lauantai 28. lokakuuta 2017

Raitista elämää

Nyt on käynyt silleen allekirjoittaneella, että terveyshuolien takia olen "tipattomalla", ainakin toistaiseksi. Pitkän väännön jälkeen sain lääkäriltä diagnoosin verenpainetautiin, joka suvussamme kulkee. Sain siihen lääkityksen joka kestää loppuelämäni, mutta pidentää sitä todennäköisesti aika rutkasti.

Samalla verikokeissa kävi ilmi, että minulla on myös perinnöllinen kakkostyypin diabetes. Myös maksa-arvot olivat koholla, mutta se olikin odotettavissa kaltaisellani ammattialkoholistilla.

Diabetesepäily on nyt saanut aikaan pari asiaa, minun täytyy lisätä liikuntaa ja saada aerobinen kuntoni paremmaksi, lihaskuntoni on kohtuullinen tehtyäni koko ikäni fyysisiä töitä, sekä tiputtaa painoa mahdollisuuksien mukaan 10 -15 kiloa. 183 senttiä pitkänä jannuna painan nyt 116kg, lääkärin mukaan optimipainoni olisi 83-85kg mutta minun on vaikea kuvitella pääseväni alle sataan kiloon.

Koska syön kohtuullisen järkeviä määriä ja ruokavalioni on liki "vege" ainut paikka todella leikata saamiani kaloreita on alkoholi. Minulla on kulunut viimeiset kymmenen vuotta n.35-80 annosta alkoholia joka viikko, siitä voi jokainen laskea kuinka monta voipakettia on 10 tölkkiä olutta 365 päivänä vuodessa kertaa kymmenen.

Kunnon HC-ukkelina lopetin juomisen kahdessa vaiheessa; ensin viikon ajaksi puolitus normaalimääriin ja sitten ei enää ollenkaan. Tätä kirjoittaessa olen ollut alkoholitta 116 tuntia. Tupakanpolton lopetin jo pari viikkoa sitten, kuin seinään. Enpä minä paljoa tosin kärytellyt.

Siirtymä raittiiseen elämään on sujunut ilman kramppeja ja kouristuksia, ensimmäiset kaksi yötä nukuin huonosti ilman "yömyssyä" mutta sekin on jäänyt. Kapakassa ja keikoilla olen käynyt normaalisti, muut juovat kaljaa, minä juon soodavettä.

Kavereiden suhtautuminen ei ole muuttunut millään tavalla, yllättävästi paljon alkoholia kuluttavat punkkarikaverini eivät ole noteeranneet asiaa mitenkään. Sen sijaan "kohtuukäyttäjät" ja muutenkin kunnolliset työssäkäyvät ihmiset ovat olleet puoliksi kauhuissaan tavastani päättää olla juomatta, vaikka olen kaikille sanonut että olen juomatta seuraaviin verikokeisiin marraskuun alussa, sitten voin taas ottaa kunhan ei lähde päivittäiseksi tissutteluksi.

Pahimmillaan olutta, viiniä tai drinkkiä ollaan oikein tuputtamalla tuputettu. Pahinta oli, kun olutta tarjouduttiin ostamaan että saisin "edes yhden".

Itse en ymmärrä, miksi jollekulle samassa seurueessa on niin tärkeää, että ottaisin edes yhden oluen. Miksi? Jos minulla on hauskaa selvinpäin, niin miten yksi olut muuttaisi tilannetta suuntaan tai toiseen? Silloin kun menin/menen kapakkaan kaljalle, tai koko illaksi, en silloinkaan juonut vain yhtä. Miksi pitäisi? Mikä helvetin pakko meillä on muka juoda?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti