lauantai 29. lokakuuta 2011

Juustossa löytyy

En voi väittää olevani "juustodiggari isosti", mutta kun pääsen maistamaan hyvää juustoa, sitä pitää saada lisää. Arkijuustoja en kuluta juuri ollenkaan, puhun nyt näistä suomalaistyyppisistä edameista ja kermajuustoista joille yhteisin tunnusmerkki on paketin kanteen prässätty rasvaprosentin ilmoittava luku. Alhaista.

Eräs ystäväni on yrittänyt hioa "lastujen" reseptiä täydellisyyteen, mitkä maissilastut, mikä salsa, mikä chili ja mikä juusto. Yrityksen ja erehdyksen kautta hän on päätynyt Cathedral Cityn extra mature cheddariin. Itseasiassa viimeksi kun eksyin kaverille kuuntelemaan musiikkia ja nauttimaan pieniä punaisia keittiön pöydän ääressä, sain maistettavaksi pienen biitin tuota voimakkaan tuoksuista juustoa.

Tuon reissun jälkeen olen joutunut ostamaan tätä herkkua liki viikottain, leikkaan siitä paksuja viipaleita joita mussutan kirjaa lukiessa ja olutta hörppiessä. Lienee sanomattakin selvää, että on aika mullistava kokemus päästä haukkaamaan kunnon cheddaria jos aikaisemmat kokemukset aiheesta koostuvat yksittäispakatuista, sairaalloisen oransseista nahkeista liuskoista. Puhun nyt siitä skeidasta jota suomalaisille myydään cheddarina ja jota tungetaan hamppareiden väliin, jo tavasta miten nuo viipalecheddarit sulavat naudanlihapihvin päällä voi päätellä ettei kyse ole ihmisravinnosta, sylinterikannen tai syylarin tiivistysmassasta ehkä.

Tämä kuva on varastettu..
Oikea cheddar on englantilaista, ei saksalaista. Oikea cheddar on voimakkaan tuoksuista mutta haalean väristä, ei haalean makuista ja voimakkaan väristä. Kokeilkaa ihmiset ja huomatkaa, miten ne oranssit ovipönkät jäävät kauppaan!

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Sipulikeitto

Sipulikeittto on totuttu näkemään pykälää hienompien ravintoloiden alkuruokana, yleensä vaalealla leivällä ja voimakkaalla juustolla gratinoituna. Mikään ei estä lukijaa gratinoimasta omaa keittoaan, allekirjoittaneella esteeksi muodostui sopivan pienen uunivuoan puute! Sipulikeitto on hyvää ja halpaa ruokaa, juuri passelia kylmeneviin syysiltoihin. Tavallinen ranskalaistyyppiseksi mielletty sipulikeitto tehdään valkoviiniin, mutta koska ainakin meidän taloudessa valkkarit on juotu "nuukasti pois", olenkin ottanut tavaksi tehdä keiton suomalaiseen bulkkilageriin. Samalla päästään eroon valkkarin hapokkuudesta - eri kätevää!

Tarvitaan;

8 isoa sipulia (tai yli kymmenen pienempää)
8 kiinalaista yksikyntistä sipulia tai 2 kokonaista valkosipulia
1 Koffin pieni punainen tölkki
Vajaa litra hanavettä
1 lihaliemikuutio
Kouranpohjallinen lipstikkaa, suolaa, mustapippuria

Sipulit pitäisi kuoria ja viipaloida erittäin ohuiksi viipaleiksi, sellaisiksi millisiksi. Työ on yksitoikkosta, pikkutarkkaa ja saa silmät vuotamaan vettä. Siksi olisikin suotavaa, että tämä mielikuvitukseton työvaihe voitaisiin ulkoistaan tarkoitukseen sopivalle työvoimalle. Kuten vaimolle tai lapsille.

Nopeaa toimintaa arvostavat sällit ovat jo aikapäiviä sitten ostaneet kotiinsa mandoliinin, ei en tarkoita sellaista rämpytettävää soitinta vaan liukupintaan integroitua terää johon on hyvä tuhota sormenpäänsä. Tällä näpsäkällä apuvälineellä vaimon ja lasten kuorimat sipulit viipaloituvat hetkessä aivankuin varkain!

Kaada pieni punainen tölkki valitsemaasi ruoanvalmistusastiaan, itse käytin sotilaskypärän kokoista valurautauunivuokaa, koska heitin koko roskan uuniin hautumaan. Keitto syntyy myös kattilassa liedellä aivan normaalisti! Jos sipulit on jo valmiiksi viipaloitu, voit ottaa toisen pienen punaisen aivan kätesi ulottuville! Lisää kattilaan n. litra vettä ja mausteet, väännä lämpö päälle.

Ryhdy freesailemaan sipuliviipaleita nopsasti kuumalla pannulla voinokareen kanssa, varovasti voin kanssa, sitä on pian puoli pakettia keitossa! Älä missään nimessä päästä sipuleita kärvähtämään, nopsasti vain läpikuultavan makeiksi - sitten suoraan kattilaan!

Kun kaikki sipulit on käsitelty, jätä kattila lempeään lämpöön poreilemaan. Ylenpalttinen raivolla keittäminen hajoittaa sipulit sameaksi mössöksi. Anna helmeillä tunnin verran, nosta syrjään jäähtymään. Tarjoa patongin, juuston ja pienten punaisten kera.

maanantai 17. lokakuuta 2011

Pastaa ja mereneläviä (eli pastaa frutti di mare)

Klassikkoannos kaikille jotka ovat haahuilleet hirveässä, räkäisessä tokkurassa viikon päivän Torrelomooniksen lomaparatiisissa. Kun bundalollin seinät tuntuvat kaatuvan päälle ja hotellikuolema iskee, raapiutuu valkoihoinen härmäläinen espanjalaiseen italialaiseen ravintolaan. Jos menyytä ei saa enkuksi, niin kyllä ne ymmärtävät pizzan päälle.

Minä olin pykälää rohkeammalla päällä ja tilasin pizzan sijaan päivän suosituksen. Kielitaitoa löytyi juuri ja juuri sen verran, että sain udeltua henkilökunnalta, mitä siinä äskeisessä herkullisessa annoksessa oli. Vapaasti mukaillen;

1 pieni sipuli
3 valkosipunkynttä
1 miedohko chili
1 prk simpukoita (tuoreet olisi parhaita.....)
170 g pussi katkarapuja
1 tl paprikajauhetta
2 rkl tomaattipyreetä
½  kourallista miniluumutomaatteja
1 dl (tilkka) valkoviiniä (v-viinietikka käy yhtälailla, käytä sitä 1/3 vinkun määrästä)
vähän sokeria
mustapippuria

Pastaa valinnan mukaan, italiainen mustekalanmusteella värjätty spagetti on suosikkini tämän kanssa.

Laita katkaravut ja simpukat siivilään valumaan.

Pilko sipulit ja chili, kuullottele hetki isossa kasarissa kunnes näyttää nätiltä. Ethän käytä kuullotuksen sitä keltaista paskaa, jota markkinoidaan "margariini"-nimellä? Puolet voita ja puolet oliiviöljyä kun kokkaillaan esp..eikun it..eikun esp..siis italialaista ruokaa!

Lisää paprikajauhe ja kääntele. Lisää tom pyree, alenna lämpöä ja hauduttele hetki, lisää miniluumutomaatit (joo, minäkään en jaksanut kaltata niitä..), lisää vinkku ja anna kiehua kokoon. Lisää merenelävät ja kääntele vielä hetki, viimeisenä lisää loput mausteet ja korjaa sokerilla vinkun ja tomaatin happamuus.

Ja samaan aikaan vasemmalla kädellä keitetään pasta.

Yhdistä lautasella, vie olohuoneeseen ja kerää kehut. Ohjeesta tulee kahdelle kolmelle ihmiselle kastiketta, pastaa saa keittää omantunnon mukaan. Valmistusaika n.20 min.