tiistai 8. tammikuuta 2013

Chilin kasvatusta vuonna 2013

Nimesin edellisen kasvatuskauteni Maailmanlopun kaudeksi, koska maailmanlopun piti koittaa kauden päätteeksi 21.12.2012. Vaan olinkin virheellisen mainonnan uhri, elämä jatkui normaaliin tapaansa. Ensimmäiset idätykset laitoin tosin jo marraskuun puolessa välissä, osin siksi että capsicum pubescens-suvun chilit itävät pitkään ja kasvavat hitaasti. Osan siemenistä idätin "varmuuden vuoksi", koska ei ollut takeita niiden itävyydestä. Hyvin kuitenkin itivät.

Tällaista pohdiskelua oli joulukuun 19. päivänä, postaan vähän myöhässä tänne blogin puolelle, tuumailua niin valoista kuin muustakin. Itsehän teen oikeita töitä, jossa ratkaisen oikeita ongelmia, sen takia onkin niin hauska naureskella kaikenlaisille, perseestään sohvaan kiinnikasvaneille, pellepelottomille ja mutufiilistelijöille.


Jännitys tiivistyy kun niskalenkkejä alkaa puskemaan mullista! Jotkut taimet ovat ehtineet jopa sirkkalehdille asti ja viimeistään nyt tulee varmistaa kasvien tuuheus sekä elinvoimaisuus; kuinka se tapahtuu? Tuulettamalla? Ei.. Tunkemalla Provadoa jokaiseen ruukkuun ja omiin sieraimiin? Ei.. Tuulettamalla lisää? Eii.. Entäs tekemällä tuuletin käyttäen tasavirtamuuntajaa ja hakkurivirtalähdettä ja muuttamalla tuulettimen pyörimissuuntaa? Ei todellakaan.

Mullan desinfiointikaan ei jeesaa, eikä fengshuit. Ja vaikka se aurinko nouseekin idästä, myös etelä-kiinan merellä, ei se täällä härmässä auta.

Tukevaan kasvuun tarvitaan muutama asia. Valo ja lannoitus. Myös lämpö ja jonkinlainen ilmankosteus on hyvästä, mutta nuo kaksi ensimmäistä seikkaa ovat tärkeimmät. Valo ja lannoitus on myös syytä pitää tasapainossa, sillä mitäpä kasvi tekee ylenpalttisella lannoitteella jos valonlähteenä on jokin surullinen tuikku.

Foorumia lukiessa, ja varsinkin ilman lähdekritiikkiä, saattaa pieni ihminen mennä aivan sekaisin. Kun kasvatellaan kurkkuja, tomaatteja, tupakkaa tai perunaa, ei valonlähteellä ole juurikaan väliä. Mutta kun kasvatetaan chiliä niin jostain helvetin syystä valoja pitää olla vähintään kaksi erilaista, toinen kukitukseen ja toinen kasvuun. Tämähän on huumepuolen hommia ja kuuluu chilinkasvatukseen ainoastaan jos välttämättä tahtoo tehdä asiat vaikeimman kautta. Kun panostetaan tehoon, voi värilämmöt periaatteessa unohtaa. Nyrkkisääntönä kuitenkin, että mieluiten "yli neljäkilosia lamppuja". Ja jos ei ole likviditeettia ostaa huumeita, kannattaa jättää käyttämättä.

Lamppuja on myöskin jos monenmoisia, moni tekee itse, moni hakee romikselta, toiset kaupasta ja loput tekevät itse aivan saatanallisperkeleellisellä vaivalla. Itseänihän moinen naurattaa, kun tiedän käyttäväni lamppuja tasan taimikasvatuksessa ja tuikkujen makaavan komerossa 9kk vuodesta. Kuvassa näkyvät viritykset on kasattu löytö-osista, sokeripalan ja koskettimen olen ostanut joskus vuosia sitten. Lamppuina on 30W ja 36W ESL, värilämmöt 4000K ja 5500K.


Itsehän olen työturvallisuusalan rautainen ammattilainen ja valaisimet on rakennettu PeTu-menetelmää käyttäen. Kasvatusfoorumilla ihmiset muistavat ahkerasti varoitella kaikenlaisten sähkökytkösten ja viritysten vaarallisuudesta, mutta itse olen aina luottanut rehelliseen maalaisjärkeen ja oivaltamiseen. Mikäli arveluttaa tehdä kodin sähkötöitä tai viritellä vesiviljelyjärjestelmiä, tee yksinkertainen testi:

1. Mene kylppärin/eteisen peilin eteen.
2. Katso peiliin.

Jos peilistä näkyy idiootti, niin homma on selvä. Älä koske mihinkään työkaluihin, mene takaisin sohvalle.

Tässä vielä pieni tsekkauslista, ettei tartte jälkikäteen huudella!

- Ei vedonpoistoa
- Ei maadoitusta
- Tehty humalassa
- Käytetty ei-asianmukaisia työkaluja
- Kytketty humalassa märkätilaan

Sokerina pohjalla mainittakoon, että pistin vielä tupakaksi chilien välittömässä läheisyydessä!

2 kommenttia:

  1. Kai muistit kytkeä valaisimen virrat päällä täydessä kylpyammeessa istuen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei valitettavasti ole kylpyammetta, mutta pitelin virtoja kytkiessä märällä kädellä kiinni lämpöpatterista!

      Poista