Internet on pilalla

Jeesus sai ramman kävelemään, mutta internet sai idiootit keskustelemaan.

En ole huvittunut. Olin aktiivinen internetin käyttäjä viime vuodet. Vuodet 2003-2007 elin kokonaan ilman tietokonetta, ihan vain kokeeksi. Ja pärjäsin hyvin. Nyt voisi kokeilla elää neljä vuotta ilman sosiaalista mediaa. Tai vaikka loppuelämänsä.

Some on pilalla. Pelkkää paskaa tilalla. Ääripäät huutavat tuuleen niin, että tavallinen tallaaja hukkuu sinne jonnekin. Amerikoista apinoitu mielensäpahoittaminen on rantautunut tänne Suomeen korvannut maalaisjärjen tyystin, samalla kuin varkain tunteet ovat korvanneet faktat.

Ja samalla keskustelu on tapettu ja sen vielä hyytymättömään verilammikkoon on pystytetty kilpahuutamisen alttari.

Sanotaan, ettei mitään saa enää sanoa. Päinvastoin. Ongelma nykyään on se, että aivan kaiken saa sanoa. Konteksti ja sisältö eivät ratkaise, vaan se kuka sanoo.

Suorastaan haitallista misinformaatiota saa sanoa, kunhan sen tekee oikeasta näkökulmasta. Esimerkiksi sähköyliherkät ja homeopatiaan hurahtaneet kertovat auliisti faktoja, joilla ei ole mitään tieteellistä näyttöä, kovina faktoina. Kuulemma syövästä voi parantua jos tekee ajatusharjoituksia. Samaten saa sanoa, että kaikki miehet ovat uhka.

Jos näitä ajatuksia vastaan ”käy hyökkäykseen”, sortuu nettikiusaamiseen ja vihapuheeseen. Sokerivesi ei välttämättä tapa syöpäsoluja joten niin saa sanoa, mutta jos sanoo sokeriveden nimeen vannovaa ääliöksi, on sortunut nettikiusaamiseen. Eivätkä kaikki miehet raiskaa, mutta ei niin saa sanoa. Tai jos sanoo, niin se on miesselittämistä (näistä keksityistä termeistä myöhemmin lisää)

Hyvä tapa (ja hyväksytty tapa) puhua kovinkin jyrkästi on sanoa se kysymyksen muodossa. Kun Maria Petterson ”kysyy” Twitterissä; Miehet, pelottaako asia X? On sanoma ”Nyt miehiä pelottaa”, paitsi että ei ole. Peesaushuuto on melkoinen ja miesten kieltävät vastaukset ovat selkeä osoitus patriarkaatin orastavasta sortumisesta.

Vielä kun joku näyttäisi sen patriarkaatin, että missä se on ja miltä se näyttää.

Jos kuka tahansa mies twiittaisi: Naiset, miksi ette osaa taskuparkkeerata? Kyseessä olisi misogynistinen hyökkäys naisia kohtaan.

Sanojan sukupuoli ja sosiaalinen asema ratkaisee kuinka hyväksyttyä on sanoa yhtään mitään. Olen viimeisen puolen vuoden aikana nähnyt, ihan vakavasti otettavilta omalla nimellään olevilta twiittailijoilta, muun muassa sellaisia twiittejä, että jos kaikki miehet tapettaisiin niin kadulla uskaltaisi liikkua, tai että jos kaikki rikkaat ryöstettäisiin putipuhtaiksi ja Espoon Westend tuhottaisiin ydinaseilla, niin oikeus tapahtuisi.

Lienee selvä, että kukaan ei voisi ikinä sanoa, että saataisiinpa kaikki naiset pois liikenteestä tai ulkomaan kansalaiset pois kaduilta syyn X vuoksi, joutumatta lailliseen edesvastuuseen. Mutta hei, tapetaan kaikki miehet!

Edellinen blogipostaukseni käsitteli köyhien syömistä, se oli kirjallinen vastine Ylioppilaslehden ”raflaavalle” kolumnille joka käsitteli rikkaiden syömistä ja jonkinlaisen oikeuden tapahtumista. Tuon kolumnin pohjalta näin itseään vasemmistointellektuelleina pitävien ihmisten sortuvan mitä massiivisimpaan hybrikseen. Sellaiset ihmiset, jotka eivät pystyisi edes loukuttamaan rottia, voimafantisioivat verikekkeireistä joissa rikkaat teurastetaan ja heidän omaisuus sosialisoidaan.

Tämä on ihan sallittua ajattelua. Eikä kukaan sitä kritisoinut, minua lukuun ottamatta. Jos joku jolla olisi ylioppilaslehden näkyvyys tekisi vastaavan jutun siltä kantilta, että lakkautetaan sosiaaliturva ja annetaan vain menestyneiden selvitä, tämä lennätettäisiin käräjäoikeuteen nanosekunnissa.

Mitä sitten jää jäljelle sosiaalisesta mediasta? Ei mitään. Hajuton ja mauton tavallinen kansa lopettaa sen käytön ja jäljellä ovat ääriaktivistit. Sammakko Pepe -profiilikuvalla olevat rasisti-vajakit sekä paremmisto, eli poliittisesti korrekti siipi. Kaksi valtavaa kuplaa.

Keskustelu voidaan tappaa usein eri asein. Somessa keskustelua pyrkii ohjaamaan äänekäs vähemmistö, jota kutsun ”paremmistoksi”. Kyseessä on poliittisesti korrekti ryhmittymä jota kuvaa englanninkielinen termi Social Justice Warrior, eli SJW. Suomeksi nämä tunnetaan nimellä mielensäpahoittajat ja puolestaloukkaantujat.

Nämä ihmiset hautuvat omassa kuplassaan kuten bakteerit paiseessa. Heillä on pyrkimys elämään utopiassa jossa ketään ei loukata koskaan ikinä millään tavalla. Rehellisesti en usko heidän olevan kosketuksissa reaalimaailmaan millään tavalla.

Oikean maailman lainalaisuudet toimivat myös sosiaalisessa mediassa. Paras tapa tappaa keskustelu, on osoittaa ettei vastapuoli osaa edes kieltä tai terminologiaa ja täten ei ole edes kelvollinen käymään diskurssia.

Kehoitukset ”perehtyä asiaan” ovat tämän toimintamallin mukainen ja ehkä yleisimmin tunnettu lausahdus.

Vasemmistolaisiksi ja feministeiksi itsensä ilmoittavat pyrkivät usein suitsimaan keskustelua, joka on koko somen peruskivi, viljelemällä passiivisaggressiivisesti erilaisia vakavalta kuulostavia termejä kuten ”kognitiivinen dissonanssi” tai ”ableismi”, jonka tarkoitus on osoittaa, ettei vastapuoli tiedä mistä puhuu ts. keskustelu on turha. Näitä termejä vastaan ei pysty puolustautumaan, sillä pyrkimykset osoittaa väite vääräksi voidaan kumota seuraavilla tavoilla:

Yleisimpiä tapoja lopettaa vastapuolen keskustelu on piilotetut ad hominem loukkaukset, kuten miesselittäminen ja setämiehittely. Myös olkiukon huutaminen on suosittua.

Nyrkkisääntönä tuntuu olevan se, että ensin luetaan sosiaalista mediaa kuin piru raamattua, keksitään sieltä jotain mistä loukkaantua, huomautetaan tästä alkuperäiselle keskustelijalle ja jos ja kun tämä puolustautuu, vedotaan sukupuolen, iän tai yhteiskunnallisen aseman perusteella näköalattomuuteen (setämies, miesselittäminen, hauras maskuliinisuus, toksinen maskuliinisuus, etuoikeudet, toimihenkilö) tai olkiukkoon jonka jälkeen voidaan todeta, että eihän tämä edes tiedä mistä puhuu. Moni laittaa vielä varmuudeksi blokin päälle tai jos alkuperäinen postaaja erehtyy vielä vastaamaan, voidaan kuitata passiivisaggressiivisella ”Jahas kiitos. Hyvät jatkot.”

Mitään sananvapautta ei enää ole olemassakaan. Jokainen lause ja sana tulee stilisoida siten, ettei kukaan vain loukkaannu siitä. Eikä vitsejä saa kertoa. Ihmiset eivät pysty enää hallitsemaan omia reaktioitaan, joten jokainen joutuu nykyään hallitsemaan ulosantinsa 110% tehokkuudella.

Ja vitsit. Niitä ei tosiaan parane heittää ilmoille enää missään. Mieluiten korkeintaan omalle isälle pimeässä autotallissa, eikä mielellään silloinkaan, ettei kukaan vain loukkaannu.

Sosiaalisessa mediassa vitsien kertominen on kuin ampuisi itseään jalkaan. Sellaista huumoria ei olekaan, joka ei pikkaisen, häviävän pienen määrän, kirpaisisi jotain ihmistä tällä pallolla. Ja tämän häviävän pienen kirpaisun vuoksi ihmiset ovat valmiita päivystämään vaikka maailman tappiin asti, jos vain suinkin pääsisivät osoittamaan vitsin kertovan olevan ”ableistinen etuoikeutettu setämies”.

Sosiaalisessa mediassa jonkinlaista kunnioitusta nauttiva, itseään menestyneenä koomikkona pitävä kroonisen pilviveikon näköinen miesoletettu tuli kerran, valehtelematta, jakamaan jonkinlaista ”keltaista korttia” minulle vitsistä jonka olin kuulemma varastanut.

Eli kerrataan: Sosiaalisessa mediassa aikuinen mies tulee kertomaan toiselle aikuiselle miehelle, että tämän kertoma vitsi on ollut sekä Kevätpörriäisessä, että Kilon poliisissa, ja täten hän on varas.

Tämä tosielämän, hieman muunneltu, esimerkki voisi olla suoraan Pahkasiasta. Sain myöhemmin anteeksiannon tältä koomikolta. Huom! Minulle MYÖNNETTIIN ANTEEKSIANTO, tyypiltä jota en ole koskaan nähnyt saati kuullut. Hän myönsi minulle anteeksi tuon vitsin, mutta muistutti kuitenkin että olen saanut virtuaalisen läpsyn sormille aiemmista vitseistäni jotka ovat edustaneet hänen sanojensa mukaan ”punch down -komiikkaa”.

En tiedä onko tämä koomikko saanut Jumalalta jonkinlaisen mandaatin toimia sosiaalisen median vitsipoliisina vai onko hän hullu, mutta pidin tilannetta hälyttävänä. Yritin kysyä, että mitä tämä ”punch down -komiikka” on, mutta kuulemma alan terminologia kääntyy huonosti suomeksi koska ”se kaikki on niin uutta”.

Faktahan on, että punch down comedy ei suoraan käänny suomeksi yhdeksi sanaksi koska se on tosiaan osa tätä viimeisen kahden vuoden aikana keksittyä mielensäpahoittamisen, aaltoa joka on suoraan apinoitu Yhdysvalloista. Aivan samalla tavalla kuin 95% suomalaisten tubettajien sisällöstä on suoraan apinoitu Yhdysvalloista.

Kun vuosikymmenen vaihteessa puhuttiin pehmeiden arvojen rantautumisesta elämään, niin ainakin minä käsitin sen siten, että tulos-tai-ulos -mentaliteetti, turbokapitalismi ja perinteinen mieskuva armeijan käyneestä, puhumattomasta ja itkemättömästä miehestä joka tykkää jalkapallosta saisivat väistyä ja tilalle tulisi jotain parempaa.

Näin ei valitettavasti käynyt. Sen sijaan saimme valtavan määrän aikuisia vauvoja jotka eivät pysty hallitsemaan omia tunteitaan ja reaktioitaan, velttoja vätyksiä jotka luulevat olevansa mielenterveysongelmaisia ja yhteiskunnan jossa mieluummin myötäillään maailmanloppuun asti, sen sijaan että joku edes joskus löisi nyrkin pöytään ja sanoisi ”nyt vittu naama kiinni ja kuuntele”.

Mitä olen itse tätä pelleilyä nyt katsonut, olen tullut siihen lopputulokseen, että koko sosiaalinen media on nykyään aivan turha, ihmiset pilasivat sen. Se käy ylläpitovälineeksi kiinnostaviin ihmisiin, mutta se siinä. Ei minulla ole kiinnostusta katsoa miten sanomisiani revitellään kontekstista irroitettuna ja kuinka kavereitani riepotellaan siinä samalla siksi kun olen joskus kuusi vuotta sitten heittänyt jonkun ruotsalaisvitsin ja nyt olen maailman suurin rasisti ja ”punch down komiikan” kruunattu kuningas.

Dorkat ovat voittaneet, tavallinen ihminen ei viitsi enää työpäivän jälkeen katsoa sellaisten ihmisten pätemistä joilla on CV:nsä kirjoittaa vain sukupuoli ja kyky ajaa fillarilla.

- Kirjoittaja on sekakäyttäjä ja liikemies.