Sisutuslehdet, oletko lukenut?

Niiden jututhan menee osapuilleen näin:

"Jan-Pietar ja akateeminen vaimonsa Sinikka-Paprika Gylleneskor ostivat vanhan Elannon rakennuksen työntekijöiden vessan asunnokseen. 'Ystävät pitivät meitä aivan hulluina!' Jan-Pietar nauraa monokkeli keikkuen, sylkipisaroiden lentäessä pakkopaidan rinnuksille."

"Eteisen lattia on kokonaan hartsiin upotettuja, italialaisten kääpiöiden käsin kiilloittamia, hevoskastanjan kuoria. Lisätilaa asunnon veistokselliseen olohuoneeseen saatiin, kun katto eli ylemmän asunnon lattia, purettiin. Huonekorkeus on nyt lähes 6,4m! 

'Kaikki sanoivat minulle, että kerrostalohuoneiston kattoa ei voi purkaa, isännöitsijä, kaupungin rakennusinsinööri, ne italialaiset kääpiöt, yläkerran naapuri ja hänen juristinsa!!' hekottaa Jan-Pietar Gylleneskor vasta teurastamansa ravihevosen aukiviilletystä vatsasta käsin.

'Minä olen sillä tavalla vähän kaheli että teen mitä lystään!' hän toteaa nyökytellen perään. Siirtyessämme keittiöön hän huikkaa vielä pälyillen hevosen sisäkalujen keskeltä 'Kikkeli!!'"

"Pidämme vaatimattomuudesta sekä englantilaistyyppisestä understatementista, jossa rahalla ei kerskuta, vaan sen annetaan näkyä hillitysti esimerkiksi tavaroiden ja elämän laadulla." 'Joo meillä ei tuotemerkit liehu ja niillä ei liputeta!' toteaa topakasti Sinikka-Paprika joka oikoo Tommy Bahaman käsintehtyä esiliinaa, työnnettyään ensin muutaman laudan höylättyä mahonkia takkaan.

Keittiö on talon rouvan palvelusväen valtakuntaa, keittiötasot ovat Carraran marmoria ja lattiat ihanan rustiikkiista poltettua tiiltä jonka akateeminen pariskunta tilasi Monte Cassinolaisesta luostarista. Tiilet tuotiin ekologisella, luontoa säästävällä tavalla jakkihärkien kantokoreissa koko matkan Italiasta Suomeen. 

'Matka kesti melkein kaksi vuotta, mutta oli sen sen arvoista!' toteaa Sinikka-Paprika. 

Keittiö jatkaa Sinikka-Paprikan mainitsemalla hillityllä linjalla, toki pieniä vapauksia on otettu ja esimerkiksi jääkaappi on SMEGin 1,6 metriä leveä lippulaivamalli joka on verhoiltu jättiläispandan turkilla ja hella on Gaggeneaun 24-polttimellinen kaasuliesi 'Kun saneerasimme tätä vaatimatonta kaupunkiresidenssiämme, Jan-Pietarille oli melkein pakkomielle saada saksalainen uuni, hän selitti kaikille olisi halunnut sellaisen "saksalaisen uunin, sellaisen kuusipaikkaisen!", oi hän on niin extravagantti ja hänellä on niin erikoinen huumorintaju!' visertää Sinikka-Paprika ja katsoo rakastuneena miestään joka olohuoneessa ampuu Luger -merkkisellä pistoolilla tyhjiä ilmaan ja karjuu "ARSCHLOCH LEDERHOSEN!" takkaan."

"Keittiö on kodin sydän ja tämän sydämen sydän on aito napolilainen pizzauuni. 

'Uunin perustuksia varten piti lattiaa vahvistaa niin paljon, että alakerran yksiön vanharouva piti ostaa ulos ja asunto täyttää betonilla. Muuttojärkytys oli niin suuri, että mummo otti ja kuoli! 

Oli Jan-Pietarin hullunhauska ajatus, että mummon kroppa käydään yöllä varastamassa patologian laitokselta - ajatella, semmoinen jäykkä mummo mustekaloilla kiinnitettynä meidän Bentley Continentalin katolle!! - ja upotetaan tuoreen betonin sekaan' Sinikka-Paprika kertoo ja hytkyy samalla naurusta niin, että puolen litran vetoinen viinilasi läikkyy; ’Jan-Pietar on niin hauska!’"

Olohuoneessa näkyy rouvan kädenjälki, sillä hän on itseoppinut sisustussuunnittelija, ’stailasin meidän kesämökkimme ”Leopoldvillen” Saarijärvellä, teemana on siirtomaatyyli á la Belgian Kongo. Minusta on niin ihanaa ajatella kuinka ne hupsut pikku belgialaiset ottivan Kongon alkuperäisasukkaat hellään huomaansa ja opettivat heille kulttuuria!’ hihkaisee Sinikka-Paprika riemuissaan. 

Akateemisen pariskunnan olohuoneeseen astuessa ei voi olla huomaamatta kahdella seinällä lattiasta kattoon olevaa kirjahyllyä joka on täynnä ruotsinkielistä kirjallisuutta; ’Vain kansien osalta’ ehtii Sinikka-Paprika selittämään, ’Kirjojen luku, äh, niii-iin mälsää’ hän toteaa ja pyöräyttää teatraalisesti silmiään, ’ostimme Ruotsista irjallisuudenharrastajan kuolinpesän kaikki kirjat ja revimme niistä sisukset irti. Vain kannet jäivät. Ne toimivat nyt DVD-koteloina’ Sinikka-Paprika kertoo. 

Nappia painamalla huonetta hallitseva chippendale-kalusto alkaa liikkumaan ja paljastaa sisältään 58 tuumaisen plasmatelevision kotiteatterijärjestelmällä.

’Aina kun poikamme Kingjames pääsee Harvardista käymään, tuntuu ettei hän muualla olekaan kuin täällä katsomassa vanhoja elokuvaklassikoita. Esimerkiksi Kurkunleikkaajien saaren hän on nähnyt AI-NA-KIN sata kertaa!’ kertoo Sinikka-Paprika ja hörppää kerralla 36cl chateau Petrusta ’82:ta ’OI I-HA-NAN KALLISTA VIINIÄ!!’ hän hihkaisee samalla kun huoneeseen pomppii kullattu pyykikori josta talon isäntä Jan-Pietar kannen alta kurkistaen huikkaa ujosti ’mursunperse!’”.

Ja näin jätämme akateemisen pariskunta Gylleneskorin nauttimaan vaatimattoman kotinsa kolmestasadastaviidestäkymmenestä neliöstä ja puolestatoista kerroksesta Helsingin ydinkeskustassa.

Kun olet toksisen maskuliininen tosimies

Kun on tosimies (kuten minä) saa iloa elämän pienistä asioista (kuten minä). 
 
Taannoin menin Vanhankaupunginlahdelle kuvaamaan rumia kalastajia FILMIKAMERALLA koska kovat kundit kuvaavat vain filmikameroilla ja SÄÄLIVÄT niitä jotka joutuvat valottamaan pikseleitä. 

Kuvausreissun jälkeen (otin muuten perstuntumalla 99% timanttisia kuvia) kruisailin OMALLA turboahdetulla pakettiautollani, koska tosimiehet ajavat vain omilla japanilaisvalmisteisilla autoilla, eivätkä rahoitusyhtiön omistamilla turkkilaisvalmisteisilla saksalaisilla kinnereillä, Hipsterilidliin (eli Kalasataman lidliin) jossa ostin repun täyteen 1-olutta ja tomaattimurskaa. 
 
Paistopisteestä ostin 99 sentillä JUUSTOHAMPURILAISEN - aivan oikein JUNTIT - Meillä STADISSA natsisiwasta saa JUUSTOHAMPPAREITA.
 
Maksoin ostokset ja kannoin ne omaani, ei rahoitusyhtiön, pakuun ja istuin kuskinpukille. Kaivoin radiosta esiin vanhaa rock'n'rollia, narautin vichyn auki ja ryhdyin hotkimaan juustopurilaista naamiooni.

Noin purilaisen puolivälissä se alkoi tuntua, suuni oli täynnä einespullamussua, halvinta mahdollista cheddaria, ala-arvoista liisteriä joka ehkä yritti larpata kurkkusalaattia, outoa pihviä jonka tarkempi rakenneanalyysi varmasti muuttaisi paatuneimmankin rotissöörin vegeksi nanosekunneissa.

Tungin lisää hampurilaista kitusiini ja siirryin hivelemään penkillä vieressäni olevaa, keinonahkalaukussa olevaa Jenaflex AM1 kameraa ja sen 50mm f1,8 Carl Zeiss -linssiä.

Kevyt puistatus kulki vartaloni läpi, pupillini laajenivat, otteeni sekä hampparista että Itä-Saksan kameratekniikan riemuvoitosta kiristyivät.

Ryhdyin huutamaan autossa, syvältä kurkustani tuli ääni jota puoliksi pureskeltu wannabe-juustohampurilainen vaimensi kiinalaisen muovisordiinon lailla vain todella vähän; VAIN PARAS ON KYLLIN PARASTA!!!!!!!!!!!!

Ulkona käyskentelevät amk-insinöörit, epäonnistuneet arkkitehdit, opiskelijat, perheenäidit ja muut lampaat tuijottivat minua joka huusin tätä riemuhetkeä omassa pakettiautossani, kyynelten virratessa kasvoillani, ymmärtämättä mistä oli kyse.

Tuolla lähes orgastisella hetkellä tiedostin jälleen kerran miten ihanaa on, kun on valkoinen, etuoikeutettu cishetmies Suomessa.

Käynnistin pakettiautoni ja rullatessani parkkikselta pois nuolin viimeisiä sulaneita cheddarin rämmäleitä viiksistäni ja tunsin kuin maskuliinisuuteni saavutti toksisuuden rajapyykin.

Nykymusa on hirveää paskaa, miksi sitä pitää soittaa?

Veivasin tuossa kasvislasagnea keittiössä ja kuuntelin inhokkiradioasemaani, Radio Helsinkiä. Siellä oli joku Lauluraita -niminen ohjelma menossa ja kuulemani perusteella äänessä olivat pikkulikka #1, pikkulikka #2, Jonna Tervomaa ja joku Risto.

Välillä soitettiin jotain köykäistä "nuorison suosimaa musiikkia", sellaista johon oikeita töitä tekevä heteromies ei saa mitään otetta, sellaista jonka tahdissa ei voi vihellellä ja kun biisi on loppu et tiedä onko siinä laulettu traktorin ostosta vai rakkauden päättymisestä.

Haastattelijat kyselivät jotain ympäripyöreää ja Jonna vastaili jotain ympäripyöreää, tämä joku Risto vastaili sellaisella innostuksella ja räjähtävällä ripeydellä joka on mahdollista vain ihmisille, jotka ovat polttaneet kannabista lastentarhaikäisestä saakka päivittäin.

Siinä vaiheessa kun levylautaselle laitettiin soimaan jonkun Nelli Matulan esittämä laulu, revin sähköjohdon helvettiin pistorasiasta. Jumaleissön mitä paskea!!

Ei mikään ihme että nykykakarat ovat aivan mutkalla ja kujalla jos tämmöistä pitää kuunnella kaiket päivät radioista ja levyiltä.

Jos jotain Matulaa pitäisi fanittaa ja pitää esikuvanaan, niin Joseph Matulaa tv-sarjasta kahden keikka. Se Matula osaa ajatella omilla aivoillaan, lisäksi hänellä on nahkatakki ja hän ajaa Alfa Romeolla, kuten tosimiehet tekevät.

SIIS VITTU TÄN SATEEN KANSSA

SIIS VITTU OIKEASTI VITTU!

Miten voi vittu sataa JOKA VITUN PÄIVÄ???? MITÄ VITTUA???

Viikon ainoa päivä jolloin ei ole aikatauluja, sunnuntai. Mitä sitä tekis. Menis vaikka valokuvaamaan Pasilan Triplaa. Maalaamattoman betonin kauneus kaupungissa.

EI MENNÄ VITTU.

Vittu saatana kamera pitäisi kääriä kolmeen kondoomiin jotta toi saastainen vesi joka taivaalta valuu ei tärvelisi sitä. VITTU VITUN VITTU.

Menen pesemään vitun pyykit, ei saatana koko vitun pyykkitupa on varattu koko vitun päiväksi. Vittu.

Alan sit dokailemaan. Eikun vittu mähän olen tipattomalla seuraaviin verikokeisiin. Vittu vittu vittu!!!!

Mikä vitun läppä tämä vesisade on? Joka vitun päivä sataa vettä, paitsi keskiviikko-perjantai jolloin satoi lunta. Nyt se lumi on sulanut, vähän on märkää loskapaskaa siellä täällä. Siis jeesus että voi vituttaa pientä ihmistä.

Ehkä pitää vaan mennä nukkumaan ja herätä toukokuussa. Tai muuttaa johonkin muualle.

Vitun sade. Minä vihaan sadetta.

Raitista elämää

Nyt on käynyt silleen allekirjoittaneella, että terveyshuolien takia olen "tipattomalla", ainakin toistaiseksi. Pitkän väännön jälkeen sain lääkäriltä diagnoosin verenpainetautiin, joka suvussamme kulkee. Sain siihen lääkityksen joka kestää loppuelämäni, mutta pidentää sitä todennäköisesti aika rutkasti.

Samalla verikokeissa kävi ilmi, että minulla on myös perinnöllinen kakkostyypin diabetes. Myös maksa-arvot olivat koholla, mutta se olikin odotettavissa kaltaisellani ammattialkoholistilla.

Diabetesepäily on nyt saanut aikaan pari asiaa, minun täytyy lisätä liikuntaa ja saada aerobinen kuntoni paremmaksi, lihaskuntoni on kohtuullinen tehtyäni koko ikäni fyysisiä töitä, sekä tiputtaa painoa mahdollisuuksien mukaan 10 -15 kiloa. 183 senttiä pitkänä jannuna painan nyt 116kg, lääkärin mukaan optimipainoni olisi 83-85kg mutta minun on vaikea kuvitella pääseväni alle sataan kiloon.

Koska syön kohtuullisen järkeviä määriä ja ruokavalioni on liki "vege" ainut paikka todella leikata saamiani kaloreita on alkoholi. Minulla on kulunut viimeiset kymmenen vuotta n.35-80 annosta alkoholia joka viikko, siitä voi jokainen laskea kuinka monta voipakettia on 10 tölkkiä olutta 365 päivänä vuodessa kertaa kymmenen.

Kunnon HC-ukkelina lopetin juomisen kahdessa vaiheessa; ensin viikon ajaksi puolitus normaalimääriin ja sitten ei enää ollenkaan. Tätä kirjoittaessa olen ollut alkoholitta 116 tuntia. Tupakanpolton lopetin jo pari viikkoa sitten, kuin seinään. Enpä minä paljoa tosin kärytellyt.

Siirtymä raittiiseen elämään on sujunut ilman kramppeja ja kouristuksia, ensimmäiset kaksi yötä nukuin huonosti ilman "yömyssyä" mutta sekin on jäänyt. Kapakassa ja keikoilla olen käynyt normaalisti, muut juovat kaljaa, minä juon soodavettä.

Kavereiden suhtautuminen ei ole muuttunut millään tavalla, yllättävästi paljon alkoholia kuluttavat punkkarikaverini eivät ole noteeranneet asiaa mitenkään. Sen sijaan "kohtuukäyttäjät" ja muutenkin kunnolliset työssäkäyvät ihmiset ovat olleet puoliksi kauhuissaan tavastani päättää olla juomatta, vaikka olen kaikille sanonut että olen juomatta seuraaviin verikokeisiin marraskuun alussa, sitten voin taas ottaa kunhan ei lähde päivittäiseksi tissutteluksi.

Pahimmillaan olutta, viiniä tai drinkkiä ollaan oikein tuputtamalla tuputettu. Pahinta oli, kun olutta tarjouduttiin ostamaan että saisin "edes yhden".

Itse en ymmärrä, miksi jollekulle samassa seurueessa on niin tärkeää, että ottaisin edes yhden oluen. Miksi? Jos minulla on hauskaa selvinpäin, niin miten yksi olut muuttaisi tilannetta suuntaan tai toiseen? Silloin kun menin/menen kapakkaan kaljalle, tai koko illaksi, en silloinkaan juonut vain yhtä. Miksi pitäisi? Mikä helvetin pakko meillä on muka juoda?

Suomen vittumainen luonto iskee jälleen!

Tänään nuha ja kröhä vaivasivat, en viitsinyt mennä töihin rehkimään kun siellä oli oikeakin työmies (putkari) töissä.

Piti lääkärinkin soittoa odotella.

Kelasin rentoutua ja mennä ulos valokuvaamaan lintuja, meidän pihalla pyörii sellainen varpusjengiksi ristimäni varpusjoukko joka leikkisästi kylpi hiekassa, kun saavuin autolla takaisin kotiin lainakolmijalan kanssa.

Luontokuvaus saattaa olla kalliskin harrastus, laadukas kolmijalka ja kunnon teleobjektiivi maksavat maltaita. Minä olen oikaissut lainaamalla nämä. Kameran rungon sain kaverilta ilmaiseksi.

Siinä vaiheessa kun sain ulkovaatteet päälle ja pääsin kaluston kanssa ulos, oli varpusten hiekkakylpyhetki päättynyt. Asetuin kadulle passiin ja zoomailin pensaikossa lymyileviä varpusia.

Varpunen on lintumaailman punkkari, se ei kumarra ihmistä eikä toisia lintuja. Missä vain on pullanmuruja pöydillä, on opportunistinen pikkuvarpunen niitä nokkimassa. Hätyyttelevää ihmistä lennetään kätevästi karkuun ja lykätään vielä paskat perään. Korkeasaaressakin varpuset vain menevät ja nokkivat toisten elukoitten sapuskat kupuunsa tyystin vailla kunnioitusta, oli kyse olisi leijonasta tai kotkasta niin varpunen ei pelkää. Tai sitten varpusilla ei ole mielikuvista.

Joka tapauksessa sojotin kadulla eri tyylikkäässä Kodakin valokuvausliivissä (ulkovalokuvaukselliset seikat aina ensin!) ja katselin lintuja. Pian jostain saapui harakka joka meni tutkimaan varpusten pesiä vähän turhankin uteliaasti, varpuset rökittivät harakkaa oikein kunnolla ja sitä näkyä seuratessani unohdin kameran tyystin ja keskityin hekottelemaan harakan kohtalolle.

Äskeisen tappeluepisodin missanneena päätin tehdä kuten kaikki menestyneet luontokuvaajat, huijata. Kettu saadaan syömään kärpässientä hieromalla siihen kissanruokaa joten kyllähän minä paria varpusta uunotan leivänmuruilla.

Nappasin himasta kuivaa känttyä, tarkensin kameran tiettyyn kohtaan kadulla ja murensin leipää siihen, välittömästi puussa pörhistelevien varpusten alle. Eikun odottamaan.

Saatanan varpuset nauroi mulle sieltä puusta!! Ne katto mua, leivänmuruja ja uudestaan mua. Mä olin bongannut vissiin koko Stadin ainoat gluteenitonta ruokavaliota noudattavat varpuset!

Savustettua kilohailia uuniperunan täytteeksi

Tämä resepti on nopea ja helppo. Ja lopputulos on herkullinen.

Tarvitaan (kahdelle tai kolmelle jos tehdään alkupaloiksi);

2 purkkia Old Riga savustettu kilohaili öljyssä (myös muu käy)
200g ranskankermaa, Arlalla on joku 200g purkki - ota se!
3 rkl raastettua piparjuurta
1 pienen pieni sipuli

5 kpl nyrkinkokoisia rosamundaperunoita

Huuhtele perunat ja pese niitä pahimmat möykyt pois. Pakkaa yksitellen folioon, ripotellen päälle teelusikallisen verran sormisuolaa.

Laita uuniin 190 astetta kunnes kypsiä (tunti vähän reilu)

Valuta kilohailit enimmistä öljyistä, kippaa johonkin astiaan, nakkaa päälle hienoksi hakattu sipuli, kermaviili ja piparjuuri. Hämmennä voimallisesti. Tarkista maku.

Kun potut ovat valmiita, nostele lautaselle. Avaa foliot, halkaise perunat ja kippaa täytettä päälle. Nauti jääkaappikylmän Pirkan kanssa!!

Harmaa suomi

Nyt trendaa sade. Joo ei se softpop artisti kasarilta.

Sade. Siis ihan totta. Koko lokakuun on satanut, viime viikon lauantaina ei satanut päivällä, mutta sitä en laske sillä olin kännissä, ja eilen ei satanut, ja sen lasken.

Mutta siis, sade. Sade on perseestä kun sitä tulee näin paljon, näin pitkään. Yritän keksiä jotain positiivista sateesta, mutta en keksi. Lapset toki tykkäävät hyppiä vesilätäköissä, mutta minä en ole lapsi, ainoastaan lapsellinen.

Viimeaikainen uusvanha harrastukseni filmivalokuvaaminen on tällä hetkellä pysähtyneisyyden tilassa, sillä en keksi miten menisin ulos kuvaamaan sadetta. Tai miksi.

Katson kateellisena Flickr:stä sadekuvia Lontoosta, Berliinistä ja Pariisista. Siellä on samalla tavalla sateista kuin elokuvissa, meillä Suomessa kun sataa, on sade jotenkin märempää, uhkaavampaa. Kun sataa, on pimeä. Ja kun on syksy, on muutenkin pimeää. Nyt on todella pimeää ulkona.

Kuvailen lähinnä Kodakin Tri-X 400 ja Ilfordin HP5+ mustavalkofilmeillä, 400 ASAn herkkyydellä. 400 ASAa ei meinaa riittää tuonne. Tosin Tri-Xllä kannataa filmit kuvata vähän alivalottuneesti ja sitten lisätä kehitysaikaan 25-45 sekuntia, toimii. Netistä kannattaa hakea termillä "prässäyskehitys" niin saa asiasta käsityksen.

Miksi tuo sade ei voisi olla kuin elokuvissa? Tai tulla ja jättää romanttisia pisaroita pintoihin mennessään? Ei, tuo sade on kuin kävisi suihkussa. Se sataa joka suunnasta (myös alhaalta, olen melko varma) ja kastelee tehokkaasti. Se jättää sinut kylmän niljakkaaksi. Niin tosiaan, ulkona on myös kylmä. Käyttämäni kamerat ovat metallirunkoisia joten ne jäähtyvät nopeasti samanasteisiksi kuin ulkolämpötila.

Ja suomalaisia sateessa on niin turkasen ikävä kuvata. Keinokuituvaatteita, linttaan käveltyjä lenkkareita. Eikä kukaan käytä sateenvarjoa. Kädet ovat taskuissa, lippa silmillä ja monella vielä huppu pään ympärillä, suuaukko umpeen nyöritettynä.

Katson ulos ikkunasta, taivas on harmaa, maa on harmaa, sade on harmaata. Suurin osa autoistakin on harmaita. Ja rakennuksista. Suomi on harmaa. Tasaisen harmaa. Lonkeron harmaa.

Lyhyt oppitunti kaupassa asiointiin

Kauppaan sisäänmeno ja kaupassa ”tuplaaminen”

Vain amatöörit painelevat porteista sisään ja suoraan tuotteiden kimppuun. Mene ensin porteista läpi, jämähdä paikallesi, avaa suusi ja pyöritä päätäsi sen oloisena, että kauppaan saapuminen on sinulle itsellesikin suuri yllätys, eikä lainkaan suunniteltu. 

Muista jäädä jumittamaan HETI porttien sisäpuolelle niin voit tukkia reitin mahdollisimman monelta!

Heti kun tunnet ihmisten painetta selkäsi takana, ala horisemaan vammaisella savokarjalalla ”unohi kärryt”, ja lähde kimpoilemaan vastavirtaan porttien läpi. Tällä saa aikaan kunnon kaaoksen.

Kärryä ottaessa tutki sen panttipoletti laitetta kuin apinat kivimonoliittoa elokuvassa Avaruusseikkalu 2001.

Muista, että vaikka kaupassa voi olla kerrosneliöitä sen 400-70 000, niin se ei tarkoita, että kannattaisi mennä jonnekin syrjään miettimään, että mitäs tänään syötäisiin. Päinvastoin, esimerkiksi HeVi-osaston vaakojen eteen on hel-ve-tin hyvä parkkeerata ostoskärryt ja alkaa siinä kännykällä googlata merimiespihvien reseptejä. Jos joku huomauttaa sinulle tästä, hän on mulkku!

Ostoskärryjen kanssa mestojen tukkiminen

Ostoskärry on reilun metrin, ojennettu käsivarsi reilut puoli metriä, ihmisen syli on suunnilleen ihmisen pituus. Sanotaan että keskiverto suomalainen on 175cm pitkä, eli kädet rennosti ojennettuina hänen sylinsä on 170cm.

Eli kaupassa, kun otat esim. kylmähyllystä jogurttia, tee näin;

Vedä kärryä perässäsi, ojennetun käden päässä ja pysähdy n. 50-60cm päähän jugurtista, rintamasuunta kylmähyllykkö kohden. Ojenna nyt kätesi napataksesi jugurtin.

Onneksi olkoon, olet juuri vartalollasi blokannut liki kaksi ja puoli metriä hyllykköä. Tämän saman tempun voi toistaa joka-vitun-ikisen hyllyn kohdalla.

Tuotteiden tutkiminen

Puristele kaikki leivät, punnitse käsivaralta kaikki juustot. Siellä saattaa piillä gramman sadasosan ero hyväksesi. Jos lompakostasi löytyy eläkeläiskortti, tätä vaihetta ei saa ohittaa koska muuten kortin voi menettää.

Säilyke-, kahvi-, jauho- ym. hyllyillä muista lukea jokainen ainesosaluettelo, varsinkin niiden tuotteiden, joissa luettelon teksti on mahdollisimman pienellä ja tuote itsessään on mahdollisimman itsestäänselvä, kuten pullotettu vesi.

Tässäkin prot erottuvat aloittelijoista, kun luet säilykepurkkia rintamasuunta hyllyyn päin, siirrä ostoskärryt perseesi taakse, poikittain käytävään nähden, jos käytävä on tarpeeksi kapea – tukit koko käytävän!

Kassalla maksaminen

Muista, että kassa ei ole ns. ”töissä”, hän on kaupassa jotta sinulla olisi juttuseuraa. Kassa ei tosin ole ihminen joten hänel..sille ei tarvitse puhua tai ottaa katsekontaktia jos ei huvita.

Jätä vähintäänkin yksi tuote punnitsematta jotta kassa saisi liikuntaa ja muu jono saisi arvokkaan oppitunnin kärsivällisyydestä.

Osta lotto vasta kun olet maksanut muut ostokset.

Muista höylätä bonukset/plussat vasta kaikkien ostosten jälkeen, ja myöskin vasta sen jälkeen kun olet kieltäytynyt kuitista ja kassa on heittänyt sen roskikseen.

Jos ostat tupakkaa, ja ostat sitä useamman askin, pyydä ne aski kerrallaan.

Laske ääneen loppuhinta ja ilmoita maksatko kortilla vai käteisellä, koska viimeiset sentit pyöristyvät joko ylös tai alas ja kuten tunnettua, monet miljardöörit ovat tienanneet omaisuutensa tällä ”senttihelvetillä”.

Ja vielä viimeinen, tärkeä juttu: jos olet eläkeläinen, sinun on PAKKO maksaa tasarahalla, joka koostuu mahdollisimman pienistä kolikoista.

Kuinka saatanan tyhmiä ihmiset oikein ovat???

Kuinka perkeleen tyhmiä ihmiset oikein ovat? Joku on joskus sanonut, että ihmiset ovat niin tyhmiä kuin voit kuvitella ja puolet jengistä on vielä siitäkin tyhmempää.

Typeryys on korostunut tänä aikana kun kaikki tieto on saatavilla omaan taskuun. Puhun siis netistä ja netissä liikkuu informaation lisäksi myös disinformaatiota. Oikean faktan ja keksityn faktan erottamiseen tarvitaan sitä kuuluisaa medialukutaitoa, tarkemmin ottaen "kriittistä ajattelua".

Joskus höpöhöpön erottaminen faktoista on vaikeaa, monessa lehdessä saattaa olla kokosivun mainos joka on naamioitu ulkoasultaan vastaamaan lehden artikkelia, fonttia, otsaketta ja layoutia myöten. Jossain pitää kuitenkin lukea "mainos" jotta edes osa ihmisistä tajuaisi että kyseessä on homeopatiakusetus tai vastaavaa. Valitettavan usein näistä mainoksista kuulee puhuttavan "lehtiartikkeleina". Haloo hei, ottakaa se pää pois perseestä!

Kun turun moottoritien valtavan pitkät tunnelit otettiin käyttöön, piti liikenne heti kohta ohjata vanhalle tielle takaisin. Tunneleissa syntyi vaaratilanteita, koska ihmiset pysähtyivät tunneliin mm. skrabailemaan lunta pois tuulilasista ja ihmettelemään itse tunnelia.

Kyllä, ihmiset - siis enemmän kuin yksi Janipyrypetteri - pysähtyivät moottoritietunnelissa ihmetelläkseen tunnelia. Lue vielä kerran ääneen, kohta "pysähtyivät moottoritien tunnelissa ihmettelemään itse tunnelia". HALOO?

Ne jotka eivät onnistu tunaroimaan itseään hengiltä liikenteessä, köyhtyvät yllättäen.

Lehdistä ja uutisista saa vähän väliä lukea, miten jotkut ovat menettäneet kaikki rahansa kun ovat menneet joko antamaan ne tai pankkitunnuksensa täysin tuntemattomalle taholle.

Ihmiset saavat sähköpostia osoitteesta noordea.pankki@gmail.com jossa huonolla suomella lukee, että tietomurron takia kaikkien tilit ovat vaarassa ja että pitää lähettää käyttäjätunnus, salasana ja turvanumerot liitteenä tähän osoitteeseen niin tarkastetaan. Niin kauan kun pankkiasioita on voinut hoitaa sähköisesti, eli kohta varmaankin 20 vuotta on joka tuutissa toitotettu, että niitä pankkitunnuksia ei mennä antamaan kenellekään. Silti jengi kiltisti lähettelee näitä. Ja menettävät rahansa. Luoja anna voimaa, ehkä he eivät ansaitse pitää rahojaan?

Uutisissa on myös ollut juttua, että joku on soittanut ja käskenyt viedä pankkikortit tunnuslukuineen, ynnä talosta löytyvän käteisen, ruskeassa paperipussissa läheiseen puistoon.

"Haloo, täällä poliisin ylipääjohtaja John Poliisi. Sun tilillä olevat rahat on kuubalais-kiinalainen mafia muuttanut vääriksi rahoiksi. Poliisi voi korjata tilanteen, mutta sun pitää laittaa lompakko kortteineen, kaikki talon käteiset ja jalokivet yms. rahakas shitti, Alepan kassiin ja viedä se siihen-ja-tohon-puistoon."

Ja tämmöistä uskotaan. Mä en haluaisi kuulostaa mulkulta, mutta jos on noin saatanan tyhmä niin. Olen tätä kauhistellut livenä oikeassa elämässäni ja saanut tietenkin murskaavaa palautetta koska mädättävä sivistys sanelee, että ketään ei saa sanoa ääliöksi, ei edes tyhmiä kusipäitä. Ja kanssa kuulemma tämmöisten huijausten uhrit voivat olla "muistisairaita" tai "vanhuksia", tätä taustaa vasten on aika huolestuttavaa kun uutisesta käy ilmi, että se lompakon sisälläänpitävä Alepan kassi on viety autolla sinne puistoon. Meillä on siis liikenteessä autolla liikkuvia ihmisiä jotka uskovat että poliisi on käskenyt viedä pankkikortit pussissa puistoon.

Kaikkein räikeimmin teidän ihmisten saatanallinen typeryys käy ilmi kun viitsii päivänkin seurailla sosiaalista mediaa. Varsinkin facebook tuntuu olevan varsinainen dorkamagneetti.

Siellä on niitä kuplia jossa kehitysvammaisen kananmunan tasolla olevat nutipäät mouhottavat omaa kirjoitusvirheiden kirjomaa agendaansa.

Otetaan muuten takaisin tuo heitto facebookista. Vauva.fi vasta onkin idioottien kokoontumisajot. Ei ole mikään hauska sattuma että vauva.fi -sivustoa kutsutaan leikillisesti "työttömien wikipediaksi".

Facebookin ryhmiin ei lähtökohtaisesti kannata kuulua, ellei se ole jokin kaveriporukan yleinen infokanava. Toki jossain rajakkirasistien natsiryhmässä on aina välillä hauska huudella kaikkea itsekeksittyä kuten, että koko Simpele aidataan ja siitä tulee muslimienklaavi jossa noudatetaan sharia-lakia. Jo pelkästään sillä kuinka monella eri tavalla analfabeetit hommafoorumilaiset kirjoittavat sanan "sharia" väärin, saa monet naurut.

Mutta ryhmiin kuulumattomuuskaan ei takaa mitään. Kun siellä on niitä ihmisiä.

Ihan fiksuina pitämäni ihmiset jakavat siellä mitä uskomattominta paskaa.

Siis eivätkö ihmiset tajua mitään? Eivät. Homma hoituisi  sillä, että ihmiset ottaisivat ne päät pois perseestään ja katsoisivat ajatuksen kanssa, ovatko sellaiset osoitteet kuin poliisi.ylijohtaja@hotmail.com, danskkebank@gmail.com, jaa-tama.fi ja mvlehti.fi millään tavalla virallisen tai fiksun tahon ylläpitämiltä?

Facebookissa tulee vastaan jokin testi, "nimeä kaikki pohjoismaat" tms. paskaa. Tämmöiset ovat kuin heroiinia kaikille yli 40-vuotiaille jotka eivät tiedä kuinka tietokonet ja internet toimii. Sivusto on pop-up bannereista koostuvaa googlekääntäjällä tehtyä puhdasta mainospaskaa ja käyttäjän harteille jää klikata sähköisestä karttapallosta että onko tämä Thaimaa vai Grönlanti.

Parin klikkauksen, ja muutaman tuhannen dataminerin hyökkäyksen jälkeen, käyttäjälle kerrotaan että aivan kerrassaan uskomatonta että KAIKKI OIKEIN ja ÄLYKKYYSOSAMÄÄRÄSI on HUIPPU LUKEMAT ÄO 1024 - EINSTEINILLA OLI VAIN 370!

Tämän jälkeen ollaan muna pystyssä jakamassa tätä höpöhöpö halivilivoo skeidaa muille kavereille, niin ihan nonchalantisti kysytään että saako sovellus jakaa facebookissa ja samalla sitten käyttää oikeastaan kaikkea käyttäjän itsestään jakamaa dataa.

Ja sitten ihmetellään kun messengeri on itsestään lähetellyt potenssilääke- ja pikavippimainoksia kaikille tutuille.

"Miten ne on voinut murtaa mun salasanan? Se oli kuitenkin mun syntymäaika, mutta väärinpäin."

Vittuku sä olet mennyt antamaan sen jossain vaiheessa! Dorka!

Puhelinten kanssa sitten vasta ollaankin tarkkoja. Jumalauta. Siis yritäpä ottaa tavalliseen rivikansalaiseen yhteyttä puhelimitse, se on saatana mahdotonta!! Minä joudun työni puolesta ottamaan yhteyttä tavallisiin ihmisiin ja välillä tuntuu siltä, että olisi helpompi saada Saddam Hussein strippaamaan meidän perheen joulupöytään, kuin saada puhelinyhteys Mähösen Jormaan ja kertoa tälle että vesikatko on muuten ensi viikon keskiviikkona.

Aivan tavalliset ihmiset salailevat numeroitaan ja jättävät vastaamatta soittoihin jos soitto tulee numerosta jota ei ole tallennettu. Näille pitää laittaa tekstiviestiä perään, että jos arvon jannu/jannutar uskaltaisi vastata kun soitan seuraavan kerran. Ja tiedättekö mitä nämä urpot vastaavat kun niiltä kysyy, mikset vastannut?

"Joo en mä koskaan vastaa jos on numero mitä en ole tallentanut"

Tiedättekö mitä minä aina vastaan?

KUINKA SÄ OLET JUMALAUTA PÄRJÄNNYT LANKAPUHELINTEN AIKANA? 

Se on juuri sitä idiootin logiikkaa, että puhelimeen ei vastata ja numero on salattu. Facebookissa on kuvat kotitalosta, kämpästä ja autosta rekisterinumeroineen. Ja sitten ollaan niin vitun incognito ja off the grid.

Mielestäni jokaisella ihmisellä on moraalinen velvollisuus kehittää itseään, helvetin hyvä alku on käyttää pari minuuttia päivässä itsenä ja tekemisiensä kriittiseen tarkasteluun.

Loppukaneetiksi siteeraan vielä vanhaa viisautta joka pitää paikkansa.

Lue enemmän, luule vähemmän.


 

Muskan keikalla

Eilen mentiin Muskan keikalle Cactukseen Lemmyn ja Punkkari-Matiaksen kanssa. Ilta jätti ristiriitaiset fiilikset.

Pohjustimme laulajastaran keikkaa himassa oluella ja raa’alla ginillä, samalla kurkkasimme facetuutista että tapahtuma alkaa kybältä ja flabat kustantavat febosen.

Lippujen hinta oli aiheuttanut olkapäiden kohottelua, mutta olin kuullut pikkulintujen visertävän että Muska myy itse omat keikkansa, ilman ohjelmatoimistoa, ja että tämä saattaa selittää lippujen halpuuden.

Kampesimme tuttuun tyyliin mestoille vasta juuri ennen kybää, kävin K-marketissa sijoittamassa kehitysmaiden riistoon ostamalla tupakkaa ja samalla rikoin raheita pienimmiksi jotta pääsymaksut saataisiin kuitattua.

Ammuttiin ovista sisään ja jonkinlaisena isähahmona olin ensimmäisenä maksamassa konkkaronkkaa sisään, ojensin kybän jannulle, joka näytti huonolla tavalla Janne Porkan, Keke Rosbergin ja poolopaidan sekasikiöltä, ja murahdin ”kaxflabaa”. Jeebo ryhtyi änkyttämään jostain lippuhinnasta ja sanoi, että femman flabat olivat ennakkomyynnissä ja tänään kun on showtime, niin flabat ovat kybän per kipale.

Tsiigasin jannuoletetun nihkeän käpälän viitoittamaan suuntaan, kun tämä puhui lippujen hintojen muuttumisen tiedottamisesta, ja totesinkin että tosiaan ovessa oli hivenen pelikorttia suurempi, repaleinen ruutupaperilappu johon oli käsin tuŝŝikynällä sutattu ”liput 10€”.

Hätähän ei ollut suuri, sillä olen leppoisa sunnuntailapsi ja ulkoisten attribuuttien jumalat olivat puolellani, joten tokaisin parhaalla radiotiskijukkaäänelläni tälle mikättimelle; ”ttu mua kiinnosta sun ennakkomyyntis. Täs on rahat kahteen lippuun”.

Heppu nieleskeli hetken ja löi laput kouraan. Varmistaakseni että pääsisin tämän nu-malen bestislistalle, osoitin perässäni viipottanutta Punkkari-Matiasta ja ilmoitin, puhaltamalla samalla gininhajuista ilmaa lippukassavastaavan naamariin, että hän on samaa seuruetta ja maksaa lipusta myös vain femman.

Keikka oli tavallaan hieno ja tavallaan pettymys. Ravintolassa oli toki cactusmaiset normisekoilut, eli taustamusa soi päällä vielä tokan biisin aikana ym. mutta varsinainen yllätys oli että Muska veti keikan vain kahden kitaristin voimin, rytmiryhmän soidessa tietokoneen muistista.

Laulaja valitteli kesken keikkaa flunssaansa, mutta totesi kyllä jaksavansa vetää setin läpi. Mielestäni Muskan ääni oli loppua kohden vähän pakotetun kuuloinen, mutta viimeiset kaksi rallia tulivat kuitenkin heleästi. No mutta kuten yleisesti tiedetään, minähän en kuule, näe enkä ymmärrä juuri mitään.

Komppikitaristi olivat sellaisia pötkylöitä, jotka vaikuttivat soittavan suoraan lihasmuistista. Hyvin he kyllä vetivät. Vähän kyllä vitutti kun öbaut setin puolivälissä toinen kitaristi soitti istualtaan ja toisen ryhtyessä sooloamaan, niin tämä jannu katseli kelloa. Vähän siihen malliin, että ”koskas työvuoro päättyy”, ei kyllä saisi näin tehdä esiintyvänä artistina.

Ihan jees keikka. Vähän kyllä nakertaa mieltä se lippukynytysyritys ja taustanauhat.
Hirveä krapulakin tuli kun join liian monta olutta. Nyt lähden kirjastoon hakemaan Roky Ericksonin levyjä.

Jöö ja koulussa oppiminen

Uutisissa on nyt ollut juttua, että yhdeksännellä luokalla olevat pojat eivät lue eivätkä kirjoita ja eivät täten pärjää elämässä. Joku sanoi, että koulu ei kannusta lukemaan, joku sanoi että suomalainen peruskoulu suosii tyttöjä ja joku kolmas sanoi että poikia ei kiinnosta lukeminen.

Kaikkihan tietävät miten käy elämässä jos ei osaa lukea eikä kirjoittaa. On sivistymätön.

Käy huonosti.

Kasvatusvastuuta ei voida täysin ulkoistaa koululle, mutta osittain kyllä. Tämä on tosin nykyään hel-ve-tin hankalaa, koska koulussa (eikä kotona) ei pidetä jöötä.

Mitä on tämä ”jöö”? Jöö on se joka mahdollistaa koululuokan erottamisen apinalaumasta, kaikkihan me olemme Korkeasaaressa käyneet ja tiedämme millainen meno siellä on.

Ennen wanhaan jöön pitäminen oli helppoa. Lapsia sai nimittäin kurittaa ruumiillisesti. Nykyään näin ei saa muka tehdä joten tenavia pitää ohjailla yritysmaailmasta tutuilla keinoilla. Uhkailulla ja kiristyksellä. Lahjonta ei enää ole mahdollista sillä päättäjämme ovat lupauksistaan huolimatta leikanneet kaikkia mahdollisia määrärahoja niin, että monen koulun perinteikkäät luokkaretket luonnonpuistojemme jylhiin maisemiin ovat korvautuneet kävelyreissulla lähimmälle Neste K-asemalle, jossa on nautittu itse kustannettu suklaapatukka.

Jöön pitoa helpottavat ulkoiset attribuutit, suomeksi sanottuna mitä pelottavamman näköinen olet, sitä paremmin pystyt jöötä pitämään. Tämän takia Timo Rautiaisen näköiset jannut ovat erityisopettajia ja Mette Mannosen näköiset jannuttaret eivät ole erityisopettajia.

Ihmisiltä on päässyt unohtumaan, että ei koulun tule olla mikään Ilosaarirock jonne mennään viihtymään ja pitämään hauskaa. Se on paikka, jonne mennään oppimaan jotta pärjättäisiin elämässä. Voisi sanoa, että koulu on lapsille sama kuin työpaikka aikuisille, jos siellä on nastaa ja riemukasta niin se on vain plussaa.

En ymmärrä tätä nykymenoa jossa kouluun mennään vain oppivelvollisuuden saneleman pakon takia ja että siellä ei saisi olla mitään mikä aiheuttaa tenaville stressiä, kuten läksyjä ja kokeita. Se vasta on kova kolaus kun ensimmäisessä työpaikassa vaaditaankin oikeasti jotain, kuten ajoissa töihin tulemista. Moni tippuu kyydistä jo tässä vaiheessa.

Koulu ei ole mikään päiväkodin jälkeinen hengailumesta ja opettajat eivät ole mitään ”cooleja aikuiskavereita”, opettajat ovat siellä koulussa jotta kakarat oppivat aakkoset, laskemaan ja tutkimaan maantiekarttaa oikein päin.

Toki aina välillä kasvatus epäonnistuu totaalisesti ja lapsesta tulee arkkitehti. Tai Keskustan kansanedustaja.

Jos haluaa saada selville, miten hyvin jöötä pidetään koulussa, riittää kun kuuntelee lasten juttuja koulupäivästä. Jos luokanvalvojaan/rehtoriin viitataan nimellä ”Rikke” tai Reilu-Riku voit olla varma että koulussa lapset johtavat showta.

Kunnioittavammat nimet kuten, rehtori Riku, herra rehtori, sir tai Riku -herra ovat paljon parempia.

Varmiten tiedät jöötä pidettävän jos lapset puhuvat rehtorista vain kuiskaten ja silloinkin sellaisilla nimillä kuin Ruoska-Riku, Raaka-Riku tai Baphomet.

Ylistys Hiacelle

Toyota Hiace vasta kulkine onkin, sohvapenkki, lattiavaihde ja takaveto - kuten Oikeissa Autoissa.

Takapaksi ottaa tonnin verran ja kolmen metrin edestä nyyttiä. Takana kierrejouset, edessä vääntösauvat, ottaa kurvit kuin juna.

Sisällä kaikki on kuskin hallittavissa vaikka rukkaset kädessä, ylellinen verhoilu, high fidelity -äänentoistojärjestelmä ja kojelautaan integroitu tuhkakuppi takaa viihtyisät matkustuskilometrit niin kuskille kuin matkustajalle.

Hyttiin mahtuu papereiden mukaan kolme, mutta oikeasti vain kaksi joten voi hyvällä syyllä jättää sen läskin kaverisi, typerän teinisi tai ärsyttävän anoppisi, kotiin. Tai tunkea ne takapaksiin.

Konepellin alla lepää mahtava voimanpesä, 2,4 litrainen, pakokaasuahdettu, turbodiesel (aina vuoteen 1999 asti luotettavalla etukammiotekniikalla). Kuin isoäidin muurinpata se varaa lämpöä ja käynnistyy kovillakin pakkasilla kuin palmun alta, tästä pitää huolen vielä erikoisvahva startti, tuplapaksuiset startin kaapelit ja kaksi 60Ah akkua rinnan kytkettynä. Auramies menee ehkä töihin volkkarilla, mutta vain sen ansiosta että hiacemies on ensin ajanut antamaan apuvirtaa kansanautoon.

Kun kurvaat paikalle Toyota Hiacella, veivaat ikkunan auki ja heilautat morjekset vasemmalla kädelläsi, sillä kädellä jonka ranteessa on Casion valmistama digitaalikello, tietävät sekä herrat että narrit, että siinä menee menestynyt ihminen joka ei tingi tyylitajustaan.

Kuritta kasvaneet peikkolapset ja roskaus

Se on syksy ja koulut ovat jälleen alkaneet. Tämän voi havainnoida ilman kalenteria jos on parit hoksottimet kohdillaan, kuten rumilla partaisilla sedillä usein on.

Hoksotin numero due on nämä lärpäkkeet jotka sijaitsevat kallon molemmin puolin, niillä on muukin tehtävä kuin likaisten silmälasien turvalla pito. Niillä nimittäin kuullaan.

Kuuloaistimalla voi päätellä onko läheisen peruskoulun oppilaat palanneet kesälaitumeltaan takaisin opinahjoon tankkaamaan tietoa ja osaamista amerikkalaisten toimintasarjojen pehmentämiin harmaisiin soluihinsa.

Käytössä olevan koulun erottaa käyttämättömästä koulusta sillä, että käytössä olevasta koulusta kuuluu ”lasten ilakoinnin ääntä”, tuon äänen voisi pähkinänkuoressa tiivistää sanomalla että ”se ääni on vähän kuin sellainen ääni mikä voisi lähteä kun tappaa pieniä eläimiä välineellä mikä ei sovellu pienten eläinten tappamiseen”.

Ehkä aika on kullannut muistoni, mutta muistaakseni minun lapsuudessa ei ollut tapana huutaa kurkku suorana koko välituntia putkeen. Tai jos huusi, joutui johonkin laitokseen.

Hoksotin numero uno on nämä märät pampulat naamataulussa, eivät finnit eivätkä hesen majoneesiin tahriutuneet huulet, vaan näkimet eli silmämunat. Eikä tarvitse mennä sinne koulun pihalle asti katsomaan että onko siellä niitä lapsia, vaan ihan riittää kun menee kadulle sojottamaan.

Jaa että mitä siellä näkyy? Pikkuhiljaa alkaa kuvia pomppaamaan maisemasta verkkokalvoille, vähän kuin matemaattiset kaavat sanomalehdestä á la Kaunis mieli -elokuva. Siellä niitä on! Ja paljon! Ja ne aivan selkeästi muodostavat polun!

Tuo ruskea käärme joka johtaa lähimmästä ruokakaupasta koulun pihaan ei suinkaan muodostu päivätyönsä tehneistä puiden lehdistä jotka kesän jälkeen jäävät eläkkeelle ja putoavat maahan, vaan kaupan paistopisteiden pullapusseista.

Koska peruskouluissamme ei ilmeisesti enää tarjota ruokaa, joutuvat pienet piltit hakemaan John Fazerin kisällien leipomaa omarmunkkia ja dallaspullaa lähimmästä kaupasta nälkähorkkaansa, ja verensokerin ollessa vähissä, kirpoavat ne lasten pleissteissöninpeluun pehmentäneistä tassuista maahan. Onneksi talonmies tai tuuli hävittävät nämä paperipussit jollain aikataululla ja onhan se myönnettävä, että kun pulla on syöty, on pussista aika tulla JTO (=Jonkun Toisen Ongelma).

Metelöinti ei minua haittaa, mutta roskaaminen vituttaa suunnattomasti. Yritän tässä pohtia kuinka lähestyä koulun rehtoria kirjallisesti siten etten saa mitään syytettä.

Avoin kirje HOK/Elannolle

Ihmiskunnan historian tärkeimpiä merkkipaaluja on tulen käytön keksiminen. Historioitsijoiden mukaan ensimmäiset merkit nuotiosijoista johtavat aina 250 000 – 300 000 vuoden taakse, jo pystyihminen (homo erectus) ymmärsi tulen päälle vaikka ei sitä välttämättä osannut itse sytyttää. Tutkijoiden mukaan on kuitenkin mahdollista että esi-isämme ovat osanneet ottaa liekin talteen esimerkiksi metsäpalosta tms. ja säilyttämään sitä käyttökelpoisena.

Tulen käyttö mahdollisti ruoan, eli lihan (vegaanit menkää pois) kypsentämisen ja täten sen muuttamisen helpommin syötävään ja ravitsevampaan muotoon, kun ravinteet ym. saatiin tehokkaammin talteen, jäi aikaa sosiaaliselle elämälle ja ihmisapinan aivot pystyivät kehittymään enemmän energiaa käyttävään suuntaan – koska energiaa oli enemmän tarjolla.

Voidaan siis sanoa, että ihminen on aistinvaraisesti kypsentänyt lämmön avulla ruokaansa noin neljännesmiljoona vuotta.

Tätä taustaa vasten en todellakaan ymmärrä kuinka on mahdollista, että Koskelantien Alepan paistopisteen tuotteet ovat poikkeuksetta joko A. raakoja tai B. palaneita. Värvääkö HOK/Elanto työntekijänsä jonkin madonreiän kautta ajasta jolloin kypsennys oli toimivaan Windows-tietokoneeseen verrattava ihme vai annetaanko työntekijöille ruiskeina jonkinlaista käänteistä evoluutiolääkettä?

Ihmetyshermoani kutkuttaa myös se, että kuinka em. Alepassa saadaan voisarvet, ranskalaisittain cruassaantit, sellaisiksi kaksiulotteisiksi levyiksi. Minä olen nähnyt kuvia Ranskasta ja ranskalaisista cruassaanteista ja niissä kuvissa ne ovat sellaisia pöyhkeitä, kuolaneritystä lisääviä sarvia, eivätkä suinkaan sellaisia auton alle jääneen oravan näköisiä lättyjä. Mielikuvitukseni pallottelee kahden eri skenaarion välillä, joko cruassaantit prässätään jollain koneella litteäksi, HOK/Elannon ilkeän johtajan John Elannon mahtikäskyllä tai sitten ne on tarkoitus puhaltaa paineilmalla pulleiksi ja Koskelantien Alepan kompressori on rikki.

John Elannolle sellaiset terveiset, että jos tarvitsette pätevää jannua toimimaan paistopistekonsulttina niin minä voin varmasti hoitaa vakanssia jos hinnasta päästään sopuun.