tiistai 31. toukokuuta 2011

"Kuukauden viinisuositus"

Tämä on sitä itseironiaa. Ihminen joka jumittaa yhtä hyväksi havaittua tuotetta vuositolkulla kehtaa heittää "kuukauden suosituksen" jostain asiasta. Maailmankuvan avartaminen kannattaa, olen itsekin sen havainnut.

Tuttava toi ulkomaanreissultaan muutaman näytepullon, omien sanojensa mukaan "aivan eksklusiivista, laadultaan lyömätöntä ja maultaan verratonta punaviiniä". En voi sanoa olevani mikään viinifriikki tai hifistelijä, en näe mitään järkeä kurluttaa ruokajuomaksi aiottua tuotetta vain löytääkseni siitä erilaisia suutarintuotteiden aromeita. Viini joko on hyvää tai ei. Yleensä on!

Yksi pulloista oli espanjalaista, nimeltään Palacio del Conde. Etiketti kertoi tuotteen olevan vuodelta 2006 ja Valenciasta, rypäleetkin löytyivät takaetiketistä mutta hei - enhän ole mikään viinihifistelijä.

Koska kyseessä oli lahjapullo, samanaikaisesti kun narautin korkin auki kiljaisin vaimoa tiiraamaan Alkon hinnastosta kuinka monta rahaa tämä nimenomainen tuote kustantaa. Yllätys olikin suuri, kun Alkosta ei aivan samaa tuotetta löytynytkään! Sen sijaan vm.2001 Palacio del Condea sai kyllä, kahden litran hanapakkauksessa ja hintaa vain 15,99€! Sanomattakin lienee selvää, että kyseistä tuotetta hankittiin välittömästi seuraavana päivänä. Erittäin hyvä punkku, hinta-laatu-suhteeltaan suorastaan loistava!

Kuva todisteeksi, etten aivan pistele omiani vaan tuotetta on jopa maistettu!

4 kommenttia:

  1. Totta puhut.
    Vihjeesi perusteella poikkesin minäkin kaupassa ja totesin: Hyvää on. Ei suorastaan täyteläistä, mutta maukasta ja todellakin hintaluokassaan löytö.

    Olen viime vuosina ihastunut portugalilaisiin punkkuihin, mutta kun niitä ei saa pahvipakkauksessa ja lasinkeräys on tavallaan hankalaa, olen ruokaviineissä siirtynyt chileläisiin kolmilitraisiin. Tämä espanjalainen on miellyttävämpi tai ainakin yhtä hyvä moneen tarkoitukseen. Tuollainen "keskitäyteläinen" on oikeastaan sopivampi voimakkaan tai tulisen ruoan kanssa.

    Käyn ostamassa toistekin.

    Sitten aivan hullu idea. Samalla kun hain tuon, tarttui koriin chileläinen valkkari Liisa litran pahvitölkissä. Hinta on kaikkein halvimpia, mutta tuote ihan käyttökelpoinen. Etiketti ei minua miellytä, mutta sen voi kääntää poispäin tai kaataa viinin jäähdytettynä karahviin.

    VastaaPoista
  2. Valkkareita en ole tölkissä kokeillutkaan! Johtunee siitä, että ainut valkkari mitä ostan on Retsinaa! Mutta Liisa menee kokeiluun!

    VastaaPoista
  3. Jos jälkiruokaviinit maistuu yhtään niin kokeilkaapa Pacific Rim Framboise -nimistä vadelmaviiniä. Bongasin tuon Hesarin arvostelusta eikä mennyt pätkääkään vikaan.

    VastaaPoista
  4. Ei ole jälkkäriviinejä tullut osteltua, mutta keksin heti pari hyvää sovellusta tuolle!

    VastaaPoista