torstai 28. marraskuuta 2019

Ilmastonmuutosdenialistit


Voisikohan joku kertoa minulle kiihkottomasti ja yksinkertaistaen minkä takia ilmastonmuu, anteeksi kasvihuoneilmiöstä uutisoiminen saa tietyn kansanosan, joka tunnetaan siitä ettei osaa kirjoittaa omaa äidinkieltä kovin hyvin, aivojen limbiseen järjestelmään aikaan samanlaisen oikosulun, kuin mitä kännykkään tulee kun sen upottaa kesäiseen järveen.

Onko mitään muuta tieteellisesti tutkittua faktaa kuten termodynamiikan peruslakeja, painovoimateoriaa, alkeellista matematiikkaa, pizza lihottaa tai miasma vastaan bakteeriteoria -teoriaa joka saisi massoittain kansalaisia hakkaamaan näppäimistöjään jäykin sormin, kertomaan koko maailmalle, että kun minä luulen näin ja tunnen samoin, niin tämä minun luulo on varmasti fakta. Ja naapurin Reijo oli kanssa samaa mieltä, että ”Mitkä vitun bakteeri-viirukset? Eihän niitä edes näe! Kyllä se flunssa tulee kylmästä ja kun sukat märkät. Varmasti on jottain homo saatio kaasuja niissä flunssa rokoteissa kun ei saa enää olla hetero ja marco pjursröm poies telekusta metsolat tilalle hyvää Viihdettä”.

Kuulemma juutalaiset omistaa Ylen. Yhdessä Jeff Bezosin kanssa, joka on liskoihminen. Helsingin Sanomat taas toimii suoraan salaisen KGB:n alaisuudessa, aivopesten ihmisiä ajattelemaan kuin ne kuvitteelliset punavihertaiteilijahipsterit joista minä humalassa puhun kun haluan olla näsäviisas.

Ilmeisesti on ihan oikeasti ihmisiä jotka uskovat näin. Tai siis tietävät. Heille juutalaiset ja reptiliaanit tosiaan omistavat Ylen, joka kieltää faktan että Suomesta ollaan tekemässä muslimivaltio. Ja Putin kirjoittelee Hesarin uutiset aamupaskalla ja nauraa myöhemmin olematonta partaansa kun ”massoittain ihmisiä aivopestään sillä propagandalla”.

Missä menee se ero, että päätyykö M1-lähete perstaskussa dorkalaan; kun näkee pieniä vihreitä ukkeleita vetämässä macarenaa sängynpäädyllä vai kun ihan tosissaan kirjoittaa nettiin: ”Hesari keksii taas uutisen ilmaston muutoksesta koska salaa simpeleelle rakennetaan 100 moskeijaa vantaalaisten työttömien sossumasseilla!!!111 VERINEN VALLAN KUMUOS NYT!!!!111”

Vai ovatko nämä ihmiset palkattuja trolleja? Missä uutinen, pieninkin, kasvihuoneilmiöstä (se on muuten se oikea sana) niin siellä nämä yhdys sana estyneet kertomassa, että ”ihan hapatusta koko asia, minä todistan sen jahka sataa lunta heh heh” tai ”Hiihoo hiihoo niin kauan kuin kiina käyttää hiili voimaa niin minun diebel volvo käy joka aamu TYHJÄ KÄYNILÄ 2H TUNTIA!”.

Ja ei niin vähäpätöistä uutista kasvihuoneilmiöstä, ettei siitä saataisi aasinsiltaa maahanmuuttoon.

90-luvulla oli sentään helppoa kun piti pelätä vain neljää asiaa. Että maahanmuuttajat vievät kaikki työt, tai kaikki sossumassit, tai kaikki naiset tai KAIKKI EDELLÄ MAINITUT.

Nykyään ei edes pelätä kohdennetusti mitään, pelätään vain niitä maahanmuuttajia itsessään, vaikka jokaiselle kelpaa kyllä maahanmuuttajataustaisen pizza, kebab, remontti, kotihoito ym. Silti pelottaa helvetisti. Kun ”ne” tulee tänne. Vittu tulkoot. Jos joku haluaa vapaaehtoisesti asua maassa, jossa viisi kuukautta kahdestatoista on yhtä nastaa kuin istuisi perse vedessä umpeenluodussa kaivossa, pääministerinä on Antti-vitun-Rinne, niin tänne vaan! Omat on kaamosmasennuksenne. Minä haluan Aruballe tai Etelä-Ranskaan.

Minulle saisi kyllä maksaa ihan kunnon liksaa siitä, että viitsisin istua himassa pierun hajussa, äfviitosta näpyttäen Hesarin ja Ylen sivuilla, että milloinka tulee taas ikävästi tiedemiesten tutkimuksia jotka pitää kaataa kertomalla todellinen totuus, se mikä naapurin Reijon kanssa Essolla sovittiin. Että kun ei sitä ilmastonmutosta oikeasti ole. (vaikka se on).

Maksetaanko näille liksaa? Onko jonkun tahon etu, että aina kun uutinen pomppaa esiin, on siellä Maukat, Liisat ja Antit kertomassa, että tämä ei pidä paikkaansa, silkkaa propagandaa?
Ja tosiaan miksi juuri ilmastonmuutos on tämä liki jokaisen nahan alle menevä asia?

Miksi ilmastonmuutos saa ihmiset aivan laukalle?

Mitä kivaa on ilmastonmuutoksen kieltämisessä? Irtoaako siitä jotain hupia ja hauskaa?

En ymmärrä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti