torstai 17. tammikuuta 2019

Mies joka oli aina väärässä


Olen ollut koko ikäni väärässä. Koko ikäni. Jopa silloin kun olen oikeassa, olen väärässä jollain tapaa.

Muistan, että päiväkodissa jos minua kiusattiin, ei kiusaaja ollut tehnyt väärin vaan minä koska olin jotenkin provosoinut, ärsyttänyt kiusaajaa.

Sama meno jatkui peruskoulussa. Turpaan tuli joka päivä. Neljä vuotta putkeen. Vika oli aina minun, kiusaajat eivät voineet lopettaa koska ärsytin heitä. Kiusaajat manipuloivat koko luokan ja muut rinnakkaisluokat kiusaamaan minua. Pelkkä olemassaoloni riitti verukkeeksi sosiaaliseen eristämiseen, vähättelyyn, nimittelyyn ja fyysiseen väkivaltaan. Koska olin huono urheilussa ja verbaalisesti lahjakas, olin väärissä asioissa hyvä.

Aikuisena meno ei ole helpottanut. Syy on aina minussa, joko olen väärässä tai asenteeni on väärä.

Kun olen taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja ja joku kretiini-idiootin tasolla oleva ihminen ei osaa vääntää patterinsa hanaa auki ja palelee talvella, syy ei ole kretiini-idiootissa vaan minussa. Minä olen tehnyt jotain väärin koska patteri ei lämmitä ja jos sanon asiasta, että en ole vastuussa, asenteeni on väärä. Jos erehdyn sanomaan palelijaa julkisesti kretiini-idiootiksi, olen paitsi väärässä, myös vihapuheen levittäjä.

Jos työelämässä edellytän joltakulta taitoja tai tietoa jotka oman käsityskykyni mukaan on saatu verovaroin ylläpidetyssä peruskoulussa, olen väärässä. Ei voida edellyttää, että peruskoulu on käyty (jos olet maahanmuuttaja) tai, että peruskoulussa oltaisiin oltu hereillä silmät ja korvat auki. Minä olen väärässä ja minun asenteeni on huono.

Kun joku varastaa pihagrillini, riippumattoni tai rappukäytävään laittamani kasvin, väärin ei ole tehnyt varas vaan minä, joka olen jättänyt omaisuuttani valvomatta julkiselle paikalle. Olen ollut väärässä, tehnyt väärin ja nyt minua rangaistaan väärässä olosta. Jos valitan asiasta tai koen asiat epäreiluiksi, asenteeni on väärä. Koska vika oli minun, koska olin väärässä.

Kun yläkerran pakkohoitoon poliisin toimesta viety asukas hakkasi kaiket päivät ja yöt seiniä tehden elämästä helvettiä, olin minä väärässä koska koin näin. Minun olisi pitänyt ymmärtää, että hänellä oli mielenterveysongelmia. Kun esitin kysymyksen, että eikö voitaisi nähdä sillä lailla, että minulla on sellainen mielenterveysongelma, että en pidä kun naapuri hakkaa vasaralla seinää 24/7? Kuulemma ei. Olin väärässä kun ajattelin näin ja asenteeni oli väärä.

Kun yläkerran hullu puhkoi pakuni renkaat, oli syy jälleen minun. Olinhan provosoinut häntä käskemällä häntä ”suksimaan vittuun”. Olin tehnyt väärin kun en ollut suvainnut hänen mielenterveysongelmiaan ja tappouhkauksiaan. Naapuri ei tehnyt mitään väärää. Hänellä on mielenterveysongelmia.

Kun hullu saatiin pois, aloitti asunnon omistaja siinä Air B’n’B-toiminnan. Kaikensorttisia ihmisiä juoksee nyt päivät ja yöt läpeensä rapussa ja talomme muistuttaa elämältään tuntihotellia. Kuka on tehnyt väärin? Minä, koska asenteeni on huono ja elämänvalintani ovat vääriä. Minun pitäisi muuttaa maalle koska elämisen äänet kuuluvat kerrostaloon. Kun valitin, että rapussa metelöidään kuin Kairon markkinoilla, tein väärin koska joku joka huutaa rapussa 120dB voimalla kännykkäänsä saattaa olla maahanmuuttajataustainen. Nyt olen sekä väärässä, että rasisti.

Kolmekymmentäviisi vuotta ja aina väärässä. Jopa silloin kun olen oikeassa. Väärä asenne, väärin tiedetty, väärin osattu.

Jos muut eivät osaa tai tiedä, he eivät ole väärässä. Minä olen, tiesin, osasin tai en osaisi.

Hammaslääkäri on paras lääkäri

Hammaslääkärit. Heitä pelätään ja inhotaan. Mutta miksi?

Hammaslääkärikäynti on aina satavarmasti tuttu ja turvallinen kokemus, jos on kertaakaan aiemmin käynyt hammaslääkärissä. Tavalliselle lääkärille mennessä et koskaan tiedä tungetaanko neula kyynärtaipeeseen vai taskulamppu hanuriin, hammaslekurilla homma on aina sama; heittäydy lepolassiin, avaa kitasi ja anna hammaslääkärin tehdä työnsä.

Hammaslääkäri ei suhtaudu instrumentteihinsa maanisella mustasukkaisuudella vaan peilejä, pinsettejä ja autoklaavia saa vapaasti ihmetellä ja ehkä jopa koskea. Lisäksi he tarinoivat mielellään eri puudutusaineista ja hammaskirurgisista operaatioista.

Hammaslääkärit ovat lisäksi huumorintajuisia; minä kerran ehdotin yhdelle hammaslääkärille, että laittaa operointihuoneen seinälle kuvan hyeenan purukalustosta (kuten vuoden 1986 elokuvamusikaalissa Pieni kauhukauppa), ihan vaan herättämään keskustelua ja toimimaan varoittavana esimerkkinä kaikille jotka eivät harjaa tarpeeksi. Lääkärin mielestä idea oli hyvä!

Hammaslääkärit ovat aidosti kiinnostuneita suusi terveydestä, kun lähdet hammaslääkäriltä kotiin, toivottaa valkotakkinen hammaslääkäri heipat siihen malliin, että vilpittömästi toivoo ettei näkisi sinua enää tuolissaan. Hammaslääkärissä neuvotaan kädestä pitäen kuinka hampaat harjataan ja kuinka niitä estetään reikiintymästä. Tavallisessa lääkärissä saat nipun tulosteita epäonnistuvaa itsehoitoa varten tai vaihtoehtoisesti loppuelämäsi kestävän mielialalääkitysen jonka tarkoitus on estää sinua ”jäämästä koukkuun” buranaan, jota popsit päivittäin jännetupentulehdukseen.

Hammaslääkäri on reilu. Hän tietää, että sinäkin olet vain ihminen kuten hänkin, ja siksi hän ei kohtele sinua kuin imbesilliä kun näkee, että hampaasi ovat värjäytyneet tupakasta, kahvista ja siitä kyykkyhyllyn pinot noirista. Eikä hän huomauta kesän aikana ilmestyneistä vatsamakkaroista.

Vastaavaa ymmärrystä elämän aallokoissa ei löydy työterveys- ja vakuutusyhtiölääkäreissä; joiden kanssa asioidessa dialogi on kutakuinkin tämmöistä.

Lääkäri: Jahas [X] potilas ylipainoinen
Potilas: No ehkä kaksi kiloa.
L: Mites tuo alkoholinkäyttö?
P: No pari bisseä viikolla ja punkkupullo lauan
L: [X] potilas on alkoholisti
P: No ei kai pari bisseä viikolla tee alkoholistiksi?
L: Alkoholi lisää * tähän väliin sata eri tautia ja taudinkuvaa * riskiä 350% ja johtaa kuolemaan
P: No kaikkihan me kuollaan joskus.
L: [X] potilas on itsetuhoinen
P: Mitä??
L: Mites tupakointi, oletteko lopettanut?
P: En ole edes aloittanut!! Jouluna poltin sikarin ja juhannuksena pikku hiprakassa pari savuketta
L: [X] Potilaalla laaja-alainen päihdeongelma
P: Nyt kuules, minä en tullut tänne herjattavaksi vaan työhöntulotarkastukseen!
L: Koetteko itsenne työkykyiseksi?
P: Kyllä!
L: Hmmm..täällä meillä lukee, että olette itsetuhoinen.
P: Te laitoitte sen itse sinne. Kuulkaas, juuri tämmöisen paskan takia ihmiset juovat ja polttavat. Nytkin tekee mieli vetää kännit aloittaa se tupakointi.
L: [X] Potilas ilmoittaa piikittävänsä kenkälankkia joluunsa estääkseen vieroitusoireita tulemasta. Lisäksi potilas on luultavasti hullu sekä satanisti ja varmaan juo tuoremehua heti hampaiden harjauksen päälle!!!
P: PITÄKÄÄ TUNKKINNE! On se jumaliste, ettei terve kaksikymppinen kelpaa ratapölkyn vahtijaksi Mäntsälän varikolle!!