lauantai 9. heinäkuuta 2011

Beef jerky itsetehtynä

Hanki luotettavaksi havaitulta lihamestariltasi sisä- tai kulmapaistia (paahtari ja ulkofileekin käyvät jos todella olet varoissasi!). Jottei jerky loppuisi saman illan aikana kesken, osta samointein 600g-1kg kokoinen pala.

Renssaa kalvot ja ylenpalttiset rasvat pois.

Sitten tärkein työvaihe: siivuta erittäin terävällä veitsellä, millään anopin kapiolahja retkitaittohedelmäveitsellä on aivan turha yrittää nyrhiä, paisti suunnilleen sentti kertaa sentti soiroiksi (tai vielä ohuemmiksi jos mahdollista). Itse vetelin tyynen rauhallisesti 5mm*20mm suikaleiksi, sillä seurauksella että sain iltamyöhällä saksia kuivuvia jerkynpaloja pienemmiksi.

Jotkut laittavat lihan pakkaseen kohmettumaan, mutta itse en moiseen kikkaan usko. Siinä vaiheessa kun paistin ydin on "hyhmässä", ulkopinta on jo läpijäätynyt.

Eli pahuksen terävällä veitsellä. Paisti kannattaa ensin leikata mahdollisimman ohuiksi siivuiksi, pitkittäin syihin nähden, nämä siivut taas leikataan kapeiksi soiroiksi n.20 asteen kulmassa syihin nähden.

Miksi kulmassa? Jos leikkaat aina kohtisuoraan syihin nähden, saat murenevaa jerkyä, kun soirot on leikattu lähes syiden suuntaisesti, ne kestävät käsittelyä mutta ovat hieman helpommin murrettavissa kuin kohtisuoraan syihin nähden leikattu liha.

Monimutkaista? Kyllä.

Laita lihasoirot marinadiin yön ajaksi. Oma marinadini oli kutakuinkin seuraava:
3 rkl hunajaa
2 rkl chipotletabascoa
Ripaus Fataliin savunagaa
2 rkl rouhittua kuivattua chiliä
Vähän mustapippuria
2 tl sormisuolaa (1 tl normisuolaa piisannee)
2 tl paprikajauhetta
2 tl juustokuminaa
1 tl currya
5 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 dl punaviiniä
2 tl sitruunamehua

Seuraavana päivänä valuta lihat ja ripusta ne grillitikuista roikkumaan uuninritilälle. Pienemmät erät voi varmaan latoa suoraan ritilälle.

Sitten lihat uuniin n. 50'c asteeseen suunnilleen kahdeksaksi tunniksi. Itse väänsin oman sähköuunini namikan himpun verran yli 50-asteen, kun uuni tuntui kylmältä pelkällä viidelläkympillä. Uunin luukku kannattaa jättää vähän raolleen, raon säätelyssä auttaa vinkkupullon korkki (mahtava tekosyy juoda pulloa punkkua!). Lihat ovat valmiita kun ne ovat kuivia mutta vielä vähän taipuisia.

Kuusi tuntia ja pientä saksimista myöhemmin.

Itse tosiaan laitoin lihat hieman liian paksuina soiroina uuniin, n. klo 15 ja kun kello oli kymmenen illalla, jouduin ottamaan sakset kouraan ja pilkkomaan jokaisen soiron pituussuunnassa halki. Samalla nostin uunin lämmön 75'C asteeseen ja säädin uuninluukun avautuman "maksimille". Yhdentoista perään menin nukkumaan ja sammutin uunin, aamulla keräsin kuivat jerkyt talteen.



ja valmis tuote!

Huomionarvoisia seikkoja:
- Älä suotta käytä rasvaa/öljyä marinadissa. Se härskiintyy ajan kanssa, myös kuivatussa tuotteessa!
- Isommatkin palat kuivuvat - ajan kanssa. Jos et pysty/osaa/voi tehdä tarpeeksi pientä soiroa, tee ainakin samankokoista. Muuten pienimmät soirot ovat pölisevän kuivia kun isoimmat ovat vasta valmiita.
- Matala lämpö on parasta. Mieluummin 12 tuntia ja 40 astetta kuin 6 tuntia ja 75 astetta.
- Älä suolaa liian runsaasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti