tiistai 17. syyskuuta 2013

Vähän helkkarin...tai no melko hyvä sienipasta

Makustelijat tekivät mainiossa blogissaan aika helvetin hyvää tattipastaa. Tämä ei nyt ole ihan suoraa apinointia, mieluiten käyttäisin termiä arkipäivän pastissi.

Hommahan meni näin; oltiin jälleen kerran töiden jälkeen LIDLissä ostamassa halpaa bisseä sekä päivän safkaa. Illaksi oli jotain menoa, joten lasagne tai karjalanpaisti oli pois pelistä. Lisäksi ruoka piti saada nopeasti, koska nuukana sällinä olin jättänyt lounaan välistä!

Mieleeni muistui Makustelijoiden tattipasta - jotain vastaavaa - mutta kamat LIDListä!

- Rasia ruskeita herkkusieniä
- 1 sipuli
- 5 valkosipulinkynttä
- Loraus bisseä
- 2 dl kermaa
- Puolikas fond du chef-naudanlihaliemihyytelökuutio
- Mustapippuria
- Tagliatellea n.6-9 kerää

Silppua sipulit, heitä kuumalle pannulle jossa ennestään oliiviöljyä ja voita. Kuullota sipuleita vasurilla ja hienonna samalla sienet krouviksi kuutioksi.

Laita pastavesi kiehumaan.

Kun sipulit ovat kuullottuneet viitisen minuuttia, lisää sienet parissa kolmessa erässä. Jatka paistoa.

Kun sieniin alkaa tulla herkullista ruskeaa, lisää mustapippuri, puolikas fondducheffi  ja vajaa desi keskiolutta.

Keitä keskiolut pois (juo lopputölkki) ja lisää kerma. Laita pastat kiehumaan.

Alenna kastikkeen lämpöä siten, että se kiehuu hiljalleen kasaan mutta ei kuivu! Hämmennä välillä.

Juuri ennenkuin kaadat pastat lävikköön, lisää kastikkeeseen puolikas kauhallinen, eli desin verran pastan keitinvettä, nosta kasari kuumalle levylle ja valuta pastat huolellisesti. Kiehauta soosi ylös, pastan keitinvesi antaa makua ja samalla saostaa kastiketta. Yhdistä soosi ja pasta ja täräytä lautasille. Helppoa, halpaa ja nopeaa.

1 kommentti:

  1. Oli pakko käydä tsekkaamassa tuo Makustelijoiden ohje: siis jos haluaa välttää kotimaisissa sienissä Tsernobylin jäljiltä edelleen normiarvoja suuremmat cesium-määrät, pitää sienten liotusvesi heittää pois, ei käyttää...

    VastaaPoista