tiistai 17. toukokuuta 2011

Tomaattisoosi

Nyt kun pizzan osaa pyöräyttää kuka vain, mutta maukas tomaattikastike on se millä viedään pisteet kotiin.

Hankintalistalla;
6 tomaattia
1 sipuli
6 valkosipunlinkynttä
puolikas habanero
5 rkl tomaattipyrettä
mustapippuri, suola
1 rkl hunajaa
1 rkl siirappia
1 rkl punaviinietikkaa
0,5 dl oliiviöljyä

Hienonna zibulat ja heitä kasariin öljyn kera, lämpö neloselle. Pese tomaatit, halkaise ja leikkaa kannat irti. Heitä kannat roskiin ja kuutioi laudalla olevat tomaatit karkeasti senttiä-x-sentti kokoisiksi. Ei mitään hienostelua vaan halkaistut tomaatit viilletään keskeltä poikki ja kuudeksi siivuksi ja niin edespäin. Nyt on hyvä nostaa hellan lämpöä vitoselle. Pilko habanero tomaattien joukkoon. Kun zibulat näyttävät kuullottuneilta, heitä tomaatit sekaan. Kääntele laiskasti ja anna kiehua. Struuttaa tomaattipyree joukkoon ja loput mausteet. Tiputa lämpö kolmoselle ja välillä hämmentäen anna kiehahtaa kokoon. Ohjeella ryydittää 3-4 isohkoa pizzaa.

Soosia kannattaa tehdä samointein vähän isompikin annos ja vaikka pakastaa osa. Lisäämällä eri komponentteja siitä on moneksi, jauhelihaa lisättäessä saadaan bolognesea yms. Kannattaa kokeilla lisätä rainbow-savusimpukoita sekä katkarapuja kastikkeeseen ja tarjota pastan kanssa. Variaatioita on monia ja kokeileminen poikkeuksetta kannattaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti