Valokuvaamista ison negatiivikoon kameralla (8x10)

Viime keskiviikkona olin kuvaamassa parin muun harrastajan kanssa ns. "sliding box" isoformaattikameralla.

Kotitekoinen kamera ja kinofilmikamera kokovertailuksi

Ikinä en ole isolla formaatilla kuvannut, olin kuitenkin nähnyt kuvia sellaisista kameroista, joissa on takana mattalasi jonka avulla sommittelu ja rajaus tehtiin, ja kiinnostus tämmöisellä laitoksella kuvaamiseen oli kova. Kun kaverini Lauri kysyi minua tähän kuvausprojektiin mukaan, lähdin tietenkin mukaan.

8x10 kameralla kuvaaminen on valokuvaamisen raskasta sarjaa. Kamera on iso ja painava, sitä ei huvikseen kanniskella. Pystytys vaatii vakaan jalustan (eli ison raskaan) ja mielellään kaksi ihmistä. Kolmeen pekkaan homma sujui vauhdikkaasti. Jonossa kuin köyhän talon porsaat me etenimme; minä ja kaverini Miikkali kannoimme jalustaa sekä huumekauppiaiden suosimaa putkikassia jossa oli kamera, kuvaamiseen sopivia tykötarpeita ja Laurin läheisen peruskoulun näytelmäkerhon lavasteista varastama ”talvinen maisema” vahakangas, joka nakattiin bätmänviitaksi tarkentajan ja kameran bärssipuolen ympärille. Teko joka vaati muuten napakkaa otetta ja ruista ranteeseen Katajanokalla kuvatessamme 4 boforin suolaisessa merituulessa.

Keliolosuhteet olivat muutenkin haastavat, paitsi että oli pimeää, myös tuuli ja oli pakkasta. Yhden kuvan ottamiseen kaikkine työvaiheineen menee helposti 10 minuuttia jos ei höslää ja mikäli asetelmaa ei ole etukäteen mietitty niin varttitunti on kallellaan hyvin äkkiä. Ilman pitkiä kalsareita ja Miikkalin repusta ”löytämääni” rommipulloa olisin varmasti jäätynyt hengiltä jo toisen kuvauslokaation kohdalla.

Miten tarkennus sitten toimii tuollaisen kameran kanssa? Lauttasaaren ala-asteen joulunäytelmään kuuluvan kankaan alla istuu kuvan ottaja, taiteilija itse, polvillaan maassa nöyränä, puristaen kangasta napakasti kameran ympärille ja samalla mattalasille piirtyvää kuvaa tutkien. Tarkennuksen tuplatriplatarkistaa mieluiten luupilla, mutta hyväsilmäiset pärjäävät ilman apuvälineitä. Taiteilija huutelee sitten ohjeita kaverille/kavereille jotka liikuttavat kameran etuseinää eli linssilautaa eteenpäin ja taaksepäin. Liikevara on joitain senttejä ja toleranssi joitain millejä joten yleensä etulautaa vaan rynkytetään summamutikassa suuntaan ja toiseen ja tarkentajan tehtävä on karjua ”IRTI!” keuhkojensa pohjasta merkiksi sille, että haluttu tarkennus on saavutettu.

Tämän jälkeen mitataan valotus, lasketaan resipookki, ollaan kovasti pöyristyneitä tarjotusta valotusajasta, sovitaan että kuvataan isommalla aukolla kun jaloista on jo lähtenyt tunto ja Miikkali hourailee pakkasenpuremana jostain kadonneesta lompakosta ja rommipullosta. Tämän jälkeen laitetaan sekuntikelloon aika, suljin T-asentoon ja räps.

Olen em. herrojen kanssa samaa mieltä että tämmöinen porukalla valokuvaaminen on kyllä hauskaa, hauskempaa kuin yksin kuvaaminen MUTTA! Myös hauskempaa kuin joukolla kuvaaminen omilla kameroillaan. Yhteistyössä on voimaa ja tämmöiset taideprojektit jossa sormet kohmeisina porukalla pystytetään todella huolellisesti maalattua kotitekoista kameraa, tuulessa joka meinaa viedä parran mennessään, keliolosuhteissa joissa kaikki muu paitsi glögin nauttiminen sisätiloissa lasketaan masokismiksi, ovat omiaan hitsaamaan harrastajia yhteen. Kiitoksia vain arvon herroille tästä reissusta.

Onhan siinä jotain kun kovalla työllä saadaan kamera pystyyn ja sitten seistään sen edessä tuulisuojana, ettei laite heilu puolentoista minuutin valotusajan aikana, ja siinä seistessä viereen tulee japanilainen turisti, paljain päin, joka nappaa saman näkymän digipokkarillaan ja jatkaa matkaa.

Pohjoisranta on kuvattu Uspenskin katedraalin juurella aukolla f16 ja ajalla 1min 25s

Hakaniemi on kuvattu Siltavuorenpenkereeltä, psykan laitoksen ”terassilta” aukolla f11 ja ajalla 1min 10s.