torstai 30. huhtikuuta 2020

Väsyneet lapset homekouluun joka arki, mitä järkeä?


Viimeisen vuorokauden on otsikoissa ollut vain yksi aihe ja se on lasten palauttaminen kouluun. Lapset ovat nyt olleet kuusi viikkoa etäopetuksessa ja se on nyt niin iso ongelma, että kahden viikon päästä kakrut pitää saada sinne kouluun. Kouluvuotta on tosin vain kaksi viikkoa jäljellä, sitten alkaa kesäloma joka kestää kymmenen viikkoa.

Tätäkin ”ongelmaa” tarkastelen niillä samoilla kriteereillä kuin kaikkia muitakin nykyajan ongelmia. Eli lähinnä suhtaudun siten, että ne ovat joko keksittyjä tai vähintäänkin itseaiheutettuja.

Heitetään ilmoille sellainen ajatus, että miksi lasten edes pitää mennä jonnekin fyysiseen koulurakennukseen näyttelemään oppimista? Omien kokemusteni mukaan opetus on hyvä asia, mutta koulu on konstruktiona yhtä epäonnistunut kuin vankila.

Halki elämäni olen kuullut koulusta lähinnä samaa ”valitusvirttä”. Luokkakoot ovat liian isoja, oppilaat tyhmempiä & aloitekyvyttömämpiä kuin ikinä, opetusinfra tökkii, mikään ei toimi, ruoka on pahaa, koulu on homeessa ja lapset häiriköivät toisiaan.

Miksei yhtälöstä voida poistaa kaikkea paskaa samalla tavalla kuin alkoholi ja pikaruoka ruokavaliosta?

Koulurakennusten korjausvelka on miljardiluokkaa, näin stetson-menetelmällä arvioiden. Kuulla ”koulu” sana ilman ”home”-etuliitettä on kuin nähdä Jeesus ratsastamassa Joulupukilla kommareiden vappukulkueessa, jossa kukaan ei ole kännissä.

Parakkikoulut ja sädesienen raiskaamien rakennusten purku- ja korjausrakentaminen on todella iso bisnes. Todennäköisesti niin iso, että korruption lonkerot yltävät jo hallitukseen asti. Homeisia rakennuksia saneerataan miljoonilla ja taas miljoonilla vain jotta niissä on sitten parin kuukauden kuluttua vesivahinko kun Bogdan, Orma tai puolalainen Hessu Hopo kytki patterikierron paskaviemäriin, joka päätyikin ilmastointikanavaan. Juhlasalissa on sadan tuhannen euron äänentoisto, mitä kukaan ei osaa käyttää, sitä varten, että kevätjuhlassa ei soiteta suvivirttä, ettei kukaan vain loukkaannu ja ehkä kunta maksaa kymppitonnilla jonkun Keskustan kansanedustajan tms. rikollisen motivaatiopuhujaksi TET-päiville.

Kouluissa ei ole enää henkilökuntaa pitämässä talosta ja sen ihmisistä huolta, sen sijaan kaikki on ”kilpailutettu”. Ennen skolessa oli talkkari, joka rassasi viemärit, korjasi piirtoheittimen virtajohdon ja vinssasi koripallokorit alas liikuntasalin katosta. Tsilarilla oli ehkä työsuhdekämppäkin jossa ryypiskellä illat Metsoloita katsellen ja pitäen huolta etteivät raggarit rikkoneet paikkoja yöllä.

Nyt kilpailutuksen seurauksena tsilarit on delanneet sukupuuttoon ja kun (huom ei JOS vaan KUN) lamppu palaa, vessanpönttö tulvii tai koripallokorit pitää saada alas katosta, pitää rehtorin soittaa johonkin kirjainlyhennefirmaan jossa puhelinvaihteen, itkuiselta 12-vuotiaalta kuulostava työntekijä syyllistää soittajaa hänen työstressinsä kasvattamisesta. Puhelinsoiton jälkeen pitää odottaa 4-24 tuntia jotta kirjainlyhennefirmasta tulee uudenkarhealla pikkupakulla joku apurahajazztaiteilijan näköinen kynäniska vinkumaan astmaattisesti, ettei hänen lupatasonsa riitä vessan loisteputkilampun vaihtamiseen. Sen sijaan hän voi täyttää sähköisen anomuksen esimiehelleen joka tekee päätöksen sähköliikkeen tilaamisesta. Ja jos samalla kysytään niistä koripallokoreista, niin kynäniska kohauttelee harteitaan ja sanoo että hän ei voi asiaa hoitaa, pitää soittaa kirjainlyhennefirmaan ja tilata uusi käynti.

Ja tämä kaikki maksaa varmasti kymmenkertaisesti sen talkkarin liksan verran.

Yhden homekoulun hinnalla maksettaisiin varmaan koko ikäpolvelle pilvipalveluläppärit, ellei niitä ostettaisi krapulaiselta Mickey Rourk..eikun siis Tiina Jylhältä. Tai joltain kokoomuslaisen kaverilta.

Kilpailutus on myös tappanut kouluruokalan topakat emännät, jotka sotavuosien marttojen hengessä ruokkivat mukelot päivästä toiseen kunnon ruoalla. Nykyään kouluruokalassa käytetään veistä vain muovipussien ja pahvilaatikoiden avaamiseen kun keskuskeittiöistä tulee mautonta, rasvatonta, sokeritonta ja suolatonta huttua, mikä lämmitetään robottiuuneissa. Sitten ihmetellään mikseivät lapset syö ruokaa. No koska se maistuu paskalta. Ja näyttää.

Tälläkin kilpailutuksella ollaan ”säästetty” suorastaan valtavia summia. Veikkaan, että jos näiden keskuskeittiöfirmojen kirjanpitoa vähän enemmän tutkii, niin voidaan todeta että veroja ei makseta ja kaikki viivan alle jäävä on siirretty ulkomaille.

Paljon fiksumpaa olisi sulkea nämä ulkomaisille holdingyhtiöille rahaa tuottavat keskuskeittiöt ja lyödä suoraan lisää massia lapsiperheellisten lapaseen, silloin raha jäisi tänne, vaikkakin suurelta osin duopolille.

Minkä takia hukataan resursseja siihen, että toistasataatuhatta väsynyttä lasta pitää saada samaan aikaan, viitenä päivänä viikossa, yleensä kilometrien matkan päähän, homeiseen rakennukseen, saamaan opetusta liian isossa ryhmäkoossa jossa häiriköt ja hitaimmat oppilaat määrittelevät opetuksen tehokkuuden ja tahdin? Ja sitten välillä mennään ruokasaliin siirtelemään vesipöperöä lautasen reunasta toiseen.

Ainoa perustelu on käsittääkseni se, että ”näin on aina toimittu”.

Ei järjen hiventäkään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti