sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Kansa taisteli - sedät kertovat. Tapaus Kasvisruokapäivä.

Muistan edelleen ne kammottavat ajat, sen inhimillisen hädän jolle päättäjät tuntuivat olevan sokeita.

Olimme labrarottia saatanallisessa kokeessa, altistettuina epäinhimillisiin oloihin.

Peruskoulussa tapahtunut tapahtuma jätti hirveät henkiset arvet.

Muistan sen kuin eilisen..

Se oli kuin mikä tahansa torstai. Muistan varmasti, että se oli torstai.

Koulun ruokalassa oli tuttuun tapaan hernekeittioa ja pannaria.

Keitto maistui hieman oudolta, mutta totuuden nimessä sanottakoon, ettei koulumme ruokala ollut kuulu tasalaatuisista tuotteista.

Vasta iltapäivällä oireet alkoivat. Levottomuutta, vapinaa. Heikotusta.

Monet pyörtyivät. Liikuntatunti piti peruuttaa emmekä me lapset päässeet rusoposkisina kirmaaman tervehdyttävän urheilun nimissä kentälle, makasimme apeina pulpeteissamme.

Opettajakuntamme oli aivopesty ja vanhempien kyselyt kouluruokalassa tarjotusta hernekeitosta pysähtyivät vaikenemisen muuriin.

Oli teorioita, mutta kyseisen rokan viimeisetkin jäämät oli huuhdeltu viemäriin kattiloista, joten mitään todisteita ei ollut.

Seuraavan viikon keskiviikko, päivä josta minä ja ikätoverini puhuvat Helvettinä, oli siihenastisen ja senjälkeisen elämäni vaikein.

Jo saapuessani kouluun, aistin tiettyä sähköisyyttä ilmassa. Vihervassariopettajamme liikehti levottomasti koko aamupäivän ja kello 11 tasan meitä ryhdyttiin sotilaallisella kurilla, inhan kulttuurimarxistisen tamburiinin tahdissa, ohjaamaan kohti ruokalaa.

Ruokalassa pistin merkille ison, lakanalla peitetyn siirrettävän opetustaulun.

Asetuimme jonoon, saimme ruokamme ja menimme pöytiin istumaan.

Luokkatoverini Janne (nimi muutettu) katsoi annostaan kummeksuen ja totesi "ne unohti antaa mulle ruokaa, sain pelkkiä lisäkkeitä". Katsoin omaa lautastani ja totesin myös saaneeni vain salaattia ja erilaisia kasviksia.

"Älä huoli" toppuuttelin Jannea, "varmaan kohta sisään tuodaan kokonainen vartaassa oleva härkä tai iso vuorellinen höyryävän kuumia lihapullia!!" vakuuttelin lapsenuskossani.

Ruokalassa puheensorina kiihtyi samaan tahtiin huolen kanssa, että tänään ei olisi koulussa ruokaa ollenkaan - pelkkiä kasviksia vain - kun rehtorimme, noita-akalta näyttävä feminatsi, puhalsi pilliin hiljentäen koko ruokalan.

En pysty muistamaan, mistä rehtori puhui, mutta muistan puheen olleen lyhyt. Ja järkyttäneen kaikkia. Kuolemanhiljaisuus oli käsinkosketeltava eikä se muuksi muuttunut kun rehtori tempaisi lakanan pois siirrettävän valkotaulun päältä.

Muistan edelleen ne kommunisminpunaisella tussilla kirjoitetut sanat.

KASVISRUOKAPÄIVÄ

Hiljaisuuden rikkoi hiljainen nyyhkytys, luokkatoverini Liisa (nimi muutettu) itki hiljaa paikallaan, kyynelten tippuessa naurisraasteeseen.

"Missä ruoka on? Missä on liha?" kysyi Janne kovaan ääneen järkyttyneenä, ansaiten samantien 4 tuntia jälki-istuntoa feministiseltä vihervassarisuwakkimädättäjä rehtoriltamme.

Olimme kaikki tolaltamme, söimme järkyttyneenä kasvis"ruokaa", joka oli pahaa eikä vienyt nälkää.

"Kasvikset ovat lisäke, eivät ruokaa" sanoi Pekka (nimi muutettu), lihanleikkaajan poika ja kippasi lautasensa biojätteeseen.

Pekka erotettiin saman tien koulusta.

Tajusin, että edellinen torstai oli kuivaharjoittelua tälle kauheudelle. Meille oltiin salaa tarjoiltu KASVISHERNEKEITTOA.

Ilmankos niin moni oli melkein kuollut.

Ruokailun jälkeisestä päivästä en muista juuri mitään, heikkenin nopeasti.

Kun kello löi kaksi ja koulupäivä päättyi, makasivat oppilaat enimmäkseen pyörtyneinä pitkin lattioita, näky toi mieleen sariinikaasuiskun. Ainoastaan lesbofeministiopettajat seisoivat pystyssä, aatteensa voimaannuttaneina.

Onneksi eräs luokkatoverini asui aivan koulun vieressä, tukien toisiamme onnistuimme hoipertelemaan hänen kotiin, josta soitin itkuisena nälästä isälleni; "isä tule hakemaan minut, kuolen, meidät pakotettiin syömään vain kasviksia tänään koulussa".

Niin suuri oli isäni hätä hänen nähdessään ainoan poikansa liki hengettömäksi kasvisruoalla kidutettuna, että hän nosti minut vahvoille, lihalla ruokituille, käsivarsilleen ja kantoi minut katumaasturiimme, joka oli jalkakäytävällä tyhjäkäynnillä.

Ajoimme suoraan tuttuun S-bonuskorttiravintolaan ja isäni huusi "Äkkiä!! Tuokaa lihaa! Poikaani on pakkosyötetty kasvisruoalla peruskoulussa!" muistan miten näin henkilökunnan järkyttyneet ilmeet puoliksi suljettujen luomieni välistä, eräs vanhempi tarjoilija pudotti lautasen lattialle ja hän kuiskasi "voi hyvä jumala, säästäisivät edes lapset tältä hulluudelta".

Onneksi keittiöstä lennähti ennätysnopeasti kaksi Tomahawk -pihviä jauhelihakastikkeella ja XXL-nakkimuki tuplapekonilla, söin ne pikatahtia ja kumosin samalla ison tuopin lihalientä.

Samalla kerroin isälleni ja ympärilleni kerääntyneelle henkilökunnalle koulun hirveyksistä, aloittaen salaa tarjotusta kasvishernarista.

Kertomukseni saivat aikaan lumipallomaisen efektin ja kasvisruokapäivät saatiin toistaiseksi peruttua.

Täytyy toivoa ettei tämmöinen kulttuurimarxistinen HULLUUS koskaan enää toistu.

1 kommentti:

  1. Järkyttävää luettavaa! Onneksi Isä, luultavasti kohtuu selvinpäin ja tuli pelastamaan ainokaisen poikansa.

    VastaaPoista