Kodak Brownie Six-20 model II eli "Näpsä"

Tarina eräästä laatikkokamerasta.

Kaveri löysi kierrätyskeskuksesta roskikseen menossa olevan laatikkokameran. Etsimien peilit olivat irti ja kolisivat laatikon sisällä, eikä henkilökunnan taidat riittäneet laitoksen avaamiseen. Filminedistämisvipukin pyöri tyhjää. Kamera päätyi sitten minulle.

Kyseinen laite on Kodak Brownie, joku niistä lukuisista malleista jota Suomessa myytiin nimellä ”Näpsä”. Kameran etumaskissa lukee kyllä tarvittaessa myös Hawk Eye II tai Kodak Six-20, mutta alle, ylle tai päälle on liimattu messinkikyltti jossa, lukee romanttisesti ”Näpsä”.

En tiedä millä atribuuteilla tämä laite on ”Näpsä”, onko se näpsästi (=näppärästi) käytettävä vai näpsän kokoinen. Ainakin se on pienempi kuin oman aikansa palkkikamerat. Ja kevyt se on myös.

Ja näpsä se oli korjata. Briljanttietsimien peilit olivat irronneet liimojen annettua periksi, mikä on ihan odotettavaa ottaen huomioon että laitos on jostain 1930-40 -luvulta. Filmin edistämiseen tarkoitettu nuppi pyöri myös akselinsa ympärillä tyhjää. Laitos on periaatteessa puinen laatikko, jossa on metalliset sisäkalut, johon filmi viritetään. Koko roska on naulattu kasaan. Otin naulat irti, puhdistin ja liimasin peilit paikkaan ja kasasin laitoksen. Filminedistämisnupin akseli laajeni sopivasti pienellä vasarointityöllä.

Roskis Pengerpuistossa

Ei muuta kuin kuvaamaan. Kun tämän sisälle laittaa 620-puolalle rullatun HP5+’n niin kameran arvo tuplaantuu.

Näpsän käyttö ei ole niin näpsää. Briljanttietsimet häpeävät itseään jopa Smenan legendaarisen kurkistusluukun rinnalla ja niistä ei voi puhua samalla viikollakaan jonkun laatukameran vyötärötasopeilietsimen kanssa. Lasiluukkuun kurkatessa näkyy maailma kuin neljän päivän ryyppyputken jälkeen, kontrastit ynnä värit ovat hukassa ja näkökentän äärirajat sumeat. Hämärässä homma menee tuuripeliksi. Eipä sillä, että tämä olisi mikään yö tai hämäräkuvaajan kamera; linssi on kaikilla mittareilla umpisurkea, korkeintaan puoli piirua parempi kuin jokin minkä voisi tehdä puhdetöinä autiolla saarella humalassa jaloillaan ilman työkaluja rantahiekasta löydetystä pullonpohjasta. Elementtejä on ilmeisesti vain yksi ja piirtoympyrä on ”riittävä”, samalla tavalla kuin vasaralla peukaloon lyöminen sattuu ”tarpeeksi”. Linssi hukkaa puolet kaikesta kontrastista mitä maailmalla on tarjota.

Suljin on ilmeisesti tiede- ja tekniikkamiesten kehittämä erittäin pätevä ”half-packard” jossa jokin levy vain kiepsahtaa laatikossa olevan reiän taitse. Järjestyshän on siis linssi → laatikossa oleva reikä → half-packard → filmitaso. En osaa sanoa miksi näin. Mitään aukonsäätöjä ei ole, linssi on optimialueella eli jotain f8 ja f11 välillä, tämä yhdistettynä jokseenkin laiskaan 1/30s suljinaikaan, mikä voi todellisuudessa olla mitä vain 1/15s-1/40s välillä, tarkoittaa että jopa ISO400 herkkyyden filmillä tällä kuvataaan vain todella aurinkoisella kelillä. Voin vain kuvitella millaista on ollut räiskiä nykyään niin suosittua striitphotokrafia tällä laitteella ja jollain oman aikansa nopealla ISO50 filmillä. Ilmeisesti tuohon aikaan suuresti nautitut oopiumjohdannaiset ovat helpottaneet tehtävää tehden kuvaajan kädestä vakaan ja kohteesta tarkan?

Voimalinja

Todellisille masokisteille kamerasta löytyy myös B eli T eli Z -asetus jolla ”laukaisimen” joka, jos totta puhutaan, on pelkkä vittumaisen terävä teräksinen palkeenkieli kameran kyljessä, kääntö ääriasennosta toiseen saa sulkimen avautumaan ja pysymään auki kunnes laukaisinta väännetään taas. Tämä on aavistuksen verran parempi systeemi kuin Kodak Six-20 laatikkokameran vastaava, tuossa laitoksessa laukaisin on nimittäin nappi mitä pitää itse pitää pohjassa koko valotuksen ajan.

Bauhaussin mainostolppa Espoossa

 Mitään jalustaruuvejahan näissä ei tietenkään ole, eihän kamerajalustaa oltu vissiin keksittykään kun nämä markkinoille tulivat ja jos olikin niin eihän niihin ollut kellään rahaa? Vaihtoehdot ovat siis tukea kamera maahan, jolloin puolet kuva-alasta on epätarkkaa asfalttia/hiekkatietä/nurmikkoa, tukea kamera seinään, jolloin puolet kuva-alasta on seinää tai sitten yrittää tasapainottaa kamera auton, sähkölaatikon tai vaimon pään päälle (lapset ovat liian liikkuvaisia mutta vaimon pystyy yleensä kouluttamaan toimivaksi tilaispäisjalustaksi).

Näkymä Sakarinkadulle Pengerkadulta

Paskamaisen hidas suljin, surkean valotehoton ”linssi” ja Näpsän saatanallisen epäergonominen muotoilu yhdistettynä kammottavaan laukaisimeen takaa, että liki jokainen kuva on vinossa, tärähtänyt ja sommittelultaan epäonnistunut. Lisäksi tämä ottaa 6x9 kuvia joten sillä tuopin hintaisella hoopeevitosella ei saa kuin KAHDEKSAN KUVAA RULLALLE.

Siltikin, vaikka se on ominaisuuksiinsa nähden aivan paska minä todella tahdon pitää tästä kamerasta. Ja pidänkin. Se on sympaattinen. Se on niin ruma, että se on kaunis. Vähän niin kuin rättisitikka. Sen tekniikkansa, muotoilunsa ja toteutuksensa puolesta jotain mitä lapsi toisi ylpeänä kotiin ala-asteen puukäsityötunnin jälkeen.

Näkymä Franzeniaan Pengerpuistosta

Silti se on kamera. Helvetin huono kamera millä tahansa mittareilla, mutta omana aikanaan se on ollut todennäköisesti hintaluokkansa parhaimmistoa ja joku on ostanut sen ja ylpeydellä käyttänyt. Ei ole Kodakin tehdaskaan laitostaan hävennyt, kameran päällä oleva kantohihna on todella hyvälaatuista nahkaa ja siihen on painettu MADE IN GREAT BRITAIN BY KODAK LTD.

Hiekoitusastia Torkkelinkadulla

Se oli jo kerran menossa roskiin, mutta minä korjasin sen. Taskuveitsen, pienen vasaran ja parin asennusliimatipan avulla. Ehkä odotan keskikesän aurinkoisia kelejä ja lataan laatikkokameraan jotain kivaa filmiä? Kohta 90-vuotiaan ei tarvitse ihan täysin eläkkeellä olla.