Kun minä olin lapsi, tai kuten 1980-luvulla sanottiin; kakara, oli vallalla sellainen ajattelu että vanhempia ihmisiä tulee kunnioittaa. Näin on käsittääkseni ollut niin kauan kuin nuorisokin on ollut pilalla, eli ainakin nelisentuhatta vuotta. Lapsuudessani viisikymppiset olivat jo eletyn elämän konkareita, puhumattakaan kuuskymppisistä jotka olivat jo haudan partaalla, mutta silti uhkuivat elinvoimaa, kävivät ulkomailla, reissasivat kotimaassa ja harrastivat. Heillä oli omistusasunnot, kesämökit moottoriveneineen, työura oikeassa firmassa ja jossain vanhassa navetassa saksalainen moottoripyörä pressun alla odottamassa jotain mystistä ”oikeaa aikaa” laittaa se kuntoon ja ajaa sitä.
Lapsuuteni keski-ikäiset olivat, ainakin mielikuvissani, kuin tehtaanpatruunat edellisvuosisadan valokuvissa. Vakavaraisia, tietäväisiä ja ennen kaikkea suoraselkäisiä.
Nyt ajat ovat muuttuneet ja keski-ikäiset aikuiset ovat, kuten sanotaan ”sydämeltään nuoria”.
He siis hölmöilevät.
Voi toki olla, että sosiaalisen median puuttuminen elämästämme silloin 80- ja 90-luvuilla, mahdollisti hölmöilyn niin pienessä piirissä, että esimerkiksi me lapset emme sitä huomanneet. Nykyään Facebook ja Instagram tuo, suorastaan hieroo, toisten elämät kasvoillemme. Kontrasti lapsuuteni viisikymppisiin ja nykyisiin viisikymppisiin, joita siis tarkastelen itse vajaa nelikymppisenä, on huumaava.
Poissa ovat omat asunnot, kesämökit veneineen, vakavaraisuus, työura ja korkeintaan juhannuskossu merkkaamassa ryyppäämistä. Tämän päivän viisikymppiset ovat ensinnäkin ”työpaikkojen välissä” tai ”jonotussijalla eläkeputkeen” eli ”joutilaita”, omistusasunto on kaupungin vuokrakämppä, työura nippu pätkätöitä sekalaisissa hommissa ja jos kesämökki löytyy, se on suvun ja sinne on porttikielto koska edellistä edeltävänä juhannuksena Petteri & Happo-Repe kaivoivat sen saksalaisen moottoripyörän pressun alta ja ajoivat sen järveen kännissä.
Sydämeltään nuoret käyttäytyvät kuin kuusitoistavuotiaat. Kun viikonloppu koittaa, alkavat nämä amatöörit repimään hiivaa kaksin käsin jo torstaina, koska on ”viikonloppu”-niminen sosiaalinen konstruktio (joka perinteisesti on vaatinut vastapainokseen sellaisen kontekstin kuin ”työssä käynti”), perjantaina some täyttyy kännäilykuvista, lauantaina punssia ollaan otettu siihen malliin, että katkokävely ja psykoosi on jo nurkan takana ja silloin alkaa tapahtumaan; Ritva, 54v, pussaa karaokeravintolassa Perttiä, 49v, Ritvan poikaystävä (huom ei aviomies/avomies vaan poikaystävä) Timo, 52v, näkee tämän ja pistää näyttävästi poikki.
Seuraavaksi Facebookista voidaan lukea, miten Ritva on pelkkä halpa huora ja yleensä tilanne eskaloituu siten, että Timo, 52v, uhkaa tehdä kohtalokkaita päätöksiä, apunaan vajaa tonkallinen halpaa punaviiniä ja kahdeksan lasten aspiriinia. Sunnuntai-iltana Timo, 52v, poistelee korvat punaisina, horkkakankkusessa, facebook-julkaisujaan.
Seuraavana viikonloppuna sama homma toistuu kun sydämeltään nuoret ja kuningas alkoholi kohtaavat jälleen.
Toivottavasti olen itse viisikymppisenä vähän, edes hivenen verran, arvokkaampi.
Kirjoittaja on sekakäyttäjä, liikemies ja kirjailija joka haaveilee Viking Loton täyspotista jonka avulla eläköityä nelikymppisenä maalle mökkiin, syrjäytyä, uhitella aseella ohikulkijoita ja nähdä desantteja joka paikassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti