maanantai 7. lokakuuta 2013

Sananen..

Tai lähinnä yleistä pohdintaa. Muistaakseni muuten, koskaa ei saa aloittaa kappaletta vastaamalla otsikkoon josta tehdään täten retorinen kysymys. Mutta mitä väliä, 98% kaikista nettiblogeista sisältää niin pahoin vammautunutta kielenkäyttöä, että kieli itsessään on tunnistettavissa ainoastaan hammaskartan avulla. Eikä aina sittenkään.

Blogi on viettänyt tasaisen tappavaa hiljaiseloa koko kesän. Suurin syy on suunnaton vihani tietämyskoneina tunnettuja aikarosvoja vastaan. Sain käyttööni Ex-Nokia, nyk. Microsoft, Lumia-älypuhelimen ja olen sillä onnistuneesti hoitanut niin pankkiasiani, lainastovaraukseni kuin nettivittuilutkin! Ainoastaan blogia en pysty sillä pitämään, ainakaan tällä blogger-alustalla.

Eipä sillä. Mielelläni kirjoitan parempia juttuja vähän harvemmin, kuin jotain pasiradio-tyyppistä paskaa keitetyistä kalapuikoista joka helvetin päivä. Internet on muutenkin menossa huonompaan suuntaan, en nyt ala kirjoittaa siitä, mutta kyllä mielestäni jokaisella internetin käyttäjällä tulisi olla jonkinlainen vastuu siitä, mitä skeidaa eetteriin ladataan. Itsekritiikkiä ja taustatietoa lienee puuttuvan useammalta, mainittakoon nyt esimerkiksi että jos on sitä mieltä, että opintotuet ovat liian pieniä ja se on Jyrki Kataisen vika, niin onko mieltä kirjoittaa aiheesta blogi? Tai jos on rippilahjaksi saatu Nikonin järkkäri, niin tekeekö se turvenuijasta kuin turvenuijasta todellakin ammattifotarin? Minua ei todellakaan kiinnosta nähdä Hipstamatic-kuvakirjastossani kuvia jossa törpöt poseeraavat halvoissa vaatteissaan peilin edessä tai ovat vetäneet moottoriperä punaisena hehkuen jonkun rupisen puiston läpi, joka ikisen ruskalehden tallentaen.

Youtubesta en aio edes sanoa mitään. Työttömille ja MT-potilaille ei vain pitäisi myydä mitään videotallentimia. Koskakohan netti hukkuu kakkaan?


Nonniin, tämähän lähti sangen räyhäkkäästi! Ei mikään ihme, että banaanilaulua on kuultu allekirjoittaneen toimesta foorumilla kuin foorumilla! Suomalaisten keskustelulautojen suurin vika on toiset ihmiset. Minulla on vielä tuoreessa muistissa aika jolloin sivistymättömyydellä ei ylpeilty ja jokaista harhaluuloa ei toitotettu varmana faktana.

"Riita on läsnä kun tyhmä puhuu, hänen suunsa kärttää nyrkkiä!" Näin sanotaan jo raamatussa ja kuten kaikki uskovaiset pellet tietävät, mitä raamatussa lukee, se on faktaa.

Perskeles, piti chileistä puhumani, mutta jätän sen huomiseen! Arrivederci vaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti