maanantai 20. joulukuuta 2021

Mikä on vikana lapsissa ja nuorissa?

On kyllä vitsit vähissä kun lukee uutisista näitä loppuvuoden yhteenlaskuja alaikäisten tekemistä väkivallanteoista, siis pahoinpitelyistä, tapon yrityksistä ja tapoista. Siihen päälle vielä ne kerrat kun lapsi potkaisee toista lasta naamaan välitunnilla ”koulukiusaaminen”-nimisen leikin varjolla.


Uutisissa on säännöllisesti ministeritasoa myöten väännelty käsiä ja ääneen lausuttu että lastensuojelussa ja muussa ei olla nyt ihan onnistuttu. Joku taisi lausua, että lastensuojelu olisi vallan epäonnistunut, se oli jo vihapuhetta.


Itse kyynisdeppressikkona näen, että ainoa taho joka on epäonnistunut, on niiden lasten vanhemmat, jotka ovat lapsia tehneet ja hoitaneet (sic) asiat sitten sille tolalle, että viikonloppuisin pitää kiskoa päihteitä ja sitten puukottaa kaveria.
Tekosyyksi nuorison väkivallalle on esitetty milloin mitäkin, tässä suosikkini vuosien varrelta: heavymusiikki, amerikkalaiset leffat, tupakinpoltto, roolipelit, energiajuomat, konsolipelit, atsovärit makeisissa ja saatananpalvonta (eli roolipelien pelaaminen). Väkivaltakuvaston jatkuva tulva on aikuisten ihmisten suosikkiselitys sille, miksi nuorten harjoittama väkivalta on raaistunut vuosien saatossa. Tälle ei tosin ole mitään tieteellistä näyttöä, päin vastoin nuoret ovat vuosi vuodelta tiedostavampia ja medialukutaitoisempia, toisin kuin esim. päälle viisikymppiset jotka tuntuvat uskovan mitä tahansa mitä netissä lukee.


Suomalaisen yhteiskunnan suurimpia ongelmia, heti alkoholismin ja monopolisoidun uhkapelitoiminnan jälkeen, on työpaikka- ja koulukiusaaminen. Molempien äärellä hoettu, että ”jotain tarttis tehdä”. Mitään ei kuitenkaan ole tehty, ehkä on lyöty joku työryhmä, komitea tai yhdistys kasaan jonka lopputuotteena työryhmän, komitean tai yhdistyksen kepulaisista koostettu jäsenistö ostaa jokainen uuden mersun palkkiorahoillaan ja puoli vuotta myöhemmin jossain jaetaan koulukiusaamisesta informatiivisesti kertovaa lehtistä jota kukaan ei lue.


Surkeaksi on kieltämättä mennyt jos uutismedian kauppakeskukseen jalkautuneiden toimittajien haastattelemilla nuorilla on kahdenlaisia urasuunnitelmia; verbaalisesti lahjakkaammat voivat alkaa youtuberäppäreiksi ja vähemmän lahjakkaat huumekauppiaiksi jotka myyvät huumehia youtuberäppäreille. Sitten kun kannabis laillistetaan, meille tulee kokonainen ikäluokka työttömiä. Jäljelle jää vain räppi. 


Kannattaa toki ottaa huomioon, että työpaikat joissa näihin asioihin voisi vaikuttaa, eli siellä ministeritasolla ja ylipäätänsä korkealla hierarkiassa ovat sellaisia, että päästäkseen niihin ja pysyäkseen siellä pitää olla ahne sosiopaatti, suomeksi sanottuna sellainen koulukiusaajatyyppi. Yhteiskuntamme suosii kiusaajatyyppejä.


Otsikoissa on välillä, miten suomalaiset vanhemmat ovat maailman uupuneimpia vanhempia. Aivan varmasti ovat, eihän lapsia enää kasvateta vaan niitä palvellaan. Sitten näistä lapsista kasvaa ihmisten sijaan despootteja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti