sunnuntai 25. huhtikuuta 2021

Maailman toimivin kaupunki

”Tässä tehdään maailman toimivinta kaupunkia.”

Sloganin oloinen lause on tuttu monelle Helsingissä asuvalle. Se on helvetin hyvä lause. Se on täydellinen mainoslause, vaikka kuinka hatuttaa jälleen kerran kiertää muovisilla aidoilla tehdyn kiertotien kautta, joka epätasaisuudessaan saa Sommen taistelukentän vaikuttamaan hyvin hoidetulta esplanadilta, saa tietyömaa hiljaisen siunauksen kun kulkija lukee nuo sanat isosta taulusta. Kukapa ei tahtoisi että kaupunki, erityisesti oma kotikaupunki, olisi maailman toimivin kaupunki? Siinä on paha ottaa muutosvastarinnan raskas viitta harteilleen.

Slogan on Helsingin kaupungin Maailman toimivin kaupunki-kampanjasta (2017-2021), jonka tavoitteena on lyhyesti ja ytimekkäästi tehdä Helsingistä paras paikka ihmisen elää.

Kohta on vappu, eli kevät on ihan nurkan takana. Varmimpana merkkinä keväästä on Helsingissä ollut tietyömaat jotka repivät kaikki isommat ja vähän pienemmät väylät auki. Vahvalla sarkasmilla voimme myös todeta, että tekniikan kehittyessä ja talvien muuttuessa lämpimimmiksi, kadut voidaan avata myös talvella! Maailman toimivimman kaupungin elinehto on, että kadut avataan säännöllisesti. Tai siis ilmeisesti ainakin näin.

Ensin katualue varataan, sitten se avataan ja sitten puhelinyhtiön jäppiset vetävät jotain lakritsinauhaa sinne. Joka työvaiheen välillä tuntuu kuluvan vähintään viikko ja sitten ja Bogdan, Orma ja puolalainen Hessu Hopo tulevat ja jyräävät kaivinkoneella hiekkaa monttuun ja se asfaltoidaan. Seuraavaksi korjataan edellä mainitun kolmikon surkea työnjälki. Kahdesti.

Seuraavana kesänä katu on taas auki, kun kaukolämpöputket pitää vaihtaa, uusia tai moninkertaistaa. Maailman toimivin kaupunki tarvitsee puhelintapsia ja kaukolämpöä. Toistetaan kadun paikkaus tutun kolmikon kanssa. Kahdesti. Kolmantena vuonna, heti kun kaistaviivat on saatu maalattua, katu avataan jälleen koska sähköyhtiön pitää nykiä uusi siirtokaapeli maan uumeniin. Minä en tiedä onko tämä maailman toimivimman kaupungin tapa todella paras tai sitten ”maailman toimivin kaupunki” on eufenismi sille että veronmaksajien rahaa siirretään koneurakoitsijoiden taskuun.

Maalla ei muuten koskaan näe kaivin- ja maansiirtokoneita seisomassa tyhjän panttina. Ei siihen yksinkertaisesti ole varaa. Telastoilla liikkuva keskikokoinen Casen kaivuri maksaa puoli miljoonaa euroa, ei sitä ole varaa makuuttaa toimettomana kuin korkeintaan öisin. Työmailla missä pyritään maailman toimivimpaan kaupunkiin, saattaa nähdä näitä kaivinkoneita kaksin kappalein seisomassa joskus jopa viikon ajan työsylinterit paljaina ruostumassa. Minulla on vahva veikkaus, etteivät ne seiso siellä ilmaiseksi.

Kun Porkkalankadun sillan alus remontointiin joskus 10 vuotta sitten, pistin merkille että sillan kupeessa seisoi Hämeen rakennuskoneen, eli konevuokraamon, itsellisesti ajettava saksilavanosturi vielä pari viikkoa urakan päättymisen jälkeen. Tein paljon keikkaa Lauttasaareen tuolloin ja huvittuneena pistin merkille, että henkilönosturi seisoi siellä vähän vajaa kaksi vuotta. Se on helppo seisottaa kun kone seisoo toisten rahoilla.

Kun Suomi kerran on ilmastoahdistuksen mekka, niin luulisi täällä olevan tahtotilaa suunnitella tietyömaat hivenen pidemmällä elinkaariajattelulla kuin kuusi kuukautta, onhan meillä oikein hallituksessakin puolue, joka vielä minun nuoruudessani profiloitui luonnonsuojelupuolueeksi. Nykyään tosin agendalistalla on jauhelihapiffien ja kanarianlentojen ulkomainonnan kieltäminen ja mäkien jyrääminen tasaisiksi, ettei pyöräilijöiden jalat väsyisi. Voihan toki olla, että kaupunginvaltuustossa ollaan niin trendikkäästi autovastaisia, että debattiin tietyömaista ei edes ryhdytä; ”Autotie? Hyi hajuista! Annetaan jonkun persvakoukon hoitaa tämä toistaiseksi, kohtahan autot kielletään! Helsingissä ei kukaan tarvitse autoa! Hyi yök autot haisee pahalle ja autoilijat on kakkapyllyjä kikkelis kokkelis!”

Ei Stadissa tosiaan autoa tarvitse mihinkään. Taksi vie jos jalan ei jaksa ja Woltti tuo ovelle kaiken avokadotoastista konglomeraatin hikipajoissa valmistettuihin urheiluvaatteisiin. Karsinan kokoisissa huoneistoissaan, vieri viereen rakennetuissa hometaloissa asuvat ensimmäisen polven urbaanit cityihmiset, jotka eivät uskalla hississä moikata naapuriaan ja akvaarioparvekkeiltaan vakoilevat etteivät tuntemattomat lapset vain aja scooteillaan pihalla, taputtavat tyytyväisinä käsiään kun alakerran postiautomaattiin voi tilata kaiken ilman ihmiskontakteja.

Koronaviruspandemian ”mahdollistamat” etätyömahdollisuudet ovat avanneet monen stadilaisen silmät, onko mitään järkeä maksaa Tukholman hintoja kun kivijalkaliikkeen tarjonta on tasoa Romania ja kaikki pitää joka tapauksessa tilata netistä, mistä sen saa neljä kertaa nopeammin ja puolet halvemmalla ja auton on pakko olla nelivetomaasturi, että selviää lumikaaoksista ja tietyömaista?


Kyllä ovat taas kaupunginisät kampaviinerinsä ansainneet. Muuttoliike Helsingistä pois on ollut ennätyssuuri kuluvan vuoden aikana, enkä ihmettele yhtään.

sunnuntai 11. huhtikuuta 2021

Ajan henki; epävarmuutta ja pilipalipolitiikkaa

 

Pandemiaa on nyt kestänyt laskelmista riippuen noin kolmetoista kuukautta. Sisäpolitiikka on täysin solmussa. Ennen viikon kestänyttä pääsiäislomaa yritettiin ajaa läpi liikkumisrajoitusta, jossa oli sellainen myriadi reunaehtoja, ettei niistä ottanut tolkkua edes lainoppineet ja hanke vihellettiinkin poikki heti alkuunsa. Nyt pääsiäisen jälkeen hallitus lörpöttelee siihen malliin, että ”Äh, pitkät rajoituksista. Nyt Suomi auki!” Pöljempi voisi toki luulla, että kun hallitus ensi töikseen palkkasi ministereille sellaisen määrän avustajia etteivät ne kaikki mahdu samaan aikaan edes Arkadianmäelle, olisi joukossa joku joka tietää sellaisista asioista kuin ”lainsäädäntö” mutta kaveria ja kaverin kaveria on palkattu tulosvastuuttomiin nynnyhommiin sellaista vauhtia, että kovakalloisimmat ovat joutuneet Googlesta katsomaan mitä se oma, viisinumeroista kuukausipalkkaa tarkoittava, toimenkuva edes pitää sisällään.


Hallituksen arvostelu ei kuitenkaan ole suotavaa, sillä meillä on kuulemma nyt tasa-arvoisin hallitus mitä kuunaan kukaan olisi voinut haluta. Minun käsitykseni mukaan siellä on vain valkoisia äärimmäisen etuoikeutettuja cisheteroita, mutta mistä viinaanmenevä timpuri jolla on 17 vuotta vanha auto voi mitään edes tietää? Sen verran kuitenkin muistan, ilmeisesti ainoana koko Suomessa, että henkilökultin keskiössä oleva pääministeri Sanna Marin ei ole vaaleilla valittu pääministeri, niin ikävältä kuin tämä fakta maistuukin. Sannasta tuli pääministeri kun talousrikollinen Antti Rinne valehteli eduskunnalle ja joutui eroamaan. Hiton ikävää.


Matkailu- ja ravintola-, tapahtuma- ja kulttuuriala jotka ovat perinteisesti eläneet aina kädestä suuhun ja ensimmäisinä kärsineet maailmanmullistuksista, saavat nyt sukkasaippuaa oikealta ja vasemmalta kuin piñata meksikolaisessa orpokodissa. Entisenä ravintola-alan ammattilaisena ja amatöörimäisenä tapahtumapromoottorina olen syvästi järkyttynyt tavasta, jolla vahvasti pienyrittäjävetoisia aloja kuritetaan. Tanssikiellot ja takaovelta tapahtuvan pizzanmyynnin väläyttely fine dining ravintoloille on ihan pelkkää vittuilua. Kun kapakassa ei saa ryypätä, ryypätään sitten kavereiden luona, ongelma ei poistu.


Kyllä me olimme onnellisia kun luulimme, että kansasta vieraantuneet kansanedustajat olivat vain sen verran pihalla, etteivät tienneet mitä maitolitra maksaa kaupassa. Nyt on käynyt ilmi, että ne puupäät niputtavat samaan kastiin lähiön karaoke-pub Pohjasakan ja Töölössä satavuotiasta historiaansa vaalivan valkoisten pöytäliinojen paikan. Kun tähän päälle vielä kirjottaisi Valtiotalouden tarkastusviraston suhmuroinneista pari riviä, saisi aika hyvän itsemurhaviestin a la Seppo Heikinheimo.


Kuntavaalit olivat vissiin tulossa ja sitten niitä ehkä siirrettiin? En ole pystynyt lukemaan uutisia koko kuluneena vuonna. Menee vielä usko tulevaan. Aina välillä sitä tosin nousee tutkaan näitä ”uutisia”, eli jotain demagogista ryönää. Vasemmisto elää todellisuusharhassa, eikä siitä sen enempää. Vihreät tuntuvat koostuvan lähinnä kymmenvuotiaan tasolla olevista haihattelijoista, jotka väriliiduilla piirtelevät paperiin unelmiensa kaupunkia. ”Hurr durr durr sitten täällä ei ole yhtään mälsiä autoja, mä asun linnassa ja mulla on oma poni hurr durr durr”. Äärioikeiston puolesta liputtavat persut, jotka eivät usko koronaan eivätkä osaa edes välttävästi kirjoittaa äidinkieltään oikein. Suurin murhe heillä tuntuu olevan se, etteivät muut tolkun ihmiset tajua että ihan parasta kaikille olisi, jos väärän väriset ihmiset voisi jotenkin työntää pulkalla uuniin. Kokoomus on minulle profiloitunut lähinnä Otto Mereksi joka dressmannin puvussa twiittailee miten kuka tahansa voi menestyä kunhan ottaa itseään niskasta kiinni. Päihdekierre lakkaa sillä kun ei enää osta kaljaa ja juo sitä ja huumeet julistetaan tuplalaittomiksi, niin sitten ei kukaan enää käytä niitä.


Irvokkainta politiikkaa mielestäni harjoittavat kuitenkin vihreät. Jos nyt sivuutetaan kaikki ydinvoimavastaisuus, Malmin lentokenttä ja se fakta että missä hullujussin kauha rikkoo maanpinnan, on asialla Vihreät ja rahat tulevat aina jonkun omnipotentin suuryrityksen taskuista. Eikä siitä nyt jaksa jauhaa kukaan, ei edes sunnuntaina. No mistäs sitten? No tiesittekö, ettei VTV ja Yli-Viikari ole ainut akuutti valtio-omisteinen ongelmavyyhti? Myös HSYssä kuohuu eikä toimitusjohtaja ole eroamassa, ei vaikka ei nauti enää hallituksen luottamusta (eikä kyllä minunkaan, mutta sitä ei kukaan kysynyt). Ikävästi on käynyt ilmi, että HSY’n johtopalleille on palkattu sitä kuuluisaa kaveria ja kaverin kaveria.


Mitä enemmän tutustuu näihin valtion firmoihin ja julkiseen sektoriin, sitä enemmän ymmärtää kuinka meidän verokiila, eli tutummin saatanallis-vitullinen kokonaisveroaste, voi olla niin tähtitieteellinen. Joka kiven ja kannon alta löytyy ministeriö, lautakunta, tutkimusryhmä tai projekti jossa on ylijohtaja, pääjohtaja, apulaisjohtaja, varsinainen johtaja ja kaksitoista krossia avustajia. Jokaisella on kymppitonnin kuukausiliksa ja silti pitää kusettaa kilsakorvaukset tuplana, höylätä firman luottokorttia parturissa ja lentää Balille viikoksi pitämään varttitunnin luento jostain, minkä kaikki jo tiesivät. Ja sitten nämä idiootit jäävät kiinni väärinkäytöksistään kun ovat sillä firman luottokortilla ostaneet mutta vetäneet kuitenkin S-bonukset siitä välistä.


Entinen työnantajani opetti minulle ”Varasta aina arvosi mukaan”. Tuon jälkeen olenkin varastanut vain todella kalliita asioita. Ajatus että jäisin kiinni S-bonusten, lentokilsojen tai luoja nähköön, kilsakorvausten pöllimisestä, kylmää selkääni.


Tämmöisinä kovina kriisiaikoina toivoo vahvaa poliittista johtoa, selkärankaa, moraalia! Mutta meillä on johtajina talousrikollisia, sosiopaatteja, ahmatteja, aatteen aivopesemiä tosikkoja ja rasistisia juntteja. Onneksi sentään koronapandemia voitettiin, siitä on tehty kirjakin. Eiku..


Kun edellisissä eduskuntavaaleissa puhuttiin arvojohtajuudesta ja pehmeiden arvojen paluusta politiikkaan, olin varovaisen optimistinen siitä, että turbokapitalismi pistettäisiin nyt syrjään, satsattaisiin perinteisiin ja kasvuun. Hillittäisiin veroja ja vahvistettaisiin ihmisten ostovoimaa.


Ja hitot!


Saatiin koliikki-itkua vetäviä aikuisvauvoja, jotka Kullervon lailla huutavat kurkku suorana vittua kun talvella ei ole pyörätietä aurattu per heti kun pyöräilijä lähtee töihin, tai kun työmatkalla oli vastatuulta, ylämäki ja sitten tuli vielä burn out kun yritti lukea, eli kuunnella, viisitoista äänikirjaa vuorokaudessa, että saisi suoritusmerkin kierrätetyistä räkäräteistä tehtyyn päiväkirjaan, koska kirjojen lukeminen ei ole kokemus vaan suoritus. Ja samat aikuiset ihmiset joutuvat menemään päiväpeiton alle itkemään, kun ei voida perustaa ajatuspoliisia joka antaisi sakkoja niille jotka ajattelevat vääriä ajatuksia, koska sellaista ajatuspoliisia ei ole, paitsi siinä yhdessä äänikirjassa, ja persut pitäisi kaikki laittaa uuniin ja muidenkin ymmärtää, että suvaitsemattomien suvaitsemattomuus ei ole suvaitsemattomuutta vaan hyvin ja oikein. Onneksi twitterin bioon voi aina kirjoittaa ne persoonapronominit, joilla toivoo itseään puhuteltavan. Se tieto rauhoittaa. Ja jos ei rauhoita, niin samalla sinne voi myös laittaa kaikki itsediagnosoidut mielenterveysongelmat, se vasta rauhoittaa.


Twitterissä joku Leo Stranius hehkuttaa valtuustoaloitetta jossa kiellettäisiin Helsingissä ”ilmastohaitallisten tuotteiden ja palveluiden ulkomainonta”, eli siis lihajalosteiden, autojen ja lentomatkustamisen mainostaminen. Mai Kivelä (vas) on aloitteen takana. Tämä mielestäni kuvastaa hyvin tätä nykypolitiikkaa, pienet piirit larppaavat hyvistä ja pitävät meitä loppuja idiootteina. Tulee ihan mieleen lapsuuttani edeltävä Suomi jossa kuulemma olutta ei voitu myydä koreissa myymälän puolella, koska yhtä olutta ostamaan saapunut henkilö saattoi vahingossa, tai ainakin puolivahingossa, napata sen yhden oluen sijaan 24 oluen korin. Ja kaikkihan tietävät, mitä siitä seurasi. Kaljat kitusiin, kirves käteen ja perhe hankeen.


Jotenkin suloista, että vihreät ja vasemmisto ajavat pehmeiden arvojen nimissä tämmöisiä päättömyyksiä. Mieleeni nousee kysymys, että miten Leo tai Mai on edes sieltä taksin takapenkiltä käsin nähnyt mitään lihajaloste- tahi lentomatkustusmainoksia, joiden innoittamina tämmöisiä valtuustoaloiteita kreataan.


Vihervasemmistolainen Suomi on nyt hienosti nähtävissä Liisankatu – Hesperiankatu -akselin eteläpuolella. Siellä ei ole auki kuin sallitut liikkeet, eli duopolin ruokakaupat, Alko ja pikaruokaravintolat. Kaikki pahat ihmiset, eli yrittäjät ja autoilijat, ovat jossain muualla (ne on kaikki Kaaren Prismassa lapsineen ostamassa remontti-ässää ja irtokarkkeja). Tuuli pyyhkii pitkin autiota Aleksanterinkatua ja nähtävissä on vain romanikerjäläinen, Hesarin feissari ja sorrettu wolttikuski 90-luvun maastopyörineen.


Toivottavasti saadaan lihajalosteet kieltävät mainostaulut läpi. Ja feministisesti auratut pyörätiet.


Ja kohta on kesäkin, toivottavasti ne voittonsa ulkomaille verovapaasti tulouttavat maansiirtofirmat ehtivät repiä kaikki Helsingin kadut auki, että edes ne olisivat auki kun mahdolliset turistit tulevat sitten elokuussa tänne katsomaan suljettuja liikkeitä.