai arvoviini olisi parempaa, ikäänkuin samalla vaivalla?” Jeesus muljauttelee silmiään Simonille ”Vittu mä samalla vaivalla taion sulle aasinkorvat jos toi kyseleminen ei lopu”, hän ryystää nautinnollisen siivun ruukustaan ja jatkaa Juudaksen grillaamista ”niin siis mistä sä fyrkkaa sait eilisen ja tän päivän välissä? Sullahan oli aika iso piikki täällä?”


Pietari heittää väliin ”Niin aika huomattava, sun viime synttäreiden piikki oli samassa piuhassa ja se oli melkein kolmekymmentä hopearahaa..”


Juudas rummuttelee hermostuneena pöytää sormillaan ja tuijottaa kattoon, leikkien kuuroa. Jeesus tuijottaa häntä ”Kuule J-män sä et taida olla ihan kondiksessä, äijä hikoo kun Norman Bates äitienpäivänä, darra tai sit jäbä salaa jotain. Täst puhutaan vielä!”


Tarjoilija tuo ruoat pöytään, annoksia jaettaessa Jeesus ohjeistaa opetuslapsia ”ette sitten mällää safkaa päällenne, yks tuttu kundi tulee tekemään tästä meidän safkaamisesta taulun.” Pietari ähkäisee ”kiva homma Jesse hei taas, olisit voinut vähän varoittaa niin mä olisin laittanut mun paremman kaavun päälle..” Jeesus viittaa kädellään hänet hiljaiseksi suu täynnä kebabbia.


”Mhmmm.. jätkät hei tää on hyvän näköistä kun me ollaan kaikki samalla puolen tätä pöytää.”


”Typerän näköistä…”

 

"Tästä tulee vielä iso juttu!"



maanantai 20. joulukuuta 2021

Mikä on vikana lapsissa ja nuorissa?

On kyllä vitsit vähissä kun lukee uutisista näitä loppuvuoden yhteenlaskuja alaikäisten tekemistä väkivallanteoista, siis pahoinpitelyistä, tapon yrityksistä ja tapoista. Siihen päälle vielä ne kerrat kun lapsi potkaisee toista lasta naamaan välitunnilla ”koulukiusaaminen”-nimisen leikin varjolla.


Uutisissa on säännöllisesti ministeritasoa myöten väännelty käsiä ja ääneen lausuttu että lastensuojelussa ja muussa ei olla nyt ihan onnistuttu. Joku taisi lausua, että lastensuojelu olisi vallan epäonnistunut, se oli jo vihapuhetta.


Itse kyynisdeppressikkona näen, että ainoa taho joka on epäonnistunut, on niiden lasten vanhemmat, jotka ovat lapsia tehneet ja hoitaneet (sic) asiat sitten sille tolalle, että viikonloppuisin pitää kiskoa päihteitä ja sitten puukottaa kaveria.
Tekosyyksi nuorison väkivallalle on esitetty milloin mitäkin, tässä suosikkini vuosien varrelta: heavymusiikki, amerikkalaiset leffat, tupakinpoltto, roolipelit, energiajuomat, konsolipelit, atsovärit makeisissa ja saatananpalvonta (eli roolipelien pelaaminen). Väkivaltakuvaston jatkuva tulva on aikuisten ihmisten suosikkiselitys sille, miksi nuorten harjoittama väkivalta on raaistunut vuosien saatossa. Tälle ei tosin ole mitään tieteellistä näyttöä, päin vastoin nuoret ovat vuosi vuodelta tiedostavampia ja medialukutaitoisempia, toisin kuin esim. päälle viisikymppiset jotka tuntuvat uskovan mitä tahansa mitä netissä lukee.


Suomalaisen yhteiskunnan suurimpia ongelmia, heti alkoholismin ja monopolisoidun uhkapelitoiminnan jälkeen, on työpaikka- ja koulukiusaaminen. Molempien äärellä hoettu, että ”jotain tarttis tehdä”. Mitään ei kuitenkaan ole tehty, ehkä on lyöty joku työryhmä, komitea tai yhdistys kasaan jonka lopputuotteena työryhmän, komitean tai yhdistyksen kepulaisista koostettu jäsenistö ostaa jokainen uuden mersun palkkiorahoillaan ja puoli vuotta myöhemmin jossain jaetaan koulukiusaamisesta informatiivisesti kertovaa lehtistä jota kukaan ei lue.


Surkeaksi on kieltämättä mennyt jos uutismedian kauppakeskukseen jalkautuneiden toimittajien haastattelemilla nuorilla on kahdenlaisia urasuunnitelmia; verbaalisesti lahjakkaammat voivat alkaa youtuberäppäreiksi ja vähemmän lahjakkaat huumekauppiaiksi jotka myyvät huumehia youtuberäppäreille. Sitten kun kannabis laillistetaan, meille tulee kokonainen ikäluokka työttömiä. Jäljelle jää vain räppi. 


Kannattaa toki ottaa huomioon, että työpaikat joissa näihin asioihin voisi vaikuttaa, eli siellä ministeritasolla ja ylipäätänsä korkealla hierarkiassa ovat sellaisia, että päästäkseen niihin ja pysyäkseen siellä pitää olla ahne sosiopaatti, suomeksi sanottuna sellainen koulukiusaajatyyppi. Yhteiskuntamme suosii kiusaajatyyppejä.


Otsikoissa on välillä, miten suomalaiset vanhemmat ovat maailman uupuneimpia vanhempia. Aivan varmasti ovat, eihän lapsia enää kasvateta vaan niitä palvellaan. Sitten näistä lapsista kasvaa ihmisten sijaan despootteja.

tiistai 14. joulukuuta 2021

Liisa-Marjatan vuosi 2021 oli menestys

Joulu tulla jollottaa ja näin loppuvuodesta ihmiset tykkäävät taas jälleen tehdä tiliä kuluneesta vuodesta, en malttaisi mitenkään odottaa iltapäivälehtien norsunluutornista meille viskottuja ”kannustavia” uutisia, joiden keskiössä on aina neljä-viisikymppinen Liisa-Marjatta, joka päätti downshiftata elämänsä ja rohkeasti hyppäsi pois oravanpyörästä ja jäi kertakaikkisesti tyhjän päälle, ainoina tukipilareinaan eri yhtiöiden maksamat osingot, velaton asunto velattomalla rantatontilla Kuusisaaressa ja Monacossa asuvan ex-miehen maksamat elatusmaksut.


Vain kahden viikon lomailun jälkeen, jona aikana hän opetteli ranskan kielen, päätti toimeliaana naisena tunnettu Liisa-Marjatta tehdä jotain tuottavaa ja hän realisoi osuutensa helikopteritaksifirmasta, sijoitti rahat padelcoiniin, teki rahakkaan exitin ja perusti viisi startup yritystä samalla kun treenasi Ironwoman-kisaan 23,5h päivässä. Juhannuksen seutuvilla viisikymppisiä viettänyt Liisa-Marjatta päätti hemmotella itseään ja osti itselleen viinitilan Ranskasta, nyt kun kaksospojat Jean-Michel (4v) ja Stallone (6,5v) opettelivat myös ranskan kielen kesälomansa kahden ensimmäisen viikon aikana, voikin koko Virtasen perhe jatkossa viettää pitkiäkin aikoja Ranskassa. Siellä, opiskellessaan hygroottis-apulatinalaisen taiteen maisteriksi sekä enologiksi samaan aikaan, Liisa-Marjatta tuumii 470 neliöisen siirtomaatyylisen huvilansa terassilla, että parhaat asiat elämässä todella ovat ilmaisia, tai jos eivät nyt de facto ilmaisia, niin ainakin tosi tosi halvalta tuntuvia, jos olet monimiljonääri.


Eikä nämä uutiset vielä mitään, viimeistään uudenvuoden aattona joku puupää julistaa miten on ”lukenut” neljäsataa äänikirjaa kuluneen vuoden aikana. Voi jumalauta.

lauantai 4. joulukuuta 2021

Lapset kaupassa

Tiedän että kerjään taas verta nenästäni tällä aiheella, mutta mennään. Lapset kauppareissuilla. Ymmärrän, ettei lapsia voi pitää kotona 18 ensimmäistä vuotta, että niiden kanssa pitää mennä kauppaan ja muualle, että niistä kasvaa täysipäisiä toimivia yhteiskunnan osasia. Mutta sitä mä en ymmärrä, että miksi lasten annetaan juosta, huutaa, yskiä ja räkiä ympäriinsä siellä kaupassa? Meillä on hei pandemia sekä influenssakausi päällä, ihan vaarallisia tauteja, tappavia suorastaan.

Tiedän, että tätä lukiessa joku on saattanut kokea muistijäljen, jossa se oma rakas pikku marsipaanipallero on siellä marketissa juossut räkäpallot nenästä roikkuen ja huutanut kuin paloauto ja nyt sinulla on mennyt limbinen järjestelmä täysin tilttiin ja tahdot tulla huutamaan sormi pystyssä kasvoilleni, kuinka olen narsistinen sosiopaatti, joka ei ymmärrä lapsiperhe-elämästä edes alkeita eikä osaa asettua toisen asemaan ja että pitää ymmärtää, että lapsella on syy X, miksi hän tekee kuten tekee.

Kyllä. Ihan varmasti on olemassa ylivilkkaita lapsia ja ties mitä kirjainyhdistelmädiagnooseja syiksi sille, miksi lapset juoksevat ja huutavat. Voin kuitenkin kertoa, että yhdeksänkymmentä yhdeksän kertaa sadasta mikään tämmöinen ei ole taustalla, se sinun rakkauspakkaus ei ole ADHD, ADD, neuroepätyypillinen tai muutenkaan erityislapsi, lapsi käyttäytyy kuin peikko koska kasvatuksessa on puutteita, ihan sama juttu on koirien kanssa, minulla on kokemusta molemmista.

Ja kun te mestarikasvattajat kerran olette niin hyviä käskemään muita asettumaan toisten asemaan, niin hei mites näin; minä olen monisairas riskiryhmäläinen yrittäjä. En usko, että minulla on varaa pitää kaksi viikkoa sairaslomaa. En viitsi edes ajatella jos joudun tehohoitoon viikoksi tai kahdeksi. Se tarkoittaisi todennäköisesti kuukausien kuntoutusta, olisi epävarmaa voisinko edes jatkaa omalla alallani, hommissa joita olen tehnyt neljätoista vuotta. Jos olet nyt asettunut minun asemaani, olisiko kohtuullista, että se sinun ryhmähauta fanittava pikku nöpönenä ei yskisi keuhkojensa pohjalta esteettä tai levittäisi räkäänsä ensin tumppuihin ja siitä kaupan tuotteisiin?

maanantai 29. marraskuuta 2021

Ota rokote, siitä on kiistatonta hyötyä!

Pandemian jyllätessä toista vuotta ja rokotuskattavuuden kivutessa hitaasti ylöspäin saa sosiaalisesta mediasta lukea kiihtyvään tahtiin tietyn kansanosan ulostuloja rokotteiden haitallisuudesta. Joillain onnettomilla yksilöillä on ollut ikävää seurata vierestä kuin jopa kymmeniä ystäviä ja tuttuja on kuollut ”kokeelliseen piikkiin” (sic) ja onhan näitä vaikka mitä, Nicki Minajin serkun kummin parturin kivekset turposivat koripallon kokoisiksi. Jäin aamulla pohtimaan, että kun kerran meillä selkeästi on kaikki vapaus, mutta ei mitään vastuuta, kirjoittaa sosiaaliseen mediaan omien agendojemme mukaisia juttuja, oli ne kuinka keksittyjä tahansa, niin miksi minä en liittyisi joukkoon ja kertoisi vastaavia juttuja, mutta rokotteen puolesta?

Sain toisen koronarokotteen heinäkuussa ja sivuvaikutukset ovat olleet järisyttäviä. Valta- eli valhemedia ei näistä kerro mutta uskon omilla aivoilla ajattelevien löytävän tämän tekstin, se on sitten jokaisen oma asia uskooko vai onko lammas. Bää!

Aivan ensimmäiseksi huomasin hilseen kadonneen tyystin päästäni. Seuraavaksi laihduin monta kiloa ja mahduin jälleen häämatkaltani Alanyan rantabasaarista ostamaani äärimmäisen miehekkääseen ”kolmen suden” t-paitaani. Nyt olen kerrostalokorttelimme Alpha joka saa päivittäin Facebookin messengerin kautta yhteydenottopyyntöjä rintavilta misukoilta.

Kauppareissulla havaitsin, että pystyn tuosta noin vain laskemaan tuotteiden hinnat yhteen. Aiemmin laskin sormillani kaiken. Innostuin asiasta ja kotona tein heti parit matematiikan nettikokeet; matemaattiset kykyni olivat menneet katosta läpi! Menin ylioppilastutkintolautakunnan pakeille ja vaadin saada kirjoittaa matematiikan yo-kokeeni uudestaan. Susipaitani teki raatiin vaikutuksen ja sain yrittää. Vuonna 2002 kirjoitin lyhyestä matikasta magna cum lauden, nyt tuplarokotettuna kirjoitin pitkästä matikasta laudatur plussan! Pyöräilin kokeesta kotiin ILMAN kypärää tai heijastinta ja autot antoivat minulle tilaa.

Olen lopettanut deodorantin käytön, sillä hikeni tuoksuu ruusuilta. Myöskään pieruni eivät haise, sillä ne ovat konfettia nykyään. Lisäksi aina kun moniväristen paperinpalojen ryöpsähdys farkkujeni takasaumasta pamahtaa ilmoille, joku suomalainen voittaa lotossa jättipotin. Vaikka ei pelaisikaan.

Opin puhumaan sujuvaa arabiaa käymällä kerran metrolla Itäkeskuksessa, oli torstai ja hernerokkapäivä joten kaikki samassa vaunussa matkustaneet ovat nyt miljonäärejä. Keksin vessapaperin joka menee telineeseen aina oikein päin, eli ”häntä” huoneen puolelle. Sitten käsikirjoitin viikonlopun aikana 10 uutta tuotantokautta Gilmoren tyttöihin, niiden kuvaukset alkavat ensi vuonna. Presidentti Niinistö aikoo jäädyttää kolmen suden paitani Pressanlinnan kattoon ja linttaan kävelemäni purjehduskengät ollaan julistamassa kansallisaarteeksi.

Ottakaa ihmiset se rokote, se mullisti elämäni!

sunnuntai 21. marraskuuta 2021

Älä osta mitään turhaa

Black friday ja cyber monday, siinäpä sanapari. Heitän vielä yhden: singles day! Ihania lainasanoja joista pöljempikin tietää, että ollaan edistyksen asialla.


Edistyksen tyrannian alle likistyneinä kiitämme luojaa näistä ”alennusmyynneistä” joita tulee joka koko ajan lisää. Meidän pitää kuluttaa, rahan tulee kiertää ja uutta pitää hankkia. Ne jotka voivat myöntää ostavansa uutta vain vaikuttaakseen rikkailta pääsevät helpoimmalla, me muut joudumme valehtelemaan itsellemme ja muille; vanhassa oli ehkä jotain vikaa (vaikka oikeasti ainoa vika oli ikä) tai sitten uusi on jollain tapaa parempi; ympäristöystävällisempi tai pienempi tai jotain. Edistyksen tyranniasta ovat vapaita vain köyhät ja ideologiset friikit, joille toki nauretaan, että ”köyhä”, mikä on sikäli ristiriitaista että black fridayn ”alennuksia” oikeutetaan myös sillä, että nyt on köyhälläkin varaa ostaa pyykinpesukone joka osaa kertoa kännykälle, että pyykki on valmista. Valtaosa ihmisistä ostaa sen, mikä on tarpeellista, joka tapauksessa. Jo sanan tarpeellinen merkitys aukeaa itse sanassa, se on jotain mitä ilman ei voida olla. Sitten kun tulee ”alennusmyynnin” teemapäivä, ei tarpeellista enää hankita koska sitä on, vaan sieltä ostetaan krääsää tarpeellisen lisäksi.


Kertakäyttöelektroniikka ja pikamuoti ovat myrkkyä planeetalle. On jeesustelua väittää että upouudet jääkaappi ja taulutelevisio tekevät ilmastolle hyvää, koska ne kuluttavat vähemmän sähköä kuin edelliset, yhä toimivat kodinkoneet. Etenkin keski-ikäiset ja vanhemmat miehet ovat kunnostautuneet kiukuttelussa (ns. koliikkiaikuinen-syndrooma) jossa kovaan ääneen puolustellaan omaa vapautta polttaa pihalla styroxia autonrenkaiden sisällä ja olla miettimättä omaa hiilijalanjälkeään, koska Kiinan hiilikaivokset. Ikävä fakta vain on, että jos kännykkäsi, tablettisi, autonrenkaasi, kodinkoneesi (lista on loputon) on made in China niin se vain tarkoittaa, että hiilijalanjäljestäsi suurin osa on Kiinassa. Jos tätä fossiilikapitalismin kulutusjuhlaa ja yltäkylläisyydessä rypemistä tarkasteltaisiin tavalla, missä käyttöesineiden hiilijalanjälki kohdistettaisiin loppukäyttäjään, kaiken reaalikulutuksen lisäksi, niin ei hyvältä näyttäisi. (Kiinaa tulisi muutenkin boikotoida uiguurien ihmisoikeusrikkomusten takia.)


Kulutusjuhlan vastavoimaksi on kehitelty erilaisia konsepteja, kuten konmarittaminen jossa luovutaan kaikesta mikä ei tuota itselle iloa, vaikea keksiä mitään etuoikeutetumpaa toimintaa. Minulla olisi paljon yleishyödyllisempi ehdotus; ei alunperinkään osteta mitään mikä ei ole tarpeellista. Kaikkia hankintoja, erityisesti kalliita kannattaa miettiä tovionko tämä tarpeellinen, tarvitsenko minä uuden pesukoneen vain siksi, että siinä on wifi ja sitten näen älypuhelimestani kuinka pesusyklin viimeinen minuutti kestää vartin?”


Jos pitää tehdä impulsiivisia heräteostoksia niin pullo punaviiniä ja suklaalevy on aina hyvä vaihtoehto.


Kirjoitin alennusmyynnit sitaatteihin, sillä mm. Black friday ei ole alennusmyynti.

sunnuntai 7. marraskuuta 2021

Luksus-makkarakeitto

Moni voi kysyä, että mitä luksusta voi olla makkarakeitossa? No vaikka mitä, makkaratkin voi korvata Järvenpään Cittarista haetulla kobehärällä, mutta tässä tapauksessa luksuksen tekee desi valkoviiniä. Se ei ole pakollista. Reseptistä tulee kahdelle hengelle kahden päivän ilta-ateria, varaa viiden litran kattila.


Tarvitaan:

1 paketti HK’n Sinistä tai vastaavaa leivosmakkaraa

2 pussia keittojuureksia

Kilo keittoon soveltuvia perunoita (eli Annabelle)

1 iso sipuli

3 valkosipulinkynttä

Desi kaksi valkoviiniä

1,5l vettä

10 mustapippuria

Persiljaa

Voita paistamiseen ja vaikka vähän oliiviöljyä.

Liemikuutiot: 1x kasvis-, 1x liha- ja 1x kanaliemi


Kuori ja lohko perunat, hienonna sipuli ja valkosipulit ja pieni makkarat halutunkokoisiksi paloiksi.

Laita voita (50g) ja ruokalusikallinen oliiviöljyä kattilaan. Lisää sipulit. Kuullottele hyvä tovi maltillisella lämmöllä kunnes sipulit ovat hyvin kypsyneet ja vähän karamellisoituneet. Lisää sitten valkoviini ja keitä kasaan kunnes nesteestä on lähtenyt ainakin puolet.

Lisää juureskuutiot, perunat, liemikuutiot, vesi ja mustapippurit kattilaan. Nosta lämpöä kunnes kiehuu. Keitä kunnes juurekset ovat kypsiä. Paista makkarat pannulla niin, että niihin tulee vähän paistopintaa. Lisää ne keittoon ja huuhtaise pannusta maut mukaan vesitilkalla. Tarkista suolan määrä keitossa ja lisää hienonnettu persilja.

lauantai 6. marraskuuta 2021

Opettele valehtelemaan ja kukista vihollisesi

Lempi-inhokki-ihmistyyppini on ”kilpailija”. Nämä hemmot ja hemmottaret joille koko elämä on sarja erilaisia kilpailuja, joissa mitellään niin tuurin, taidon, ehtimisen kuin kokemisen saralla. Koen suurta vastenmielisyyttä tämmöisiä arjen sankareita kohtaan, varsinkin näinä aikoina kun sosiaalinen media on tuonut nämä heidät aivan iholle.

Kilpailija on aina korvat höröllä ja silmät auki valmiina julistamaan itsensä voittajaksi. Jos joku on tehnyt itse itselleen kotisivut, niin eipä siinä, Kilpailija nimittäin ohjelmoi reikäkorttikoneita jo 60-luvulla. Jos erehdyt laittamaan someen kuvan kotitekoisesta pizzasta, niin johan on tuttu nuija kertomassa, mitä teit väärin ja kuinka heillä tehdään aitoa napolilaista pizzaa reseptillä, joka on 1840-luvulla salakuljetettu jonkun puujalan sisällä ulos maasta ja jos totta puhutaan niin ei muiden edes kannattaisi yrittää pizzan veivaamista. Jos kerrot nähneesi syksyn ensimmäiset punatulkut niin huoli pois, hyvä ystäväsi Kilpailija näki vuoden ensimmäiset punatulkut jo juhannusviikolla ja viimeiset vappuna.

Kilpailijan fillarissa on aina enemmän vaihteita kuin sinulla, hänen autonsa on uudempi ja nastarenkaissa enemmän piikkejä kuin sinulla, hänen mökkinsä on isompi, nettiyhteytensä nopeampi ja hän on käynyt jokaisessa lomakohteessasi viisitoista vuotta ennen sinua. Kilpailija yleni sahan johtajaksi kuusivuotiaana, meni naimisiin jo kaksitoistavuotiaana ja erosi viisitoistavuotiaana. Ennen kahdetta kymmenettä synttäriään hän on jo käynyt kaikilla mantereilla ja kahdesti niissä missä sinäkin. Hän vieritti Sisyfoksen kiven mäen päälle ja kiilasi sen paikoilleen joutessaan, löysi Nooan arkin ja tietää missä Hoffan ruumis on oikeasti. Hänellä on aina enemmän lapsia, lapsenlapsia ja lapsenlapsenlapsia kuin sinulla ja jos kysyt kuinka helvetissä minulla voisi kaksikymppisenä lapsenlapsia niin hän kertoo sinulle, että jos olisit yhtä hyvä tekemään lapsia kuin tekosyitä häviämiselle, niin sinulla olisi niitä!

Nämä tämmöiset superkilpailijat vituttavat, mutta eipä hätää sillä Luoja on antanut ihmispololle keinon selvitä epätasaväkisestä ja epäreilusta ihmiskanssakäymisestä, nimittäin valehtelun lahjan.

Kunnon paskapuhe nimittäin kannattaa aina, siitä tulee sellainen mukava lämmin ja pörröinen olo. Viimeksi kun kerroin nähneeni punatulkkuja niin joku pässi alkoi hehkuttamaan, miten oli nähnyt jo ainakin kuukausi sitten niitä. No minäpä sanoin että ”mun faija valmistaa kaikki Suomen punatulkut ja on valmistanut aina, joten kyllä niitä on tullut tähän ikään asti nähtyä, me ostettiin niillä punatulkkurahoilla Belgia pari vuotta sitten. Revi siitä. Köyhä.”

maanantai 1. marraskuuta 2021

Eräänlainen muistokirjoitus

Lokakuun viimeisenä lauantaina Turun Pyhän Ristin pienessä kappelissa pidettiin siunaustilaisuus kaverilleni Janille. Emme olleet koskaan tavanneet, emme edes puhuneet puhelimessa. Nykyaikainen tietotekniikka mahdollistaa ihmisten tapaamisen ilman kohtaamisia, suurienkin välimatkojen yli. Näen tämän rikkautena sillä se mahdollistaa sellaiset ihmiskontaktit jotka ilman viitekehystä jäisivät syntymättä. Minulla ja Janilla ei ollut mitään yhteistä, paitsi sysimusta huumorintaju ja se että molemmat käytämme Twitteriä. Ei näillä nimittäjillä ystävystyisi kenenkään kanssa ”oikeassa maailmassa”, en ainakaan minä.

Kun ihmiset sanovat olevansa suorapuheisia ja rehellisiä, se on kömpelö yritys selittää tekosyillä sitä, että he ovat vailla tapakasvatusta ja tilanteenlukutaitoa. Jan ei koskaan sanonut olevansa suorapuheinen tai rehellinen, mutta sitä hän oli. Hänellä oli tarkkanäköisyyttä maailmaan ja sen kommervenkkeihin tavalla, joka teki selväksi sen kuinka herkkä ja älykäs mies oli piilossa vähän hömelön hahmon takana. Mikään ei ollut Janille pyhää, sanan säilää ei säästelty mikäli tarve oli suomia ulkokultaisia jeesustelijoita ja somehurskastelijoita, eikä verbaalisilta alakoukuilta säästynyt mies itsekään; ”ihmisroska ja syöpäläinen” luki hänen twitteribiossaan. Jos olisit hyssytellyt Jania ja muistuttanut Veikko Lavin sanoin, että jokainen ihminen on laulun arvoinen niin Jan olisi vastannut että ei pidä paikkaansa, jotkut eivät ole edes triangelisoolon arvoisia. Huumoria jonka voimme sallia vain kuolemansairaille.

Koska Jan oli reilu, oli elämä hänelle epäreilu. Ensimmäisen syövän jälkeen tuli masennus ja sitten toinen syöpä. Seurasin hoitojaksojen etenemistä sydän syrjälläni, kun Jan twiittasi huonoista kausistaan, minä postittelin hänelle vitsejä piristykseksi. Synkkiä, suoraan sanottuna ihan hirveitä vitsejä, joita en kehtaa julkisesti toistaa, mutta Jania ne piristivät ”lopeta, en pysty nauramaan enempää kun sattuu niin kovin” ja rivikaupalla hymiöitä. Vastavuoroisesti Jan tsemppasi minua kirjoittamaan vapaa-ajallani, että saisin kirjan valmiiksi, että päästäisiin julkkareihin juomaan kaljaa. ”Olen halpaa ryyppyseuraa, yksi olut ja olen aivan tuhannen päissäni!” hehkutti Jan. Pessimisti kun olen perusluonteeltani, lähetin hieman vajaan käsikirjoituksen hänen luettavakseen sairaalassa, Jan kuittasi pari päivää myöhemmin ”en pysty lukemaan, leikkausarpiin sattuu liikaa kun nauran koko ajan, voi vitun hippi sun kanssas.”

Viimeisinä kuukausinaan Jan päivitteli instagramiin livevideoita, joissa tykitteli menemään aiheiden vaihdellessa kaiken maan ja taivaan väliltä, kirosanojen toimiessa välimerkkeinä. Sairauksiaan hän ei koskaan voivotellut tai ollut muutenkaan katkera kohtalostaan, vaikka vastoinkäymisiä oli vaikka lumikolalla jakaa. Jotain valtavan isoa pilleriä hän joskus esitteli ja tuskaili, että tämmöisiä pakotetaan nielemään, näillähän siirtyy nälkäkin, vaikka soppatorvi on niin hellänä että hyvä jos mehu menee alas. Vaikka videoilla esiintyi kammottavasti laihtunut, kuolemansairas mies, välittyi niistä kuitenkin optimismi ja elämänmyönteisyys, olkoonkin että lauseissa oli viiltävää sarkasmia ja ironiaa ja ne tarjoiltiin kiroillen kuin turkkilainen merimies, kuorruttaen makeimpia kohtia hersyvällä kaiken-kokeneen-ja-nähneen-miehen paskaisella röhönaurulla joka ikään kuin kompastui kurkunpäässä ennen kuin pääsi ulos ihmisten ilmoille.

Kun joku Janin lapsista kohelsi tämän kuvatessa videota, komensi Jan ”herkeäkös metelöimästä siellä kun nauhoitan!” sitten hän kääntyi takaisin kameran ääreen ja kuiskasi ”voit metelöidä sitten kun olen kuollut” ja nauroi kunnes happi loppui.


Jan oli Papa Hemingway, Seppo Heikinheimo ja todennäköisesti Batman samassa henkilössä.


Hyvää matkaa sinne jonnekin Jan!


t. Ystäväsi vitun hippi

keskiviikko 27. lokakuuta 2021

Pirun hyvä tomaattikeitto

Pertun tomaattikeitto


Yksinkertainen on kaunista, erityisesti ruoassa.


Tästä reseptistä tulee kolme neljä lautasellista, kahden hengen illallinen.

 

Tarvitaan


- Tomaatteja halutussa muodossa, itse käytin kombinaationa kolme isoa kypsää tomaattia, kaksi desiä paseerattua tomaattia, pahvitetrapakkaus tomaattimurskaa ja tölkki Mutti kaltattuja San Marzano-tomaatteja


- Sipulia, yksi iso tai kaksi pientä


- Valkosipulia viisi viiva kuusi kynttä


- Desilitra kaksi keskinkertaista valkoviiniä


- Voita, pari ruokalusikallista ja loraus hyvää oliiviöljyä


- Ketsuppia, puolisen desiä


- Jauhelihaa (naudan tai sikanautaa) 300-400g


- 1 kuutio hyvää kanalientä


- Mustapippuria, vähän suolaa, sitruunamehua, chilijauhetta, vajaa ruokalusikallinen wortseschterschirekastiketta, ruokalusikallinen hunajaa, basilikaa ja oreganoa (tuoreena tai kuivattuna)


Laita sopivankokoiseen kattilaan tomaatit, kokonaiset tomaatit kuutioidaan ja kannat poistetaan. Nosta lämpöä niin paljon että tomaattisotku kiehuu varovasti, mutta ei pala eikä roiskuttele. Kanaliemikuutio heitetään sekaan tässä vaiheessa.


Hienonna valkosipulit ja sipulit, laita voi pannulle, kippaa niskaan pikku loraus oliiviöljyä ja ryhdy kuullottamaan sipuleita siinä. Ne saavat karamellisoitua ihan rauhassa matalassa lämpötilassa kunnes ovat kullankeltaisia ja saavat veden herahtamaan kielelle. Lisää valkoviini pannulle, nosta lämpöä ja keittele kasaan. Lisää aikaansaatu sotku tomaattien sekaan kattilaan.


Lisää kattilaan mausteet ja anna poreilla kannen alla todella pienellä lämmöllä ainakin tunnin verran, tämä ruoka vain paranee ajan kanssa, itse annoin muhia parin tunnin ajan.


Ota jauheliha lämpenemään hyvissä ajoin.


Noin tuntia ennen aiottua ruokailua ota sauvasekoitin ja poraa keitto tasaiseksi, sen jälkeen paista jauheliha parissa erässä todella hyvin. Me emme halua siitä sellaista harmaata mössöä vaan rapeaksi muruksi paistettua jauhelihaa, kippaile paahdettu jauheliha tomaattikeittoon, rasvat saavat tulla mukaan. Anna hautua kannen alla vielä tunteroinen.


Nautitaan hyvän leivän kanssa, vaikka juustokuorrutteisen sellaisen.


maanantai 25. lokakuuta 2021

Maanantain mietteitä konsumerismista

 

Mediassa on jo useamman vuoden ajan hopotettu erilaisia kerskakulutuksen antiteesejä; on kierrätystä ja konmarittamista. Markkinavoimien armoilla tapahtuva elämä vaatii säännöllisiä uudelleenbrändäyksiä, joiden yhteydessä kuluttajien helposti masentuviin mieliin tykitellään kaleidoskooppimaisia kuvia uniikista elämäntavasta joka ei lainkaan poikkea seinänaapurin vastaavasta. Ilmastonmuutos ja lähestyvä resurssipula ovat herättäneet markkinavoimien valkyriat, someinfluensserit, rummuttelemaan elämäntavan puolesta jossa tavaraa bongaillaan tori.fistä ja muista vastaavista.


Kaikesta ylevästä puheesta, mitä sosiaalisessa mediassa vastuullisuusvaikuttajat julistavat, huolimatta kierrätys voidaan jakaa karkeasti kahden ryhmän touhuksi: on he jotka ostavat kierrätettyä koska voivat, eli valintakierrättäjät ja sitten ovat he jotka joutuvat ostamaan kierrätettyä pakosta, tarpeesta. Tarveperustaisesti kierrätystavaraa ostaville on meidän kielessä ihan oikea sana, tuo sana on ”köyhä”.


Kun someinfluensseri kertoo, miten aikoo viikonloppuna tehdä kirpputorikierroksen hyvien löytöjen toivossa niin se tarkoittaa suurin piirtein sitä, että metsästetään taidelasia halvalla. Kirpputorisafarin päätteeksi suuri valkoinen metsästäjä julistaa voittoaan; joltain primitiiviseltä maalaistollolta saatiin ostettua lasinen lintupatsas puoleen hintaan siitä mitä se maksaisi Bukowskilla. Ja kansa hurraa! Kun tarveperustaisesti kierrätystavaraa ostava iloitsee löytäneensä villasukat eurolla, kun ne maksavat Prismassa seitsemän, ei tilanteessa ole mitään upeaa. Se on säälittävää, jo se että euron villasukkien metsästykseen on käytetty aikaa kun lähimmästä Prismasta ne oltaisiin jo ostettu ja että säästö on vain kuusi euroa. Herää kysymys, millainen ihminen ylipäätänsä on jos ei pysty seitsemää euroa säästämään? Kenties tyhmä tai laiska ja tunnetustihan köyhä on molempia edellä mainittua. Köyhän onkin parempi bongailla kirpputoreilta Sauson nahkahansikkaita ja Luhdan toppatakkeja, sillä kalliin valmistajan merkki on köyhän synninpäästö; hän on tehnyt löydön.


Kun ostaja on liikkeellä, hän etsii kierrätettyä tavaraa joka saa olla aiemmin omistettua, mutta ei mielellään käytettyä sanan varsinaisessa merkityksessä. Tämä ei kuitenkaan ole estänyt ihmisiä yrittämästä myydä ”vähän käytettyjä” asioita jotka de facto ovat täysin käytettyjä, kuten tuntemattomana ajankohtana avattu shampoopullo tai hammasharja jota on käytetty ”vain viikon verran reissussa”. Tarina ei kerro miksi myytävien tuotteiden moderointi toimii nettikirppareilla, mutta ei oikeilla kirppareilla? Toisaalta voisi olla ihan hauskaa bongailla nettikirpparilta näitä avattuja shampoopulloja, vähän maistettuja kanelikorppuja tai sitten bilteman siirtoleukapihtejä, joita yritetään myydä täysin käytettyinä vain hivenen kalliimmalla kuin mitä ne maksaisivat biltemassa uutena.


keskiviikko 20. lokakuuta 2021

Sananen kulttuurin arvosta ja arvostuksesta

Olen kirjoittanut koko lokakuun. Esikoiskirjani deadline, tuo abstrakti käsite viimeisestä työpäivästä, on marraskuun ensimmäinen. Tarkoitus oli kirjoittaa koko kirja uusiksi perustuen digitaalisella painokoneella (glorifikoitu nimitys lasertulostimelle) tekemääni konkreettiseen käsikirjoitukseen ja siihen tehtyihin lukuisiin sottaisiin muistiinpanoihin. Nyt se on tehty. Toki käyn vielä digitaalisen version kertaalleen läpi, mutta nyt, nyt on vapaapäivä (vapaapäiväkin on hupsu abstraktio, vapaa mistä? Työstä? Laskuista?).


Mieleni tekee siltikin kirjoittaa, mutta jotain erilaista, jotain muuta kuin kirjaa. Kustannussopimuksen alaisena kirjoittaminen on saattanut minut jonkinlaisen huijarisyndrooman tai vastaavan valtaan; miksi kirjoittaisin enää blogiin tai sosiaaliseen mediaan ilmaiseksi? Onhan täysi selviö, että pystyn tuottamaan rahanarvoista tekstiä? Hyvä luoja, onhan? Tästä luottamuksesta lahjakkuuteeni minulla on todisteena monien unelmoima kirjaennakko, olkoonkin että tuo ennakko oli pieni ja hupeni, kuten kaikki rahat, asumiseen ja elämiseen, on se kuitenkin osoitus siitä, että joku uskoo minun kykyihini tuottaa lisäarvoa kirjoitetun tekstin muodossa. Joka tapauksessa olen nyt kirjoittanut koko lokakuun ajan. Tämä on investointi, olen investoinut tähän aikaani ja rahaani, sillä tällä hetkellä rahaa ei tule mistään. Aikaa vaihdetaan rahaksi, se on meidän teollis-kapitalistisen yhteiskuntamme kivijalka, jos et vaihda aikaasi rahaksi suoraan käymällä töissä niin sitten pitää nyt tehdä jotain sellaista, joka voi myöhemmin olla rahanarvoista. Taiteellinen työ, oli se sitten kirjan kirjoittamista, maalaamista, keramiikkaa, mitä tahansa esteettisen ja kulttuurisen pelikentällä tapahtuvaa, on futuurikauppaa, spekulointia puhtaimmillaan. Spekulaatiosta on lyhyt askel haihatteluun, jota kaikki kulttuuri, pois lukien Popedan musiikki ja kotimaiset Luokkakokous-elokuvat, populistien mukaan on. Taiteen arvo on vahvasti subjektiivista, mutta oleellisena osana kulttuuriksi kutsumaamme käsitettä (en käytä sanaa abstraktio tässä ettei vaikuttaisi siltä että olen rakastunut sanaan, mutta kuten huomaat, livautin sen jälleen tähän!), jokainen teos on korvaamaton.


Kaikkea sitä tietoa vasten, mitä meillä on historian saatossa kertynyt, tuntuu uskomattomalta että edelleen populistit yrittävät ajaa ajatusta, että kulttuurityötä ei tarvitsisi tukea vaan kulttuurityön tulisi muuttaa perusluonteensa ja ryhtyä Supercelliksi tai Microsoftiksi, joka tuottaisi pelkästään voittoa tekeviä tuotteita ja rahoittaisi itse itsensä. Jos tätä asiaa ryhtyisi esittämään muodossa, että haluaisitko maksaa vuosittaisia lisenssimaksuja kirjahyllyssäsi olevasta Tuntemattomasta sotilaasta tai jos kiellettäisiin näyttämästä tauluja tai vaaseja vieraille koska se katsottaisiin piratismiksi, niin hyvin nopeasti tulisi kivestä otsaan. Kitkerää nieltävää tuntuvat myös näille olevan kaikenlaiset muistutukset miljoonia tahkoviin startuppeihin kaadetuista yritystuista, olkoonkin että niiden vertaaminen valtion myöntämiin kulttuuriavustuksiin on älyllisesti köyhää, ellei peräti tyhmää.


Olen hyvillä mielin, että hallituksen kaavailemat kulttuurialan leikkaukset peruttiin, mutta samaan aikaan olen huolestunut julkisesta keskustelusta, jossa nuorisourheilun vaatima tuki ymmärretään, mutta kulttuurinalan tuki ei ole tukea vaan jotain hysteeristä elvytystä jolla yritetään vatkata vainajaa, vaikka sielu on jo karannut ikkunasta. Kulttuuri on paljon muutakin kuin mustavalkoisista stillivalokuvista koostuva taide-elokuva tai ”vasemmistofeministissuvaitsevaisten hapatusta” (molemmat asioita jotka kasvisruoan tavoin köyhdyttävät keskivertoveronmaksajan elämää jollain lailla mukamas), se on osa meidän kaikkien identiteettiä, se on ennaltaehkäisevää toimintaa elämän kaikilla saroilla, se on hyvän puolesta ja se on investointi tulevaisuuteen.


Tulihan sitä sitten vapaapäivänä kirjoitettua jotain muutakin kuin kirjaa.

perjantai 30. heinäkuuta 2021

Ihmisten tekopyhyys naurattaa

Tykkään naureskella ihmisille, se on erittäin palkitsevaa. Tänään nauratti, näin koronapandemian aiheuttaman lentomatkustuskrapulan aikaan sellainen konsepti, että vielä viisi viiva kymmenen vuotta sitten oli aivan normaalia, hyväksyttävää ja jopa suotavaa, että kovimmat ekovihreät osoittivat rakkauttaan planeettaamme kohtaan matkustelemalla runsain mitoin ulkomaille.

Krääsätavarakauppojen vakiomyyntihittinä oli erilaiset maailmankartat joihin pystyi merkkaamaan eri tavoin, kaikki ne maat missä ollaan käyty. Härmäläiset rinkkaselkäiset travellerit imivät eksoottista elämänviisautta aina kaukoidästä Afrikan kautta Väli-Amerikkaan. Netti täyttyi reissublogeista kun sandaaliväki kävi ensin hankkimassa ripulin katuruokakojusta ja kipitti sitten ilmastoituun hotellihuoneeseen uppimaan papukaijan ja bambun kanssa otettuja selffieitä.
Nyt samat tyypit hourailevat kilometriperustaisesta autoverosta. Tietenkin tulee muistaa, että autolla töihin meno on itsekästä ja setämiesmäistä yhteiskunnan kapitalististen rakenteiden tukemista, mutta lentomatka Malediiveille tärkeää selfhelppiä ja itseensä satsaamista.
 
Nynnyhommista sikaliksaa nyhtävät käytäväkiitäjät ovat nyt keksineet kotimaan matkailun, erityisesti veneiden myynti on räjähtänyt kuluneen 18 kuukauden aikana. Jos vielä toissa kesänä lennettiin Surinamiin hakemaan kokemuksia "oikeasta kiireettömästä elämästä", niin nyt samaan hiilijalanjälkeen päästääkseen pitää ymmärrettävästi polttaa venebensiiniä viisisataakaakkisen Mercuryn läpi. Tai mistä minä mitään tiedän.
 
Tekopyhien ihmisten kruunaamaton kuningas on Riku Rantala joka flippasi itsensä parissa kuukaudessa mangrovemetsiä samoilevasta maailmanmatkaajasta ilmaston pelastavaksi wokejeesukseksi. Eikä siinä mitään pahaa ole, kansa kyllä maksaa demagogisesta ryönästä.
 
Tiedevastainen hihhulipuolue Vihreätkin on kovasti brändäämässä itseään Suomen ainoaksi ympäristöpuolueeksi. Vastustettuaan ensin päästötöntä ydinvoimaa kolmen vuosikymmenen ajan.
 
Kaikkea sitä.

keskiviikko 7. heinäkuuta 2021

Ei kaikkia vanhempia ihmisiä tarvitse kunnioittaa, ainoastaan hyviä tyyppejä

Oli taas mieltäylentävää katsella seniorikansalaisten käytöstä Kaaren Prismassa. Siellä tehdään jotain remonttia, hyllyjä on siirrelty ja lattioita vaihdettu.

Tyylikkäät rouvat, päälle 70vee, etsivät jotain, toinen polkee jalkaa ja huutaa ON TÄMÄ KANSSA SAATANA ETTÄ NÄITÄ PERKELEEN HYLLYJÄ PITÄÄ KOKO AJAN SIIRRELLÄ, MITEN EI JUMALAUTA YMMÄRRYS RIITÄ KAUPPIAALLA ETTÄ TEHDÄÄN KOKO HELVETIN KAUPPA KERRALLA KUNTOON EIKÄ TÄLLÄ TAVOIN KIUSATA ASIAKKAITA!?!??

Aina puhutaan miten vanhempia ihmisiä tulisi kunnioittaa.

Minä kysyn: miksi?

Eläkeläisistä leijonaosa on käytännöllisesti katsoen luku- ja kirjoitustaidottomia, egosentrisiä rasisteja, jotka ovat tuhonneet maapallon, sen ilmaston ja talouden.

Ei se, että luut murtuvat helpommin tai ei pysty enää juoksemaan tee ihmisestä mitenkään parempaa tai kultivoituneempaa. Pässi on pässi, oli syntymäaika kuinka kaukana tahansa edellisellä vuosituhannella.

Ei tarvitse kuin avata minkä tahansa uutismedian Facebook-sivu ja lukea sieltä kommentteja niin johan ropisee kunnioitus vanhuksia kohtaan. Siellä 1940-, -50 ja -60 luvuilla syntyneet hourailevat kirjoitusvirhe per sana-tahdilla miten ilmastonmuutosta ei ole ja vaikka olisikin, niin kyllä minä saan syödä makkaraa joka aterialla, polttaa roskat takapihalla ja pitää autoa joutokäynnillä koska Kiinan hiilikaivokset. Eikä sellaista uutista taida ollakaan, mistä ei saataisi aasinsiltaa maahanmuuttoon. Jos lukee kuukauden ajan putkeen Hesarin kaikki maahanmuuttoaiheisten uutisten kommenttikentät, oppii että 1950-luvulla syntyneet taistelivat Suomen itsenäiseksi Talvisodassa. Ja sitten he maksoivat ihan kaikkien eläkkeet, kahteen kertaan. Ja sitten hallitus tuhlasi ne rahat ja nyt alle 2000€/kk eläkkeet pitää saada verovapaiksi jotta oikeus ja kohtuus toteutuu.

Niin kutsutut suuret ikäluokat puhuvat siitä miten nuoret ovat laiskoja ja pilalle hemmoteltuja. Siis nämä samat ihmiset jotka koronapandemian alkaessa huusivat kurkku suorana miten heidät halutaan tappaa koteihinsa tylsyyteen kun pääministeri toivoi että jos nyt edes pari viikkoa oltaisiin kyläilemättä. Kuulin pari päivää sitten jostain nuoresta joka oli tehnyt parisataa työhakemusta löytääkseen opiskelujen väliin töitä. Parisataa hakemusta. Eikä ne hakemukset todellakaan ole mitään herkkua; täytät sivutolkulla jotain helvetin lomakkeita, joihin pitää ensiksi laittaa liitetiedostona oma ansioluettelo ja sitten seuraavalla sivulla kertoa se sama ansioluettelo auki. Ja näitä ihmisiä haukkuvat laiskoiksi tyypit, jotka ovat rippikouluikäisinä vain marssineet johonkin firmaan tsuppareiksi ja sitten tehneet neljäkymmentävuotisen työuran samassa lafkassa edeten keskijohtoon asti ja siitä eläkkeelle.

The Who lauloi joskus "I hope I die before I get old". Samaistun biisiin, vaikka ei tässä kuolla sentään tartte. Sekin riittää ettei minusta tule kestovittuuntunutta, katkeraa ja ilkeää vanhusta joka mesoaa ruuhka-aikaan ruokakaupassa kuin impulssikontrolliton uhmaikäinen tai yrittää kieltää ympäristötuhoja netissä, tauottaen tekstiä loputtomilla pilkkuriveillä, lauseilla joissa yhdyssanat on kirjoitettu erikseen ja isot ja pienet kirjaimet vilisevät villivapaana.

Sääliksi käy kaupan henkilökuntaa ja asiakaspalvelijoita yleisestikin, he näkevät yhden työvuoron aikana enemmän kyrpiä kuin urologi vuodessa.

tiistai 8. kesäkuuta 2021

Persut ja luetun ymmärtäminen

Peruskoulutuksesta ei tule leikata enää yhtään, niin huonolla tolalla on luetun ymmärtäminen ihmisillä, etenkin Perussuomalaisilla. 
 
Eilisen mainoskampanjajupakan tiimoilta on toistuvasti levitetty misinformaatiota jonka mukaan Marinin hallituksen asuntopolitiikkan kulmakivi on nk. "ohituskaista" paperittomille maahanmuuttajille. Lukaisin eilen tuon hallitusohjelman (Hallitusohjelma) kahdesti läpi ja siellä ei missään puhuta, kaavailla tai suunnitella sellaista järjestelyä, että paperittomat maahanmuuttajat, maahanmuuttajat, suomalaiset, ruotsin kuningas tai ukko jumala, menisi "jonon ohi pokkaamaan avaimet kerrostalokaksioon". 
 
Samaan, eli oikeaan, lopputulokseen on myös päätynyt Vailla vakinaista asunto RY joka teki asiasta tiedotteen: Tiedote
 
Koska tieto on valtaa, on myös väärä tieto valtaa. Netti on pullollaan isämmaallisten (sic) itkuvirsiä joissa kerrotaan sydäntä riipaisevia tarinoita siitä miten Suomi on maailman sosiaalitoimisto kaikille muille paitsi kantasuomalaisille. 
 
Nämä tarinat ovat kirjoitettu niin pahasti vammautuneella suomen kielellä, että jos se kieli olisi onnettomuuden uhri, sen voisi tunnistaa ainoastaan hammaskartan perusteella.
 
Näissä tarinoissa keskiössä on aina työttömäksi jäänyt nelikymppinen duunari joka on tehnyt jo kuusikymmentä vuotta menestyksekästä uraa ja maksanut veronsa prikulleen. Nyt ollaan oltu asunnottomia jo viisitoista vuotta Helsingissä, neljän lapsen yksinhuoltajana. Lapsilla on diabetes, sydänvika, jalkahiki ja Uudenmaan läänin kokoiset peräpukamat. 
 
Terveyskeskuksessa jonotettiin neljä vuorokautta putkeen mutta sitten kolmesataa somalia otettiin jonon ohi sisään ja kantasuomalaisille sanottiin "menkää kotiinne, kaupasta saa laastareita". 
 
 Kelan toimistossa jonotettiin kämppää, ISIS-terroristit marssi jonon ohi sisään, sapelit vain kalisi vyöllä ja selässä oli juuttisäkit täynnä irtileikattuja päitä (ihan niinkuin Ruotsissa!), sitten kun vihdoin päästään asioimaan niin virkailija kertoo olleensa töissä 90 vuotta ja että ei ole koskaan antanut asuntoa suomalaiselle, koska vasemmistohallitus on näin ohjeistanut. Pleksilasissa on tarra "somali and terrorist lane only", sitten pitikin jo väistää kun romanit tuli jonon ohi Prisman muovikassit ojennettuina ja niihin lapattiin talikolla satasen seteleitä, Kelan johtaja John Kela tuli vielä varmistamaan, että tarvitsevatko Feija ja Allan ostositoumuksen uuteen Bemariin kun edellinen on jo viikon vanha ja varmaan pesun tarpeessa.
 
Työn hakuun ei olla ehdittu, sillä vapaa-aika on kulunut siihen kun ollaan koulutettu kadulta löytynyttä kissaa varastamaan kirurgisen sairaalan roskiksesta amputoituja varpaita ja sormia lasten hengen pitimiksi. Sitten se kissa olikin joku vasemmistosuvakki valepuvussa ja se vei ne eväät. 
 
Minulle ei ole vieläkään selvinnyt, että jos suomalaiset ovat jumalan valittu geneettisesti ylivertainen herrarotu, niin miten on mahdollista hävitä työpaikat ja asunnot kielitaidottomille, rahattomille pakolaisille joilta uupuvat kaikki sosiaaliset kontaktit?

maanantai 7. kesäkuuta 2021

En aio äänestää enää ikinä

 

Veikkauksen tyypit Rosa Meriläinen etunenässä, ihan pokkana, puhuvat niin paksua paskaa, että sen rinnalla ihan oikea paska ei kelpaa kuin korkeintaan harjoituspaskaksi, Veikkauksen vastuullisuudesta. Siis aivan kirkkain silmin väitetään, että rahapelihaittoja ollaan minimoitu mm. rahapeliautomaatteja vähentämällä ja siinä onnistuttu.
 
Paskanmarjat.
 
Koronapandemia sulki pelikoneet ja Lidl - toimi vastuullisesti - ja poisti rahapelikoneet myymälöistään. Näiden syiden takia pelaaminen väheni.
Tämmöinen luistelu osoittaa vain, mukavasti näin vaalien alla, että 99% poliitikoista on vallan- ja rahanahneita sosiopaatteja joiden suurin synti on pitää tavallisia äänestäjiä idiootteina.
 
Nyt ollaan Kivikkoon rakentamassa helikopterikenttää. Vieressä oli, huom OLI, Malmin lentoasema jolta käsin mm. Rajavartiolaitoksen Vartiolentolaivue lensi. Malmi pitää rakentaa täyteen ja viereen voidaan sitten tehdä vaikka helikopterikenttä. Mitä vittua?
 
Maailman toimivin kaupunki näyttäytyy lähinnä mustana reikänä jossa rahat kupataan veroilla ja rahapeliongelmaisten viimeisillä kolikoilla. Rahojen vastineeksi saadaan hallintohimmeliä hallintohimmelin päälle, rumia elementtitaloja asumistuetulle prekariaatille joka saatanan pusikon ja lammikon sijaan ja kunnanvaltuustot täyteen papukaijan ja panssarilaivan ristisiitoksilta näyttäviä viisikymppisiä opiskelijoita sekä Markun facebookista, jotka sitten tehokkaalla työajalla pohtivat kaikkea tuiki tärkeää kuten miten saada feministisiä hyönteishotelleja Helsingin puistoihin korvaamaan menetettyä biodiversiteettiä ja mahdollisimman paljon kapuloita rattaisiin pienyrittäjille ja autoilijoille.
 
En aio äänestää enää koskaan, koko nyky-yhteiskunta tulisi purkaa. Meillä ei ole enää mitään toivoa, kun julkinen sektori lopulta kaatuu, ja se tulee kaatumaan, tulee meno muuttumaan todella rumaksi.

sunnuntai 30. toukokuuta 2021

Kiev 6C eli ukrainalainen Pentacon Six-kopio

 

Mitä saadaan kun kaksi aikamme suurisuisinta lörppöä pannaan iltapäiväksi samaan tilaan? No mahtavia suunnitelmia, holtitonta rahanmenoa ja paljon besserwisseröintiä.


Tampereen Bryan Adams..eikun Ansel Adams tuli nimittäin katsomaan miltä oikea kaupunki näyttää, saapui tänne Helsinkiin (eli Mega-Hese Ygöseen kuten kuulemme tompereella sanotaan) ja sen kunniaksi, että ollaan kaksi vuotta, sataseitsemän jaksoa ja varmaan kaksisataa tuntia puhuttu puhelimessa, päätettiin nähdä, käydä bissellä ja myös ritsaamassa eräs potentiaalinen kamerakohde.


Kohdattuamme ja kohteliaasti naureskeltuamme toistemme ulkonäölle joidenkin minuuttien ajan, kurvasimme Kameratorin Mega-Hese Ygösen liikkeeseen, josta nappasimme filmiä matkaan ja suorimme oluille ruotimaan kansakunnan yleistä rappiota ja sitä kuinka me saisimme Suomen nousuun jos vain saisimme samat oikeudet kuin Putinilla.


Tästä lähdimme sitten kameranmetsästykseen. Itselläni ei ollut tarpeita, mutta olin varannut talouskassasta hieman ruokarahoja, sillä kuten kaikki tietävät: ilman ruokaa pärjää kyllä mutta ei ilman mielenkiintoisia kameroita elo on tuskaa. Pienellä kaivelulla kameramyyjän uteliaiden silmien alla kohteesta löytyikin Kiev 80 joka toimi runkotulppana jumalattomalle laajakulmalasille, lykkäsin monsterin The Manin haltuun, joka välittömästi kaivoi takataskustaan setelikäärön, rullasi siitä erinäisiä papereita irti ja nakkasi ne myyjälle lörpöttäen sujuvalla katuespanjallaan ”Hola paesano, esta mujeres todo finalmente y lenso perfectamundo!” Umpisuomalainen myyjä katsoi meitä aika pitkään ja jätti sitten meidät rauhaan.


En tiennyt mitä itselläni oli hakusessa, ennen kuin eräältä hyllyltä, nilkan korkeudelta, löytyi ruskea nahkalaukku, joka painoi sen verran että siellä oli joko kamera tai kahvakuula sisällä. Punnersin sen esille, avasin salvat ja siinä se lepäsi. Ulkoisesti aivan minttikuntoinen Kiev 6C vuodelta 1974, mittarittomalla peiliprismalla ja Vega-12B 90mm f2.8 linssillä. Kamerassa oli vastavalosuoja, UV-filsu ja oikein kaulahihnakin masokisteja varten.


Nakuttelin kameralla tyhjiä sen verran, että totesin sen toimivan, verhot olivat ehjät ja ajat pitivät kutakuinkin paikkansa. Diggailin kameraa heti, se on isompi kuin Pentax 67 mutta ei mielestäni ihan yhtä raskas, iso koko on hyvä, sillä 67-penan runko on sen verran pieni, ettei siitä meinaa saada otetta. Painoa kameralla on enemmän kuin tarpeeksi, siis ihan oikeasti: 1920 grammaa ilman filmiä.


Kameran rakenne on täysin mekaaninen ja tässä tapauksessa mekaaninen tarkoittaa mekaaninen kuten jakoavain, jos pudotat Kiev 6C’n, niin lattia hajoaa, ei kamera.


Osta se! Osta! Se on hyvän mielen kamera!” supatteli pikku piru korvani juuressa niin eläväisesti, että päätin kääntää päätäni; The Man se siinä paholaismaisesti lirkutteli, yrittäen saada minut ostamaan jättiläiskameran. Tässä ei tietenkään helpottanut yhtään se, että tiesin hänen hommanneen pari päivää aikaisemmin Kiev 60’n, johon oli vallan ihastunut.


Nyt puhuttiin kuitenkin kamerasta, jonka mekaniikka oli lähempänä traktorin kauhaa kuin moottoria, kamerasta jonka muotoilua tiiliskivikin häpeäisi, kamerasta joka oli kuuluisa epäluotettavuudestaan mutta jonka korjaamiseksi tarvitsi vain vasaran ja ydinpommin. Pistin vaimolle tekstiviestin, että ostan nyt monella eurolla rumimman ja isoimman kameran mitä olet koskaan nähnyt. Sitten jäin sormet ristissä odottamaan, että tuleeko sellainen vastaus, että herra taiteilija voi sitten kotimatkan sijaan jatkaa The Manin kyydillä suoraan Tampereelle ja sohvalle nukkumaan.


Onneksi tuli toisenlainen vastaus sillä tiesin, että minua olisi suunnattomasti hatuttanut jälkikäteen jos olisin jättänyt kameran ostamatta.


Pakkasin vehkeen nahkasalkkuunsa, tinkasin kaupan päälle yhden Smenan mitä minulla ei myöskään ollut lupa ostaa, ja suoriuduimme ulkoilmaan nauttimaan kesästä.


Kotona laukkua tonkiessani löysin sieltä vielä keltavihreän suodattimen! Olin suorastaan varmasti tehnyt siis voittoa kamerakaupoillani!


Seuraavana päivänä latasin hoopeevitosta laitteeseen ja syöksyin kaduille kuvailemaan. Kamera on mainio. Ensinnäkään siinä ei ole mitään kapitalistisia rappeuttavia toimintoja, kuten valotusmittaria, moottoriperää tai edes automaattista peilinpalautusta. Sellainen pieni myönnytys löytyy, että syväterävyyden tarkistamiselle löytyy peukalovipu. Moni varmaan harmittelee peilin palautuksen puuttumista, sillä se tarkoittaa sitä että etsimen läpi voi kuvaa sommitella vain jos kamera on viritetty. Tämähän ei meitä tekijämiehiä haittaa, eikä varmasti muitakaan Kievillä kuvaavia sillä kamera painaa sen verran, ettei sitä tee mieli kohottaa kasvojen korkeudelle muuten kuin todellisessa tarpeessa eli kuvatessa. Eikä sen puoleen, Kievin etsin eli tässä tapauksessa mittariton ”plain prism” on ilmeisesti peilityyppinen eikä todellinen prisma ja näkymät vääristyneet sen mukaisesti. Raittiille ihmisille, jotka eivät ole kohdelleet keskushermostoaan kuten Kesälahtelaiset turistit Linnanmäen Vekkulan vessaa, tiedoksi että kurkkimalla edellä mainitun etsimen läpi maailmaa pääsee aika lähelle sitä miltä maailma näyttää kun on huuhdellut pari diapamia alas puolikkaalla Koskenkorvalla; näkymä on vääristynyt ja aaltoilee kuvottavasti, ainoastaan ihan keskellä on jokseenkin selkeä alue jonka perusteella voi mattalasilla yrittää tarkentaa. Kievillä tarkentaminen on melkein, mutta ei ihan, yhtä hankalaa kuin Lubitelilla.


Peilin palautuksettomuus toimii kuitenkin kuvaajan eduksi, sillä CCCP-standardien mukainen palautuksenvaimennus Zenith-kinofilmikameroissa on sitä luokkaa, että voisin kuvitella keskarikamerassa efektin olevan kuin pitelisi uunipeltiä ojennettujen käsien varassa ja joku heittäisi koripallon siihen kolmannen kerroksen korkeudelta. Kun peili ei keikkaa edestakaisin, kamera tärähtää huomattavasti vähemmän. Kuvasin testirullalle käsivaralta ajalla 1/60s ja kun polttoväli oli 90mm niin järki olisi sanonut että kuvaa nopeammin tai jalustalta. Kuva ei kuitenkaan tärähtänyt.


Toinen erikoisuus Kiev 6Cssä on laukausinapin sijoittelu. Se on kuten Pentaconilla/Practikassa/Petrissä eli kameran ”bisnespuolella”, mutta tietenkin VASEMMALLA aatteen hengessä. Kun kameran seuraajaa, Kiev 60stä suunniteltiin, päätettiin laukaisunappi siirtää kameran oikealle puolelle. Surkeuden tasapainon vuoksi kamerasta kuitenkin poistettiin remminpitimet ja ne korvattiin mystisillä tapeilla joihin ei saa mitään järkevää hihnaviritystä kiinni.


Filmi lataaminen kameraan on aivan perseestä, pohjassa on lukkotapit joita pitää kääntää ja vetää, joka kerta eri tavalla ja eri suuntiin, jotta ne naksahtavat sijoiltaan ja massiivinen takakansi aukeaa. Sitten filmipuola asetetaan huomattavaa voimaa käyttäen paikkaan ja lukkotapit yritetään pyöräyttää ja painaa takaisin paikoilleen. Tässä menee helposti viitisen minuuttia ja pieni itku karkaa kovahermoisimmaltakin tyypiltä. Filmi pitää, lähteestä riippuen, kelata joko kammella tai peukaloilla pyörittäen kelauspuolalle kunnes taustapaperin nuoli kohtaa kameran rungossa olevan punaisen merkin kanssa. Tässä piilee jälleen yksi Kievin erikoisuus. Jos jätät filmin siten, että kohdistusmerkit osuvat yksiin, kolme ensimmäistä ruutua ovat osin päällekkäin, mutta voit kuvata 14 ruutua yhdelle 12 kuvan rullafilmille, kätevää! Internetiä lukemalla olen opiskellut, että jos tahtoo 12 kuvaa jonkinlaisilla väleillä, pitää filmin kohdistusmerkki kelata reilusti ohi punaisesta nuolesta, ehkä peräti jopa kelauspuolan kohdalle!


Filmiä edistetään peukalovivusta jota pitää kääntää määrätietoisesti, yhdellä sujuvalla sopivan hitaalla liikkeellä alusta loppuun. Jos tämmöinen ahdistaa niin neuvoni on, älä osta Kieviä.


Vega 12B on yhden filmin perusteella vallan toimiva objektiivi, kuvat ovat skarppeja ja täydellä aukolla sopivan pehmeitä. Lyhin tarkennusetäisyys on niin lyhyt, että mitään loittorenkaita ei kaipaa eikä tällä kameralla makrokuvausta viitsisi edes harrastaa kun peiliä ei saa lukittua yläasentoon. Miltei pakollisena lisävarusteena mainittakoon 3/8” → ¼” kierreadapteri, sillä Kievissä on (tietenkin) se isompi jalustakierre pohjassaan.


Kiitämme:

- Helvetin komee

- Jämpti

- Mukana ei hajua

- Mahdollisuus kuvata 14 kuvaa 12 kuvan filkalle

- Edullinen hinta


Moitimme:

- Jalustakierre 1500-luvulta

- Se filmin lataaminen

- Paino

- ”Etsin”


Loppulausuma:

Americanassa on sanonta ”built like a tank”, rakennettu kuin panssarivaunu, kuvaamaan sitä että laite on tehty kestämään ihan mitä tahansa.


Kiev 6C on ”built like the tools they use to build tanks.”


Niille tiedoksi, jotka tahtovat päästä kuvaamaan suht edukkailla Pentacon Six-laseilla ja lisätarvikkeilla, Ukrainalainen ARAX modaa vanhoja Kievejä, tehden niistä toimivia kameroita (naurahdin hieman) maalaten ne mustiksi ja lisäten peilin lukituksen. Prismaton runko maksaa ronski neljä ja puoli sataa.


Kaikki kuvat kuvattu HP5+, kehitys Rodinal 1:36 7,5min. Pienet säädöt tehty Rawtherapeella ja roskat prikattu pois Gimpin kloonaustyökalulla.

 








 

lauantai 22. toukokuuta 2021

Kotimaisten elokuvien toksisuus

Me olemme täällä Balboan yliopistolla aloittaneet kotimaisten elokuvien muuttamisen paremmin vuoden 2020-ilmapiiriin sopivimmiksi. Vanhat Suomi-filmit ovat nimittäin täynnä mädättäviä rakenteita, sortoa, rasismia, stagnoituneita setämiesasenteita ja avointa pilkkaa luontoa kohtaan.
 
Esimerkiksi Timo Koivusalon elokuva vuodelta 1993 Pekko Aikamiespojan poikamiesaika on jo nimensä puolesta omiaan syöksemään nuorisomme hulluuden kurimukseen, liimanhaisteluun ja vuosien terapiakierteeseen.
 
"Pekko" on jo nimenä toksisen maskuliininen ja suora viittaus Pellonpekkoon, muinaiseen epäjumalaan jonka työmaata oli ohran kasvatus oluen panoa varten. Eli jo elokuvan päähenkilön nimellä ollaan onnistuttu mm. edistamään toksista maskuliinisuutta, epäjumalien palvontaa, pilkkaamaan Suomen virallista uskontoa eli evakelisluterilaisuutta ja ylistämään alkoholia, tuota salakavalaa viinahuumemyrkkyä.
 
"Aikamiespoika" on klassinen köllinimi yhteiskunnallisesti epäkelvolle häviäjälle, luuserille joka ei ole onnistunut edes vaimoa saamaan. Käsite on vahvasti sukupuolittunut ja ylläpitää yhteiskuntamme sortavia rakenteita sekä naisvihaa.
"Poikamiesaika" viittaa misogynistiseen haureuden ylistykseen ja käsitteenä haisee ummehtuneesti menneelle vuosisadalle.
 
Ei ole soveliasta enää 2020-luvulla käyttää termejä "poika" tai "mies" ja täten olettaa sukupuolia. Kuten tiedämme, myös "miehellä" voi olla kuukautiset ja "mies" voi synnyttää, aivan kuten "nainen" voi myös sujuvasti taskuparkkeerata. 
 
Suositus onkin, että sukupuolittuneiden termien sijaan puhumme henkilöstä.
 
Me täällä Balboan yliopistolla odottelemme Timo Koivusalolta julkista anteeksipyyntöä (Pirkka-Pekan tyyliin) tämän elokuvan tiimoilta ja että jatkossa tämä elokuva tunnettaisiin nimellä, joka ei sorra eikä kiusaa, nimittäin:
 
Konseptihenkilöhahmo henkilöhenkilön henkilöhenkilöaika.