keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Habanero satoaa

Habanero ei ole kovin tarkka nimi, se on itseasiassa mainosnikkareiden ja siemenkauppiaiden käyttämä yleisnimi c. chinense-suvun tulisille chileille jotka ovat "perinteisen" näköisiä. Habaneroja on satoja erilaisia, suurimmalla osalla on jonkinlainen etuliite kuvaamassa kyseisen "haban" erityisominaisuuksia kuten väriä tai poikkeavaa makua. Tällaiset vaihtelut on saatu aikaan risteytyksillä ja sanomattakin lienee selvää, että lopputulos on kaukana luonnollisesta habanerosta. Lisäksi pitkälle jalostetuista hybrideistä kasvatetut kasvit saattavat sisältää huomattavaakin vaihtelua.

Habanero, joka tarkoittaa Havannalaista, on kotoisin Karibianmeren alueelta ja kuten suurin osa tämän alueen chileistä se on erittäin tulinen ja aromaattinen.

Tämä habanero, capsicum chinense, on yksi vanhimpia kasvejani. Idätin sen loppukesästä vuonna 2009, siemenet nappasin K-marketista ostamistani Ugandalaisista habaneroista. Meillä on ollut pitkä ja polveileva yhteinen historia. Alkuun en tahtonut saada sitä kukkimaan, sitten en saanut kukkia muuttumaan hedelmiksi, eli podeiksi. Lopulta alkoi satoakin tulla, mutta kovin onnettomasti.

Aloittelevana chilinkasvattaja en tietenkään osannut sanoa mikä oli vialla, lannoittamisen suhteen olen aina ollut yltiövarovainen joten vika ei ollut siinä.

Nyt pari vuotta myöhemmin ovat asiat selvinneet. Olen aikaisemminkin kirjoittanut, kuinka c. chinense-suvun chilit vaativat erityisen paljon lämpöä sekä valoa. Mutta lämpöäkin on montaa erilaista sorttia. Kuivaa lämpöä ja valoa ikkunan takana, kuivaa lämpöä ilman valoa patterilämmityskaudella. Ulkona kuumaa ja kosteaa tai sitten suoranaista hellettä ilman ylenpalttista kosteutta. Tämä jalostettu habaneroystäväni tykkää erityisesti alku- ja keskikesän pitkistä paahteisista aamupäivistä ikkunan takana, vettä ei saa antaa liikaa, mieluummin kerralla kunnolla kuin pikkuliruja joka päivä.

Ulkona on liian kosteaa ja tuulista tälle veijarille. Habaneron Intian serkku Naga Morich taas viihtyy parvekkeen helteisemmällä paikalla, kohdassa johon aurinko julmasti porottaa. Tässä nurkassa ei juuri muut chilit viihdy.

Mutta palataan habaneroon. Se aloitti tänä vuonna kukkimisen erittäin varhain, jo huhtikuussa. Toukokuussa sain ensimmäisen "sadon" siitä, noin kourallisen hedelmiä. Viimeiset hedelmät riipaisin pois kaksi viikkoa sitten ja jo nyt ovat ensimmäiset uudet podit tulossa. Lisäksi kukkia on aivan mielettömästi, kolme kertaa niin paljon kuin huhtikuussa. Hyvässä lykyssä ehdin saada tästä kasvista vielä kolmannen sadon syksyllä. Ei hassummin kun kaksi vuotta sitten kolme palkoa olivat työn ja tuskan takana.

Samalla kun kasvatat kasveja, ne kasvattavat sinua.



Kaksi podia ja roppakaupalla kukkia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti