lauantai 21. maaliskuuta 2015

Onko tässä meiningissä mitään järkeä?

1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa tuskailtiin erilaisten laitteiden erilaisten latureiden kanssa. Kotona oli muuntajaa pelikonsolille, printterille, tietokoneelle, digiboksille, skannerille ja reitittimelle. Matkalle lähtiessä oli laturit kännyköille, videokameroille, kameroille, piippareille ja läppäreille. Nyt suurin osa latureista on saatu USB-stantardin taakse mutta laitteiden keskinäinen yhteensopivuus on edelleen kompastuskivenä.

Kamera, videokamera ja puhelin on saatu kutistettua yhteen ja samaan laitteeseen; älypuhelimeen. Tosin sitäkään ei käytetä varsinaiseen puhumiseen, sitä varten on nykyään kello, älykello.

Kotona minulla on useampi laite, vain koska kaikkea toimintaa ei saada yhden tai kahden toimivan laitteen piiriin.

Tietokoneita on kaksi, toiseen saa näppäimistön, toiseen ei. Se jolla on parempi kirjoittaa ja on muutenkin parempi ei toimi yhteen printterin kanssa. Se jolla printtaaminen onnistuu, on niin vanha että toimii lähinnä vain varmuuskopiovarastona. Se tietokone johon printattavat dokumentit pitää saada, siinä ei toimi WiFi eikä Bluetooth, eli mukana on kolmas laite - muistitikku.

Puhelin on älykästä mallia, mutta se ei neuvottele kummankaan tietokoneen kanssa. Vanhaan ja hitaaseen koneeseen sen saa kiinni USB-johdolla, mutta silloinkin kone tulkitsee sen vain muistitikuksi. Puhelimeen saadut tiedostot pitää liittää sähköpostiin tai ladata pilvipalveluun jonka ohjelmaa ei saa tietokoneelle vaan palvelua pitää käyttää nettiselaimen kautta.

Viihdepuolella mennään Playstation kolmosen kanssa, sillä tulee pelattua ja katsottua Netflixiä. Pleikkaan saa myös asennettua YLE Areenan jolloin sillä voisi periaatteessa katsoa myös kaikki missatut YLEn ohjelmat "oikealla aparaatilla" eli televisiolla. Jostain syystä Areena-sovellus ei kuitenkaan toimi Playstation kolmosella, sen voi ladata ja asentaa, mutta se ei toimi.

Areenan-ohjelmat ovat katsottavissa tietokoneelta, mutta vanhalla koneella yhteys pätkii ja uudemmalla koneella Linux ei tunnista Areenan feediä joten näytönsäästäjä napsahtaa aika ajoin päälle. Eikä siinä vielä kaikki, tuoreemman koneen äänikortti ei neuvottele Linuxin kanssa kunnolla joten äänet ovat vain ~70% teoreettisesta maksimista.

Areenaa pitää siis katsoa Lumian viiden tuuman ruudusta. Ja apukaiuttimen kanssa tietysti.

Digiboksi ei ole HD-kelpoinen joten kaikki sillä katsottu näyttää puurolta litteänäyttötelevisossa. Onneksi on Netflix joka toimii vielä toistaiseksi.

Onko tässä mitään järkeä?

Ps. Apple-maailmaan en lähde.

1 kommentti:

  1. Eihän tässä ole järkeä, mutta ratkaisu taitaisi olla vain hankkimalla kaikki laitteet kerralla - ja saman merkkisiä. Pankinjohtajan puheille siinä olisi mentävä ja mitä niillä vanhoilla sitten tekisi?
    Hankin uuden kameran. Siinä on Wi-Fi, tietysti. Hankalien toimenpiteiden jälkeen kamerasta saa kuvan kännykälle, mutta enhän minä sitä sinne halua, vaan tietokoneelle. Sinne sen saa edelleen kännykästä laittamalla johdon niiden välille. Minä kuitenkin suljen Wi-Fin, joka muuten kuluttaa akun hetkessä loppuun ja otan muistikortin kamerasta ja työnnän sen tietsikan lukijaan ja se on siinä, langattomasti, ihmisvoimalla siirtäen.

    VastaaPoista