sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

Verkkosaari, rantojen miehet ja Helsingin rakentaminen


Yhteiskuntamme turvaverkkojen ulkopuolelle on tippunut tuhansia ihmisiä ja määrä kasvaa joka viikko, jotkut heistä onnistuvat kiipeämään takaisin ja integroituvat jälleen osaksi arkielämää. Mutta eivät kaikki, jotkut heistä kalastelevat henkensä pitimiksi Helsingin Verkkosaaren rannoilla, vain kivenheiton päässä luksusasunnoista ja ostoskeskuksesta.

Verkkosaarta 

Vaikka kaivinkoneet kääntävät maata vain kymmenien metrien päässä, muokaten sitä alati nälkäisille rakennusyhtiöille, kasaavat nämä "joutomiehet" itselleen mielikuvituksellisia ja omalla tavallaan kauniita istuimia hylkytavarasta. Niihin käytetty aika ja tarmo tuntuu uskomattomalta ja vähän surulliseltakin, sillä kauhakuormaaja uinuu syvää untaan vielä toistaiseksi vähän matkan päässä, mutta jo ensi maanantaina saattaa dieselmoottori jyrähtää ja teräskauha hävittää onkimiehen vaivalla koostaman valtaistuimen.

Valtaistuin
Näillä ihmisillä on kaikki samat tarpeet ja pelot kuin meilläkin. Selkälautoihin on kirjoitettu maanisesti toistuen "koronavirus" eri tavoin kymmeniä ja kymmeniä kertoja. Lisäksi "virus" on piirretty. Onko piirros pelote vai talismaani?

"Korona-virus" teksteillä viimeistelty penkki.


Helsingin Verkkosaari on rantojemme viimeisiä ns. joutomaita. Tämmöistä autonromujen kirjomaa, villisti heinää kasvavaa savensekaista mutaa oli koko ranta Verkkosaaresta Kyläsaaren ohi aina Vanhankaupunginlahdelle. Trendikkään Arabianrannan ulkoilumaasto oli lähinnä puskittunut teollisuusalue, jossa rappioalkoholistit viettivät aikaansa. 1990-luvulla alue siistiytyi, vuosituhannen vaihteen jälkeen alkoi rakennustoiminta ja laitapuolen kulkijat siirtyivät muualle. Poissa silmistä, poissa mielestä.

Paikka on tuulinen ja kylmä, mutta ainakin perse on eristetty!

ITE-taidetta?

Suomessa on arvioiden mukaan noin 5000 asunnotonta. Heistä suurimmalla osalla on jonkinlainen päihdeongelma. Syrjäytymisriskissä olevia on moninkertainen määrä.

Uusi, uljaampi Helsinki kasvaa ja pian taivaanraapijat nousevat Verkkosaaren jäämistä.

Kuvat otettu Agfan APX400 filmille Canon EOS 500 -kameralla, objektiivina Sigman 28-200 f3.8-5.6. Filmi kehitetty Fomadon R09 1+25 7m45s.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti