lauantai 21. syyskuuta 2019

Harrastuksiin menevä raha on aina arvosteltavissa


Harrastukset ovat tärkeitä, niiden avulla voi vahvistaa omaa identiteettiään ja tuulettaa aivojaan. Kyse on ajan ja rahan käytöstä johonkin mielekkääseen.

Olen omien harrastuksieni kautta törmännyt ilmiöön, jossa jos nyt ei suoraan paheksuta, niin ainakin vähän karsastetaan harrastuksiin käytettäviä rahasummia. Toisessa ääripäässä ovat kamarunkkarit jotka repostelevat hankinnoillaan, he pääsääntöisesti edustavat kansanosaa jolla on enemmän rahaa kuin sivistystaso edellyttäisi.

Hyväksyttyjä harrastuksia jonne rahaa voi heittää kuin ihmisuhreja Moolokin kitaan ovat lasten harrastukset. Toki näissäkin on pieniä harrastekohtaisia eroja.

Sellaisia harrastuksia joita on suorastaan pakko kritisoida, ovat lievästi elitistisen leiman alle kuuluvat veneet, golffaus, matkustaminen ynnä muut sellaiset joita rikkaat Westendiläiset tekevät hymyillen hampaat hohtavina kaikkien vasemmistolaisten painajaisissa.

Minä harrastan kameroita ja valokuvaamista. Filmille. Tämä on kuulemma kallis harrastus. Ihmiset ovat sanoneet minulle, että filmille kuvaaminen on kallista. En tiedä luulevatko he, etten tiedä harrastukseni hintaa vai kuvittelevatko he olevansa sellaisessa asemassa, että voivat päättää rahankäytöstäni.

Minun harrastukseni on kuitenkin kesyä kamaa niihin verrattuna, jotka harrastavat ison koon kameroita tai keräilijöiden ansiosta hintakuplaan noussuita kameroita. Näillä ihmisillä harrastukseen palaneet rahat mitataan tonneissa minun kymppien ja satasten sijaan. Tai jos puhutaan ihmisistä jotka harrastavat vaikka museoautoja tai -moottoripyöriä.

En tiedä miksi ihmiset kokevat oikeudekseen kommentoida toisten ihmisten rahankäyttöä kun kyse on harrastuksista. Ei kukaan puhu tuomitsevaan sävyyn Liisasta joka tunkee 40-100€ päivässä hedelmäpeliin S-marketin aulassa. Jumalauta ne on Liisan rahat ja Liisa käyttää ne just niinku haluaa! Entäs Janipetteri joka dokasi ensin työnsä ja sen jälkeen vanhempiensa kolmion Helsingin Herttoniemessä? Ei kukaan sano, että ”vitsin Janipetteri, olisi ottanut sen asunnon, rempannut, myynyt reilulla voitolla ja ostanut summalla 3-5 uudiskohdetta kasvukeskuksista ja ryhtynyt elämään pääomatuloilla!” eihän kukaan edes sano, että vittu se Janipetteri on tyhmä ja juoppo!

Sitten kun likainen hippi säästää puoli vuotta ostaakseen 200€lla japanilaisen kameran vm-78 niin ensimmäiset kommentit ovat; KAKSI SATAA VITUN EUROA VANHASTA KAMERASTA JOKA PAINAA JA ON RUMA? HULLU!

Virallinen linjani onkin ollut jo pitkään, etten ”muista” kameroideni hankintahintaa.

Moni ihminen sanoo, ettei hänellä ole rahaa harrastaa. Rahaa on kuitenkin laittaa uhkapeleihin, alkoholiin, lomamatkoihin, ravintoloihin, levyihin, elokuviin, suoratoistopalveluihin, lehtiin ja mahdollisesti tatuointeihin. Ja ehkäpä tupakkaan 7,70€ joka päivä. Kukaan ei kuitenkaan koskaan käskisi optimoimaan rahankäyttöään arkielämässä jotta rahaa jäisi säästöön. Tai niihin harrastuksiin. Sen sijaan jos akuutti rahapula iskee, niin ensiksi kehotetaan/ajatellaan että jätetään harrastukset sikseen.

Harrastukset ovat hyviä eikä niihin ole pakko käyttää rahaa. Parran kasvatus on hyvä ja halpa harrastus. Tai kävely. Kaikkein fiksuinta olisi harrastaa sijoittamista. Lopettaa vaikka se tupakointi ja laittaa 7,70€ päivässä rahastoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti