perjantai 30. syyskuuta 2011

Take Ivy


Itärannikon kampustyyliä avoimesti ihannoiva Take Ivy-kirja ilmestyi ensi kerran Japanissa vuonna 1965 ja kirjaimellisesti räjäytti potin. Kirjassa on sekä väri-, että mustavalkokuvia eri itärannikon yliopistoista (Brown University, Columbia University, Cornell University, Dartmouth College, Harvard University, Princeton UniversityUniversity of Pennsylvania, ja Yale University). ja erityisesti näiden koulujen oppilaista sekä heidän tavallaan uniikista, oman aikansa, pukeutumisesta. Japanissa jossa ainakin tuohon aikaan pukeuduttiin tarkasti määrättyyn koulupukuun ajatus koulun pihalla pyörimisestä esimerkiksi madras-kuvioiduissa shortseissa ja Bassin loafereissa ilman sukkia saattoi olla melkoista utopiaa. Kuvien lisäksi mukana on annos historiaa sekä lyhyt kuvaus jokaisesta Ivy League-yliopistosta.

Näin 2000-luvulla kirja jaksaa edelleen sykähdyttää, kuvat ovat hienoja ja niissä on selkeää dynamiikkaa sekä aitoja tapahtumia. Erittäin mukavaa vaihtelua tämän päivän jäykistelyyn jota pitää todistaa miesten muotia tutkiessa. Eräällä suomenkielisellä, miesten muotiin perehtyvällä foorumilla, jossa iskän ja äiskän helmoissa asuvat kaappihomot nokittelevat toisiaan naurettavilla detaljeilla ja liki surkuhupaisalla elitismillä, kirjaa ei juuri arvosteta. Kuvathan on tietysti "skannattu" netin syövereihin jo aikoja sitten, jossa ne on mahdollista "katsoa ilmaiseksi". Oikeat suomenkieliset termit moiselle teolle olisi "varastaa" ja "tiirata maksamatta". Jonkinlaisena jääränä ja parantumattomana romantikkona vaadin kuitenkin aidon asian käsiini, kuvat vain toimivat paremmin kirjasta katsoen.

Kirjaa voi bongata nettikirjakaupoista vaihtelevalla menestyksellä, oman kappaleeni sain cdon.comista alta kahdenkympin - sitä tosin piti odottaa reilu kuukausi. Mahtava retrospektiivi ja pakko-ostos jokaiselle jolle 60-luku ja saman ajan amerikka kolahtaa.

"Varastan" tähän loppuun pari kuvaa, jotta mielukuvitoksettomatkin lukijat tietävät mistä puhun.





keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Foodie?

Foodie? FOODIE?

Mikä se on? Se on jälleen yksi halveksittava neologismi eli uudissana. Samaa kastia kuin frappuchino (=paskaa espressoa maidolla jatkettuna ja kylmänä).

Foodie tulee ilmeisesti sanoista "food" ja "digger", eli safkan diggaaja. Miksei sana sitten ole "saggis"? Koska anglismit jyräävät, siksi. Wikipedian mukaan sanantarkka käännös olisi ruoka- (ja mahdollisesti juoma-) afisionado, eli harrastaja joka on vienyt oman tieto&taitotasonsa liki ammattilaisen tasolle kyseisessä asiassa.

Sana itsessään on aika vanha, jo vuodelta 1981. Itse törmäsin siihen ensimmäistä kertaa tänä kesänä Paahtajan blogissa. Sittemmin olen ryhtynyt lukemaan blogeja enemmältikin ja "foodie"-termiä viljellään sangen vuolaasti, varsinkin ruokablogeissa.

Mikä "foodie"ssa sitten ärsyttää? Sen käyttö on sivistymättömyyden merkki. Se on lahjattomien ihmisten oman hännän nostoa. "Ruokablogit" jossa reseptit on kopioitu jostain toisesta ruokablogista tai Vartti-lehden safkapalstalta käyttävät vuolaasti sanaa "foodie". Foodie on ruokaharrastaja yhtä paljon kuin Mäkkäri on ravintola tai Juha Vuorinen kirjailija.

Klassisessa ranskalaisessa keittiötaiteessa ruoan intohimoinen rakastaja on jo määritelty. Ja huomattavasti elegantimmalla sanalla kuin "foodie". Se on Gourmand.

maanantai 26. syyskuuta 2011

Chiliä ja lihaa, chili con carne..

Jälleen yksi pavuilla "pilattu" versio chili con carnesta. Yritetään kestää! Tätä syö muuten pari päivää ihan keposesti, anoppia silmällä pitäen kannattaa pataan heittää myös puoli kourallista nagaa...

Tarvitaan;
600 g naudan sisä- tai kulmapaistia
Punaviiniä
Kaikki perusmausteet, jeera, mustapippuri, suola, basilika, curry, sokeri...
Reilu pari kourallista erilaisia chilejä
Pari suippopaprikaa
12 valkosipulinkynttä
2 isosipulia
½ lihaliemikuutio
2 tlk Heinzin valkoisia papuja
2 tlk kidneypapuja
4 tomaattia


Tämän safkan kanssa ei sitten olla turhan tarkkoja, valkosipulit lyödään mäsäksi veitsen lappeella ja muutenkin hienonnus tapahtuu vähän ronskimmalla tempomisella. Kyseessä on kuitenkin rehti maalaisruoka. Chileistä poistetaan siemenet ja siemenkiinnikkeet, niin ei tule niin kammottavan tulista.

Leikkaa liha pieniksi suikaleiksi, laita yöksi marinadiin jonne kipataan 2 rkl sokeria, punkkupullon pohjat (~1dl), 1tl suolaa, 2 valkosipulinkynttä, 1 habanero tai vastaava, curryä ja mustapippuria. Ja ripaus öljyä. Marinointi ei ole välttämätöntä, nyt vaan kävi niin, etten ehtinyt syödä tätä ruokaa sinä päivänä kuin ajattelin!

Poista chileistä siemenet yms. ja silppua ne, tällä kertaa pienittäväksi meni 8 pirkkachiliä (perus annuumia), 2 suippopaprikaa, 5 poblanoa, 10 jalapenoa, 10 aji cristalia ja 2 cajamarcaa.




Laita uuninkestävään pataan ½ dl vettä, ½ lihaliemikuutio ja desi-kaksi punaviiniä, aseta hellanlevylle kuumenemaan.

Laita lihat siivilään valuttamaan ylimääräistä marinadia pois.

Heitä chilit sekä paprikat paistinpannulle öljytilkan ja voinokareen kanssa paistumaan. Silppua sipulit tällä välin. Anna veden tulla silmistä ja freesaa paprikat mukavan oloisiksi, lisää uuninkestävään pataan. Sama metodi myös sipuleille.

Kun sipulit on freesattu ja nakattu kiuluun, paistele marinoidut lihasuikaleet parissa kolmessa erässä.

Heittele lihasuikaleita pannuun sitä mukaa kun paistuvat. Kun lihat on paistettu, huuhtaise pannu tilkalle Kukko Pilsiä* ja kippaa makuliemetkin uuninkestävään vuokaan. Tomaatit voi pilkkoa karkeiksi lohkoiksi ja äkkiä paistaa viimeisen lihaerän yhteydessä. Valuta, samalla kun paistat, tölkkipavut ylimääräisistä nesteistä.






Mausta pata reilusti mustapippurilla, juustokuminalla ja jauhetulla korianterilla. Ei kannata olla turhan tarkka. Suolaa maun mukaan. Jos ikkunalaudalla kasvaa vielä, niin puolenkymmentä basilikan lehteäkin voi heittää sekaan.

Hämmennä seosta padassa ja lisää pavut. Nakkaa esilämmitettyyn 150-asteiseen uuniin reiluksi tunniksi. Mitä pidempään, sen parempi. Omaan makuun pata kaipasi pientä suurusta, joten loppusilauksena vatkasin puolisen desia vehniksiä (=vehnäjauhoja) kylmään vesitilkkaan jota valutin pataan samalla hämmentäen. Pieni kiehautus levyllä ja haluttu konsistenssi on syntynyt.

Tarjoile kylmän Kukko Pils*-oluen, maissilastujen ja ranskankerman kanssa.



*resepti sisältää tuotesijoittelua!

maanantai 19. syyskuuta 2011

Täytetyt tomaatit

400g jauhelihaa
1 prk creme fraichea
2 sipulia
8 valkosipulinkynttä
12 tomaattia
2 Aji Cristalia
1 habanero
2 lemon droppia
2 thaikkuannuumia/pirkkachiliä/punaista chiliä.
Suolaa
Mustapippuria
2 tl curryä
2 tl jeeraa
2 tl jauhettua korianteria
1 rkl paprikajauhetta
Juustoraastetta kuorruttamiseen.

Kalttaa tomaatit varovaisesti, tee hyvin pinnallinen ristiviilto tomaatin pohjaan ja nosta niitä 2-3 kpl kerrallaan kattilaan jossa on kiehuvaa vettä. Alle puolessa minuutissa kuoret alkavat irrota, nosta kaltatut tomaatit toiseen kattilaan jossa on kylmää vettä ja mahdollisuuksien mukaan anna kylmän veden virrata koko ajan kattilaan. Kuori tomaatit, leikkaa niistä hatut pois ja koverra ontoiksi parhaimpasi mukaan.


Jahas ja kokki on ollut sekä laiska, että sottainen..


Jauheliha ruskistetaan pannulla, lisätään hienonnetut sipulit ja chilit. Mausta, suolaa voit käyttää hiukan normaalia enemmän, koska tomaatit ja ranskankerma syövät sen terästä hieman!

Onkohan kokki humalassa..

Lisää ranskankerma hieman jäähtyneeseen jauhelihamassaan, sekoita ja nostele tomaattien sisään. Ripottele reilusti juustoa niskaan ja paista uunivuoassa uunissa n.200 asteessa reilut kaksikymmentä minuuttia. Tarjoile maalaisleivän tai riisin kera. Kastikkeeksi käy vaikka kevyesti maustettu jugurttikastike, mikä on hyvä valinta jos seurueessa on joku chiliin tottumaton! Kiinteämpiä herkkupaloja tahtovat voivat lisätä jauhelihan sekaan hieman riisiä imemään kosteutta, tällöin se kannattaa lisätä jo paistovaiheessa ja vastaavasti uunin lämpötilaa alentaa vaikka 180 asteeseen, jotta riisi ehtii kypsyä.

Ecco la Mamma!

tiistai 6. syyskuuta 2011

Simoniz autovaha


Nynnyt vahaavat autonsa jollain juoksevalla spray-kamalla. Vielä kauheampaa on vahata auto jollain mikä on pesuaineen kanssa samassa pullossa! Fy fan! Todellinen herrasmies ei ikinä voisi ostaa tuotetta, jota mainostetaan puolialastomilla tyttölapsilla. Simonizin kovavaha erottuu edukseen äreällä metallipurkilla ja kun kannessakin kerrotaan, että Motorists wise use Simoniz, lankeaa valinta tälle purnukalle. Meinaan, joka mies on autoilija, mutta kun kutsutaan motoristiksi niin se vasta itsetuntoa hivelee.

Simonizia vierastetaan, koska sen käyttö on "työlästä". Nykyään kaikki pitäisi saada heti, mieluiten eilen ja jonkun ilmaisen kylkiäisenä. Mutta kun puhutaan auton vahaamisesta, sen suojaamisesta ja esteettisen arvon nostamisesta ei "työläyden pelko" saa olla este laadukasta autovahaa hankittaessa. Sitäpaitsi nestemäiset vahat sottaavat, aito kovavaha pysyy purkissa ja rievussa, sitä ei tirsu tweedtakin rinnuksille koska purkkia ei tarvitse sheikata.

Wanhaan hyvään aikaan, aatelisherran Jaguaarin tai Rolls Roycen tai mahdollisesti peräti tuonti-Horchin vahasi autonkuljettaja, joka säämiskää säästämättä tempoi kromiin sellaisen peilikiillon, että rahvas lankesi polvilleen kun kymmenlitraisen sivuventtiilikoneen käyntiääni kaikui koivukujalla.

Tänä päivänä asiat ovat toisin ja fyysisen työn teettäminen jollakulla alaisella on liki halveksuttavaa. Eikä autoissakaan ole kromia enää samalla tavalla. Tai ulkonäköä..

Mutta vaikka Elämän Realiteetit™ tulisivatkin mitä karmeimmalla tavalla vastaan ja "ajoneuvona" toimisikin liki 12 vuotias japanilainen pakettiauto, voi herrasmies silti palata menneiden aikojen nostalgiaan ostamalla purkin Simoniz-autovahaa ja vienossa naftan tuoksussa hieroa mehiläis- ja carnaubavahan pyhää liittoa peltiin.

I say!

Vaha on kieltämättä kovatöinen. Tai itseasiassa ei ole. Pari kikkaa pitää pitää mielessä; Älä vahaa liian isoa aluetta kerralla, älä vahaa auringossa. Levitä vaha kostealla rievulla ja kiilloita kuivalla trasselilla. Itse pidin levitysriepua vasemmassa ja kiilloitustrasselia oikeassa kädessä (ns. Mr Miyagi-tekniikka). Vahasin sellaisen A4-paperin kokoisen alueen kerralla ja kiilloitin liki samointein. Trasselia saa olla sellainen oman pään kokoinen möykky, pienemmät satsit tuppaavat "umpeutua" ja sitten vaha vain palloilee pellin ja trasselin välissä. Pakettiauton pesemiseen ja vahaamiseen menee sellainen 2,5h jos on reippaalla tuulella. Aikaansaatu kiilto on aivan uskomaton ja kestävyys omaa luokkaansa. Toukokuun alussa vahattu auto hylkii vettä ja likaa kuin kuuluisa hanhen selkä vielä syyskuussakin. Antaisin yhdeksän pistettä kymmenestä jos tämä raapustus olisi Tekniikan Maailmassa.

Spot on, old chap!