sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Alko uudistaa palvelukonseptinsa

Alko aikoo uudistaa palvelukonseptinsa tyystin, muutoksen syynä on alkoholikaupan karkaaminen Viroon.


"Alkoholin demonisoinnin aika on nyt ohi, Alko myöntää tehneensä virheitä hyssyttelemällä ja sääntelemällä. Uusi linjaus on, että alkoholi on kiva kaveri - ryyppykaveri" Alkon PR-päällikkö Aimo Mäkitupalainen kertoo.
"Henkilökuntaa on jo koulutettu uuteen palvelukonseptiin, heti kun lakimuutoksella saadaan hintoja alaspäin, astuu uusi konsepti voimaan." Aimo selittää.


"Konsulttifirmoilta tilatun selvityksen sekä laajojen asiakashaastatteluiden ynnä yhteistyössä tullilaitoksen kanssa Alko Oy on nyt tullut siihen tulokseen, että ihmiset juovat alkoholia koska tykkäävät olla humalassa.
Virallinen linja aikaisemmin on ollut ohjata ihmisiä 'eurooppalaisten juomatapojen' suuntaan, totuus on ettei mitään tämmöistä eurooppalaista juomatapaa ole, samalla tavalla ulkomailla ryypätään. Viinejäkin on tuputettu vain maahantuojien lobbauksen seurauksena. Todellinen kauppatavara on etyylialkoholi, loppu on vain pakkausta" Aimo summaa.


Alko aikoo nyt kantaa vastuunsa ja tavoite onkin, että valtaosa kansasta "tinaisi" kotimaisella viinalla, mitä tiukemmalla sen parempi. "Suotta minä kanniskelen mallasta ja vettä, edes piisaa lystiä kun ottaa vahvempaa!" Näin lauloi jo Veikko Lavi aikanaan, toteaa Aimo ja jatkaa, "kännissä on kivaa, on ollut ja tulee olemaan. Ainoa ero tulevaisuudessa on se, että nyt Alkokin myöntää sen".


Uuteen palvelukonseptiin kuuluu mm. hinnantarkistukset kautta linjan, tuotevalikoiman tarkempi valikointi, mainonta sekä oheistuotteet. Puhumattakaan henkilökunnan palvelusta!


"Selkeiten uuden konseptin huomaa henkilökunnasta, jatkossa esimerkiksi viiniä ostamaan tullut asiakas ohjeistetaan ostamaan 16 euron portugalilaisen punaviinin sijaan kaksi tonkkaa Huttusta, hintaeroa ei ostoksille juuri tule, mutta jurripotentiaali on kaksin tai kolminkertainen. Lisäksi Huttunen tulee kätevässä litran pahvitetrassa joten kotona kompuroidessa ei tule lasinsiruja."


"Myös juomasekoitekulttuuria tullaan tekemään tiettäväksi, kotonaan drinkkejä nauttivat ihmiset ovat tabu, valtaosalle asiakkaista riittävät drinkeiksi kossukola ja talonmiehen vapaapäivä. Vielä suositeltavampaa on ostaa halpaa valkoviiniä kuten 'Magista' (Magyar) jota jatketaan Leijona-viinalla."


"Uusi Alko ei tähtää mihinkään pikkusievään maisteluun tai pieneen pöhnään urheiluruuden jälkeen, se on suoraan nousuun kun töistä kotiin pääsee. Lasi pöydälle, magis sisään, kossua päälle ja ääntä kohden, mieluiten vielä kun ulkovaatteet ovat päällä ja kengät jaloissa. Näin lapsetkin oppivat, että alkoholi ei ole mikään vitsin asia vaan jurri otetaan kun sille on tarvetta." Aimo linjaa.


"Nojatuoliin piiloutunut mallasviskiään "maisteleva" isä on stereotyyppiesimerkki piilojuoposta. Jos vanhemmat ovat humalassa vasta kun lapset ovat menneet nukkumaan, ei lapsille synny tervettä käsitystä kunnon perjantaikumarasta"


Myös Alkon mainontakulttuuri tulee muuttumaan.

"Jatkossa kohdistamme mainontaa myös nuoremmalle väelle. Limusiiderit ja värikkäät helmeilevät viinit kosiskelevat nuorempaa kansanosaa. Teinit käyttävät valtavasti rahaa esansseilla maustettuihin limuviinoihin, he osaavat arvostaa hyvää hinta/voltti-suhdetta, toisin kuin teennäiset aikuiset" Aimo julistaa ja kehuu ikäluokkaa 13-18 vuotiaat vuolaasti.


"Lisäksi että teinit tietävät mitä haluavat, he käyttävät hakumiestä. Ostoprosessi on nopea ja siisti, Alkoon sisälle, omppupomppua koriin ja kassan kautta ulos! Voi kun kaikki olisivat yhtä ripeitä!"


"Uuteen konseptiin kuuluvat myös erilaiset tuotepaketit, kuten kossumäyräkoira" Aimo hehkuttaa


"Eikä se jää ainoaksi, erilaisia paketteja tullaan lanseeraamaan useita. Esimerkiksi kesäkaudelle kaavaillaan sellaisia paketteja kuin Heviäijien festarietkot tai Siiderpissisten mökkiviikonloppu. Kaikkiin paketteihin kuuluu alkoholituotteiden lisäksi mm. peflettejä ja polvisuojia puistossa nuohoamiseen. Sekä useita roskapusseja, roskien keräämiseen tai oksentamiseen."


"Retroeksentrikoille tullaan lanseeraamaan kokonainen tuoteperhe 'Rantojen miehet', pakettiin kuuluu erilaisia menneiden vuosien huipputuotteita kuten Taloussprii 'liekkiviina', Marinol, Sino ja ja Eau de Cologne 'kolina'."
"Tästä viimeiseksi mainitusta tuotepaketista olen erittäin innostunut" Aimo kertoo.

"Siitä tulee rajoitettu luxuserä myyntiin jossa pakettiin kuuluu mm. aidot sarkahousut johon erilaiset hajut tarttuvat herkästi, sekä erilaisia retropulloja kuten pulituuri ja huonekalulakka. Lisäksi pakettiin kuuluu kirjanen joka kertoo entisajan rappioalkoholisteista"


Aimo odottaa jo innolla tulevia eläkepäiviään, hän kertoo haaveileva kiilto silmissään miten eläkeläisenä vetäytyy nauttimaan Rantojen miehet-luksuspaketistaan kotinsa lähellä oleville kallioille.


"Ördään siellä sarkahousuissahani ja ravistan lakkapurkkia samalla hoilaten 'Rakastaako Jeesus meitä...', se on hyvä tulevaisuus, toivottavasti meille kaikille."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti