tiistai 18. heinäkuuta 2017

Täytetyt tomaatit grillissä


Koska kesä niin grillataan ja mikäs sen paremmin sopisi grilliin kun kotimaiset tomaatit joita lähi-k-kauppa myi eri kätevään 79c/kg hintaan. Halpaa kuin hammastahna!

Kollasin ruokakaappiamme läpi ja sieltä löytyi mm. outoja sienikuutioita ja risottiriisin jämät. Jääkaapissa oli Rainbowin halpisvalkohomejuustoa ja juustoraastetta.

Siispä asiaan.

Tee passeli täyte tomaateillesi. Itse tein sienirisottoa jonka ryyditin savupaprikajauheella, basilikalla ja oreganolla.

Kalttaa tomaatit, eli ota niistä kuori irti. Homma toimii näin: viillä tomaatin kantoihin puolen millin syvyisillä viilloilla ristit, parin sentin mittaiset.

Laita neljän litran kattilaan vettä ja kuumenna se kiehuvaksi, anna kiehua. Nostele tomaatit kauhalla varovaisesti yksi kerrallaan kiehuvaan veteen, älä laita enempää kuin kaksi tomaattia kerralla jottei veden lämpötila laske liikaa.

Heti kun tomaatin nahka lähtee "rullautumaan", nosta se kiireesti toiseen astiaan, joka on keittiön tiskialtaassa ja johon kylmää vettä juoksee koko ajan. Toista toimenpide jokaisella tomaatilla ja kun ne ovat jäähtyneet, kuori ne käsin.

Leikkaa tomaateista hatut pois ja kaavi sormilla ne tyhjiksi.

Laita tomaatit alumiiniseen paistovuokaan, rouhi päälle mustapippuria, sormisuolaa ja lorottele oliiviöljyä. Hieroskele mausteseosta tomaattien sisä- ja ulkopintaan.


Juustoa tomaateissa

Laita nokare valkohomejuustoa tomaatin pohjalle, lusikoi vähän täytettä päälle, lisää nokare valkohomejuustoa ja täytä tomaatit loppuun.

Nosta vuoka kuumaan grilliin ja grillaa kannen alla 20-30 minuuttia tai kunnes tomaatit ovat kypsiä. Lisää juustoraaste tomaattien päälle ja jatka kannen alla grillaamista kunnes juusto on sulanut.

Nauti lämpimänä kylmän oluen kera ja nauti kesästä!

Blogisti voisi ihan oikesti opetella ottamaan ruokakuvia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti