sunnuntai 7. elokuuta 2011

Valkosipulikermaperunat

Valkosipukermaperunoissa on yksi (tai kaksi) tärkeää pointtia.

1. Sitä valkosipulia pitää tosissaan OLLA, sitä pitää laittaa kuin naapurin pojalle konsanaan!
2. Käytä OIKEAA KERMAA, se kasvisrasvapohjainen valkoinen litku on oivaa apuainetta jos tahtoo saada sankan savupilven vanhan pakettiauton taakse. Syötäväksi se ei kelpaa!

Tutuiltani olen kuullut, että suurin ongelma vuokaperunoissa on niiden hidas kypsyminen ja vaikea maustaminen.

Höpö höpö, kermaperunoiden teko on yhtä helppoa kuin jaloilleen kuseminen, ellei peräti helpompaakin!

Kahden tai kolmen ihmisen lisäkeperunat syntyvät näin;

1 kg kiinteähköjä perunoita, siikliä, puikulaa tms. (yleensä merkattu vihreällä).
10+ valkosipulin kynttä
2-3 dl kuohukermaa (riippuen vuoan muodosta)
Oliiviöljyä, voita, mustapippuria ja suolaa.

Pese perunat ja viipaloi ne kuorineen n.3mm siivuiksi. Mandoliini on helkkarin kätevä mutta leikkelekone miehekkäämpi. Onnistuu myös veitsellä. Viipaloi perunat suoraan isoon vatiin jossa on kylmää vettä. Valuta vettä, kunnes ylenpalttinen tärkkelys huuhtoutuu pois -> vesi on kirkasta.

Hienonna valkosipuli todella, todella, hienoksi.

Freesaa perunasiivut kolmessa neljässä erässä pannulla, käytä oliiviöljyä ja nokare voita. Juuri ennen kuin perunat rupeavat saamaan väriä, lisää valkosipuli jotta sekin ehtii paistua vähäsen. Mustapippuroi ja suolaa jokainen erä, muista että perunat "imaisevat" suolan maun kypsyessään joten voi käyttää sitä vähän reilummin. Freesatut pottuerät voi kipata suoraan passeliin uunivuokaan.

Kun kaikki perunat ja valkosipuli on kierrätetty pannun kautta vuokaan, kaada kerma pannulle jotta se kuumenisi ja imisi itseensä lopun valkosipuliöljystä. Tällä välin voi perunat tasoittaa vuoassa. Kippaa kuuma kerma perunoiden päälle ja nosta vuoka kuumaan uuniin. 180'C ja vajaa kolmisen varttia. Parinkymmenen minuutin kuluttua voi perunoita käännellä.

8 kommenttia:

  1. Toi kermakommentti on kyllä niin pirun totta!
    Duunissa tekee mieli läväyttää avokkaalla, kun joku spede kysyy ruokaohjetta antaessa, kerman kohdalla, että "ai, ruokakermaako?"!

    Tässä kohtaa sivistän yleensä, että kermaa saadaan lehmästä, ei rypsi nimisestä kasvista!

    Kaikella ne ihmiset yrittää hyviä raaka-aineitaan saada kauhean makuiseksi...

    VastaaPoista
  2. Voimavirtaa kiveksiin niille jotka käyttävät ruokakermaa!

    VastaaPoista
  3. Mie tein pari vuotta sitten pääsiäisenä valkosipuli-kermaperunat, joihin tuli kuorittua semmoiset nelisenkymmentä valkosipulinkynttä. Eipä ollut kukaan ostanut solo-valkosipuleita, kuten pyysin. Noh, määrä kuulostaa isolta mutta lopputulos ei ollut liian valkosipulinen. Toki perunaa oli varmaan joku 2-2,5kg. Miulla on tapana sekoittaa murskatut tai hienonnetut valkosipulit öljytilkkaan, ne tuntuu levittyvän niin paremmin perunoiden päälle - en freesaa mitään tosin. Sama soossi toimii myös pizzan päälle! :)

    Mukava blogi sinulla, ensimmäistä kertaa olen täällä vierailulla, kun löysin linkin paahtajan blogista.

    VastaaPoista
  4. Suosittelen myös kokeilemaan kermaperunoiden tekoa paistinpannulla. Eli pähkinänkuoressa = perunasiivut paistinpannulle, siitä kullanruskea väri ja kerma perään. Haudutus niin kauan että potut ovat varmasti kypsiä. Valkosipulia sitten voi lisätä jos haluaa tehdä valkosipulikermaperunoita.
    Tietty tässä se annoksen suuruus on aika rajoitettu, mutta kyllä kahdelle ihmiselle siitä pöperöt tekee! Itse ainakin olen mausta tykännyt enemmän, kuin mitä uunissa tulee.

    VastaaPoista
  5. Menee testaukseen! Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  6. Me on tehty tällä sun ohjeellas jo monta kertaa! Tää on ihan paras ohje mitä netistä löytyy! Ja tosiaan KUOHUKERMAA ja VALKOSIPULIN KYNSISSÄ EI SÄÄSTELLÄ! =)

    VastaaPoista