sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Melkein lasagnea

"Hehei! Sehän on puolivegelasagnea!" Näin huudahti ystäväni kun kuuli safkasta. "Lasse" on herkkuruokaamme ja sen säilyvyys on erittäin kyseenalaista kahden herkkusuun kotona, päätin jatkaa "kalliita" raaka-aineita, kuten jauhelihaa, vähän halvemmilla kuten herkkusienillä ja soijarouheella. Sain kuin sainkin jättiläisvuoan täyteen, siitä syö kaksi ahmattia pari päivää.

- 400g jauhelihaa
- Paketti täysjyvälasagnelevyjä
- 2 isosipulia
- 12 valkosipulinkynttä
- Isopurkki herkkusieniä viipaleina ja paloina
- 1½-2dl tummaa soijarouhetta
- 1 tlk tomaattimurskaa
- 1 tlk tomaattipyrettä
- 3 dl punaviiniä
- 2 rkl siirappia
 - Mustapippuria, suolaa, oreganoa, basilikaa
- Pussi mozzarellaraastetta (pizzajuustokin käy, kunhan et osta sitä X-tra pizzajuustoskeidaa)

Valkokastike
~ 9dl maitoa
~ desi vehnäjauhoja
~ 90g rasvaa, mieluiten voita mutta itse käytän voita ja rypsiöljyä 50/50 suhteessa.

Avaa herkkusienitölkki ja kaada liemi passeliin astiaan, eli tietenkin litran rosterimittaan. Kaada soijarouhe nesteen sekaan turpoamaan vartiksi.

Hulauta oliiviöljyä isoon kasariin, laita pannu kuumenemaan ja hienonna sipulit. Kuullottele sipuleita tovi ja lisää tomaattipyree. Paistele tätä sotkua vielä tovi ja lisää turvotettu soijarouhe. Tössöttele hetki ja ota huikkaa oluesta jonka avasit samalla hetkellä kun väänsit lieden päälle! Lisää punaviini, siirappi ja mausteet. Kun seos on tovin kiehahtanut, kippaa herkkusienet ja tomaattimurska pannuun. Siirrä sivulevylle hautumaan.

Sillä välin kun tomaatti-sieni-soijarouhe-kastike hautuu, ruskista jauheliha pienissä erissä. Paitsi tietenkin jos sinulla on taivaanlahja Swiss Diamond, teflonpinnoittamaton teflonpannu, pannu joka potkii termodynamiikan peruslakeja perseelle niin lujaa, että näillä on pakarat niskassa! Swiss-homo-diamondiin voit laittaa sen työkkärirahoilla vuosi sitten ostetun LIDLin tarjousjauhelihan suoraan pakkasesta!

Ja paskat, meinasin innostua kun pitkästä aikaa luin chilifoorumia, tuota analfabeettie ja imbesillien foorumia.

Mihin jäin.. Niin, ruskista lihat pienissä erissä ja lisää ne kastikkeen joukkoon. Anna edelleen hautua ja ryhdy veivaamaan valkokastiketta.

Sulata voi kattilassa (ja voit lämmittää maidon mikrossa). Lisää vehnäjauhot voihin ja alenna lämpöä tuntuvasti. Turvota jauhot, mutta älä vahingossakaan ruskista niitä! Turvottele rauhassa viitisen minuuttia tai puolikkaan Koff-tölkin verran. Nosta lämpöä ja lisää maito pienissä erissä. Sinun pitäisi saada aikaan sellaista valkoista, vähän lettutaikinasta paksumpaa, valkoista kastiketta. Varo, ettet polta soosia pohjaan!

Jos kastikkeesta tulee liian paksua, ohenna sitä maidolla. Jos liian ohutta, vatkaa pieneen maitomäärään vehniksiä ja lisää tämä kastikkeeseen sekoittaen. Mausta valkokastike suolalla ja jauhetulla muskotilla.

Bechameliä saa nykyisin myös purkissa ihan Alepastakin, joten kaikki uusavuttomatkin voivat nauttia italialaisesta makumaailmasta.

Nosta valkokastike syrjään, mutta anna jauhelihahässäkän hautua edelleen matalalla lämmöllä. Nauti kaksi olutta ja lue hyvää kirjaa.

Kahden bissen jälkeen kasaa lasselevyt, jauhelihahässäkkä ja valkokastike kerroksittain isoimpaan uunivuokaan mitä löydät. Meillä tästä satsista tulee sellainen 32cm x 24cm x 5cm-vuoka aivan täyteen. Laita valkokastiketta sen verran niukasti kerrosten väliin, että saat lopuksi vedettyä ylimmän kerroksen aivan tyystin sillä. Viimeisen lasagnelevykerroksen jälkeen ei tule enää jauhelihakastiketta.

Jätä juusto toistaiseksi laittamatta!

Onhan uuni ollut jo tovin päällä? Hyvä Eli 180 astetta ja 45 min. Tämän jälkeen sammuta uuni ja peitä vuoka foliolla, mutta jätä vuoka kuumaan uuniin. Anna vetäytyä 2-3 tuntia jonka jälkeen poista folio ja lisää juusto. Nosta nyt lämpö 200 asteeseen ja ota vuoka pois uunista kun mozzarella alkaa ottamaan väriä. Anna vetäytyä vartin verran ennen leikkaamista.

Sitten vaan nauttimaan, bon jovi!

8 kommenttia:

  1. Tuo Swiss Diamond avautuminen nyt oli vähän turhaa täällä.
    Mutta asiaan: Valkokastikkeen tai maidon määrää en tuosta löytänyt. Meillä kun ei ole noin isoa vuokaa, prosenttilaskuja pitäisi suorittaa joillekin aineksille.
    Jaa, voihan sitä samalla tehdä kahteen vuokaan, mitäpä pihistelemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turhaa ja turhaa. Mikä sitten on turhaa? Taitaa meikäläisen foorumiosallistuminen olla aika vähissä tänä vuonna, moderaattorit ovat ottaneet liian lepsun kannan kaikkien työttömien idioottien kanssa. Se mikä vielä pari vuotta sitten oli internetin tasolla erittäin laaja, suomenkielinen, chilitietokanta, muistuttaa nykyisin jotain luulosanakirjaa. Ihmisten surkea kirjoitus vielä menisi mutta kun mutufiilistely ja keksityt asiat tarjotaan faktoina niin..

      Mutta antaa nuijien olla keskenään.

      Hyvä kun huomautit tuosta valkokastikkeesta, ajatuksissani mokasin. Korjaan tekstin oikeaksi.

      Poista
  2. Turhalla tarkoitin, että blogien lukijat ovat pitkälti eri ihmisiä kuin Chilifoorumilla pyörivät ja siksi viittaus sinne voi tuntua hyvinkin oudolta, kun ei tunne taustoja ja timanttipannun puolestapuhujaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Kun taustoja ei tunneta, on todella vaikea olla lähdekriittinen. Nyt foorumin äänekkäimmät kasvattajat ja omien metodiensa tuputtajat ovat näitä aivonsa tuhonneita tyhjäntoimittajia tai 14-vuotiaita kakaroita. Jotta foorumista saisi mitään irti, pitää ensinnäkin olla sitä kuuluisaa maalaisjärkeä. Seuraavaksi pitäisi foorumia selailla ahkerasti useiden viikkojen ajan, jotta nämä höpöhöpö-tyypit osaisi erottaa oikeasti fiksuista kasvattajista.

      Itse en kehtaisi tuputtaa kasvatusvinkkejäni ihan hevillä. Enkä varsinkaan jos foorumihenkilöni taustalla ei olisi esittää yhtään mitään dokumenttia kasvien hyvinvoinnista, kuten esimerkiksi kasvatuspäiväkirjoja.

      Ymmärrän, että kaikki eivät voi olla Mensan jäseniä, mutta pientä rajaa voitaisiin foorumillakin pitää. Tyhmiä kysymyksiä saa esittää, mutta välillä tuntuu, että kysyjien aivotoiminta on käännetty täysin nollille.

      "Pitääkö kasvihuone ötökät erossa chileistä?"

      Ziisus mitä kysymyksiä.

      Mutta kuten elämässä yleensäkin, on foorumin käyttäminen täysin vapaaehtoista. Itse aion säästää verenpainetta ja jättää lukematta kymmenvuotiaiden kirjallisilla lahjoilla varustettujen pässinpäiden luulottelut kukitus- ja kasvatuslampuista, mosaiikkiviruksista ja kuumennetuista apraista isonauloista.

      Poista
    2. Siellä foorumisoftassa on myös mahdollisuus tehdä kieltolistoja, jolloin typerät tyypit eivät näy lainkaan selaillessasi. Tai näkyy teksti: Tämä henkilö on kieltolistallasi, haluatko kuitenkin lukea? Se alentaa verenpainetta huomattavasti. Joistakin puheenaihetta herättävistä typeryyksistä silloin jää paitsi ja voi ihmetellä, mistä muut meuhkaavat.
      Suosittelen pientä kieltolistaa.

      Poista
    3. Minulla on kieltolista. Siellä on varmaan parikymmentä tyyppiä, sattumalta näitä kaikkein eniten kirjoittavia. Mielekkäämpää olisi lukea foorumia, jonne ei turhaa tauhkaa kertyisi.

      Poista
  3. Onneksi löytyy jo paljon hyviä blogikirjoituksia ja niiden kirjoittajia, joita voi hyvillämielin lukea. Itseäni en niihin vielä tunnusta, mutta ehkä ajallaan! ;) Ehkä! Itse olen tympääntynyt tuolla foorumilla siihen, kun sivutolkulla löytyy ylimääräistä turhaa tekstiä ja vaikea löytää ne, missä puhutaan asiaa. Tietysti voisi helpottaa kovasti, jos laittaisi tietyt sivut seurantaan, mistä tulisi ilmoitus sähköpostiin. Seuraamus tästä olisi kuitenkin, että sähköposti täyttyisi nopeasti ilmoituksista. Liian paljon samojen asioiden toistoa ja aina uudelleen samoja kysymyksiä, yleistä hälinää ja, kun ei kehdata käyttää hakutoimintoa edes apuna. Jotain siellä täytyisi tehdä vaan mitä, se on taas toinen juttu? Aika on siis hyvä keskittyä blogeihin vähäksi aikaa ja palata jossain vaiheessa taas chilifoorumille lukemaan juttuja. Tauko tekee varmasti hyvää. :)

    Resepti on varmasti kokeiltavan arvoinen ja varmasti muksutkin siitä tykkäisivät. Täytyykin laittaa lasagne hautumaan muistiin ja tehdä sitä itsekin joku päivä. Anteeksi mielipideilmaisuni...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tarvitse pyytää anteeksi, kommentointilomake on juuri siksi olemassa, että ajatuksia voi vaihtaa!

      Tästä blogista löytyy muuten toinenkin lasagneresepti. Siinä on käytetty porkkanaraastetta lihan lisäksi.

      Pieni tauko tekee varmasti hyvää. Täytynee tuota foorumia sivusilmällä kuitenkin vilkuilla. Nyt tosin näyttää siltä, että foorumi hukkuu paskaan ennen vappua. :D

      Poista