Kuten jotkut blogia aktiivisemmin seuraavat lukutaitoiset tietävät, olen innokas multasormi eli viherpeukalo. Erityisesti chilit kaikessa monimuotoisuudessaan ovat lähellä sydäntäni. Kasvaa meillä myös orkideoja sekä blogistin itsensä kokoinen peikonlehti..
Koko chilipelleily lähti aikoinaan liikkeellä Alepan pienestä punaisesta chilistä vuonna 2009. Olin ostanut niitä papukaijoillemme järsittäviksi (Jep, papukaijoille. Linnuilta puuttuvat hermoreseptorit joihin kapsaisinoidit kiinnittyvät ts. lintuja ei polttele) ja
Chilejä on nyt tullut kasvateltua kahdessa eri asunnossa, kymmeniä erilaisia lajikkeita villeistä aivan degeneroituneisiin ja ristipölytteisiin asti. Kasvatusolotkin ovat muuttuneet, alkuun käytössäni oli vain yksi ikkunalauta joka antoi luoteeseen, kaiken kukkuraksi asunnossa joka sijaitsi pohjakerroksessa.
Sittemmin sain ikkunoita enemmän, nyt pohjoiseen ja etelään, lisäksi vielä etelään antavan hyvänkokoisen - joskin lasittamattoman - parvekkeen! Alkuun jouduin hakemaan ihanteellisia kasvatusoloja parvekkeellamme, siellä oli niin varjoa kuin paahdetta, tuulensuojaa kuin avointa. Juuri kun sain mielestäni koko paletin läjään, kaatoi taloyhtiö ison hevoskastanjan joka varjosti parvekettamme! Tämä tietenkin jossain määrin masensi minua, sillä chilinkasvatus on yllättävän pitkäjänteistä puuhaa (vaikea uskoa kun lukee chilifoorumilta pellepelottomien väkerryksiä; kasvatuskausi alkaa elokuun alussa, syyskuussa mennään jo täysillä ja lokakuussa rehut lentävät luiskaan 2010-luvun ADHD-ihmisen aloittaessa uuden harrastuksen) ja muutamankin eri lajikkeen kasvatusolojen hiominen optimaaliksi ottaa helposti pari vuotta.
Hevoskastanjan kaatamisesta hermostuneena, päätin että kausi 2013 vedetään täysin hatusta tempaisemalla. Pitkään vaalimieni uhanalaisten villichilien lisäksi päätin kasvatella ainostaan muutamaa varmaa ruokachiliä sekä paria uutta tuttavuutta (mm.Alma paprika jota unkarilainen kaverini toi paikan päältä Unkarista) siementen takia. Jostain syystä keksin vielä kerjätä chilifoorumin nimimerkki Jaolstenilta sortimentin Capsicum pubescens-suvun chiljeä.
Ja nyt päästään asiaan. Capsicum pubescensit, tuttavallisemmin "pubet", eli rocoto-/rokotochilit ovat monen harrastajan mielestä hankalia kasvatettavia ja vielä vaikeammin satoavia. Itsekin olen tätä mieltä, ainakin osittain.
Ne vaativat tolkuttoman pitkän itämisajan. Siinä missä "peruschilit" voi nakata itämään vuodenvaihteessa, täytyy rocotot asetella idätysalustan hellään huomaan jo joulukuun alussa. Itäminen kestää kauan ja alkuvaiheen kasvaminen samaten. Suomen talvessa lisävalaistus on liki pakollista, ilman en suosittele kokeilemaan. Rocotot ovat kotoisin Etelä-Amerikan vuoristosta, suhteellisen korkeasta ilmanalasta. Tämä aiheuttaa heti haasteita tavalliselle kasvattajalle. Pitkälle jalostettujen jalapeñojen kasvattaminen on sikäli palkitsevaa, että satoa tulee oikeastaan millaisissa oloissa tahansa. Sama pätee useimpiin lajikkeisiin. Mitenkään turhan vaativia rocotot eivät kuitenkaan ole, niille ei tarvitse simuloida korkean paikan leiriä painekaapissa tai mitään muuta outoa (vaikka päivän trendinä tuntuu olevankin chilinkasvatus kaikkein monimutkaisimmalla ja hankalimmalla tavalla!)
Itselläni kävi onni onnettomuudessa, juurikin hevoskastanjan kaatamista seuraavassa välinpitämättömyydessä iskin kasvit vain kasvamaan ilman turhaa miettimistä.
Liiallinen paapominen on monen kasvin surma, olen havainnut saman vaikeiksi miellettyjen orkideojen kanssa. Millintarkka lannoitteen annostelu ja sekuntikellon kanssa tapahtuva kastelu todennäköisesti tappaa kasvin, parhaiten menestyvät ja kukkivimmat orkideamme ovat niitä joita kohdellaan kaikkein kaltoin. Yleensä muistan Alepan kassajonossa, iltapäivälehtien lööppejä lukiessa ja päiväystä katsoessa, että "voi herranpieksut! Oncidiumia ei ole kasteltu viikkoon!!!"
Sama kävi nyt rocotojen kanssa. Olen aina mieltänyt rocoto isokokoisiksi vuoristokasveiksi, joten olen istuttanut niitä isoihin ruukkuihin, superilmavasti perliitin kanssa ja lannoitellut maltillisesti. Lisäksi olen vielä asetellut ruukut varjoon, koska "vuoristossa on kylmää"! Sanomattakin lienee selvää, että satoa ei ole tullut juuri nimeksikään.
Tänä vuonna havahduin vasta nyt syyskuun lopussa chilejä sisään rontatessa (jep, keittiö on kuin viidakko..), erilaisia rocotoja on aivan pilvin pimein! Viime vuonna sain satoisaksi kehutusta Turbo Pubesta ehkä kahdeksan podia. Nyt rocotoja on tulossa vähän yli kilo, pelkästään kolmesta neljästä kasvista!
Jouduin oikein istumaan alas ja pohtimaan tilannetta; mitä olin tehnyt ajatuksissani eri tavoin kuin aikaisempina vuosina.
- En ajatellut (aina kannattavaa..)
- Istutin rocotot pieniin ruukkuihin, koska isommissa oli viime kaudelta talvehditettuja chilejä.
- Lannoitin niitä samoin kuin muitakin chilejä.
- Kasvualustana oli Kekkilän puutarhaturve jota varmuudeksi junttasin vähän turhan tiiviisti.
- Sijoitin ruukut suoraan auringonvaloon, koska varjopaikkoihin sijoittelin isot ruukut, joissa oli vanhoja chiljeä!
Sattuman oikusta olin tietämättäni korjannut virheet jotka johtuivat ajattelemattomuudestani. Hapahko tiivis maaperä pienessä ruukussa sekä reilu päivän ja yön välinen lämpötilavaihtelu tekivät yhdessä sen oleellisen pikkuseikan, joka erottaa jonkinlaisen sadon surkeasta.
Tästä innostuneena taidan kokeilla ensi kautta pelkästään rocotochileillä!
Meidän rocotosta on tulossa vain 2 podia (eiks se oo se liilakukkanen karvanen kasvi?). Pitää testata ens kesänä sun menetelmää, jos noi säilyy hengissä talven yli.
VastaaPoistaKuiva huoneilma tuntuu olevan myrkkyä ulkona kasvaneille rocotoille. Niitä saa karsia aika rajusti ensimmäisten sisäviikkojen aikana, eivätkä pienimmät aina selviä siitä.
VastaaPoistaNiin ja Juu, rocotot ovat niitä karvaisia ja lilakukkaisia!
ei ne kovin hyvin kasva sulla ne chilit, rääpäleiltä näyttivät kuvissa..orkideat taitaa olla sun juttu.
VastaaPoistaNonnih, täällähän on oikein älymystöä paikalla! Mitä jos arvon herra/rouva Anonyymi menee nyt sinne vuokrayksiön vaatekomeroon ja ampuu itseään hitaasti takaraivoon?
Poista