sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Kun olet toksisen maskuliininen tosimies

Kun on tosimies (kuten minä) saa iloa elämän pienistä asioista (kuten minä). 
 
Taannoin menin Vanhankaupunginlahdelle kuvaamaan rumia kalastajia FILMIKAMERALLA koska kovat kundit kuvaavat vain filmikameroilla ja SÄÄLIVÄT niitä jotka joutuvat valottamaan pikseleitä. 

Kuvausreissun jälkeen (otin muuten perstuntumalla 99% timanttisia kuvia) kruisailin OMALLA turboahdetulla pakettiautollani, koska tosimiehet ajavat vain omilla japanilaisvalmisteisilla autoilla, eivätkä rahoitusyhtiön omistamilla turkkilaisvalmisteisilla saksalaisilla kinnereillä, Hipsterilidliin (eli Kalasataman lidliin) jossa ostin repun täyteen 1-olutta ja tomaattimurskaa. 
 
Paistopisteestä ostin 99 sentillä JUUSTOHAMPURILAISEN - aivan oikein JUNTIT - Meillä STADISSA natsisiwasta saa JUUSTOHAMPPAREITA.
 
Maksoin ostokset ja kannoin ne omaani, ei rahoitusyhtiön, pakuun ja istuin kuskinpukille. Kaivoin radiosta esiin vanhaa rock'n'rollia, narautin vichyn auki ja ryhdyin hotkimaan juustopurilaista naamiooni.

Noin purilaisen puolivälissä se alkoi tuntua, suuni oli täynnä einespullamussua, halvinta mahdollista cheddaria, ala-arvoista liisteriä joka ehkä yritti larpata kurkkusalaattia, outoa pihviä jonka tarkempi rakenneanalyysi varmasti muuttaisi paatuneimmankin rotissöörin vegeksi nanosekunneissa.

Tungin lisää hampurilaista kitusiini ja siirryin hivelemään penkillä vieressäni olevaa, keinonahkalaukussa olevaa Jenaflex AM1 kameraa ja sen 50mm f1,8 Carl Zeiss -linssiä.

Kevyt puistatus kulki vartaloni läpi, pupillini laajenivat, otteeni sekä hampparista että Itä-Saksan kameratekniikan riemuvoitosta kiristyivät.

Ryhdyin huutamaan autossa, syvältä kurkustani tuli ääni jota puoliksi pureskeltu wannabe-juustohampurilainen vaimensi kiinalaisen muovisordiinon lailla vain todella vähän; VAIN PARAS ON KYLLIN PARASTA!!!!!!!!!!!!

Ulkona käyskentelevät amk-insinöörit, epäonnistuneet arkkitehdit, opiskelijat, perheenäidit ja muut lampaat tuijottivat minua joka huusin tätä riemuhetkeä omassa pakettiautossani, kyynelten virratessa kasvoillani, ymmärtämättä mistä oli kyse.

Tuolla lähes orgastisella hetkellä tiedostin jälleen kerran miten ihanaa on, kun on valkoinen, etuoikeutettu cishetmies Suomessa.

Käynnistin pakettiautoni ja rullatessani parkkikselta pois nuolin viimeisiä sulaneita cheddarin rämmäleitä viiksistäni ja tunsin kuin maskuliinisuuteni saavutti toksisuuden rajapyykin.