keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Suomiaiheiset uutuuspelit

Tietokone- ja konsolipelimarkkinoilla kuohuu, Suomen 100-vuotissyntymäpäivien kunniaksi parikin eri peliä sijoittuu Suomeen.

Valtaisaa suosiota saanut Medal Of Honor -sotapelisarja kääntyy suomen kielelle ja suomalaiselle teemalle Suomi 100-vuotta juhlavuoden kunniaksi.

Suomen markkinoille tähtäävä peli on nimeltään "Kunnian Mitalli - kiitos 1939-1945" ja sen kohdeyleisönä on erityisesti "isäm maalliset elämän koululaiset", kuten lehdistötiedote kertoo.

"Arcade tyyliseksi sotaräiskinnäksi" kuvailtu peli oikoo hieman mutkia ja ammentaa maailmansa nk. "elämäm koulu -loresta" jossa Suomi on puhdasrotuisen herrakansan tyyssija joka taistelee itsenäisyydestään "jonain hetkenä vuosien 1939 ja 1945 välissä marsalkka Mannerheimin johdolla".

Tarinassa vihollisen roolia näyttelevät mm. neuvostoliittolaiset eli "ryssät", saksalaiset eli "natzit" ja ruotsalaiset eli "homot". Pelattavina hahmoina on alustavien tietojen mukaan ainakin Lauri Törni ja Mannerheim sekä jossain vaiheessa kyborginen terminaattori-Kekkonen, (pelissä tulee jonkinlainen aikahyppy tulevaisuuteen.)

Peliyhtiön lanseeraamassa kahden kentän mittaisessa demossa käydään varastamassa natzeilta Stuka joka lennetään vihollislinjojen yli kotiin, samalla kun Mannerheim on teipannut itsensä toiseen siipeen kiinni jeesusteipillä ja ampuu vihollisia kahdella jatimaticilla samanaikaisesti. Kelpo räiskintäviihdettä siis luvassa!

Toinen toimitusta kiinnostava pelijulkaisu on Soumi ensin -peli joka yhdistelee parhaita paloja The Simsistä, GTAV:stä, Command & Conquerista ja My summer carista. Pelin päähenkilö on luhankalainen patriootti jolle Suomi on rakas kotimaa, mutta lintokodon uhkana ovat suvakit, matut, punavihervassarit ja valhemedia.

Toistaiseksi vielä kehitysvaiheessa olevasta pelistä ei ole tarkkoja lisätietoja mutta ilmeisesti kyse on jonkinlainen avoimen maailman hiekkalaatikkopeli jossa kerätään resursseja suorittamalla erilaisia tehtäviä ja saavuttamalla erilaisia tavoitteita.

Alustavien tietojen mukaan tehtävinä olisi mm. pelin sisäisen facebookin täyttäminen MV-lehden julkaisuilla ja hommafoorumille erilaisten plokitekstien kirjoittamista, pelin sisäinen algoritmi tunnistaa tietyt avainsanat näistä ja demoa testatessa huomattiin, että mikäli kirjoitti esimerkiksi riipaisevan todentuntuisen uhkakuvan jossa Simpeleelle muuttaa 500 "islamisti matua" ja että "sinne rakennetaan 50 minareettia joissa koulutetaan itsemurhapommittajia" antoi peli heti palkkioksi 500 pistettä ja kolme vaakunaleijonakorua.

Keräämällä tarpeeksi vaakunaleijonakoruja saa "rispektiä" eli R-pisteitä, mitä enemmän "rispektiä" sitä halvemmalla voi pelin sisäisen maailman ABC-liikennemyymälästä ostaa olutta ja lenkkimakkaraa. Tämäkään ei aina onnistu sillä ABC-liikennemyymälä on yksi pelin vihollisten satunnainen "spawning point", ABC:llä voi ollakin matuja tai punavihersuvakki joka pitää häätää ennen ostosten tekoa, häätämäinen tapahtuu joko öyhöttämällä tai piereskelemällä.

Strategian vastapainona pelissä on myös toiminnallisempiakin kohtia, kuten vastaanottokeskuksen ikkunoiden kivitystä ja kunnantalon iltamat joissa "Hesasta saapunut punavihersuvakkimädättäjä tulee puhumaan monikulttuurisuuden ihanuudesta", tämä pelin osio sisältää motion capture-tekniikalla toteutettua videokuvaa ja pelaajan on oltava käsi hiirellä valmiina valitsemaan naseva vastaus "suvakin ulinaan". Jos suvakin ulinan onnistuu hiljentämään, antaa peli 1000 pistettä ja viisi vaakunaleijonakorua sekä Kiitos 1939-1945-hupparin (huppari on pelin maailmassa ylimääräinen elämä).

Pelin tavoite on selvitä mahdollisimman pitkään siten että Luhanka on "matuvapaa" alue. Peli pyritään saamaan valmiiksi jouluksi 2017.

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Täytetyt tomaatit grillissä


Koska kesä niin grillataan ja mikäs sen paremmin sopisi grilliin kun kotimaiset tomaatit joita lähi-k-kauppa myi eri kätevään 79c/kg hintaan. Halpaa kuin hammastahna!

Kollasin ruokakaappiamme läpi ja sieltä löytyi mm. outoja sienikuutioita ja risottiriisin jämät. Jääkaapissa oli Rainbowin halpisvalkohomejuustoa ja juustoraastetta.

Siispä asiaan.

Tee passeli täyte tomaateillesi. Itse tein sienirisottoa jonka ryyditin savupaprikajauheella, basilikalla ja oreganolla.

Kalttaa tomaatit, eli ota niistä kuori irti. Homma toimii näin: viillä tomaatin kantoihin puolen millin syvyisillä viilloilla ristit, parin sentin mittaiset.

Laita neljän litran kattilaan vettä ja kuumenna se kiehuvaksi, anna kiehua. Nostele tomaatit kauhalla varovaisesti yksi kerrallaan kiehuvaan veteen, älä laita enempää kuin kaksi tomaattia kerralla jottei veden lämpötila laske liikaa.

Heti kun tomaatin nahka lähtee "rullautumaan", nosta se kiireesti toiseen astiaan, joka on keittiön tiskialtaassa ja johon kylmää vettä juoksee koko ajan. Toista toimenpide jokaisella tomaatilla ja kun ne ovat jäähtyneet, kuori ne käsin.

Leikkaa tomaateista hatut pois ja kaavi sormilla ne tyhjiksi.

Laita tomaatit alumiiniseen paistovuokaan, rouhi päälle mustapippuria, sormisuolaa ja lorottele oliiviöljyä. Hieroskele mausteseosta tomaattien sisä- ja ulkopintaan.


Juustoa tomaateissa

Laita nokare valkohomejuustoa tomaatin pohjalle, lusikoi vähän täytettä päälle, lisää nokare valkohomejuustoa ja täytä tomaatit loppuun.

Nosta vuoka kuumaan grilliin ja grillaa kannen alla 20-30 minuuttia tai kunnes tomaatit ovat kypsiä. Lisää juustoraaste tomaattien päälle ja jatka kannen alla grillaamista kunnes juusto on sulanut.

Nauti lämpimänä kylmän oluen kera ja nauti kesästä!

Blogisti voisi ihan oikesti opetella ottamaan ruokakuvia

maanantai 17. heinäkuuta 2017

Ilmiantakaa parhaat grillihiilet!

Nyt se kesä on täällä ja on aika ottaa selvää mitkä ovat parhaat grillihiilet stadilaiselle urbaanipallogrillaajalle!

Tärkeää on niin mekaaninen laatu, hinta ja saatavuus.

Takavuosina grillasimme pihalla Peikko -merkkisillä, ekohipeille suunnatuilla grillihiilillä. Hiilet tulivat paperipussissa jonka pohjassa oli pieni reikä josta sojotti olkia tms. heiniä. Päätös siirtyä SPAR-kaupan halpishiilistä kotimaisiin Peikkohiiliin syntyi äkkiä kun Helsingin Sanomat teki laajan vertailun eri grillihiilistä ja kävi ilmi että halvimmat hiilet saattoivat olla valmistettu neuvosto-puolalaisista, kreosootilla kyllästetystä ratapölkyistä.

Itse olen tänä vuonna ja viime vuonna grillannut lähinnä Pirkka hiilibriketeillä ja satunnaisesti Rainbow-grillihiilillä.

Rainbow grillihiilet
3,95€
Hiilet ovat "eurooppalaisista lehtipuulajeista" tehtyjä, eli suomeksi kotoisin Puolasta. Olen aiemmin grillannut näillä, mutta joskus takavuosina nämä olivat sellaista koirannamin näköistä mustaa papanaa. Ne hiilet olivat ihan mainioita, ottaen huomioon kuinka halpoja ne olivat. Nämä vuoden 2017 Rainbow-grillihiilet ovat aivan skeidaa. Pussissa on reilusti pölyä ja isompaan grilliin koko pussi kaadettaessa, tulee mukana useampi desi hienojakoista hiilipölyä joka sotkee paikat ja tukkii ilmankierron. Koska hiilet ovat enempi kokoluokkaa "syömäpuikko", syttyy keko helposti. Se myös palaa todella nopeasti ja kuumasti. Onneksi pussin mukana tullut hiilipöly yleensä tukkii grillin ilmanvaihtoreiät ja epätoivotut tuhannen asteen lämpötilat jäävät saavuttamatta. Nostan hattua kuitenkin näiden hiilien saatavuudelle, niitä saa joka paikasta.

Pirkka briketit
~ 4,5€
ovat kotimaista lehtipuun hiilipölyä joka on sidostettu kasvitärkkelyksellä. Koko on tasalaatuista brikettiä, pussissa on vähänlaisesti pölyävää materiaalia. Briketit syttyvät mielestäni suhteellisen helposti ja hiillos syntyy nopeasti. Plussaa siitä että hiillos kestää todella, todella pitkään. Hääpäiväjuhlissamme grilli sytytettiin klo 17:20 ja vielä iltakahdeksalta pystyi samalla hiilloksella grillaamaan. Grillinä oli isohko Jamie Oliver -merkkinen pallogrilli. Kansi auttaa lämpötilan säätämisen kanssa. Hyvä tuote ja ilmeisesti myös muiden mielestä sillä briketit ovat usein loppu K-kaupasta.

Blogi jää odottamaan lukijoiden kommentteja ja ilmiantoja parhaista hiilistä!

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Kasvisnyytit grilliin

Terve taas kaikki pikku karvakorvat! Viime sunnuntaina, elikkäs eilen, grillattiin Lemmyn ja Raaka-Arskan kanssa ja lautaselle piti saada jotain vaivatonta herkkua. Lähi-K-kauppa tarjosi jälleen kaiken tarpeellisen, sekä grilliin että grillaajien kurkkuun, vaivattomasti.

Päätös grillattavista tuotteista syntyi nopeasti; kasvisnyyttejä joita olin aiemmin maistanut, halloumia ja makkaraa.


Kaupasta:
- Makkaraa
- Halloumia
- Kylmää bisseä. Mieluiten virallista kesäolutta, eli Pirkka Oléta

Kasvisnyytit (3:lle):

1 pieni kesäkurpitsa
3 todella pientä sipulia, tai kaksi pientä tai yksi iso
Kourallinen tuoreita herkkusieniä
1 paprika
Tuoretta basilikaa 10-15 lehteä
Koskenlaskija -sulatejuustoa
Mustapippuria, suolaa, oliiviöljyä, paprikajauhetta

Tämä on todella simppeli resepti!

Halkaise kesäkurpitsa pituussuuntaan ensin puolikkaiksi ja sitten neljäsosiksi, leikkaa enimmät siemenet pois.

Pilko kaikki veget sellaisiksi peukalonpään kokoisiksi paloiksi, ole reilusti suurpiirteinen - nyt on kesä! Juo olutta pullon suusta ja rallattele radion tahtiin samalla!

Pilko kasvikset lennossa passeliin astiaan, kulhoon, kattilaan tms. kippaa päälle mausteet (paprikajauhetta pari teelusikallista tai "kaato"). Lorota päälle pari ruokalusikallista hyvää oliiviöljyä ja sekoita huolellisesti.

Vedä foliorullasta sellainen noin kahden A4 kokoisen paperin kokoinen biitti irti ja taita se kaksinkerroin, tee näitä kaksi ja aseta ne työtasolle. Diilaa veget keoksi näiden keskelle. Jos haluat pienempiä nyyttejä niin tee useampi. Folio kannattaa kääräistä kaksinkerroin niin palamisefekti vaimenee huomattavasti.

Kun kasvikset on kipattu folioiden päälle, veistele koskenlaskijasta siivuja koko roskan päälle, perstuntuma kertoo sinulle mikä on passeli määrä sulatejuustoa, ei kannata kuitenkaan vetää överiksi.

Pilkottuja kasviksia ja Koskenlaskijaa

 Kerää folionyyttien nurkat yhteen ja kääräise kukin nyytti vielä yhteen foliokerrokseen jolla saat koko paketin tiukaksi rullaksi.

Grillaa kannen alla epäsuoralla lämmöllä ainakin tunti, mieluiten puolitoista. Kun vihannekset ovat pehmeitä, nosta kansi pois grillistä, ota nyytit jäähtymään ja grillaa makkarat ja halloumi.

Nauti runsaan kylmän oluen kanssa!
Blogin pitäjä voisi tosiaan panostaa näihin ruokakuviin.