Päivän epistolassa chilin kasvatuksesta

Dodiin, edellinen blogipäivitykseni meni aivan huutamiseksi. Kaverini Raaka-Arska ei ole tyytyväinen...

Kuten jotkut blogia aktiivisemmin seuraavat lukutaitoiset tietävät, olen innokas multasormi eli viherpeukalo. Erityisesti chilit kaikessa monimuotoisuudessaan ovat lähellä sydäntäni. Kasvaa meillä myös orkideoja sekä blogistin itsensä kokoinen peikonlehti..

Koko chilipelleily lähti aikoinaan liikkeellä Alepan pienestä punaisesta chilistä vuonna 2009. Olin ostanut niitä papukaijoillemme järsittäviksi (Jep, papukaijoille. Linnuilta puuttuvat hermoreseptorit joihin kapsaisinoidit kiinnittyvät ts. lintuja ei polttele) ja pih rahasta tarkkana kaverina keksin tietysti idättää niissä olevat siemenet, koska valmiit chilit ovat kalliita, mutta multa, kukkaruukut ja oma aika ovat ilmaisia!

Chilejä on nyt tullut kasvateltua kahdessa eri asunnossa, kymmeniä erilaisia lajikkeita villeistä aivan degeneroituneisiin ja ristipölytteisiin asti. Kasvatusolotkin ovat muuttuneet, alkuun käytössäni oli vain yksi ikkunalauta joka antoi luoteeseen, kaiken kukkuraksi asunnossa joka sijaitsi pohjakerroksessa.

Sittemmin sain ikkunoita enemmän, nyt pohjoiseen ja etelään, lisäksi vielä etelään antavan hyvänkokoisen - joskin lasittamattoman - parvekkeen! Alkuun jouduin hakemaan ihanteellisia kasvatusoloja parvekkeellamme, siellä oli niin varjoa kuin paahdetta, tuulensuojaa kuin avointa. Juuri kun sain mielestäni koko paletin läjään, kaatoi taloyhtiö ison hevoskastanjan joka varjosti parvekettamme! Tämä tietenkin jossain määrin masensi minua, sillä chilinkasvatus on yllättävän pitkäjänteistä puuhaa (vaikea uskoa kun lukee chilifoorumilta pellepelottomien väkerryksiä; kasvatuskausi alkaa elokuun alussa, syyskuussa mennään jo täysillä ja lokakuussa rehut lentävät luiskaan 2010-luvun ADHD-ihmisen aloittaessa uuden harrastuksen) ja muutamankin eri lajikkeen kasvatusolojen hiominen optimaaliksi ottaa helposti pari vuotta.

Hevoskastanjan kaatamisesta hermostuneena, päätin että kausi 2013 vedetään täysin hatusta tempaisemalla. Pitkään vaalimieni uhanalaisten villichilien lisäksi päätin kasvatella ainostaan muutamaa varmaa ruokachiliä sekä paria uutta tuttavuutta (mm.Alma paprika jota unkarilainen kaverini toi paikan päältä Unkarista) siementen takia. Jostain syystä keksin vielä kerjätä chilifoorumin nimimerkki Jaolstenilta sortimentin Capsicum pubescens-suvun chiljeä.

Ja nyt päästään asiaan. Capsicum pubescensit, tuttavallisemmin "pubet", eli rocoto-/rokotochilit ovat monen harrastajan mielestä hankalia kasvatettavia ja vielä vaikeammin satoavia. Itsekin olen tätä mieltä, ainakin osittain.

Ne vaativat tolkuttoman pitkän itämisajan. Siinä missä "peruschilit" voi nakata itämään vuodenvaihteessa, täytyy rocotot asetella idätysalustan hellään huomaan jo joulukuun alussa. Itäminen kestää kauan ja alkuvaiheen kasvaminen samaten. Suomen talvessa lisävalaistus on liki pakollista, ilman en suosittele kokeilemaan. Rocotot ovat kotoisin Etelä-Amerikan vuoristosta, suhteellisen korkeasta ilmanalasta. Tämä aiheuttaa heti haasteita tavalliselle kasvattajalle. Pitkälle jalostettujen jalapeñojen kasvattaminen on sikäli palkitsevaa, että satoa tulee oikeastaan millaisissa oloissa tahansa. Sama pätee useimpiin lajikkeisiin. Mitenkään turhan vaativia rocotot eivät kuitenkaan ole, niille ei tarvitse simuloida korkean paikan leiriä painekaapissa tai mitään muuta outoa (vaikka päivän trendinä tuntuu olevankin chilinkasvatus kaikkein monimutkaisimmalla ja hankalimmalla tavalla!)

Itselläni kävi onni onnettomuudessa, juurikin hevoskastanjan kaatamista seuraavassa välinpitämättömyydessä iskin kasvit vain kasvamaan ilman turhaa miettimistä.

Liiallinen paapominen on monen kasvin surma, olen havainnut saman vaikeiksi miellettyjen orkideojen kanssa. Millintarkka lannoitteen annostelu ja sekuntikellon kanssa tapahtuva kastelu todennäköisesti tappaa kasvin, parhaiten menestyvät ja kukkivimmat orkideamme ovat niitä joita kohdellaan kaikkein kaltoin. Yleensä muistan Alepan kassajonossa, iltapäivälehtien lööppejä lukiessa ja päiväystä katsoessa, että "voi herranpieksut! Oncidiumia ei ole kasteltu viikkoon!!!"

Sama kävi nyt rocotojen kanssa. Olen aina mieltänyt rocoto isokokoisiksi vuoristokasveiksi, joten olen istuttanut niitä isoihin ruukkuihin, superilmavasti perliitin kanssa ja lannoitellut maltillisesti. Lisäksi olen vielä asetellut ruukut varjoon, koska "vuoristossa on kylmää"! Sanomattakin lienee selvää, että satoa ei ole tullut juuri nimeksikään.

Tänä vuonna havahduin vasta nyt syyskuun lopussa chilejä sisään rontatessa (jep, keittiö on kuin viidakko..), erilaisia rocotoja on aivan pilvin pimein! Viime vuonna sain satoisaksi kehutusta Turbo Pubesta ehkä kahdeksan podia. Nyt rocotoja on tulossa vähän yli kilo, pelkästään kolmesta neljästä kasvista!

Jouduin oikein istumaan alas ja pohtimaan tilannetta; mitä olin tehnyt ajatuksissani eri tavoin kuin aikaisempina vuosina.

- En ajatellut (aina kannattavaa..)
- Istutin rocotot pieniin ruukkuihin, koska isommissa oli viime kaudelta talvehditettuja chilejä.
- Lannoitin niitä samoin kuin muitakin chilejä.
- Kasvualustana oli Kekkilän puutarhaturve jota varmuudeksi junttasin vähän turhan tiiviisti.
- Sijoitin ruukut suoraan auringonvaloon, koska varjopaikkoihin sijoittelin isot ruukut, joissa oli vanhoja chiljeä!

Sattuman oikusta olin tietämättäni korjannut virheet jotka johtuivat ajattelemattomuudestani. Hapahko tiivis maaperä pienessä ruukussa sekä reilu päivän ja yön välinen lämpötilavaihtelu tekivät yhdessä sen oleellisen pikkuseikan, joka erottaa jonkinlaisen sadon surkeasta.

Tästä innostuneena taidan kokeilla ensi kautta pelkästään rocotochileillä!

Sananen..

Tai lähinnä yleistä pohdintaa. Muistaakseni muuten, koskaa ei saa aloittaa kappaletta vastaamalla otsikkoon josta tehdään täten retorinen kysymys. Mutta mitä väliä, 98% kaikista nettiblogeista sisältää niin pahoin vammautunutta kielenkäyttöä, että kieli itsessään on tunnistettavissa ainoastaan hammaskartan avulla. Eikä aina sittenkään.

Blogi on viettänyt tasaisen tappavaa hiljaiseloa koko kesän. Suurin syy on suunnaton vihani tietämyskoneina tunnettuja aikarosvoja vastaan. Sain käyttööni Ex-Nokia, nyk. Microsoft, Lumia-älypuhelimen ja olen sillä onnistuneesti hoitanut niin pankkiasiani, lainastovaraukseni kuin nettivittuilutkin! Ainoastaan blogia en pysty sillä pitämään, ainakaan tällä blogger-alustalla.

Eipä sillä. Mielelläni kirjoitan parempia juttuja vähän harvemmin, kuin jotain pasiradio-tyyppistä paskaa keitetyistä kalapuikoista joka helvetin päivä. Internet on muutenkin menossa huonompaan suuntaan, en nyt ala kirjoittaa siitä, mutta kyllä mielestäni jokaisella internetin käyttäjällä tulisi olla jonkinlainen vastuu siitä, mitä skeidaa eetteriin ladataan. Itsekritiikkiä ja taustatietoa lienee puuttuvan useammalta, mainittakoon nyt esimerkiksi että jos on sitä mieltä, että opintotuet ovat liian pieniä ja se on Jyrki Kataisen vika, niin onko mieltä kirjoittaa aiheesta blogi? Tai jos on rippilahjaksi saatu Nikonin järkkäri, niin tekeekö se turvenuijasta kuin turvenuijasta todellakin ammattifotarin? Minua ei todellakaan kiinnosta nähdä Hipstamatic-kuvakirjastossani kuvia jossa törpöt poseeraavat halvoissa vaatteissaan peilin edessä tai ovat vetäneet moottoriperä punaisena hehkuen jonkun rupisen puiston läpi, joka ikisen ruskalehden tallentaen.

Youtubesta en aio edes sanoa mitään. Työttömille ja MT-potilaille ei vain pitäisi myydä mitään videotallentimia. Koskakohan netti hukkuu kakkaan?


Nonniin, tämähän lähti sangen räyhäkkäästi! Ei mikään ihme, että banaanilaulua on kuultu allekirjoittaneen toimesta foorumilla kuin foorumilla! Suomalaisten keskustelulautojen suurin vika on toiset ihmiset. Minulla on vielä tuoreessa muistissa aika jolloin sivistymättömyydellä ei ylpeilty ja jokaista harhaluuloa ei toitotettu varmana faktana.

"Riita on läsnä kun tyhmä puhuu, hänen suunsa kärttää nyrkkiä!" Näin sanotaan jo raamatussa ja kuten kaikki uskovaiset pellet tietävät, mitä raamatussa lukee, se on faktaa.

Perskeles, piti chileistä puhumani, mutta jätän sen huomiseen! Arrivederci vaan!

Vähän helkkarin...tai no melko hyvä sienipasta

Makustelijat tekivät mainiossa blogissaan aika helvetin hyvää tattipastaa. Tämä ei nyt ole ihan suoraa apinointia, mieluiten käyttäisin termiä arkipäivän pastissi.

Hommahan meni näin; oltiin jälleen kerran töiden jälkeen LIDLissä ostamassa halpaa bisseä sekä päivän safkaa. Illaksi oli jotain menoa, joten lasagne tai karjalanpaisti oli pois pelistä. Lisäksi ruoka piti saada nopeasti, koska nuukana sällinä olin jättänyt lounaan välistä!

Mieleeni muistui Makustelijoiden tattipasta - jotain vastaavaa - mutta kamat LIDListä!

- Rasia ruskeita herkkusieniä
- 1 sipuli
- 5 valkosipulinkynttä
- Loraus bisseä
- 2 dl kermaa
- Puolikas fond du chef-naudanlihaliemihyytelökuutio
- Mustapippuria
- Tagliatellea n.6-9 kerää

Silppua sipulit, heitä kuumalle pannulle jossa ennestään oliiviöljyä ja voita. Kuullota sipuleita vasurilla ja hienonna samalla sienet krouviksi kuutioksi.

Laita pastavesi kiehumaan.

Kun sipulit ovat kuullottuneet viitisen minuuttia, lisää sienet parissa kolmessa erässä. Jatka paistoa.

Kun sieniin alkaa tulla herkullista ruskeaa, lisää mustapippuri, puolikas fondducheffi  ja vajaa desi keskiolutta.

Keitä keskiolut pois (juo lopputölkki) ja lisää kerma. Laita pastat kiehumaan.

Alenna kastikkeen lämpöä siten, että se kiehuu hiljalleen kasaan mutta ei kuivu! Hämmennä välillä.

Juuri ennenkuin kaadat pastat lävikköön, lisää kastikkeeseen puolikas kauhallinen, eli desin verran pastan keitinvettä, nosta kasari kuumalle levylle ja valuta pastat huolellisesti. Kiehauta soosi ylös, pastan keitinvesi antaa makua ja samalla saostaa kastiketta. Yhdistä soosi ja pasta ja täräytä lautasille. Helppoa, halpaa ja nopeaa.

Täytettyjä paprikoita

Noh noh..kuukauden päivät vierähtänyt edellisestä blogipäivityksestä. Täytetyistä paprikoista on siis ainakin kuusi viikkoa aikaa, eikä kuvaa löydy mistään. Reseptiäkään en kirjoittanut ylös, mutta kyllä sen suunnilleen muistaa!

Täytetyt paprikathan ovat vähän sellainen "nolo juttu", tiedättekö? Semmoinen pakollinen mitäs-sille-vegevammaselle-laitetaan-kun-me-muut-vedetään-härän-ulkofileetä? Jokainen jossain määrin kasvisruoan varassa 90-luvulla elänyt lienee törmännyt kasvissafkojen Totoon, perusvetoon joka ei ihastuta eikä vihastuta! Perinteisen punaisen paprikan sisään on leivottu Ben-sedän riisiä ja liikennevaloja ja hyvässä lykyssä jotain mausteita. Hyi helkkari!!

Näissä paprikoissa on vähän enemmän särmää ja munakoison pehmeä kermaisuus komppa hyvin rapsakkaa suippopaprikaa, annos on aika rasvainen mutta sitä suuremmalla syyllä sitä voi nauttia rapeakuorisen maalaisleivän kera. Ja punaviinin.

Tarvitaan

- Suippopaprikoita
- Munakoiso
- Sipulia (ja valkosipulia)
- Risottoriisiä

- 1 tlk tomaattipyrettä ja 1 tetra paseerattua tomaattia
(- 1 sardellisiivu, ei pakollinen)

- Vakiosetit välimeren mausteita ja oliiviöljyä, myös chiliä kannattaa käyttää

Aloita siivuttamalla munakoiso ronskin sentin paksuisiin viipaleisiin, suolaa nämä hyvin ja jätä "itkemään" ainakin tunniksi. Huuhtele vedellä ja taputtele kuivaksi pyyhkeeseen, paperiin tai paitaasi.

Laita munisviipaleet uunivuokaan ja päälle reilusti oliiviöljyä, uuniin 180 astetta ja uunivuoka sinne kunnes munakoisot ihanan kypsiä, eli kullanruskeita ja pehmeitä - ei mustia ja palaneita! Ota munikset uunista vuokineen ja heivaa ne terässihtiin valuttamaan ylenpalttiset öljynsä veks.

Tällä välin voit tehdä tomskusoosin. Viipaloi yksi isosipuli tai pari pienempää, valkkarinkynsiä saa olla kourallinen, viipaloi nekin. Lorauta öljyä kasariin ja ryhdy kuullottamaan sipulisatsia matalalla lämmöllä, nakkaa hyvissä ajoin pikkuinen sardellisiivu messiin, jos käytät oikeaa sardellia, se liukenee sinne. Älä osta Pirkka-sardiineja tätä varten vaan käytä vain oikeaa sardellia. Samalla voit lisätä myös tuoretta chiliä jos se makuusi sopii, en kuollaksenikaan muista "tulistinko" tätä annosta vai en..todennäköisesti silppusin puolikkaan habaneron sekaan!

Kun sipulit ovat pehmeitä kuin nykynuorten moraali ja selkäranka, nosta lämpöä ja lisää tomaattipyree. Hämmentele tovi ja ripsi sitten sekaan valitsemasi määrä mustapippuria, suolaa, basilikaa, oreganoa ja hunajaa. Ripaus valkoviinietikkaa tekee myös hyvää. Alenna lämpöä ja lisää veitsellä pieneksi kuutioitu (sentti-kertaa-sentti) munakoiso.

Nyt seuraa reseptin kriittisin vaihe! Sekaan pitäisi saada risottoriisiä (puuroriisi käy yhtä lailla), mutta vain sen verran, että se imee itseensä ylimääräisen nesteen! Muistaakseni tähän reseptiin sekoitin vajaan desin risottoriisiä. Mutta ei väliä, jos riisiä menee himpun verran liikaa voi soosiin aina lisätä nestettä.

Nyt panosta voi kypsennellä matalalla lämmöllä ronskin varttitunnin ja nostaa jäähtymään. Täytteen jäähtyessä pese ja kaavi suippopaprikat. Itse leikkasin kannan irti, pyöräytin Kalliilla Ranskalaisella keittiöveitselläni siemenet kiinnikkeineen irti ja viilsiin pitkän viillon paprikan toiselle sivulle. Kun kaikki paprikat on  käsitelty, lusikoidaan jokaiseen täytettä niin paljon kuin järkevästi mahtuu. Lopuksi paprikat pannaan uunivuokaan ja 180 asteeseen kunnes kypsiä.

Mikäli tahdot paprikoista enempi lihapainotteisia, voi soosiin lisätä fond du chef-hyytelökuutioita ja korvata risottoriisin soijarouheella. Tai sitten yksinkertaisesti laittaa sinne lihaa sekaan! Ugh! Hyvät sunnuntain jatkot!

Maustettua ketsuppia

Oli minulla pahuksen hyvä täytettyjen paprikoiden resepti tuossa, mutta eihän sitä jaksa näin sunnuntaikankkusessa kirjoitella.

Kerrottakoon tässä kuitenkin maustetusta ketsupista.

Ketsuppia voi nimittäin maustaa. Uskokaa tai älkää.

Tässä pari omaa ketsuppivetoa, sekoitaan lasissa;

½ ketsuppia
½ HP-soosia

sekä

1 dl ketsuppia
1 rkl mausteista chilikastiketta (Poppamiehen Barbados on tähän sopivaa)
1 rkl curryjauhetta

Katsotaan niitä paprikoita ensi viikolla!

Paistettuja papuja (refried beans)

Ajatko avolavalla? Onko päässäsi ympäri vuorokauden kotimaisen traktorivalmistajan mainoslippis? Onko suosikkioluesi se, mitä halvimmalla saa? Tykkäätkö, että kätesi voivat liikkua vapaasti? Oletko saksinut kaikista paidoistasi hihat pois?`Onko suurimmalla osalla sukulaisistasi tai kavereista etunimen etuliitteenä "Billy"? Myös naispuolisilla?

Jos vastasit "kyllä" edellämainittuihin kysymyksiin, onnittelen! Saatat nimittäin kuulua valtavaan valkoisen roskasakin vähemmistöön nimeltä punaniskat.

Vitsi vitsinä. Olen näin kesän korvalla yrittänyt imeä mahdollisimman paljon vaikutteita amerikan maaseudulta, varsinkin Missisippijoen suiston alkuperäismeiningeistä. Tarkoituksena on pyhittää kesä grillaamiselle ja sikarilaatikkokitaran soitolle. Ja tietysti myös kaljan lippaamiselle hihattomassa flanellipaidassa...

Traileripuiston asukkaiden päivittäiseen ruokavalioon (kuulemma tai ainakin luullakseni) kuuluu oleellisena osana pavut. Koska ne ovat halpoja. Ja itseasiassa, ovathan tölkkipavut aika romanttisia.

Täällä härmässä valtaosa netissä jaettavista resepteistä on valitettavasti pantu eteenpäin jonkinlaisen besserwisseröinnin takia. Yllättävän usein törmää netissä siihen, että joku häthätää kirjoitustaitoinen onkin puskenut jonkun aivan loistavalta vaikuttavan reseptin ilmoille. Pienellä googlaamisella resepti löytyykin sanasta-sanaan jostain oikeasta reseptisivustosta. Sitten on vielä nämä hifistelijät jotka pokkana väittävät, että Suomesta saa tuoreita ostereita joulukuussa..

Mutta asiaan. Paistettujen papujen reseptiin olen törmännyt nyt jo pariin kertaan. Päätin kokeilla tätä hyvältä vaikuttavaa juttua, koska tykkään pavuista. Ja koska eilen laiskotti niin, etten jaksanut tehdä "oikeaa ruokaa".

Ameriikan sivustoilta kopioidut reseptit käskevät käyttämään pintopapuja. Itse en ole moisiin törmännyt täällä, vissiin niitä ituhippien kaupoista sais, mutta mielestäni mielekkään ruoanlaiton kulmakivi on se, että raaka-aineet saadaan läheltä. Mieluiten samasta paikasta kuin mistä leipä ja maito ostetaan; Alepasta!!

Kirjastoni kattaa laajalti, paitsi dekkareita sekä merisodankäyntiä, myös ruoanlaiton kiehtovaa maailmaa. Könemannin kansainvälisestä elintarvikeoppaasta pystyin lunttaamaan, että pintopapuja voidaan käyttää kidneypapujen sijasta! Haa! Kidneypapuja! Niitä saa 'Lepasta!

Kipin kapin ruokakauppaan ja sieltä kyytiin tölkki kidneypapuja suolaliemessä, valkoisia papuja tomaattiliemessä sekä korillinen Koffin olutta.

Paistetut pavut

1 sipuli
4 valkosipulinkynttä
½ habanero
½ tl limettimehua (sitruunamehukin käy)
1 tlk kidneypapuja
1 tlk valkoisia papuja tomskuliemessä
Mustapippuria, juustokuminaa ja savupaprikajauhetta

Heivaa n.50g smörreä, eli voita, pannulle. Älä unta näe, että käytät sitä teollista akselirasvaa jota myydään Floran tms. nimellä. Eikä mitään juoksevia ruoanlaittorasvoja.

Sulata voi, sillä välin silppua sipulit ja chili. Heivaa ne pannulle ja kypsyttele niitä varovasti, mieluiten reilusti matalalla lämmöllä kuin liian kuumalla.

Laita kidneypavut valumaan, spuulaa ylimääräinen harmaa suolaliemi pois. Avaa valkoiset pavut ja valuta vain papujen päällä oleva tomaattiliemi pois.

Nosta lämpöä vähäsen ja nakkaa kidneypavut pannulle. Kuullottele niitä pari minuuttia ja ryhdy samalla muussailemaan niitä paistinlastalla. Jatka tätä pari minuuttia, kippaa sitten valkoiset pavut liemineen pannulle.

Muussaile papuja siihen malliin, että n.80% niistä on soseena. Mausta koko satsi edellämainituilla kuivamausteilla, sammuta lämpö ja anna papumössön vetäytyä tovi (10-15min).

Papumössöä voi syödä sellaisenaan tai leivän kanssa. Itse kaavin sitä kitusiini X-tra tortilla chipsien avulla. Lisäkkeinä oli vielä guacamolea sekä salsaa. Ja halpaa kaljaa. Urf!

Spagettipaketti auki sekunnissa

Meillä ei keittiössä nyhrätä ja härvätä.

Eikä yritetä suhia saksilla paketteja auki.

Riuska ote ja lyönti työtasoon riittää.

Heterosimaa!

Wikipedia tietää kertoa mielenkiintoisia faktoja Simasta. Alkuperäinen sima pitäisi tehdä hunajasta, mutta täällä pohjolassa käytetään fariinisokeria sekä siirappia!

Perinteinen vappujuoma joka vie janon ja antaa hövelin käytöksen!

Siman teko on kivaa puuhaa, sokerituotteet keitetään erikseen vesitilkassa, yhdistetään isompaan vesimäärään, sekaan hiivaa ja annetaan käydä päivästä kahteen.

"Nykyisenlaista makeaa simaa alettiin valmistaa Suomessa 1700-luvulta alkaen, jolloin se oli aluksi lähinnä kartanoiden väen juoma sokerin ja hunajan kalleuden vuoksi. Suomalainen sima on perinteistä skandinaavista simaa makeampaa ja se sisältää vain vähän alkoholia, keskimäärin noin yhden tilavuusprosentin" -Wikipedia

YHDEN TILAVUUSPROSENTIN!?

Räyhäsetä on nyt hyvin, hyvin vihainen. Ja kahta kovemmin pettynyt. Mutta ei hätää pikku palleroiset, Räyhis on isommilta pojilta kuullut, että Prismasta saa ostaa rankkihiivaa turbohiivaa jota käytetään ponun kotiviinin valmistukseen. Spesifinen hiivakulttuuri auttaa myös tekemään vähän stanasti voltteja paremman makuista simaa!

Otetaan;
3 litraa kiehuvaa vettä
750g fariinisokeria
2 kg sokeria
2 dl siirappia
4 lohkottua sitruunaa (tai 3/4 dl sitruunamehua)
Kourallinen kuivattuja viinirypäleitä
Superhiivaa
3 litraa haaleaa/kylmää vettä

Keitetään kaikki sekaisin ja kaadetaan passeliin (=litratilavuudeltaan tarpeeksi isoon) saaviin, itse ostin kymppilitran kannellisen ämpärin. Päälle kylmää vettä 3l. Annetaan seistä tunnin verran, jottei ole liian kuumaa. Hämmennetään turbohiiva sekaan ja nostetaan pytty viikoksi kylppäriin pulputtamaan.


Sitten sananen esivallalta;

"Asetus alkoholijuomista ja väkiviinasta 22.12.1994/1344 5§ määrää, että kotiviiniä voidaan valmistaa omaan, perheenjäsenten tai vieraiden käyttöön. Valmistetun juoman myynti tai sen tarjoaminen kaupallisen toiminnan yhteydessä tai maksullisissa tilaisuuksissa on kielletty."

    "Muita mietoja alkoholijuomia kuin olutta kotitaloudessa
    valmistettaessa saadaan raaka-aineina käyttää ainoastaan
    tuoreita tai kuivattuja hedelmiä, marjoja, rypäleitä tai
    raparperia sekä aromia antavia kasvinosia, ei kuitenkaan
    viljaa eikä siitä valmistettuja tuotteita. Valmistuksen
    tulee tapahtua käyttäen riittäviä raaka-ainemääriä siten,
    että sanotut raaka-aineet tai niiden käymisen yhteydessä
    syntyneet maku- ja aromiainekset ovat juomassa selvästi
    havaittavissa."

Teknisesti ottaen mieto simakin on laitonta...

Paratiisiseurakunnan jäsen, veli Räyhis, on laskeutunut polvirukoukseen pyhän Simasaavin eteen viikoksi jotta suotuisat karmat ja fengshuit mahdollistaisivat mahdollisimman usean sokerimolekyylin muuttumisen hiivan kakaksi.

Hyvää safkaa halvalla

Perunasalaattia, ruusukaalia, paistettua sipulia, bratwurstia ja karkeaa sinappia.

Kansitakit kahisee ja nihilistit nillittää, vai miten se sananlasku meni? Suomessa kuulemma ruoka on kallista, itse olen eri mieltä. Bisse on kallista, samoin erilaiset prestiisituotteet, kuten sisäfilee yms. Länsimaisen, ilmaisen preussilaispohjaisen peruskoulutuksen saanut ugri elää siinä harhassa, että jokainen päivä on rokkifestaria kera sisäfileen ja laatuviinin. Ei näin.

Suomessa on ihan maltilliset hinnat, ottaen huomioon, että olemme huonolla ostokyvyllä (vähän ihmisiä) oleva pohjolan perähikiä. Totta kai ruoka maksaa kun sitä raahataan pitkin ja poikin. Jotkut tanokit käyttävät ruoasta puhuessaan eineksia referenssinä, kun vertaillaan raaka-aineiden hintoja valmiiseen safkaan. Kyllähän einesten kilohinta saadaan sopivaksi, kun sisältö on enimmäkseen petrokemian apuaineilla jäykäksi tehtyä hanavettä. Saarioisen E-vapaan lasagnen "jauheliha" on oikeasti jollain helvetinkoneella jauhettua kalkkunan persreikää ja kaulanahkaa. Miettikää.

Suomi on muutenkin kummallinen maa; asiat ovat paremmin kuin koskaan mutta silti nillitetään. Erityisesti nillitettään rahojen riittämisestä. Muualla, jossain Oikeassa Maassa, köyhä ihminen on sellainen jolla ei ole mitään. Suomessa köyhä on sellainen joka ei voi ostaa ihan jokaista asiaa joka mieleen tulee. Köyhyys ei siis aiheudu tulojen pienuudesta, vaan menojen suuruudesta. Opiskelijoilla vasta meneekin huonosti jos 45-vuotiaan sosiologian opiskelijan yhden kuukauden yhteenlasketuista tuista ei riitä rahat sekä Flow-festarilippuihin, että playstation kolmoseen.

Mutta asiaa; uskon että Suomessa voi syödä myös edukkaasti syömättä jotain aivan kammottavaa skeidaa. Tietysti, jos on idiootti, niin silloin joutaakin syömään kalliitta eineksiä tai tonnikalaa purkista.

Blogahduksen alussa olevassa kuvassa oleva annos on maksanut noin kolme euroa.

LIDListä ostin seuraavat tuotteet
- Bratwursti 2,49€
- Perunasalaatti 0,99€
- Ruusukaali 2,5€
- Sipuli 0,2€
- Voinokare 0,1€
- Sinappi 0,2€

Bradareista riittää kahdelle aterialle, kolme nakkia per veto. Ruusukaali tuli puolen kilon pakastepussissa, siitä riittää kolmeen ateriaan. Kahden päivän safkat kustansivat siis 6,48€

Helsinkiä rakennetaan osa 1

Helsinkiä tunnutaan rakentavan kiivammiin kuin koskaan. Nyt ei onneksi enää tuhota vanhoja arvorakennuksia kuten iloisella 60-luvulla, se oli surullista aikaa ja vasta nykyisin ollaan valmiita myöntämään, että virheitä on tehty. Vielä vanhempaa perua oli rakennusten korottaminen, Vironniemellä on tänäkin päivänä nähtävissä taloja joista tarkkasilmäisimmät voivat erottaa ylimääräisen kerroksen tai kaksi. Korotukset ovat kuitenkin tehty pieteetillä sekä maltilla. Hyvä näin.

Huutava asuntopula lienee syynä tähän rakentamiseen, aivan kuten aikoinaan sotien jälkeen jolloin Taka-Töölö polkaistiin kuin tyhjästä. Huvittavaa on myöskin rakentaminen perstuntumalta stadin kalleimmille paikoille; saastuneille maa-alueille yms.

Helsingin viimeaikainen kehitys, ainakin omissa silmissäni, on keskittynyt tehokkaiten Hermanni-Arabianranta-Vanhakaupunki-Viikinmäki-Viikki-akselille. Nämähän ovat kaikki olleet vuosikymmeniä käytännöllisesti katsoen rakentamattomia alueita ja syykin on ollut selvä. Soistuvaa, saviperäistä joutomaata joka on saastunut tavalla tai toisella.

Muistan miten pikkupoikana, 80-luvun lopulla, nykyinen Arabianranta oli kuin jokin dystooppinen illuusio; luonnonolojen hämmentämää savivelliä joka kasvoi pitkää heinää ja risukkoa jossa sulassa sovussa piilottelivat niin Asconan raadot kuin silloin vasta paikallisena vitsauksena tunnetut citykanit. Kaukaisuudessa näkyivät Hermannin jätteenpolttolaitoksen piippu, Herttoniemen hyppyrimäki sekä Vasikkasaari.

Silloin naureskeltiin, kun joku oli väläyttänyt ajatusta Arabianrannan rakentamisesta. Paikka oli nimittäin suhteellisen saastuneeksi tiedetty, lepikkoon oli heivattu vuosikymmenten ajan kodinkoneita ja auton akkuja, ylipäätänsä kaikkea ongelmajätettä joka koettiin vaikeaksi hävittää laillisin keinoin. Posliini & fajanssitehtaan jäljilta mestoilla oli myös kaikensorttista lasitettua keramiikkaa.

Rannassa oli kuitenkin jo silloin ulkoilureitti, joka vei Vantaanjoen suistolta jätteenkäsittelylaitokselle. Se on pysynyt ennallaan, joskin sitä on korotettu ja se on maisemoitu eivätkä pultsarit enää kalasta sen varrella.

Nykyisen kauppakeskus Arabian ja rannan välissä oli kuitenkin jotain rakennuksia, muistanpa siellä olleen myös oikein asfalttitietä! Tarkemmat muistikuvat ovat jo ehtineet hävitä, mutta muistamani mukaan siellä oli ainakin jonkinlainen leipomon tehtaanmyymälä, rengasliike sekä alkoholistien yömaja vielä 90-luvun alussa.

Paikka rupesi siistiytymään 90-luvun puolivälissä. Vuonna 1994 päivää ennen juhannusperjantaita syttyi ratapölkkyvarastolla, tai vastaavalla, isohko tulipalo. Olin paikanpäällä ihmettelemässä. Pöllejä oltiin varastoitu Kokkosaarenkadun ja Arabiankadun väliseen kortteliin (muistamani mukaan).

Kun 90-luvun lama oltiin selätetty, oli hämyisä Arabianrantakin siistiytynyt urakalla. Alkoholistien yömajaakaan ei enää ollut, vaan eipä ollut myös pultsareitakaan. En tiedä minne nämä rantojen miehet hävisivät 90-luvun puolivälissä, mutta yhtäkkiä rehellisisä pultsareita ei enää ollut. Tilalle olivat tulleet sekakäyttäjät ja narkomaanit, joita olen aina pitänyt hivenen arveluttavina. Vinettopullo takataskussa, lokkikengät jalassa joraava "deeku" oli sentään jotain mihin samaistua, mutta nämä laihat, vikkeläsilmäiset tatuoidut narkkarit aiheuttavat minussa inhon väristyksiä. Yömajaaa ei enää ole, mutta nykytrendin mukainen neulojenvaihto yms. piste löytyy edelleen ns. "Arabian yritystalosta", vuonna 1988 rakentuneesta susirumasta rakennuksesta. Sieltä täriset huppari-ihmiset hakevat helpotusta diapamista, ne jotka ovat vähän paremmassa kunnossa myyvät pamit kavereilleen ja hyppäävät kutosen sporaan, suuntana ikuisen vapun aukio Helsinginkadulla.

Joskus näihin aikoihin myös legendaarinen Vallilan puutavara muutti Kyläsaarenkadulle, sehän oli ennen nykyisen Praktikumin paikalla. Vallilan puutavara on toistakseksi kestänyt kilpailun "leikkirautakauppojen", kuten Starkki ja Bauhaus, keskellä mutta aika näyttää miten käy. Volyymimyynti jyrää eikä kenelläkään ole intoa maksaa ammattitaidosta saati palvelusta.

Praktikumin ympäristö on muuttunut erittäin rajusti, Kyläsaarenkadun päässä, ennen Arabianrannan joutomaa-aluetta oli jonkinlainen kaupungin varikko. Verkkoaidalla erotettu tontti jonne kerättiin leikkipuistoista ylimääräiset kinkulat talven tieltä, taisi siellä olla liikennemerkkejäkin ja betoniporsaita. Samoin en viikko sitten myöskään löytänyt vanhoja vedenpuhdistukseen tarkoitettuja saostusaltaita, mutta ehkä ne olivat jäätyneet umpeen!

Näkymä Kyläsaarenkadulta pohjoiseen, taustalla Praktikum. Huutavaa asuntopulaa paikataan rakentamalla nopeasti ja halvalla. Tässä tapauksessa "halpa" tarkoittaa urakoitsijan käyttämää aliurakoitsijaa, asunnot ovat kalliimpia kuin koskaan vaikka ovat tehty halvemmin ja nopeammin kuin koskaan. Kuvassa oleva rakennuksen eteläpääty on ollut paljaana yli vuoden päivät, tarina ei kerro kuinka vuoden säiden armoilla olleet eristyslevyt kuivuvat kun ulkoverhoilu saadaan paikoilleen. Paskaa rakentamista, lyhyesti ja ytimekkäästi sanottuna.

Praktikum tarkasteluna entisen stadin varikon suunnalta, katselusuunta pohjoiseen. Vallilan puutavaran puurakennus oli kutakuinkin kuvan keskellä, nykyisen mysteerilipan hollilla.

Uutta, tai ainakin uudehkoa, Arabianrantaa Roomankadun pää. Alkoholistien yömaja olisi jossain tai'imman rakennuksen hollilla jos muistan oikein. Kuvan oikean reunan ulkopuolelle jää alue jossa oli ennen stadin varikko. Vanhoja saostusaltaita en löydä tästäkään kuvasta, olisiko ne täytetty?

"Stadin kalleimmat tontit" naureskeltiin vielä 90-luvulla, nyt jonkun unelma on täyttä totta! Merinäköala on kieltämättä upea ja ulkoilumahdollisuudet vailla vertaansa!

Tätä outoa 2000-luvun rakentamista. Tasakatto Suomessa? Kuulostaa typerältä, mutta ilmeisesti toimii. Talo jokatapauksessa mielestäni ruma. Näkymä kauppakeskus Arabian takaa.

Kauppakeskus Arabia vasemmalla, uutta taloa oikealla. Talot ovat kyllä rumia, mutta seudun historian tuntien ne jotenkin sopivat. Kauneus on katsojan silmässä, toiminnallisuutta voidaan arvioida vasta vuosien kuluttua.

Näkymä merenjäältä Arabianrantaan. Hanasaaren B-voimalaitos tuppaa vesihöyryä pihalle.

Blinibileet

Menikö blinikausi jo ohi? Meillä oli blinibileet kolme viikkoa sitten, mutta työkiireistä johtuen jäi kirjoittaminenkin.. Eipä sillä, kaverini muistelee että lapsuuden blininsyönnit ajoittuivat heidän perheessään pääsiäisaikaan ja pääsiäinenhän on vasta edessä! Kyllähän blinejä voi syödä koska vain, keskikesän hellejaksoja lukuunottamatta - ellei tosiaan tahdo hikoilun lomassa ahtaa käkättimeen voissa paistettuja tattarilettuja kera sillin ja smetanan!

Blineillä on pitkä historia "suomalaisessa ruokakulttuurissa" joka on syntynyt aikana jolloin Suomessa ei ole ollut ruokaa ja kulttuurikin on ollut joko ruotsalaisilta tai venäläisiltä apinoitua keekoilua. Tattarijauhoista tehdyt, ties-minkä-päällä paistetut suolaiset pannukakut, joiden päälle on lastattu valinnaisia täytteitä on todellakin siperialainen versio pizzasta. Ja aivan kuten maailman ympäri levinnyt, eilisillä jämillä kuorrutettu Napolilainen leipä, myös blinit ovat alunperin olleet kaikista köyhimmän kansanosan ruokaa! Tätä on tietenkin hel-ve-tin vaikea uskoa jos menee esimerkiksi Helsingin keskustan fine dining-sektorin ravintoloihin helmikuussa, kolmen blinin hinnalla nelihenkinen perhe syö koko viikonlopun LIDLin eväillä ja iskä vetää vielä kevyet hönötkin tarjouskeppanalla. Uskokaa huviksenne. Vihreän Kortin ravintoloissa blinejä tuskin saa - ellei Metrotukku ole lanseerannut niitä pakasteena! (Ilkeää naurua).

En oikein ymmärrä tätä blinihypeä. Ovathan ne toki hyviä ja kerran vuoteen nautittuina jopa eksoottisia! Mutta silti, jengi hei, nehän on vain lettuja! Ravintolalle käy aivan mainiosti tarjota pikkulettunen ruokahalun herättäjäksi, mutta auta armias jos tähän talonlahjaan on sotkettu mukaan smetananokare sekä savulohta, kyse on silloin blinistä ja siitä pitää veloittaa 6-10€! Ravintolat voisivat mennä itseensä ja tarjota blinejä euron kappalehintaan ja repiä voitot alkoholimyynnistä, sillä mikäpä paremmin kruunaisi blini-illallisen kuin jääkylmä koskenkorva sekä rapsakkaasti humaloitu kylmä olut? Myös valkoviini kelpaa. Uskallan väittää, että moni mesta olisi tupaten täynnä bliniviikkojen aikaan jos em. lettuseen lyöty "herrojen herkku"-leima saataisiin pois.

Aluksi tehdään taikina, jokaisella joka blinejä joskus on tehnyt, on omat niksinsä siihen. Itse käytän 1-olutta korvaamaan osan nesteestä, mutta kukin voi tehdä tyylillään. Muut raaka-aineet mitataan silmällä ja kouralla, tarkoituksena on saada semmoinen kuohkean paksu pannukakkutaikina joka jätetään vetäytymään yön yli.

Blinipannuksi käy oikeastaan mikä tahansa kiulu, tosimustalaiset paistavat blininsä esimerkiksi vanhan kenkärasvapurkin kannessa! Kansanosa jolle käsite "kengät" avautuu korealaislasten ompelemina koripallotossuina tai hirvittävinä muovisämpylöinä (Crocsit), ei sattuneesta syystä hahmota kenkälankkipurkkia ruoanvalmistusastiana ja joutuu tyytymään jälleenmyyjien valikoimiin. Käsittääkseni ihan blinipannuja voi saada jopa Sokokselta tms. Mutta korkeareunainen n. kämmenen kokoinen lettupannu kelpaa. Olen myös nähnyt sellaisen 6 letun lettupannun jossa lettukolojen upotus on suunnilleen sentti, tämä on suorastan ideaali niin blineille kuin muillekin!

Lapsuuteni blinit paistettiin n.10cm halkaisijaltaan olevissa kahvattomissa pikkupannuissa. Nämä valurautaiset kipot olivat jonkinlaisia ammattikeittiön blinipannuja, joita voitiin helposti pinota kymmenittäin toistensa päälle. Iloisella 80-luvulla ei tiedetty sellaisista pikkumaisista ja turhista asioista kuten kolesteroli, rasvamaksa ja viinanhajuinen hengitys - se oli blinien kulta-aikaa. Nyt on toisin ja kahvaton, papukaijapihdeillä operoitava, paistinpannukin taitaa olla varsinainen surmanloukku 2000-luvun uusavuttomalle.

Blinit paistetaan aina voissa, kyllä VOISSA, ja vielä kirkastetussa sellaisessa. Miksikö? Koska hera palaa herkästi, kirkastettu voi omaa korkeamman savuamispisteen ja blinejä paistettaessa hellan tulee ollakin kuuma! Nynnyt ja nysvärit yrittävät toki tässä vaiheessa puolustella juoksevia "talousrasvojaan", kattirasvaa eli margariinia ja jotain pullossa olevaa skeidaa jolla tosimies ei voitelisi edes öljypropun kierteitä! Ei liene yliammuttua verrata blinien paistamista juoksevassa oivariinissa, "räiskymisen estämiseksi", suoranaiseksi homosteluksi. Siksi voita.

Blinien täytteistä voidaan olla montaa mieltä, aivan kuten blinien koosta. Jotkut mieltävät bliniksi vain ja ainoastaan 10cm halkaisijaltaan olevan 2cm paksun kiekon jonka päälle laitetan kaikkia mahdollisia täytteitä, toiset taas ehdottomasti haluavat useamman pikkublinin jolloin makumaailma voidaan rakentaa tarkemmin. Itse olen noudattunut orjallisesti seuraavaa ohjenuorakokoelmaa blinejä nauttiessa:

- Jos joku tarjoaa sinulle blinejä, pidä turpasi kiinni ja nauti.
- Kaikki blinit ovat hyviä jos ne ovat kuumia.
- Myös haaleat blinit ovat hyviä.
- Jos se maistuu sinusta hyvältä, se on passeli täyte blinillesi*

Viimeisen kohdan merkkasin asteriskillä, sillä vaikka kaikilla onkin oikeus omaan mielipiteeseensä, kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita. Eli jos joku vieraasi pyytää blinien kanssa ketsuppia tai ananaskuutioita, ei ole kohtuutonta kyynelkaasuttaa tätä kerettiläistä ja mahdollisesti roimia häntä kartulla pitkin selkää!

Mikäli olet epävarma blini-illastasi varaa nyt ainakin seuraavia täytteitä:

- Smetanaa (jos meinaat olla ovela ja ostaa ranskankermaa niin älä ole, minulla on silmät kaikkialla ja karttu käden ulottuvilla)
- Lohta, savustettua tai graavattua. Tai vaikka molempia!
- Hienonnettua sipulia
- Sienisalaattia
- Suolakurkku, kuutioituna

Muiksi täytteiksi käyvät mm. erilaiset mädit, Cavi-art (tuotenimi), silli eri muodoissaan, suolaliha, savuporo, katkaravut, melkein mikä vaan.

Blinipöytään pitää lisäksi varata jääkylmää snapsia sekä olutta

Tulinen possurulla

Jostain syystä tätä reseptiä ei ole blogissa näkynyt, vaikka juttu on vuodelta 2011! w00t!?

Aloitetaan tomaattikastikkeella!

6 tomaattia
1 zibula
6 valkosipunlinkynttä
puolikas habanero
5 rkl tomaattipyrettä
mustapippuri, suola
1 rkl hunajaa
1 rkl siirappia
1 rkl punaviinietikkaa
0,5 dl oliiviöljyä

Hienonna zibulat ja heitä kasariin öljyn kera, lämpö neloselle. Pese tomaatit, halkaise ja leikkaa kannat irti. Heitä kannat roskiin ja kuutioi laudalla olevat tomaatit karkeasti senttiäxsentti kokoisiksi. Ei mitään hienostelua vaan halkaistut tomaatit viilletään keskeltä poikki ja kuudeksi siivuksi. Nyt on hyvä nostaa hellan lämpöä vitoselle. pilko haba tomaattien joukkoon. Kun zibulat alkavat näyttämään kuullottuneilta, heitä tomaatit sekaan. Kääntele laiskasti ja anna kiehua. Struuttaa tomaattipyree joukkoon ja loput mausteet. Tiputa lämpö kolmoselle ja välillä hämmentäen anna kiehahtaa kokoon. Ohjeella ryydittää 3-4 isohkoa pizzaa.

Soosia kannattaa tehdä samointein vähän isompikin annos ja vaikka pakastaa osa.

Osta sopiva pätkä possun ulkofilettä, itse ostin n.700g painoisen kaverin. Lisäksi kaupasta mukaan (ei tartte jos löytyy kaapista);

Limetti
Nagaa, habaa
Jalapeñosoosia
Valkosipulia
Mozzarellaa
Aurinkokuivattua tomaattia (Eli "AK-tomee")
Hunajaa
suolaa, mustapippuria

Tee valkosipuliperunat edellämainitun ohjeen mukaan (kts. sivua ylöspäin)

Leikkaa filee auki levyksi, renssaa tosin siitä ensin kalvot pois. Hiero molemminpuolin suolaa, mustapippuria ja puolikkaan limetin mehu lihaan. Limetti tekee lihasta ihanan valkoista (rasistinen ohje).

Sitten tee täyte:
Pilko pienehköksi 6 valkosipulinkynttä, AK-tome ja mozzarella. Kippaa sopivaan astiaan. Lorauta sekaan hieman oliiviöljyä, toisen limetinpuolikkaan mehu, 1 rkl hunajaa, vähän jallukastiketta, chilit, vähän mustapippuria. Pyörittele lusikalla kunnes mozzarella ja öljy tekevät seoksesta tahnamaista. Levitä käsitellylle possunfileelle 3/4 matkasta. Rullaa nätisti rullaksi, penslaa päältä jallusoosilla, kelmuta lautasella ja laita kylmään pariksi tunniksi.

Kun perunat ovat olleet uunissa ~20 min, vedä possurullasta pinnat kiinni pannulla. Laita uunivuokaan ja perunoiden kanssa uuniin. Tällä välin voit kipata tomaattisoosin (passelin määrän) äskeiselle pannulle kuumenemaan. Kun rulla on ollut uunissa ~20 min, kaada tomaattisoosi päälle ja anna olla vielä n.20min. Tämän jälkeen perunat ovat suurinpiirtein valmiit, joten voit nostaa ne ja laittaa folion päälle. Possun päälle taas ripottelet mozzarellaraastetta/pizzajuustoraastetta ja annat olla kunnes kypsä (10-20min).

Anna rullan vetäytyä n.10min ennen viipalointia.

Pulled pork tai BBQ possu

Halvat ruhonosat ovat nyt nousukiidossa. Filee ei kiinnosta enää edes Stockmannin minkkiturkkirouvia!

No ei vaiskaan, lievä kärjistys. Eikä siannisk...siis kassler. Eikun puhutaan vain sianniskasta ole edes varsinaisesti mikään halpa ruhonosa. Eikös iloisella 90-luvulla jokin lihafirma oikein TVssä mainostanut, että "siellä grillataan taas kassleria" - ja ärsyttävä jingle päälle? Huh huh ja hyh hyh! Onneksi moisesta on päästy eroon. Jokatapauksessa possunniskaa saa parhaimmillaan karvan alle seitsemän euron kilohintaan, kun rupisimmastakin ulkopaistin rämmäleestä veloitetaan helposti 15€ - tai ylikin - per kilo!

Sianniskan hankinta alkaa etsimällä talon isoin kattila sekä uunivuoka. Mikäli uunivuokasi on mallia valurautakiulu, sekin kelpaa. Myös bulgarialainen sotilaskypärä käy hätätilanteessa. Mallaile vähän, minkä kokoinen tämä em. kypsennyastia on. Yritä hahmottaa sen ulottuvuudet.

Seuraavaksi marssi halpaa kassleria tyrkyttävään jälleenmyyntiliikkeeseen - ruokakauppaan! Näytä lihamiehelle käsiäsi apuna käyttäen kuinka ison biitin tarvitset, tarkoitus on ensialkuun keittää possua joten on turha ostaa isompaa kimpaletta kuin mitä kattilaan mahtuu. Mikäli olet kykenemätön pitämään kämmeniä pystyasennossa ~20cm etäisyydellä toisistaan samaan aikaan lausuen "laita joku tämmötti kokone pala" voin helpottaa sinua kertomalla, että noin neljän litran vetoiseen kattilaan ts. kypärän kokoiseen mahtuu kutakuinkin 1-1,2kg painava kassleribiitti.

Kiitä lihamiestä ja maksa tuote kassalla. Kirmaa kotiin.

Renssaa lihasta ylimääräiset pois, rasvat voi ja kannattaa jättää mahdollisimman hyvin.

Nosta sikavainaa kattilaan ja kaada sekaan kylmää vettä niin, että liha peittyy. Käännä levy täysille ja odota kunnes vesi kiehuu, kun vesi kiehuu alenna lämpöä tuntuvasti, niin että vesi jää poreilevaksi. Ryhdy kuorimaan veden pinnalle nousevaa vaahtoa pois.

Varttitunnin, suunnilleen, kuluttua vaahtoa ei enää nouse pintaan joten voit huoletta maustaa veden. Kouranpohjallinen karkeaa merisuolaa ja 1 tl sokeria, musta- ja maustepippureita kutakin ~8kpl.

Anna lihan kiehua hiljaa poreillen, välillä vettä lisäten kaksi tuntia. Tällä välin tee soosi.

Soosi:

6 dl kehitysmaiden lasten verta, eli coca-colaa.
6 valkosipulinkynttä
4 shalottisipulia
½ dl chilikastiketta
2 rkl tomaattipyreetä
3 rkl ketsuppia
3 rkl HP BBQ-soosia, tai tavis HPtä
1 rkl sweetchilisoosia, tai "kukko tököttiä" a.k.a. Shirazaa
1 limetin mehu
2 rkl siirappia
1 tl savuaromia
Mustapippuria, ripaus curryä, juustokuminaa ja jauhettua korianteria.

Lohko sipulit ja keitä koko roska kasaan sellaiseksi sopivaksi kastikkeeksi.

Kun possu on kiehunut tarpeeksi, noste se lävikköön valumaan. Heivaa uuninkestävä vuoka uuniin lämpenemään ~250 astetta. Nosta kuuma vuoka varovasti liedelle ja nakkaa sinne n.75g voita. Pyörittele possua voissa ja nosta aina toviksi uuniin paahtumaan. Lopuksi valele vajaa puolet soosista possun ylle. Alenna uunin lämpö 120 asteeseen, nosta vuokaan kansi päälle (ei pakollinen) ja anna olla uunissa tunnin ajan, aina välillä lusikalla kastiketta possun päälle valellen. Tunnin kuluttua ota kansi pois ja anna possun olla vielä tunti, tällä kertaa kymmenen minuutin välein possua soosilla valellen ja penslaten.

Tässä vaiheessa nälkä pakotti nappaamaan possusta biitin, mutta jätin sen vielä tunniksi uuniin tekeytymään.

Soosia kannattaa jättää vähän lihan päälle ripsittäväksi tarjoiltaessa.

Itse silpaisin possusta veitsellä isomman palan syrjään ja hajoitin sen lusikan syrjällä, söin paprikamajoneesin, leivän ja coleslawn kanssa hampparityylisesti. Mutta meno on vapaata, mikään ei estä syömästä sormin suoraan uunivuoasta....

ps. Ennenkuin possun ottaa pois uunista voi sille antaa vähän "höpöä" kääntämällä grillivastukset täysille.

Karamellisoitua possua...

Roskaposti

Blogissa otettu toistaiseksi käyttöön sanavarmennus, mitä tulee kommentointiin. Jostain syystä roskapostirobotit ovat kirjoitelleet kommenttikenttiin kaikensorttisia kardaanikammion kattovalon korjausoppaita.

Pidetään helmikuun ajan päällä nuo, pahoittelut kaikille, itse inhoan syvästi kun pitää niitä suttuisia kirjaimia ja numeroita tihrustaa.

Viskigraavattu lohi

Taas lohta!? Se on terveellistä ja halpaa.

Tämä resepti syntyi kun neuvottelin ystäväni Kaljakeijun kanssa tulevan Burn's Nightin ohjelmistosta ja safkoista. Haggis with tatties 'n' neeps oli tietenkin listalla, mutta lisäksi piti olla jotain myös kasvissyöjille.

Skotlantihan on, kuten me kaikki ylioppilaat tiedämme, Yhdistyneiden Kuningaskuntien Norja. Siellä syödään lohta ja muita kaloja. Kuten hylkeitä. Luulisin..

No mutta siis, eli lohta päätettiin saada pöytään. Tovin mietittyämme tämän lohen muotoa, kypsää, graavattua, savustettua, keksimme yhdistää Skotlannin ja Norjan parhaat puolet. Kalan ja viskin!

Ensin halutun mallinen ja kokoinen lohifile siistitään ja suolataan. Suolaa kannattaa käyttää hivenen enemmän kuin normaalisti, valitettavasti en osaa tarkemmin sanoa kuinka paljon enemmän, mutta jos yhtään on PeTu:maa aiheeseen, osaa kyllä. Muista heittää myös ripaus sokeria (mutta ei liikaa, sillä emme halua hillottua lohta).

Laita lohi kylmään suolaantumaan 24 tunnin ajaksi. Tarkista suolaantumisen onnistuminen, jos maku on hyvä niin siirry vaiheeseen kaksi!

Vaihe2

Mausteliemi
3 cl viskiä
8 pisaraa hikkorisavuaromia

Tee mausteliemi, pyyhi kalasta suola pois. Valuta astiasta ylimääräiset nesteet pois ja huuhtaise se. Kaada liemi astiaan ja aseta kala nahkapuoli ylöspäin sekaan. Anna maustua vielä toinen vuorokausi.